Tuorein tutkimus vahvistaa yleisen käsityksen

Salassapitoajan vanhennuttua poliittisen Upsalan Yliopiston sotahistorian erikoistutkija-ryhmä on päässyt vuonna 2023 tutkimaan 105 vuoden ajaksi salaiseksi määrättyä aineistoa koskien aihetta:

SDP:n osuus ja rooli 1918 Suomen sisällissodassa.

Suomen Sosialidemokraattinen Puolue (SDP) oli keskeisessä roolissa Suomen sisällissodassa 1918.

SDP:n kannattajat* muodostivat merkittävän osan punaisten joukkoista, ja puolueen johto otti aktiivisen osan sodan suunnittelussa ja johtamisessa.

SDP:n rooli ennen sotaa:
Ennen sisällissotaa SDP oli kasvattanut suurta kannatusta työväenluokan keskuudessa.

Puolueen tavoitteena oli luoda tasa-arvoisempi yhteiskunta, jossa vallitsisi sosiaalinen oikeudenmukaisuus.

Venäjän vallankumouksen myötä SDP:n asema vahvistui entisestään, ja puolue alkoi valmistella vallankumousta myös Suomessa.

SDP ja punainen valta
Sisällissodan aikana: SDP:n johto otti vallan useissa kaupungeissa ja perusti punaiset hallitukset.

Punaiset toteuttivat omia sosiaalisia uudistuksiaan, kuten maan jakamista ja tehtaiden valtausta.

SDP:n tavoitteena oli luoda sosialistinen yhteiskunta Suomessa.

Sodan seuraukset SDP:lle:
Sisällissodan häviäminen oli SDP:lle suuri isku.

Puolue kiellettiin ja monet sen johtajat joutuivat pakenemaan maasta tai vankilaan.

Sodan jälkeen SDP:n toimintaa rajoitettiin pitkään aikaan.

SDP:n roolin arviointi
SDP:n roolin arviointi sisällissodassa on ollut kiistanalaista.

Jotkut historioitsijat korostavat SDP:n tärkeää roolia työväenluokan edustajana ja sosialistisen yhteiskunnan rakentajana.

Toiset taas kritisoivat SDP:tä autoritaarisesta ja väkivaltaisesta linjasta.

Yleisesti ottaen voidaan sanoa, että SDP:n rooli sisällissodassa oli monimuotoinen ja monitahoinen.

Puolue oli sekä vallankumouksen johtaja että työväenluokan edustaja.

Sodan seuraukset vaikuttivat merkittävästi SDP:n toimintaan ja suomalaiseen yhteiskuntaan pitkäksi aikaa.

Viime vuosikymmenien aikana SDP on häivyttänyt "sotasyyllisyyttään" ja saanutkin suomettuneisuuden vuosikymmenien aikana ikäänkuin anteeksiannon ja salonkikelpoiduuden muilta "isänmaallisemmilta" puolueilta ja on päässyt mukasn kunnallis- ja valtion politiikkaan.

Silloisen 1918 aikaiset kommunistit, nykyinen Vasemmistoliitto on änkyröinyt sisällissodan, talvisodan ja jatkosodan aikana ja jälkeen kommunismin vallankumous ja kapinan lietsomis hankkeillaan neuvostoliiton ja nykyisen venäjän käsikassarana suomen vahingoksi.
22233
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Miten tämä liittyy Hämeenlinnaan? Väärä palsta.

Äänestä
  • Siten, että SDP:n johtaman Punakapinan Päämaja oli Hämeenlinnassa Toivontiellä sijainneen Tanssipaikka rakennuksen "Pillukallio" yläkerrasssa.

    Äänestä

Kaikessa pahanteossa se SDP kin on ehtinyt olla mukana hitto vieköön muuttamassa demokraatista suomen tasavaltaan Neuvostoliittoon kuuluvaksi kommunistiseksi vasallivaltioksi.

Äänestä

Mikä tuore?

Äänestä
  • Uutinen

    Äänestä

Syytettynä olevalla on oikeus valehdella osuudestaan epäiltyyn (maanpetos) rikokseen, joten käytän tätä oikeutta ja valehtelen SDPn puolesta ettei meillä ole SDPssä mitään tietoa ei hajuakaan aloituksen sisältämästä aiheesta.

