Pentagonin sisäisen tutkinnan asiakirjojen vuoto: F-35 epäonnistuu liikaa
Pentagonin sisäisestä tutkimuksesta vuotaneet asiakirjat paljastavat, että F-35-hävittäjä on epäonnistunut kaikissa testeissä. Tästä huolimatta puolustusministeriö hyväksyi massahankintansa.
Tekniset tiedot vaativat yhdeksän tuntia huoltoa jokaista lentotuntia kohden. Lentokone vaatii kuitenkin 9,7 tuntia maahuoltoa lentotuntia kohden.
Lentokoneen tekoälyjärjestelmä ALIS antaa usein vääriä hälytyksiä. Stealth-ominaisuudet ovat tehokkaita vain paperilla, eikä niitä ole testattu todellisuudessa. Vain 27,75 % koneista on tällä hetkellä lentokelpoisia, ja ylläpitokustannukset ovat 16 kertaa korkeammat kuin F-16:lla.
Pentagon oli tietoinen näistä puutteista, mutta jatkoi F-35:n tuotantoa kuluttaen 2 biljoonaa dollaria. Erityisesti Pentagon aikoo käyttää 2 biljoonaa dollaria lisää tuleviin päivityksiin ja virheiden korjauksiin.
Ei hyvältä kuulosta
Suomen hävittäjähankinnasta
13
217
Vastaukset
- Anonyymi
Norja ja Tanska eivät olisi ottaneet niitä, mutta Pentagon oli jo kummaltakin kupannut 4 miljardia "suunnittelutyöhön". Suunnittelutyön aikana paljastui jo koneiden valtava huollon tarve joka oli myös hinnaltaan kymmenkertainen. Australia ensin kieltäytyi niistä, mutta USA pakotti kaiken muun sotilaallisen yhteistyön hintaan ne ostamaan. Espanja, Italia, Ranska, eikä Englantikaan halua niitä kentilleen makaamaan.
Suomeen ne pakotettiin väärillä tiedoilla. Nyt on paperilla, että Suomi ostaa uudet tulenjohtojärjestelmät, kun vanhoilla kone kuitenkin tänne annetaan. Tutkalaitteisto pitää päivittää a 80 miljoonaa kappale ennen käyttöön ottoa. Hiekkalaatikkosodassa ja simulaatiolennoissa F35 ei ollut ainoassakaan väitetysti paras. Käyttökustanuksissa, vähäisissä huolloissa, keveydessä, ketteryydessä ja nousukyvyssä oli paras Ruotsin Jas.- Anonyymi
USA pakottaa Japanin ottamaan F35, vaikka Japanilla, Englannilla ja Italialla on pitkälle jo kehitetty konetyyppi, jolla Japani olisi korvannut F1 koneensa ja Italia vanhat Typhonit ja Eurof:ät. Tämä kolmikon kone on suunniteltu Naton, Australian, Indonesian, Malesian ja Etelä-Korean ilmavoimien koneeksi pienillä muutoksilla.
Simulaattorissa ja teorialaskennoissa kone on Su57 ja Raptorin suoritusvälimaastoon sopiva. Maailma siis "vapaa maailma" on pian täynnä F35 romua odottamassa loputonta huoltokorjausta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
USA pakottaa Japanin ottamaan F35, vaikka Japanilla, Englannilla ja Italialla on pitkälle jo kehitetty konetyyppi, jolla Japani olisi korvannut F1 koneensa ja Italia vanhat Typhonit ja Eurof:ät. Tämä kolmikon kone on suunniteltu Naton, Australian, Indonesian, Malesian ja Etelä-Korean ilmavoimien koneeksi pienillä muutoksilla.
Simulaattorissa ja teorialaskennoissa kone on Su57 ja Raptorin suoritusvälimaastoon sopiva. Maailma siis "vapaa maailma" on pian täynnä F35 romua odottamassa loputonta huoltokorjausta.Nyt menit liian pitkälle USA:n arvostelussa, sitä ei suvaita täällä.
- Anonyymi
No mitä sitten? On kuule ihan sama onko f35:n suorituskyky paras tai ei. Joka tapauksessa kone ja siihen kuuluvat järjestelmät ovat valovuoden edellä itänaapurin vastaavia. Tilanne on sama kuin vertailisit vm 1985 ladaa vm 2024 teslaan.
Mielenkiintoista olis tietää mikä motivoi tuollaisiin aloituksessa nähtäviin kirjoituksiin?- Anonyymi
Niin kunhan se on made in USA ja romua niin minä rakastan sitä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin kunhan se on made in USA ja romua niin minä rakastan sitä!
Tuohan on Sauli Niinistön höpinää luopumisen haastattelussa:
"Minä olen koko elämäni rakastanut ja ihaillut Amerikkaa, heidän teollisuuttaan, vapauttaan ja eteenpäin rynnistystä!" - Anonyymi
Sun ei kannattaisi kommentoida näitä lainkaan koska sun ymmärrys asioista on hiekkalaatikkotasolla.
https://www.youtube.com/watch?v=diZfcm3IJ1U
Katso nyt vaikka tuo alkuun ja katotaan sitte uusiks onko jutut yhtä lapsellisia - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sun ei kannattaisi kommentoida näitä lainkaan koska sun ymmärrys asioista on hiekkalaatikkotasolla.
https://www.youtube.com/watch?v=diZfcm3IJ1U
Katso nyt vaikka tuo alkuun ja katotaan sitte uusiks onko jutut yhtä lapsellisiaTuo ukko puhuu, mitä hänelle on kirjoitettu puheeksi.
Moskovan vuoden 2019 lentonäytöksessä natokenraalit melkein samoin sanoivat nähneensä SU57 näytti, vaikka vain keveillä pommijälitelmillä tekevän asioita, joita ei tee F35, eikä muutkaan Natokoneet. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo ukko puhuu, mitä hänelle on kirjoitettu puheeksi.
Moskovan vuoden 2019 lentonäytöksessä natokenraalit melkein samoin sanoivat nähneensä SU57 näytti, vaikka vain keveillä pommijälitelmillä tekevän asioita, joita ei tee F35, eikä muutkaan Natokoneet.Tuo kyseinen herra yksi asiallisimmista ja neutraaleimmista tubettajista jotka voidaan laskea ilmailuasiantuntijoiksi. Tekee juttuja sekä länsi että itäkalustosta.
Sinä taas et osaa edes kirjoittaa etkä sen puoleen edes ymmärrä mistä kirjoittelet. Matala älykkyysosamäärä huokuu kirjoituksesta.
Vaikea päätös.
- Anonyymi
Ja mistä lit vai Suomensitko itte kansakoulu Englannilla mulkero.
- Anonyymi
Varmaa on ainakin se että hävittäjäkaupoista päättäneillä on rahaa riittävästi lopuksi elämää.
- Anonyymi
Jaahas paikallisista eduskuntaan päässeistä kokoomuslaisista lobbareista jonka muija on F-35 projektissa mukana, ei täällä saa puhua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaahas paikallisista eduskuntaan päässeistä kokoomuslaisista lobbareista jonka muija on F-35 projektissa mukana, ei täällä saa puhua.
Korjaan puoliso, mistään ei ole itselleni käynyt ilmi tämän amerikkalaisen upseerin sukupuoli
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad671232- 42901
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että335685- 51661
- 51638
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116636- 101625
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 76592
- 56574