Tänään maikkarilta alkava uusi sarja kertoo tilanteesta, jossa maahamme tunkeutuu miehittäjä. Sarjaa kannattaa katsoa vakavalla mielellä ja Tukholman miehitysprofetia muistaen.
Kuten tv-sarjassakin, niin olen itsekin ollut sitä mieltä, että paras ajankohta, jolloin suomalaiset voisi joku joskus yllättää on juhannus, sillä silloin enemmistö on kelteisillään saunan lauteilla tai festareilla, enemmän taikka vähemmän juopuneessa olotilassa eli tilassa, jossa ei ainakaan puolustauduta järin tehokkaasti.
Voi hyvinkin olla, että sarjan takana vaikuttaa myös Herran Henki, varoittaen tai kehottaen kansaamme varautumaan, tämän fiktiivisen ohjelman kautta. Kuten Tukholman profetiankin kautta. Senhän takia mm. profetiakin annetaan, että ihmiset havahtuisivat sen sanomaan. Profetia on kuitenkin laajasti tyrmätty uskovienkin taholta. Ehkä varoitus nyt sitten menee paremmin perille tv-sarjan muodossa?
Konflikti-sarja ja Tukholman profetia
26
1096
Vastaukset
Suomi on todella surkeassa jamassa ja nämä kokkarit myy Suomea meidän alta pois ja kansa vaan katselee.
Muurari saatanat toimii saatanan ohjauksessa.
Samaan aikaan valhejuutalaiset ja heissäkin satanisteja haluavat tappaa kristityt.
Onneksi Jumala antoi edes hiukan jatkoaikaa Suomelle.
Teurastus ei vielä alkanut.
Jos Suomen kansa ei herää sekä antaa vapaasti satanistien toimia niin sitä saa mitä tilaa ja tilaa siksi, että oma perse on niin turvassa ja laiska.- Anonyymi
Eivät tule heräämään nämä kokeelliset rokotteet tappavat ottajansa 3-5 vuodessa.
- Anonyymi
old.bitchute.com/pikkulammas
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eivät tule heräämään nämä kokeelliset rokotteet tappavat ottajansa 3-5 vuodessa.
>> kokeelliset rokotteet tappavat ottajansa 3-5 vuodessa. <<
Ehkä sinun luulosi mukaan.
Ja vaikka olisit oikeassakin, niin mikä on tällaisen rokotekuolemaa pelkäävän uskovan suhde Raamatun sanaan ja Jeesukseen...? Se on epäuskoinen suhde. Koska Raamatussa Jeesus nimenomaan sanoo, että "älkää peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin". - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>> kokeelliset rokotteet tappavat ottajansa 3-5 vuodessa. <<
Ehkä sinun luulosi mukaan.
Ja vaikka olisit oikeassakin, niin mikä on tällaisen rokotekuolemaa pelkäävän uskovan suhde Raamatun sanaan ja Jeesukseen...? Se on epäuskoinen suhde. Koska Raamatussa Jeesus nimenomaan sanoo, että "älkää peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin".Voivoi. Henkinen ja fyysinen kulkevat aina käsi kädessä. Kaikilla rokotetuilla on ihan tietyt piirteet joka ns pakottivat heitä ottamaan nämä myrkkypiikit. Se oli ja meni jo. Olisi pitänyt pystyä vähän kyseenalaistamaan asoita. Ei siinä enään mikään auta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>> kokeelliset rokotteet tappavat ottajansa 3-5 vuodessa. <<
Ehkä sinun luulosi mukaan.
Ja vaikka olisit oikeassakin, niin mikä on tällaisen rokotekuolemaa pelkäävän uskovan suhde Raamatun sanaan ja Jeesukseen...? Se on epäuskoinen suhde. Koska Raamatussa Jeesus nimenomaan sanoo, että "älkää peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin".no jos haluat todisteita niin voin sulle muutaman videon tosta nopeasti linkittää : https://old.bitchute.com/video/3HdQM7tA5Lof/
https://old.bitchute.com/video/p8te4CuxQDva/
https://old.bitchute.com/video/m3BdvduRQR52/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>> kokeelliset rokotteet tappavat ottajansa 3-5 vuodessa. <<
Ehkä sinun luulosi mukaan.
Ja vaikka olisit oikeassakin, niin mikä on tällaisen rokotekuolemaa pelkäävän uskovan suhde Raamatun sanaan ja Jeesukseen...? Se on epäuskoinen suhde. Koska Raamatussa Jeesus nimenomaan sanoo, että "älkää peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin".Se rokote oli pedon eli huoran merkki. Luulisi teidän tietävän jos sitä raamattuakin luette niin ahkerasti muttei mikään kello soi tosi tilanteen tullen. Silloin voisi olla peiliin katsomisen paikka ja miettiä omaa suhdettaan luojaan ( ikuiseen henkeen) sekä luonto äitiimme......
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voivoi. Henkinen ja fyysinen kulkevat aina käsi kädessä. Kaikilla rokotetuilla on ihan tietyt piirteet joka ns pakottivat heitä ottamaan nämä myrkkypiikit. Se oli ja meni jo. Olisi pitänyt pystyä vähän kyseenalaistamaan asoita. Ei siinä enään mikään auta.
Kyllä minä ole edelleen pystyssä pysynyt. Samoin vanhempani, joilla on pari piikkiä enempi. Jopa 87-vuotias muori porskuttaa edelleen monen piikin jälkeen.
Vain riskiryhmiltä on rokotteet kielletty. Kaikki ihmiset ei kuulu riskiryhmiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
no jos haluat todisteita niin voin sulle muutaman videon tosta nopeasti linkittää : https://old.bitchute.com/video/3HdQM7tA5Lof/
https://old.bitchute.com/video/p8te4CuxQDva/
https://old.bitchute.com/video/m3BdvduRQR52/En kaipaa huuhaata. Olen löytänyt Totuuden.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se rokote oli pedon eli huoran merkki. Luulisi teidän tietävän jos sitä raamattuakin luette niin ahkerasti muttei mikään kello soi tosi tilanteen tullen. Silloin voisi olla peiliin katsomisen paikka ja miettiä omaa suhdettaan luojaan ( ikuiseen henkeen) sekä luonto äitiimme......
Luonto ei ole äitimme, vaan maa on asuinpaikkamme ja luonto Jumalan lomistyö.
Meidäm äitimme on Kuninkaan kaupunki eli Jerusalem, Raamatun mukaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä minä ole edelleen pystyssä pysynyt. Samoin vanhempani, joilla on pari piikkiä enempi. Jopa 87-vuotias muori porskuttaa edelleen monen piikin jälkeen.
Vain riskiryhmiltä on rokotteet kielletty. Kaikki ihmiset ei kuulu riskiryhmiin.Tietyt veriryhmät pärjää jotkut tappaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se rokote oli pedon eli huoran merkki. Luulisi teidän tietävän jos sitä raamattuakin luette niin ahkerasti muttei mikään kello soi tosi tilanteen tullen. Silloin voisi olla peiliin katsomisen paikka ja miettiä omaa suhdettaan luojaan ( ikuiseen henkeen) sekä luonto äitiimme......
Sekä hollannin terveysministeri paljasti korona rokote asian olleen amerikan operaatio mikä toteutettiin naton kautta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En kaipaa huuhaata. Olen löytänyt Totuuden.
Hollannin terveysministeri paljasti operaatio koronan olleen amerikan tekemä ja naton toteuttama.
Ihan on totta.
- Anonyymi
Eräällä toisella keskustelupalstalla aiheesta ei sallittu edes keskustelua! Jonkun tekemä aloitus poistettiin tosi nopeasti.
- Anonyymi
Helluntailaiset eivät saa katsoa tv:tä.
- Anonyymi
Äläs nyt, kun monet esiintyykin tv:ssä (Seiskalla).
- Anonyymi
Herra ei tee (tai salli) mitään, ilmoittamatta siitä ensin jollain tavalla. Joko Raamatussa, profetian kautta tai muulla tavoin.
Miehitysprofetia tyrmättiin huuhaana. Ehkä tämä sarjafilmi on nyt sitten Herran uusi yritys herätellä suomalaisia tähän vaaraan (tai tulevaan miehitykseen). - Anonyymi
Millä nämä henkisesti vajaat ihmiset muka herätetään todellisuuteen kun pistämällä kaikki hajalle heidän elämässään ? . ei mikään.
- Anonyymi
Keitä ovat henk. vajaat sinun mielestäsi?
Itsekin olit epäuskoinen ym. ennen uskoontuloa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keitä ovat henk. vajaat sinun mielestäsi?
Itsekin olit epäuskoinen ym. ennen uskoontuloa.Minulla on oma uskontoni se on minun ja luojan välinen henkilökohtainen suhde missä minulle ei kukaan muu ihminen kerro mitä tehdä ja mitä en vaan otan itse selvää asioista. Kaikki uskonnot ovat huijausta ja mielenohjausta sekä joukkopsykoosia missä eksyneet ihmiset tekevät mitä ylempi porras sanoo.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keitä ovat henk. vajaat sinun mielestäsi?
Itsekin olit epäuskoinen ym. ennen uskoontuloa.Ja henkisesti vajaat ovat ne ihmiset mm jotka ottivat tämän kokeellisen rokotteen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minulla on oma uskontoni se on minun ja luojan välinen henkilökohtainen suhde missä minulle ei kukaan muu ihminen kerro mitä tehdä ja mitä en vaan otan itse selvää asioista. Kaikki uskonnot ovat huijausta ja mielenohjausta sekä joukkopsykoosia missä eksyneet ihmiset tekevät mitä ylempi porras sanoo.
Ai, sinulla on se nykyajan "sinä itte" ja "mun jumala" jumalana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja henkisesti vajaat ovat ne ihmiset mm jotka ottivat tämän kokeellisen rokotteen.
En kuulu henkisesti vajaisiin! 😂 ÄO:kin yli 120. Ja rokotettu.
- Anonyymi
Katsoin sarjaa ekat 4-5minuuttia - on se hyvä tietää että naiset näyttää miehille miten homma toimii ja muut mosat on vaan kyvyttömiä - girl powerilla maaliin - on se hyvä että ei meidän miesten enään tartte tehdä mitään =D
- Anonyymi
Ohjaaja Louhimiehellä oli tällä sarjalla mahdollisuus hyvittää ne syntinsä, jotka teki Tuntematonta ohjatessaan: silloin hän ei ottanut mukaan mustia sotamiehiä eikä laittanut naisia taistelemaan rintamalla. Nyt löytyy kumpiakin, saattaa mukaan tulla vielä jokunen seksuaalisesti poikkeavakin. Woke vaatii uhrauksia.
- Anonyymi
Tukholman profetia on eksyttävä väärä profetia Neuvostoliiton suorittamasta miehityksestä. Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liitto ei tule miehittämään NATO-Suomea. Konfliktin juoni selviää sarjan lopussa. Siinä ei ole kyse Suomen valtaamisesta, vaan ihan muusta.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia
Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell2184972- 1892693
- 671572
Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss521400Kohta katson sun kuvaasi
ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa91272Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?
Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?991268- 1321237
Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi
jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?1091174Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan
Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a1511166- 791155