Äänestä
  • Olen samaa mieltä. SDP on koko toimikautensa ajan ollut isänmaan uskollinen neuvostoliitolle ja nykyvenäjälle. Muutenkin SDPn rikoshistoria on aina ollut läpikuultava ja ja puolueen toiminta on aina ollut rehtiä, rehellistä eikä 105 vuoden aikana ketään SDP kansanedustajaa, ministeriä, eikä presidenttiä ole edes epäilty, tutkittu, eikä tuomittu mistään rikoksesta, saatikka mahdollisesta maanpetoksesta, paitsi Erkki risuparta Tuomiojaa, joka itse mediassa epäili itseään maanpetoksesta syytetyksi.

    Äänestä

Väärä palsta tälle aiheelle. Saisi parempaa näkyvyyttä vaikkapa Historia -keskustelualueella.

Äänestä
  • Hämeenlinnalla, kuten muillakin sosialidemokratian saastuttamalla kaupungilla on ollut lusikkana sopassa omat punikkinsa

    Äänestä

Murha ei vanhene 105 vuodessa eikä koskaan senkään rajan jälkeen.
Vanheneeko maanpetos rikos 105 vuodessa?

Äänestä
  • Ensinnäkin syyteoikeus maanpetokseen vanhenee rikoksen tekopäivästä katsottuna 20 vuoden kuluttua. Jos siis henkilöä vastaan ei nosteta syytettä tässä ajassa, ei syytettä voi enää nostaa. Syyteoikeus törkeän maanpetoksen kohdalla ei kuitenkaan vanhene koskaan, sillä sen ankarin rangaistus on elinkautinen vankeus.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Ensinnäkin syyteoikeus maanpetokseen vanhenee rikoksen tekopäivästä katsottuna 20 vuoden kuluttua. Jos siis henkilöä vastaan ei nosteta syytettä tässä ajassa, ei syytettä voi enää nostaa. Syyteoikeus törkeän maanpetoksen kohdalla ei kuitenkaan vanhene koskaan, sillä sen ankarin rangaistus on elinkautinen vankeus.

    Ok. Siis 105 vuoden aikana kuollut törkeään maanpetokseen syyllistynyt voidaan tuomita postuumisti elinkautiseen vankeuteen?

    Äänestä

Entinen puolustusvoimien komentaja Kenraali Sutela totesi mediassa:
"Se joka puuhailee ja saa aikaan jalkaväkimiinojen kiellon (Ottawan sopimus) syyllistyy maanpetokseen".

Äänestä
  • Kuka sen sai aikaan ?

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Kuka sen sai aikaan ?

    Presidentti Tarja Halonen

    Äänestä

  • Viimeksi julkaistu 9.2.2024 20.27
    Valtiopäiväasiakirja
    Toimenpidealoite TPA 18/2022 vp
    Jari Ronkainen ps ym.
    Toimenpidealoite Ottawan sopimuksesta irtautumisesta
    Eduskunnalle
    Vastoin puolustusministeriön ja monen puolustuspolitiikan asiantuntijan kantaa Suomi liittyi vuoden 2011 marraskuussa kansainväliseen Ottawan miinakieltosopimukseen, joka kieltää henkilömiinojen käytön, valmistuksen, myynnin, varastoinnin ja kuljetuksen. Sopimukseen liittymisen seurauksena Suomi on luopunut henkilömiinojen käytöstä.

    Puolustusministeriön jalkaväkimiinaselvitystyöryhmän väliraportin mukaan: "Maavoimiltamme edellytetään kykyä torjua mekanisoitu hyökkääjä laajalla ja syvällä alueella. Suomen alueen laajuus, kasvillisuuden aiheuttama peitteisyys, talven vaikutus ja maaston vaikeakulkuisuus korostavat tiestön merkitystä. Miina-ase on Suomelle erittäin kustannustehokas sodankäyntiväline, koska sillä voidaan olosuhteissamme merkittävästi vaikeuttaa teknologisesti kehittyneidenkin asevoimien operatiivista liikkuvuutta. Koska miinat ovat edullisia ja olosuhteissamme erittäin tehokkaita, on eri tyyppisiä miinoja hankittu riittävästi kaikille alueellisen puolustuksen joukoille. Maavoimillamme ei tällä hetkellä ole, ajoneuvomiinojen ohella, muita määrällisesti riittäviä asejärjestelmiä, joilla mekanisoidun hyökkääjän liike voitaisiin yhtä tehokkaasti hidastaa ja pysäyttää."

