Haapavesi sai taas mainetta koko Pyhäjkialueella. Pyhäjokiseudussa Heli Nurkkala antaa Haapaveden valtuuston kokousten kuvaamisen tason laskusta melkoisesti pyyhkeitä ja ihmettelee, miksi kokouksesta ei ollut sitä 2 viikon tallennetta, vaikka hän on sitä kahtee kertaan pyytänyt.
Tässä lainaus tekstistä, koskien Haapavettä:
"Sitten kun striimaus ei toimi, on ihan sama roikkuuko "linjojen" päässä tai katsooko koko lähetystä. Ikävä kyllä, näin on käynyt Haapaveden valtuustokokousten livelähetysten.
Eihän se mikään salaisuus ole, että kaupunki osti aiemmin striimauksen ulkopuoliselta yritykseltä, joka hoiti homman loistokkaasti. Jo muutaman kuukauden tilanne on ollut se, että kokouksia on voinut seurata kaupungin oman Youtube-kanavan kautta. Ikävä kyllä, ne kerrat, kun olen livekokousta seurannut muutos on ollut melkoinen.
Kaupungin nettisivulla luvataan, että kokouksen live-taltionti on katsottavissa 13 vuorokauden ajan netistä. Marraskuun kokouksen livetaltiointia en ole onnistunut löytämään, olen siitä pariin kertaan kaupungille ollut yhteydessä."
Ja edelleen:
"Voi vedota Kuntaliittoonkin, joka linjaa, että valtuuston kokousten sähköiseen seuraamiseen on varattava mahdollisuus."
Tässä vain pari otetta kirjoituksesta. Uskon, että keskusta oli "määrännyt", että Veli Leselliä ei kutsuta kuvaamaan, koska käsittelyssä oli asioita, joita kepu ei halunnut kuntalaisten korville tietäen, että Ilkka Repo tulee löylyttämään miljoonan sijoitusta Repo-rahoista Haapa-asuntoihin ja teollisuuskiinteistöihin. Ja reilun 10 minuuttia käytinkin kahdessa puheenvuorossa tiedottaakseni kaupunkilaisia, miten he joutuvat maksumiehiks tällä sijoituksella. Toin myös esille Haapa-asuntojen 1,25 miljoonan lainan (jos toteutuu) vaikutukset kuntalaisten joutuessa siitäkin maksumiehiksi, kuten siitä, että Kaupunki lahjoittaisi Haapa-asunnoille tontit apporttina vuokrakiinteistöjen alta. Nuo kolme toimenpidettä lisäävät kaupungin alijäämäistä budjettia 150 000 eurolla ja se kerätään kuntalaisilta joko veroina, palvelumaksuina tai irtisaomisina jne. Esa Jussila Repo-rahojen sijoittamisen ja tonttien luovuttamisen puuhamiehenä. Jussilasta on kehkeytynyt minun mielestäni kaupungin huonoin johtaja (Mannisen sijaisuutta lukuun ottamatta) pitkiin aikoihin.
Haapaveden valtuuston kokousten kuvaamisesta
8
383
Vastaukset
- Anonyymi
Kaikesta näkee, että keskusta panikoi.
- Anonyymi
Kepulit eivät uskalla näyttää, kun kokouksissa tulee yleensä esille, mitä he ovat pöllöilleet!
- Anonyymi
miksi kepu piilottellee asioita, taitaa Ilkka olla taas oikiassa, tai siis on
- Anonyymi
On se tuo Hinno kova jätkä. Sai nyt Googlen Muhokselle.
Mitähän olisikaan saanut paikkakunnalle??
Täällä vain yks höyrypää remeltää ja jahtaa kepuakkoja...näillä mennään kohti vaaleja - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On se tuo Hinno kova jätkä. Sai nyt Googlen Muhokselle.
Mitähän olisikaan saanut paikkakunnalle??
Täällä vain yks höyrypää remeltää ja jahtaa kepuakkoja...näillä mennään kohti vaalejaKepuleilla on aihetta pelätä vaaleja!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kepuleilla on aihetta pelätä vaaleja!
Kyllä oli tämä viimmeinenkin striimaus todellinen katastrofi. Aivan kuin olisi kuunnelut / katsellut radio / striimaus lähetystä. Puh,johtaja ja virkamiehet, naiset esittelivät taloutta jossain seläntakana pimennossa. Miksi Leseliä ei päästetty kuvaamaan vaikka hallituksessa oli päätetty Leselin jatkavan striimausta. Ei hyvältä näytä kepulien toimet näin vaalien edellä.
- Anonyymi
Jotainhan tässä kepujen toimesta peitellään!
- Anonyymi
Striimaukst todella ala-arvoisia. Esityksiä ei näytetä. Puheenvuoroissa saa puhujan arpoa. Tallenteet ei luvatusti esillä. Jos ei omat kyvyt riitä niin ostakaa palvelu.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2633291Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell201819Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.241489- 811334
- 1371028
- 81984
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.61799Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.86746Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.61667Laita nyt se viesti
Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗50626