Kaleva jatkaa...

45449
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

Ei muuta kuin käräjöimään. Mutta eipä taida Pekka ja Jenna uskaltaa?

Äänestä
  • Miten nostetaan syyte kunnianloukkauksesta artikkelin perusteella missä kerrotaan kuinka Aittakumpu ja Simula kieltää suhteen välillään? Kalevan ollessa jo käräjillä jos se olisi väittänyt edellisten olevan suhteessa keskenään. Ihan hyvin rakennettu lokakampanja juridiselta kannalta. Vaikka perätön juttu onkin koska totta pitäessään valtamediat olisivat ottaneet siitä kaiken ilon irti.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Miten nostetaan syyte kunnianloukkauksesta artikkelin perusteella missä kerrotaan kuinka Aittakumpu ja Simula kieltää suhteen välillään? Kalevan ollessa jo käräjillä jos se olisi väittänyt edellisten olevan suhteessa keskenään. Ihan hyvin rakennettu lokakampanja juridiselta kannalta. Vaikka perätön juttu onkin koska totta pitäessään valtamediat olisivat ottaneet siitä kaiken ilon irti.

    Tehdään tutkintapyyntö ja jos syyttäjä nostaa syytteen, silloin lehden on todistettava väitteensä. Ja sitä Jenna ja Pekka juuri pelännevätkin, että lehti tuo esiin todisteita niin, että Jennan ja Pekan kiistäminen kuulostaa yhtä uskottavalta juin Tynkkysen supojutut.

    Se siitä.

    https://www.seiska.fi/kotimaa/jussi-halla-ahon-salalapsikohu-paisuu-hilla-vaimo-onnitteli-lapsen-aitia-tietamattomana-kaikesta/667524

    Ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen kerta kun näiden "tuntemattomien lähteiden" nimissä medioiden lautta kepu käy poliittisten vihollistensa kimppuun. Ilman että kenellekkään on pienintäkään epäselvyyttä siitä, minkä puolueen edustajia nämä "tuntemattomat lähteet" ovat.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Joko sinä ap osaisit kertoa minkä väitteen kaleva jutussaan esittää? Joka olet siitä jo naurettavan lukuisia avauksia kirjoittanut eri palstoille. Linkittäen jokaiseen niihin pikkeuksetta arkistoistasi jutut Halla-ahosta 🤣🤣

    Vasut ovat aina putinin juttuja uskoneet.
    https://yle.fi/a/74-20073695

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen kerta kun näiden "tuntemattomien lähteiden" nimissä medioiden lautta kepu käy poliittisten vihollistensa kimppuun. Ilman että kenellekkään on pienintäkään epäselvyyttä siitä, minkä puolueen edustajia nämä "tuntemattomat lähteet" ovat.

    Ei olekaan. Persuja ovat, varma tieto!

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Joko sinä ap osaisit kertoa minkä väitteen kaleva jutussaan esittää? Joka olet siitä jo naurettavan lukuisia avauksia kirjoittanut eri palstoille. Linkittäen jokaiseen niihin pikkeuksetta arkistoistasi jutut Halla-ahosta 🤣🤣

    AP:sta en tiedä, mutta jos ei ole mitään väitettä esitetty, miksi pari kiistää esitetyn väitteen? Minkä väitteen he kiistävät, jos sellaista ei ole esitetty?

    "Pekka Ait­ta­kum­pu ja Jenna Simula kiis­tä­vät väi­te­tyn suhteen "

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Mieti sitä ap miksi Aittakumpu ja Simula kielsi suhteen Kalevan heille ilmoittaessa että he ovat painamassa lehtijutun siitä, kuinka heillä on Kalevan "tietolähteiden" mukaan suhde, kuinka vastaatte väitteeseen? 😏

    Eikö meinaa mennä ihan putkeen ap? Kukaan muu kun ei ole niin pihalla kuin sinä ap, joka et tälläkään kertaa ymmärtänyt lukemaasi..😁😁

    Eli joku on jotain Kalevan mukaan väittänyt ja Kaleva on uutisoinut väitteen eteenpäin levittäen sitä tavalla, joka on omiaan vahingoittamaan Simulin ja Aittarummun mainetta sekä myös aiheuttamaan kyseisille henkilöille ja heidän perheille henkistä kärsimystä ja heidän perheilleen mahdollisesti myös epätietoisuutta siitä, mikä on totuus ko. asiassa?
    Täten olisikin SSimulin ja Aittapumpun syytä tehdä asiasta tutkintapyyntö, ihan heidän oman kyseenalaiseen valoon joutuneen maineensa puhdistamiseksi.
    Asia on tietenkin toinen, jos tutkintapyynnön tekemisellä olisi päinvastainen vaikutus ja kyseisten henkilöiden kiistämä suhde osoitettaisiinkin käräjäsalissa todeksi.

    :))))

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Mieti sitä ap miksi Aittakumpu ja Simula kielsi suhteen Kalevan heille ilmoittaessa että he ovat painamassa lehtijutun siitä, kuinka heillä on Kalevan "tietolähteiden" mukaan suhde, kuinka vastaatte väitteeseen? 😏

    Eikö meinaa mennä ihan putkeen ap? Kukaan muu kun ei ole niin pihalla kuin sinä ap, joka et tälläkään kertaa ymmärtänyt lukemaasi..😁😁

    Herran siunausta Jennan ja Pekan suhteelle . Amen 🙏🏼

    Äänestä

"Toimittajat tekivät omaa työtään annettujen toimeksiantojen pohjalta eivätkä siten ole oikea kohde mahdolliselle maalittamiselle."

Siinäs kuulitte, poliittikkoja nimien kanssa maalittavia toimittajia ei saa maalittaa koska he tekevät vain työtä käskettyä,,😁😁

Äänestä
  • PS:n trollitoimistollehan tämä on hankala juttu. Toimittaja on helposti määriteltävissä maalittajaksi, kun taas trollitoimiston väki uhriutuu siitä, että paskamyrskyn kylvämistä kutsutaan maalittamiseksi. Onko PS laajemminkin saanut koulutusta Venäjältä kuin "Supo-agentti" Tynkkynen?

    Äänestä

Herran siunausta suhteelle . Amen 🙏🏼

Äänestä
  • Purra lähti herrojen kanssa marjaan ja saa nyt irvistellä laskevien kannatuslukujen kanssa.

    Äänestä

  • Jennalle tulee tänä jouluna oikea pukki?

    Äänestä

  • Kuinka kuuluu 8:s käsky?

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Kuinka kuuluu 8:s käsky?

    Yhdestoista käsky kuuluu;

    Elähä hättäile, vaikka jäisit aviorikoksesta kiinni.

    Äänestä

Lyhyesti sanottuna: Jos Jenna ja Pekka ovat todistetusti syyllistyneet aviorikokseen ja yrittävät valehtelemalla salata rikoksensa, on heidän erottava kansanedustajan työstään. Persujen perhearvot ovat syvältä perheestä ja kaikkihan tietävät, että persu ei myy perhettään.

Äänestä
  • Ei tarvitse erota. Ei Halla-ahonkaan tarvinnut.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Ei tarvitse erota. Ei Halla-ahonkaan tarvinnut.

    Horostelu on nyt persulassa sulka hattuun?

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Horostelu on nyt persulassa sulka hattuun?

    Mitkä on Jennan ja Pekan horoskoopit?

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Mitkä on Jennan ja Pekan horoskoopit?

    Ehkäpä joku pätevä horologi osaa antaa vastauksen kysymykseesi.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Mitkä on Jennan ja Pekan horoskoopit?

    Jennan horoskooppimerkki ei ole ainakaan neitsyt.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Jennan horoskooppimerkki ei ole ainakaan neitsyt.

    Vaan kun juurikin on 😂, Pekka rapurapurallaa.

    Äänestä

  • Aittakummun on erottava papin virasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Aittakummun on erottava papin virasta.

    Nykypersuille pyhää ovat vain rasismi ja Putin.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Aittakummun on erottava papin virasta.

    Eikös nuo lahkolaispapit saa rukoilemalla syntinsä anteeksi?

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Eikös nuo lahkolaispapit saa rukoilemalla syntinsä anteeksi?

    Hoitokokous johdattaa Pekan jopa piispaksi asti.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Aittakummun on erottava papin virasta.

    tod.näk. h.kokoustajat yrittää sitäkin?

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    tod.näk. h.kokoustajat yrittää sitäkin?

    Ei olisi ensimmäinen kerta kun hoitokokoustajat yrittää tuhota poliittisen vihollisensa elämän sen kaikilta osa-alueilta. Ei yleensä riitä että saavat ajojahdin kohteensa politiikasta pihalle vaan myös työpaikastaan jne. Niin ystävällisiä sieluja nämä jumalan valitut ovat. Mikä irvokkainta tekevät sen yleensä joukolla ja sovitusti. Kuntarajatkin ylittävällä yhteistyöllä. Samojen päivystäessä s24 palstojakin mm tätä viestiketjua.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Huoraamista ei pidä kenenkään hyväksyä. Niin paljon inhimillistä kärsimystä ja tuhoa se aiheuttaa.

    Äänestä

Luulisin, että jos juttu olisi perätön, niin lakimiehet olisivat jo asialla. Tämä osoittaa täysin persujen moraalin tason.

Äänestä

Hitto! Ehdin jo luulla, että Atte Kaleva olisi alkanut persuksi, kun mieli tekee kuitenkin. No ehkä seuraavalla kerralla...

Äänestä

Kaleva, maakunnallinen roskalehti. Ei ihme, että kaupungilla puhutaan jo vastaavan päätoimittajan erottamisesta. Se, että toimittajan nimikin piilotetaan, kertoo tasosta. Ainut maakunnallinen lehti, joka toimii näin. Myös toimitusjohtajan on aika katsoa peiliin.

Äänestä
  • suomenuutiset.fi n uutisartikkeleissa ei koskaan toimitt… kirjoittajan nimeä.

    Äänestä

  • Lehti teki oikein.

    Äänestä

  • "Ei ihme, että kaupungilla puhutaan jo vastaavan päätoimittajan erottamisesta."

    Taitaa olla ainoastaan persun suurentelua.

    Äänestä

Kiitos Kaleva lehdelle.

Äänestä

ei ole juneksesta enää paskajuttuja sepittänyt 🤔

Äänestä

Yksi asia ainakin on totta ja varmaa. Aikoinaan arvostettu maakuntalehti Keleva on nykyisen päätoimittajan aikana menettänyt uskottavuuttaan. Eikä ihme, jos ja kun päätoimittaja tukee ja puolustaa toimittajaa, joka itsekin toteaa olevan "törkytoimittaja" ja pitävän Seiskan lukemisesta. Eli se siitä Kalevan ja vastaavan päätoimittajan uskottavuudesta. Aika näyttää, kuinka kauan omistajatahot sallivat nykyisen toimituksellisen linjan jatkuvan. Nopein muutos syntyy miestä vaihtamalla, on vanha viisas sanonta.

Äänestä
  • "Aikoinaan arvostettu maakuntalehti Keleva "

    Kuka arvosti kuka ei. Kokoomuslainen (aikanaan LKP:nkin kansanedustaja ) Tuulikki Ukkola ainakin oli Kalevan (ei Kelevan) toimittaja, ei kuitenkaan päätoimittaja eikä osoittanut kovinkaan suurta journalistista osaamista eikä moraalia levitellessään Halosen "vappupuhetta" totena presidentinvaalien 2006 aikaan, jolloin Sauli Niinistö oli vastaehdokas. Myöhemmin Tuulikki Ukkola pahoitteli asiaa ja sitä, ettei ollut tarkistanut saamansa vihjeen todenperäisyyttä. Mutta sai Kalevan kautta tuon valheen julkisesti levitykseen sopivasti keskellä vaalitenttejä.
    Eli sellainen journalisti, ei edes tarkista juttujensa todenperäisyyttä, olisi sopinut Suomen uutisiin valehtelemaan. No, nythän Tuulikki Ukkolan tytär onkin Suomen uutisten päätoimittelija Matias Turkkilan vaimo ja toimittajana ihan äitinsä tapainen.
    Ja on muuten ihan äitinsä näköinenkin, vaikka minkäpä hänkään ulkonäölleen voi.

    Aiemmin tapahtui Kalevalle kuitenkin jotain sellaistakin, että lestadiolaiset laittoi Kalevan tilausboikottiin Kalevan julkaistua erään lääkärin kirjoituksen siitä, kuinka jatkuva raskaana olo rasittaa naista. Nuo Aittakummun uskonveljet ja -siskot.

    Äänestä

  • Ketäs persut seuraavaksi vaativat poispotkittavaksi? Yhdenvertaisuusvaltuutetunko, joka kyselee Rantaselta ikäviä kysymyksiä?

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    "Aikoinaan arvostettu maakuntalehti Keleva "

    Kuka arvosti kuka ei. Kokoomuslainen (aikanaan LKP:nkin kansanedustaja ) Tuulikki Ukkola ainakin oli Kalevan (ei Kelevan) toimittaja, ei kuitenkaan päätoimittaja eikä osoittanut kovinkaan suurta journalistista osaamista eikä moraalia levitellessään Halosen "vappupuhetta" totena presidentinvaalien 2006 aikaan, jolloin Sauli Niinistö oli vastaehdokas. Myöhemmin Tuulikki Ukkola pahoitteli asiaa ja sitä, ettei ollut tarkistanut saamansa vihjeen todenperäisyyttä. Mutta sai Kalevan kautta tuon valheen julkisesti levitykseen sopivasti keskellä vaalitenttejä.
    Eli sellainen journalisti, ei edes tarkista juttujensa todenperäisyyttä, olisi sopinut Suomen uutisiin valehtelemaan. No, nythän Tuulikki Ukkolan tytär onkin Suomen uutisten päätoimittelija Matias Turkkilan vaimo ja toimittajana ihan äitinsä tapainen.
    Ja on muuten ihan äitinsä näköinenkin, vaikka minkäpä hänkään ulkonäölleen voi.

    Aiemmin tapahtui Kalevalle kuitenkin jotain sellaistakin, että lestadiolaiset laittoi Kalevan tilausboikottiin Kalevan julkaistua erään lääkärin kirjoituksen siitä, kuinka jatkuva raskaana olo rasittaa naista. Nuo Aittakummun uskonveljet ja -siskot.

    "En osannut kuvitellakaan, että ProKarelian väärän viestin julkistaminen olisi aiheuttanut tuollaisen tsunamin

    Viestien yleissävy oli, ettei huhujen levittäjästä ole toimittajaksi ja että se on toimittajalle äärettömän suuri synti. Olen myös itse tätä mieltä: tiedot on tarkistettava.

    Toisin oli 70-luvulla, ”vappupuheen vuosikymmenellä”. Tuolloin Suomen journalismissa juostiin huhujen perässä, kun tosiasioihin ei päästy käsiksi. Tuolloin Ruotsin lehtiin vuodatetut huhut olivat suomalaistoimittajien pääruokaa..

    Olen kertonut Kalevassa lauantaina 21.1.2006 (s. 9), miten kaikki tapahtui. Vaalien jälkeisenä maanantaina 16.1.sain useita tekstiviestejä, joissa kerrottiin Halosen vappupuheesta. Vaikka puhe oli kiertänyt netissä kuukausikaupalla, minulle se oli uusi, koska en lue netin keskustelupalstoja.

    Koska en itse päässyt kirjastoon, pyysin tuttavaani tarkistamaan asian. Kun mitään ei kuulunut, asia jäi sikseen. Sitten maanantai-iltana klo 23.02, kun oli kirjoittamassa päiväkirjaa, putkahti sähköpostiin ProKarelian viesti samasta asiasta. Kuvittelin, että tieto on tarkistettu, onhan ProKarelia sentään jokseenkin luotettava järjestö, johon kuuluu joukko tunnettuja suomalaisia. ProKarelia oikaisi tietonsa seuraavana päivänä ja pyysi anteeksi.

    Tein saman. Ei olisi pitänyt. Olisi pitänyt uskoa vaistoon eli siihen, miksi hälytyskellot eivät kilkattaneet. Syynä on 70-luku, sen aikaiset toimintatavat ja journalismin alennustila. Neuvostoliiton nuoleminen oli toimintatapa, jota ei kukaan uskaltanut kyseenalaistaa."

    ---

    Katos vaan, syynä oli 1970-luku siihen, että Tuulikki Ukkola oli ammattitaidoton toimittaja 2000-luvulla.

    :DDDDD

    Äänestä

Jos tulee ikävä tunne jostain, mitä internetissä tai sosiaalisessa mediassa näkee, kannattaisi pohtia syitä, miksi se tuli, ennen kuin reagoi niin älyttömällä tunnelatauksella.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

...valitsemallaan tiellä.

https://www.kaleva.fi/jutun-takaa-kansanedustajat-ovat-merkittavia-valla/11420790

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu