Vähän sama kuin, että mihin sivari tarvitsee puolustusvoimien kutsuntatoimistoa.
Mihin Lieskalainen on yleensä tarvinnut TE-toimistoa?
Anonyymi-ap
17194
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Lieksalainen ei tarvitse te toimistoa vaan te toimisto tarvitsee lieksalaista. Muuten ei olisi te toimistolaisille töitä kun ei olisi ihmisiä joita jatkuvasti kutsutaan kuulusteltavaksi ja välillä säätämään seeveetä kuntoon ja hakemaan työpaikkaa jota ei pysty tekemään osaamisensa, ikänsä eikä terveytensä puolesta työnantajalta joka ei tarvitse uutta työntekijää.
Tämäkin on totuuden toinen puoli.
Te toimistoa olen tarvinnut että saan työttömyysturvaa työsuhteita alle 5 vuotta loput kuntouttavaa työtoimintaa suurin osa työttömänä yli 40 vuotta
Huh huh
Näistä syntyy komea CV.
Siinäpä sitten viilaat Te toimiston kurssilla kuntoon seeveetä jossa on 30 v kuntouttavaa työtoimintaa. Ei se sen paremmalta näytä vaikka sitä hinkkaisi yötä myöten.
30 v kuntouttavaa työtoimintaa ei näytä hyvältä vaikka ottaisi te kouluttajan ohjeiden mukaan miten hienon kuvan itsestään seeveehen tai kuvaisi itsestään esittelyvideon. Pikemminkin näyttää pähkähullulta.
30 vuotta kuntouttavaa. Sehän oikein hyvä lisä CV:ssä. Moni arvostaa pitkiä työuria ja pitkiä suhteita. Sinut nähdään luotettavana työntekijänä.
TE-toimisto on ollut oleellinen osa koneinsinöörien työllistymisessä.
"vaikka ottaisi te kouluttajan ohjeiden mukaan miten hienon kuvan itsestään"
Koulun oppaissa opetetaan nykyään että kullista pitää ottaa kuvia.
Laitoin gullin kuvan seeveehen ja pääsin heti töihin!😯
TE-toimistoa tarvitaan karenssin saamiseen. Mistä nyt saamme karenssia?
Cittarista!
Työnhakuvalmennuskursseja tulee kyllä ikävä.
"Työnhakuvalmennuksessa opit hakemaan työtä tavoitteellisesti ja itsenäisesti."
Työttömyysvalmennuksessa opit että työtön on aina voittaja 🏅
Työtön luisuu jälleen voittajaksi 🏆
En mihinkään. Jos ei itse ole saanut töitä haettua, niin ei työkkärin kautta ole kukaan tietämäni henkilö saanut töitä. Puhelimella soittelu ja se 10 min puhelu ei auta ketään työllistymään, koet vain olevasi 2 luokan kansalainen. Kaikki tuntuu siellä olevan hankalaa ja jos on remppaa työkyvyssä, niitä ei osaa kukaan hoitaa, eikä ole siihen koulutusta. Joku työkykykoordinaattorin pikakurssi on kaukana ammattipätevyydestä.