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Presidentti Tarja Halonen

    Niin, voiko Presidentti Tarja Halonen menettää taannehtivasti presidentti-virkansa, jos nostetaan syyte maanpetturuudesta, perustuen Kenraali Lauri Sutelan syytökseen Halosesta Ottawan sopimuksen maamiina kiellon puuhaajana ja hyväksyjänä ?

    Halonenhan on presidenttinä heikentänyt suomen maanpuolustusta venäjän hyväksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Vastaus kysymykseesi. Kyllä voidaan tuomita maanpetturuudesta menettämään 12v kautisen virkansa Tasavallan Presidenttinä tasnnehtivasti jos tuomitaan maanpetturuudesta. Tilannetta voi verrata yks yhteen "sotilasarvon" menettämiseen osana tuomiota.

    Äänestä

Kun ei tuore ei vahvista.

Äänestä

Sdp on käytännössä laillistettu maanpetturuus.

Äänestä

SDP pitäisi kieltää rikoksistaan suomalaisia kohtaan.

Äänestä

Historiaa

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Salassapitoajan vanhennuttua poliittisen Upsalan Yliopiston sotahistorian erikoistutkija-ryhmä on päässyt vuonna 2023 tutkimaan 105 vuoden ajaksi salaiseksi määrättyä aineistoa koskien aihetta:

SDP:n osuus ja rooli 1918 Suomen sisällissodassa.

Suomen Sosialidemokraattinen Puolue (SDP) oli keskeisessä roolissa Suomen sisällissodassa 1918.

SDP:n kannattajat* muodostivat merkittävän osan punaisten joukkoista, ja puolueen johto otti aktiivisen osan sodan suunnittelussa ja johtamisessa.

SDP:n rooli ennen sotaa:
Ennen sisällissotaa SDP oli kasvattanut suurta kannatusta työväenluokan keskuudessa.

Puolueen tavoitteena oli luoda tasa-arvoisempi yhteiskunta, jossa vallitsisi sosiaalinen oikeudenmukaisuus.

Venäjän vallankumouksen myötä SDP:n asema vahvistui entisestään, ja puolue alkoi valmistella vallankumousta myös Suomessa.

SDP ja punainen valta
Sisällissodan aikana: SDP:n johto otti vallan useissa kaupungeissa ja perusti punaiset hallitukset.

Punaiset toteuttivat omia sosiaalisia uudistuksiaan, kuten maan jakamista ja tehtaiden valtausta.

SDP:n tavoitteena oli luoda sosialistinen yhteiskunta Suomessa.

Sodan seuraukset SDP:lle:
Sisällissodan häviäminen oli SDP:lle suuri isku.

Puolue kiellettiin ja monet sen johtajat joutuivat pakenemaan maasta tai vankilaan.

Sodan jälkeen SDP:n toimintaa rajoitettiin pitkään aikaan.

SDP:n roolin arviointi
SDP:n roolin arviointi sisällissodassa on ollut kiistanalaista.

Jotkut historioitsijat korostavat SDP:n tärkeää roolia työväenluokan edustajana ja sosialistisen yhteiskunnan rakentajana.

Toiset taas kritisoivat SDP:tä autoritaarisesta ja väkivaltaisesta linjasta.

Yleisesti ottaen voidaan sanoa, että SDP:n rooli sisällissodassa oli monimuotoinen ja monitahoinen.

Puolue oli sekä vallankumouksen johtaja että työväenluokan edustaja.

Sodan seuraukset vaikuttivat merkittävästi SDP:n toimintaan ja suomalaiseen yhteiskuntaan pitkäksi aikaa.

Viime vuosikymmenien aikana SDP on häivyttänyt "sotasyyllisyyttään" ja saanutkin suomettuneisuuden vuosikymmenien aikana ikäänkuin anteeksiannon ja salonkikelpoiduuden muilta "isänmaallisemmilta" puolueilta ja on päässyt mukasn kunnallis- ja valtion politiikkaan.

Silloisen 1918 aikaiset kommunistit, nykyinen Vasemmistoliitto on änkyröinyt sisällissodan, talvisodan ja jatkosodan aikana ja jälkeen kommunismin vallankumous ja kapinan lietsomis hankkeillaan neuvostoliiton ja nykyisen venäjän käsikassarana suomen vahingoksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu