Risumaja tai mökki ja Vietnam

Anonyymi-ap

Kesät asutte risumajassa Suomessa, kuten suomalainen sotilas korsussa ja teltassa metsässä.. Ravintona sissimuonitus. Siinä olisi kalju ja maastohousut paikoillaan.

Huomasin, että tänne Vietnamiin on tullut kovin ahvottuneita kasvoja tai sen tuskan kärsineitä kasvoja jotka joutuvat KELA palveluksen vuoksi näin toimimaan ja onkimaan ja keräämään ravintonsa. Tietysti heille voitaisiin määrätä myös jonkin moinen palvelusvelvoite laskea esim. Käpytikan koputuksia ja käen ääntelyitä eri päivän ja aikoina. Siis KELA eläkkeen vastineeksi.

Toki siitä saa sitten puolenvuoden vapaan palveluksesta ja puolen vuoden ajan voi sitten nauttia elämästä, vaikka täällä Vung Taulla Vietnamissa.

Asuminen rakennetussa asunnossa ja jossa on mukavuudet sänkyineen ja siivouksineen oli jo monen tiedossa.. 140 euroa eläkkeestä ei paljon ole ja metsäelämän ajalta säästyneestä eläkkeestä ei paljon riipaise..

Toisaalta elo maalikylässä pöndellä on ihan haaskausta jo Fasiliteettien puolestakin. Se johtaa vain turhautuneisuuteen ja masentuneisuuteen. Toki metsän äänet pitävät vaiston hyvänä ja tilanteen aina jännänä.

Tänne Vung Taulle oli tullut jo kuuleman mukaan ainakin yli 20 suomalaista joilla oli ollut sisäpiirin kokoontuminen. Eli ne on niitä KELA poikia meidän vakinaisesti työeläkkeellä täällä asuvien lisäksi. Oli siinä osa naisia myös.

No, nyt sitten poijat ja tytöt saavat palsamia haavoihin ja monet on onnistuneet välttämään ulosoton lentokentän lähtöselvityksessä. Toki viisasta onkin tuoda tänne käteistä, sillä siten saa parhaan vastineen rahoilleen.

Kerroin, yhdelle heistä, että minä olen vapaaherra ja minä saan eläkkeeni mihin maahan vain joka kuukausi. Yksi nosti sormea, että niin kauan, kuin valtio sen sallii.

Mitä vielä. No,.hyvä, että KELA poijat selvisivät Suomesta tänne taas talveksi ja saavat palsamia haavoihin ja nauttivat elämästä. Kyllä eläkkeellä pitää nautti elämästä ja minäkin ajattelin käydä katsomassa uusia paikkoja ja maita täällä Aasiassa. Sanoin, kaverille että 6 vuotta yli oltuani täällä, niin minua ei saa suomeen, kuin pistooli ohimolla jos niinkään. Olen myös kuullut ja lukenut kauheita tarinoita iltapäivälehdistä siellä olevasta elämästä jos sitä siksi voi kutsua eläkkeellä olon elämästä.

Millainen rangaistussiirtola se olisi 1500 nettoeläkkeellä jos siitä menisi noin 1000 sähköön ja vuokraan. Kurjuuden voisi todellakin tuntea nahassa.

Kauhea kauhea olisi.

9

246

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      En edes viitsinyt lukea koko aloitusta.
      Hyvin huomaa että on yksinäistä, niin yksinäistä että.
      Onhan siellä vietnamissa porukkaa ja moni on niin kaveria niin kauan kun rahaa riittää ja sitten se kaveruus loppuu.
      No huvinsa kullakin.
      Haukut myös maalla asuvia, jos et ole huomannut niin varakkaammat ihmiset muttavat pois ihimishulinasta ja etsivät rauhallisuutta.
      Jotenkin epäilet ettet edes asu taimaan parhaimmilla paikoilla vaan joudut asumaan jossain pikkukylässä tai ison kaupungin slummialueella.
      No jatkahan asumista siellä jossain minä asun kotimaassa ja kotona.

    • Anonyymi

      Ok .. Tiedätkö sinä raukka edes mistä sanasta suomi tulee ? Se tulee sanasta " Saame " yleensä englanninkielinen sana esim. MUFFINSSI Sanotaan Maffin. Saame suomi Saame suomi Saame suomi.

      Toiseksi Tiedätkö mitä ja keitä tarkoitetaan " Jäämeillä " niillä tarkoitetaan historiassa Juutteja eli tanskalaisia, jotka oli nykyisen viron alueella. Virossa ä kirjain on hyvin merkityksellinen eikö niin " Äitä " ja taisi siellä olla se ihan konkreettista myös. Tulee sanasta I Tänk.

      Tiedätkö. Että suurin syy, kun ihminen jurnuttaa on melkein 100 %:sti, että se on perseaukinen. .. Ei rahaa.

      Yleensä negatiiviset asenteet ja suppea katselukulma tulee perseaukisuudesta.

      Tämän kertoi sinulle Vietnamin ulkomaan professuuri.

      • Anonyymi

        Ai, oletko vielä sielläkin peppu auki, koita nyt jotain tehdä sille tyhjälle elämällesi, hae apua sitä on sielläkin, ehkä saatavilla.


    • Anonyymi

      Jos sinulla on ollut asiat näin huonosti, niin ei se tarkoita, että kaikilla ihmisillä olis näin.
      Olet niin pois kartalta, kun olla ja voi, et tiedä mistään mitään, muuta, kun diktaattori valtiostakin vain jotain, kuljet ruusunpunaiset lasit silmillä ja kuvittelet ja valehtelet jopa itsellesi, onnea vaan valitsemallesi tielle.

    • Anonyymi

      Tiedätkö vajakki, että jokaikinen eläkepäiviä sinä häviät minulle eläkkeessä ainakin 30 euroa. . Vaikka minä kävisin parturissa 2 kertaa kuukaudessa. Tajuatko vajakki se parturi on pakollinen kerran kuukaudessa.

      Se on nettoeläkkeestä pois. No, jos käyt niillä arabi partureissa.

      • Anonyymi

        Tiedätkö ääliö, että jokaisesta eläkepäivästä , vaikka häviäisin sinulle eläkkeessä tuon 30 euroa. Niin mitä sitten se on minulle yksi haikee joku 30€ . Vaikka minä kävisin parturissa 2 kertaa viikossa . Tajuatko ääliö se parturi ei ole pakollinen kerran viikossa, mutta käyn silti vaikka vaan moikkaamassa tyttöjä.

        Se on nettoeläkkeestä pois, käyn silti suomalaisvtyttöjen partureissa, koska minulla on varaa siihen, en ole persaukinen niin kun sinä.


      • Anonyymi

        Mietin vain että onko laki joka määrää käymään parturissa kerran kuukaudessa?
        Itse olen ain käynyt parturissa 3 kertaa vuodessa joskus vain 2 kertaa.
        Syy ei ole rahasta vaan siitä etten ole ulkonäkökeskeinen.
        Sitten kun hiukset alkaa haitata näköä on aika käydä parturissa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mietin vain että onko laki joka määrää käymään parturissa kerran kuukaudessa?
        Itse olen ain käynyt parturissa 3 kertaa vuodessa joskus vain 2 kertaa.
        Syy ei ole rahasta vaan siitä etten ole ulkonäkökeskeinen.
        Sitten kun hiukset alkaa haitata näköä on aika käydä parturissa.

        Minulla pitkät hiukset ja pidän ne ponnarilla, tai miesnutturalla, olen mies, käyn parturissa kerran vuodessa tasoittamassa latvat.


    • Anonyymi

      Oho! Vai kaikki Kelassa työssä olleet ovat tulleet sinne asumaan., ja ovat vielä ulosotossakin, voi wittu noita sun juttujasi, olet aikamoinen satusetä 😂😂😂

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2195
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      801
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      706
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      698
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      595
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe