Onko lehdessä kokoomuksen ehdokkaaksi ilmoitettu H. Mäkilä sama henkilö kuin oli Heinolan elinvoimajohtajana? Oliko hän aiemmin kristillisdemokraatti?
Kokoomuksen kuntavaaliehdokkaat
Anonyymi-ap
8523
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Heikki Mäkilä kirjoitti vuonna 2021 Itä-Häme lehdessä, mm. että (suora lainaus):
"Heikkimäen yritysalueen investointi on erittäin hyvin perusteltu, kun kaupungin tavoitteena on uusien työpaikkojen syntyminen. Toki Heinola voisi yrittää pärjätä ilman sellaista tavoitetta ja antaa naapurikuntien panostaa työpaikkoihin Heinolan keskittyessä asumiseen."
Koko 5.3.2021 julkaistu kirjoitus löytyy https://www.itahame.fi/paakirjoitus-mielipide/3909611
Olen Mäkilän kanssa täysin eri mieltä. Heikkimäki on kaupungin valtavin virhe miesmuistiin. Sen kustannukset veronmaksajille lienevät jo noin 10 miljoonaa ja alueesta ei ole ollut mitään hyötyä heinolalaisille. Kukaan ei ottanut vastuuta tästä miljoonavirheestä. Nyt säästetään pikkusummia esimerkiksi bussivuoroista.
Tunarit ja monia vuosia siellä olleet valtuutetut, ovat näyttönsä antaneet, ei jatkoon..
”Jos ja kun halutaan pärjätä kilpailussa teollisista investoinneista, pitää olla tarjolla joustavan kokoisia ja myös isoja tontteja hyvin saavutettavalla paikalla, jossa on mielellään jo olemassa monipuolista teollisuutta naapurustossa.
Nämä kriteerit Heikkimäki toteuttaa erinomaisesti. Se onkin herättänyt kiinnostusta.
Useita neuvotteluja käydään, mutta niistä ei voi kertoa julkisesti. Uskon siihen, että tämä pitkäaikainen strateginen investointi kyllä osoittautuu aikanaan hyvinkin kannattavaksi.”
Jotta strateginen investointi osoittautuisi aikanaan kannattavaksi pitäisi sen tuottaa Heinolalle jo yli 10 miljoonaa euroa. Niin ei tule koskaan tapahtumaan. Heikkimäki oli kaikkien emämunausten äiti ja isä.
Olivatkohan Heinolan kokoomuspoliitikot Heikkimäen virheinvestoinnin kannalla vai ymmärsikö kukaan vastustaa sitä?
Paljonko takaisinmaksuaika, 50-100v?
Ei riitä. Sijoitetun pääoman korko juoksee.. yhtään euroa ei ole saatu takaisin.
Yhtä tonttia on yritetty myydä alihintaan, siis alle rakentamiskustannusten! Pelastaako se tämän investoinnin?
Osoitus siitä, että kyseessä on Talo ilman johtajaa !