Tästä Kekkonen varoitti

Anonyymi-ap

Urho Kekkonen kiteytti asian mitä mainioimmin Tukholmassa pitämässään puheessa 7.12.1943:

”Kun tässä valossa tarkastelemme suhdettamme Venäjään, on meidän avoimesti ja ilman ennakkoluuloja lähdettävä siitä, että liittyminen Venäjän vastaisten voimien rintamaan ei silloin, kun Venäjä säilyy suurvaltana, kuten käsitämme, ole meidän kansallisten etujemme mukaista.

Pieni valtio ei nykyisen koneiden sodan kautena kykene jatkuvasti seisomaan hampaisiin saakka aseistettuna. Sillä on sitä vähemmän tähän mahdollisuuksia, jos sota on saattanut sen suuresti velkaantumaan.

Suomen etu ei voi olla, että se on jonkin suurvallan äärimmäisenä, Venäjän rajalla alituisesti varuillaan olevana ja ensimmäiseksi vihollisen jalkoihin joutuvana liittolaisena, jolla ei ole sellaista poliittista vaikutusvaltaa, että sen sanalla olisi mitään merkitystä, kun sodasta ja rauhasta päätetään.

Maa olisi tällöin äänettömänä yhtiömiehenä mukana liitossa, josta sille koituisi kohtuuttomat, ajan mittaan ylivoimaiset rasitukset. Se joutuisi aina taistelutantereeksi, milloin tahansa siitä riippumattomat suurpoliittiset ristiriidat johtaisivatkin sotaan.

Liioin emme voi rakentaa tulevaa ulkopolitiikkaamme Venäjän ja sen nykyisten liittovaltioiden poliittisille vastakohtaisuuksille ja niiden ennustellulle epäsovulle. Se olisi spekulointia hyvin epämääräisillä mahdollisuuksilla, ja sellaisen politiikan tuloksena olisi, jos tuo epäsopu todella syntyisi, että Suomi kuitenkin joutuisi Venäjälle vihamielisen suurvaltaryhmän alituisesti taistelevaksi, eteen työnnetyksi
tukikohdaksi.

Näin ollen Suomen kansalliset edut eivät salli sitoutumista Venäjän vastaisen politiikan linjalle tai sen etsimistä”.

Ei ole mikään ihme, että juuri Kekkosen ollessa tasavallan presidenttinä maamme kehittyi hyvään suuntaan nopeammin kuin koskaan ennen tai jälkeen. Tässä ei ole kyse mistään nostalgiasta. Tilastokeskuksen artikkelissa ”Kestävän hyvinvoinnin mittaamisen vaihtoehdot” näytetään selvästi, että hyvinvoinnin huippu ohitettiin Suomessa 1980-luvulla – sen jälkeen on tultu alamäkeä.

On ihmeellistä, että näin helppotajuista asiaa ei haluta ymmärtää Suomen nykyisessä poliittisessa johdossa, vaan päinvastoin tehdään juuri se, mistä Kekkonen varoitti eli liittoudutaan Venäjää vastaan ja asettaudutaan taistelutantereeksi ilman sananvaltaa konfliktin sytyttämiseen.

14

381

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kekkonenhan olikin Kremlin juoksupoika.

    • Anonyymi

      Juuri näin. Kekkonen tiesi ja osasi...kunnia hänelle

      • Anonyymi

        Rosvo joka jymäytti kosket yksinkertaisilta.


    • Anonyymi

      Kekkonen kommunistien kommari. Tottakai ei Urkki itseään vastaan halunnut nousta. Huonoin pressa Halosen kanssa kautta aikojen.

    • Anonyymi

      Valkovenäjän tie?

    • Anonyymi

      Nykyinen presidentti on viemässä suomen vuosikymmenien ahdinkoon.Eikö hän ymmärrä että suomi on kääpiövaltio maapallolla,suuret valtiot päätävät mitä tulee tapahtumaa esim. euroopassa.Tulevaisuudessa vielä nähdään mitä suomen johtajien tökkiminen ja ns.ikkunoitten särkeminen ja suurten valtioitten neuvominen johtaa?Koheltaminen ulkopolitiikassa ei johda hyvään?

      • Anonyymi

        Polvillaan ollessa asiaa voidaan auttaa jonkin lajin suojuksilla tai pehmikkeillä mutta valmiusasennossa kieli päivettyy ja sen rasvaus jollain aurinkovoiteella.. ????


    • Ajat muuttuvat. Kekkonenkin muuttui kun poliittinen tilanne muuttui. Tiukasta neuvostovastaisesta Pekka Peitsestä tuli YYA-poliitikko Kekkonen. Kun Suomi oli toisen maailmansodan jälkeisessä rauhanteossa kylmästi paiskattu Neuvotoliiton armoille niin Kekkonen sopeutui tilanteeseen ja teki sen, mikä piti - joskin vähän ylikin kun oma etu oli pelissä. Kun Kekkonen oli joustava poliitikko niin emme tiedä, mitä Kekkonen tänä päivänä kannattaisi. Luulenpa, että Kekkonen saattaisi hyvinkin kannattaa suunnilleen nykyistä politiikkaa - kuitenkin tarkasti seuraten mitä Venäjällä ja koko maailmassa tapahtuu. Demokraattisten valtioiden yhteistä puolustusliittoa ei ollut kun toinen maailmansota aökoi. Kun Nato perustettiin niin Suomella ei ollut mitään mahdollisuutta siihen liittyä. Neuvostoliitto oli vielä voimissaan ja Suomi kuului Neuvostoliiton valtapiiriin. Se oli karu totuus Kekkosen aikana. Kun Neuvostoliitto romahti niin todellisuus muuttui. Luulen, että Kekkonen olisi sopeutunut uuteen tilanteeseen ketterästi niinkuin aikoinaankin teki.

      • Anonyymi

        Ehtona Suomen Natojäsenyydelle oli, että Suomi rupeaa tukemaan Ukrainaa aseellisesti!
        Onko tästä kerrottu kansalaisille?
        Millä valtuuksilla Sauli Niinistö ja rikoskummpanit tällaisen päätöksen tekivät? Suomi velkaantuu hirveää vauhtia.
        Nyt kansalta koetetaan viedä tuhkatkin pesästä, jos jonkinmoista maksua ja veroa suunnitellaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehtona Suomen Natojäsenyydelle oli, että Suomi rupeaa tukemaan Ukrainaa aseellisesti!
        Onko tästä kerrottu kansalaisille?
        Millä valtuuksilla Sauli Niinistö ja rikoskummpanit tällaisen päätöksen tekivät? Suomi velkaantuu hirveää vauhtia.
        Nyt kansalta koetetaan viedä tuhkatkin pesästä, jos jonkinmoista maksua ja veroa suunnitellaan.

        Ja nyt Suomi rupeaa valmistamaan droneja Ukrainalle!
        Sehän saattaa moisen tehtaan Putinin ohjuksien maalitauluksi!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja nyt Suomi rupeaa valmistamaan droneja Ukrainalle!
        Sehän saattaa moisen tehtaan Putinin ohjuksien maalitauluksi!

        Koko Suomi on maalitaulu. Nato ei tuonut Turvaa!
        Tuo Sodan.


    • Anonyymi

      Nato, lännen sätkynukeksi lähtö= tuhontie

      Länsi vie Suomea sotaan 2025-

    • Anonyymi

      Suomen oli valittava, olla joko lännen puolella, tai vastaan...

    • Anonyymi

      Venäjä ja Amerikka samanlainen diktatuuri molemissa?

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      83
      4503
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      26
      3304
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      41
      2926
    4. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      18
      2857
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      117
      2747
    6. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      44
      2617
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2559
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2295
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2105
    10. Vornanen ja oulainen

      Voi voi Ville mihin sekaannuit🥶
      Oulainen
      7
      1751
    Aihe