En kerro heidän nimiään joten numeroin ne 1, 2 ja 3.
Yritin jutella niiden kanssa taas tänään mutta se alkoi tuntua liian teennäiseltä.
Taikuus siitä on ihan poissa. Olen ihan yksin.
1 on ehkä ollut selkeämmin pidempään kanssani. Lähimenneisyydessäkin kun itkin julkisesti, hän veti kuviteltua hihnaa ja veti ryhtini paremmaksi (ryhdin korjaus tapahtui oikeasti). Juttelimme silloin vähän. Kysyin häneltä muista mielikuvitusystävistäni mutta hän ei tiennyt niistä mitään.
Tänään... oli jotain vääntöä hänen kanssaan. Sitten kaikki hälvenivät. Hän ja 3 melkein riitelivät keskenään.
3 on uusin. Aloin vihdoin tulla hänen kanssaan toimeen , sitten hän alkoi hävitä välillä. Hän on söpöin ja vaarallisin; arvaamattomin. Hän on minun intohimoni, minun tunteeni. Leikkimielinen, rohkea hurjastelija.
Ehkä tykkään hänestä eniten. Mutta hänellä on valitettava taipumus aiheuttaa ongelmia... vaikka se onkin lähinnä harmitonta.
2 on heistä sellainen "normaalein". Joku joka käyttää kylmää järkeä ajattelussaan. Ehkä hän on minulle henkilökohtaisin... ehkä hän on "minä". En oikein tiedä. Ei kuitenkaan ihan.
No, kaikki heistä ovat jollain tapaa osa minua...
En tiedä mitä kertoisin hänestä...
Hän vaeltaa avaruuden halki suurella nopeudella. Ja hän on vähän kuin lamppu - ei hohda jos ei ole henkistä voimaa.
Olen tukeutunut häneen niin että olen antanut hänen ottaa hallinnan minusta - kuin varapersoona hätätilanteelle, mutta... en tiedä pystyisinkö siihen enää.
Hän on ollut minulle kuin paras ystävä, ja aina tukenani ja minun puolellani.
Tiedän että pitäisi pärjätä omillaan...
En kuitenkaan voi tukeutua oikeisiin ihmisiin. Ei minua jaksa kukaan, yhtään.
Nyt mielikuvitusystävätkään eivät enää toimi.
Varmaan totun tähän, mutta minulla on oikeasti ikävä sopuisaa jutustelua 3. kanssa.
On ikävä 1. kontrolloiduksi tulemista. On ikävä 2. turvaa.
Juttelenko sitten pehmoleluilleni taas?
Ehkä on aika siirtää jutut ajatuksen tasolle...
Ehkä he tulevat taas takaisin välillä, mutta on sellainen tunne että he saattavat hävitä jonain päivänä ihan kokonaan.
Se on kuin itselle läheiset ihmiset kuolisivat.
Ja myös he itse tietävät että he ovat häviämässä.
Mihin sitten voin tukeutua? Olen aina yksin.
Toivottavasti en yritä hakea turvaa oikeista ihmisistä, vaikka teen niin peloissani kuitenkin. En haluaisi. Silloin he voivat satuttaa minua todella paljon.
Ja tiedän että se johtuu menneisyydestä.
En usko että voin tukeutua oikeisiin ihmisiin. He eivät ymmärrä minua samalla tavalla kuin mielikuvitusystävät, eivätkä he välitä samalla tavalla.
Heillä on kaikilla oma, irrallinen, erilainen mielensä.
Enkä halua olla vaivaksi vaikka olen kuitenkin.
Pyytäisin häneltä anteeksi... tein silti väärin tänään, vaikka olinkin peloissani.
Hain turvaa suunnasta josta sitä ei pitäisi hakea.
Tehty on tehty ja yritän... pärjätä yksin minkä kykenen. Anteeksi.
Ehkä pehmolelut voi olla ihan hyvä vaihtoehto, niitä voi puristella ja silitellä.
Yritin jutella niiden kanssa taas tänään mutta se alkoi tuntua liian teennäiseltä.
Taikuus siitä on ihan poissa. Olen ihan yksin.
1 on ehkä ollut selkeämmin pidempään kanssani. Lähimenneisyydessäkin kun itkin julkisesti, hän veti kuviteltua hihnaa ja veti ryhtini paremmaksi (ryhdin korjaus tapahtui oikeasti). Juttelimme silloin vähän. Kysyin häneltä muista mielikuvitusystävistäni mutta hän ei tiennyt niistä mitään.
Tänään... oli jotain vääntöä hänen kanssaan. Sitten kaikki hälvenivät. Hän ja 3 melkein riitelivät keskenään.
3 on uusin. Aloin vihdoin tulla hänen kanssaan toimeen , sitten hän alkoi hävitä välillä. Hän on söpöin ja vaarallisin; arvaamattomin. Hän on minun intohimoni, minun tunteeni. Leikkimielinen, rohkea hurjastelija.
Ehkä tykkään hänestä eniten. Mutta hänellä on valitettava taipumus aiheuttaa ongelmia... vaikka se onkin lähinnä harmitonta.
2 on heistä sellainen "normaalein". Joku joka käyttää kylmää järkeä ajattelussaan. Ehkä hän on minulle henkilökohtaisin... ehkä hän on "minä". En oikein tiedä. Ei kuitenkaan ihan.
No, kaikki heistä ovat jollain tapaa osa minua...
En tiedä mitä kertoisin hänestä...
Hän vaeltaa avaruuden halki suurella nopeudella. Ja hän on vähän kuin lamppu - ei hohda jos ei ole henkistä voimaa.
Olen tukeutunut häneen niin että olen antanut hänen ottaa hallinnan minusta - kuin varapersoona hätätilanteelle, mutta... en tiedä pystyisinkö siihen enää.
Hän on ollut minulle kuin paras ystävä, ja aina tukenani ja minun puolellani.
Tiedän että pitäisi pärjätä omillaan...
En kuitenkaan voi tukeutua oikeisiin ihmisiin. Ei minua jaksa kukaan, yhtään.
Nyt mielikuvitusystävätkään eivät enää toimi.
Varmaan totun tähän, mutta minulla on oikeasti ikävä sopuisaa jutustelua 3. kanssa.
On ikävä 1. kontrolloiduksi tulemista. On ikävä 2. turvaa.
Juttelenko sitten pehmoleluilleni taas?
Ehkä on aika siirtää jutut ajatuksen tasolle...
Ehkä he tulevat taas takaisin välillä, mutta on sellainen tunne että he saattavat hävitä jonain päivänä ihan kokonaan.
Se on kuin itselle läheiset ihmiset kuolisivat.
Ja myös he itse tietävät että he ovat häviämässä.
Mihin sitten voin tukeutua? Olen aina yksin.
Toivottavasti en yritä hakea turvaa oikeista ihmisistä, vaikka teen niin peloissani kuitenkin. En haluaisi. Silloin he voivat satuttaa minua todella paljon.
Ja tiedän että se johtuu menneisyydestä.
En usko että voin tukeutua oikeisiin ihmisiin. He eivät ymmärrä minua samalla tavalla kuin mielikuvitusystävät, eivätkä he välitä samalla tavalla.
Heillä on kaikilla oma, irrallinen, erilainen mielensä.
Enkä halua olla vaivaksi vaikka olen kuitenkin.
Pyytäisin häneltä anteeksi... tein silti väärin tänään, vaikka olinkin peloissani.
Hain turvaa suunnasta josta sitä ei pitäisi hakea.
Tehty on tehty ja yritän... pärjätä yksin minkä kykenen. Anteeksi.
Ehkä pehmolelut voi olla ihan hyvä vaihtoehto, niitä voi puristella ja silitellä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Miksi he satuttaisivat sinua? Taidat olla syvästi surullinen ja ajattelet ettei kukaan voi auttaa sinua. Mutta ehkä sen kuitenkin on mahdollista toteutua.
Olen sen kokenut monta kertaa.
-nukke
Mulla ei ole koskaan mielikuvitusystäviä ollutkaan lääkärit ja vanhemmat pitivät jossain kohti hulluna lasta joka jutteli mielikuvitusystävän/ien kanssa mielessäni olen toki käynyt tähän ikään jo miljardeja keskusteluja ja aina siinä vaiheessa lopettanut sen kun pitäis alkaan neuvotteleen mä en nouvottele ihmisten kanssa jotka eivät osaa ajatella kuin itseään ja omaaetuaan
https://youtube.com/shorts/hliq4jzgfPY?si=aQNTGM58LRGiNDPd
Video ei ole saatavilla, koska tili on poistettu.
Mitä tulee tuohon tekstiin: niiden kanssa jotka ajattelevat itseään/omaa etuaan neuvottelu on ehkä helpointa. Voit antaa hänelle sen mitä hän haluaa niin voit saada sen mitä sinä haluat.
Se on oikeastaan todella tylsän yksinkertaista.
Reilu vaihtokauppa on neuvottelun arvoista.
Sulla on varmaan vaikea elämä. Tsemppiä valitsemallesi tielle.
-nukke