Viikon Pasanen meni uusiksi. Viikko 48

Nyt jäi hopealle se viikon pasanen että Thaimaassa ei ole kylmäketjuja laisinkaan ja Suomessa ei tarvita kylmäketjuja koska ilma on viileämpää keskimäärin kuin Aasiassa. Sekään ei ole enää mitään että Thaimaassa tällätään ruokiin Euroopassa kiellettyjä myrkkyjä.

Uusi viikon 48 Pasanen, saanko esitellä:

"Muista ,varoitin sinun kun olen kiltti, on aivan varmaa että vuosien varrella eta-alueen ulkopuolella asuvilta menee kaikista eta-alueen kansalaisilta pankkien tilejä sulkiessa"
_____________________________________________________________________________________________

Nyt siis menee suomalaiset pankkitilit kiinni ja vievät rahat :( Ikävä uutinen siis ulkosuomalaisille. Ulkosuomalaisista suurin ryhmä ovat Pohjois-Amerikassa, Yhdysvalloissa asuvat suomalaiset. Yhdysvalloissa heitä on noin 600 000.
Australiassa on noin 30 000 suomalaiset sukujuuret omaavaa. Aasiassa asustelee yhteensä noin 30 000 suomalaista, Afrikassa hyvin vähän.

On oletettavaa että ainakin sadalla tai kahdellasadalla tuhannella ETA-alueen ulkopuolella asuvalla on pankkitili Suomessa. Jos heillä on keskimäärin vaikkapa 20 tonnia rahaa Suomen tilillään, niin heittääkö suomalaiset pankit siis tuon neljä miljardia sitten pois Euroopasta että viekääpäs rahanne muualle?

No ei heitä. Suuntaus on päinvastoin, kaikki maat ja pankit haluaa lisää pääomaa pankkeihinsa, joilla mällätä. Myös Thaimaa on kehitellyt liudan uusia keinoja ulkomaalaisten houkutteluun, eikä ole alkamassa verottaa uudelleen Suomessa jo verotettua rahaa, kuten Pasanen sitäkin väittää.
35423
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Uskokaa pois että Pasanen on luritellut näitä keksimiään valheita vaimolle saadakseen tämän lähtemään Suomeen kun Thaimaassa vaan myrkytellään eikä hoideta ja lopettavat eläkemaksutkin Thaimaahan ja tulee kusiset paikat tilit menee kiinni ja mittari juoksee perässä huimaa vauhtia, kun Suomessa sentään saa kuntopisteitä sairaalan rappusissa ja vammaistuet molemmille takautuvasti korkoineen.

Äänestä

Enpä ole paljonkaan sinun rutinoista kiinnostunut, varmaa on se että jos olet eta-alueen ulkopuolella sinun pankkitilisi suljetaan suomessa, en tiedä mitä tapahtuu niille varoille, todennäköisesti siirtyvät jonnekin järjestelytilille, tästä on olemassa jo lainsäädäntö, sekä ilmoituksia on tullut jo tuhansille ihmisille.
Tämä homma alkoi jo vuonna 2022, marraskuussa kun sain pankilta seuraavanlaisen viestin...

Hyvä asiakkaamme,

tietojemme mukaan vakituinen osoitteesi on ulkomailla. Tämä viittaa siihen, että verotuksellinen asuinvaltiosi olisi muu kuin Suomi. Täyttääksemme Suomen ja asuinmaasi veroviranomaisten vaatimukset tarvitsemme ulkomaisen verotunnisteesi. Tarvitsemme verotunnisteesi myös, vaikka et maksaisi asuinmaassasi veroja. Ajantasaiset verotietosi ovat edellytys sille, että voimme tarjota sinulle pankkipalveluita.

Mikä on verotunniste?

Valtion myöntämän verotunnisteen (TIN, Taxpayer Identification Number) avulla asuinmaasi veroviranomainen tunnistaa ja yhdistää sinut verotietoihisi. Lue lisää eri maiden verotunnisteista englanniksi täällä.

Päivitä tietosi op.fi-palvelussa tai OP-mobiilissa
Op.fi-palvelussa löydät ulkomaista verovelvollisuutta koskevat tiedot kohdasta Oma profiili - Asiakastiedot - Verovelvollisuus ulkomaille.
OP-mobiilissa löydät tiedot kohdasta Oma profiili - Asiakastiedot - Verovelvollisuus ulkomaille.
Entä jos verotuksellinen asuinvaltiosi on Suomi?

Jos tiedoissamme on virhe ja asut vakituisesti Suomessa, ilmoita meille nykyinen osoitteesi lähettämällä viesti op.fi-palvelussa tai OP-mobiilissa. Ilmoitathan ajantasaisen osoitteesi myös Digi- ja väestötietovirastoon.

Jos asut ulkomailla, mutta et ole asuinmaassasi verovelvollinen*, päivitä tietosi op.fi-palvelussa tai OP-mobiilissa. Lähetä meille lisäksi joko työnantajasi tai asuinmaasi veroviranomaisen todistus siitä, ettet ole verovelvollinen asuinmaassasi. Todistuksen voit lähettää viestillä op.fi-palvelussa tai OP-mobiilissa.

*Työskentelet esimerkiksi Suomen edustustossa tai sellaisessa kansainvälisessä järjestössä, jonka palveluksesta saatu tulo on asuinmaassasi verovapaata.

Miksi kysymme tietoja verotuksellisesta asuinvaltiosta?

Meillä on velvollisuus selvittää, onko asiakkaamme verotuksellinen asuinvaltio ulkomailla. Meidän tulee myös raportoida asiakkaidemme OP:ssa säilyttämää varallisuutta koskevat tiedot Suomen Verohallinnolle. Verohallinto lähettää tiedot muiden valtioiden verohallinnoille vuosittain. Raportointivelvollisuutemme perustuu lainsäädäntöön ja Suomen solmimiin kansainvälisiin sopimuksiin.

Raportoitavia tietoja ovat säästämisen ja sijoittamisen tuotteet ja niihin liittyvät tuotot sekä käyttötilien saldo. Kysymys on tietojenvaihdosta: finanssitiedon lähettäminen ei tarkoita, että tulisit verotetuksi valtiossa, jonka verottajalle lähetämme tietoja. Sinun tulee myös antaa tiedot, vaikka sinua ei verotettaisi kyseisessä valtiossa.

Haluatko lopettaa palveluitasi?

Voit lopettaa palveluitasi lähettämällä meille viestin chatissa, op.fi-palvelussa tai OP-mobiilissa tai soittamalla asiakaspalveluumme.

Lue ohjeet tilin lopettamiseen

Katso asiakaspalvelun yhteystiedot

Päivitäthän tietosi pikaisesti

Jos emme saa vastaustasi 9.12.2022 mennessä, päivitämme asiakastietoihisi verotukselliseksi asuinvaltioksi asuinmaasi.

Kiitos yhteistyöstäsi.

Ystävällisin terveisin
OP

Äänestä
  • Pyysin kirjallisen selvityksen tuosta ja sain tallaisen vastauksen... joka on täysin sekava...

    Hei Ari!

    Kiitos viestistäsi! Tarkoitat varmaan viestiä, jossa pyydetään toimittamaan asuinmaasi verotunnus. Siinä on kyse Osuupankin maan ja asuinmaasi välisestä tietojen vaihdosta. Jos asut ulkomailla, pankilla on velvollisuus ilmoittaa varallisuustietojasi verohallinnolle, joka vaihtaa sitten tietoja asuinmaasi veroviranomaisen kanssa.

    Sinun tapauksessasi, koska asut Thaimaassa, ei sinulta vaadita verotunnusta. Sinun osaltasi kaikki on siis kunnossa, eikä sinulta vaadita muita toimenpiteitä. Kiitos yhteistyöstä!

    Ystävällisin terveisin

    OP Asiakaspalvelu

    Äänestä

Sitten tuli vuonna 2023 jossain vaiheessa kirjattu kirja OP:stä alkuvuodesta, että suljemme tilisi jonain päivämääränä jota en muista, ole hyvä ja siirrä varasi, xxx.xxx pois tililtäsi, huomioi myös että pankin varmennuspalvelut loppuvat kokonaan...

Tuolloin siirsin kaikki varani belgiaan, yhteen pankkiin josta siirtelin niitä tarpeen mukaan thaimaahan... koska veroja saa vapaasti siirtää eta-alueella kyseessä oli vain yksi siirto, ei muuta, voihan se olla että tällä 2010 ei ole varoja ihan siirtämiseen asti.. ja kaikki on vaan keksittyä tuubaa...

Äänestä
  • Saisinkohan minäkin siirrettyä veroja johonkin ETA-maahan, yhdellä siirrolla? Nyt Posso korkki kiinni, alkaa tulla ihan käsittämätöntä tuubaa!

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Saisinkohan minäkin siirrettyä veroja johonkin ETA-maahan, yhdellä siirrolla? Nyt Posso korkki kiinni, alkaa tulla ihan käsittämätöntä tuubaa!

    Tuskin teet mitään ohjeilla joten antaa olla.

    Äänestä

  • Rakas Taivaan Isä, anna minulle tänä päivänä tyyneyttä hyväksyä se asia, että Majuri Possoa ei voi muuttaa. Anna minulle voimaa kertoa totuus ja muuttaa Majuri Posson keksityt tarinat kohti totuutta ja valoa.

    Anna minulle viisautta ja empatiaa ymmärtää ettei Majuri Possolla ole kaikki kunnossa, suo hänelle terveyttä ja mielenrauhaa, jotta hän ymmärtäisi olla puuttumatta asioihin joita hän ei ymmärrä.

    Kopioit itse sen mikä asiassa on olennaista. Olennaista on:

    "Täyttääksemme Suomen ja asuinmaasi veroviranomaisten vaatimukset tarvitsemme ulkomaisen verotunnisteesi. Tarvitsemme verotunnisteesi myös, vaikka et maksaisi asuinmaassasi veroja. Ajantasaiset verotietosi ovat edellytys sille, että voimme tarjota sinulle pankkipalveluita"

    -Toimita verotunniste ja asia on kunnossa. Toinen olennainen on:

    "Meillä on velvollisuus selvittää, onko asiakkaamme verotuksellinen asuinvaltio ulkomailla. Meidän tulee myös raportoida asiakkaidemme OP:ssa säilyttämää varallisuutta koskevat tiedot Suomen Verohallinnolle. Verohallinto lähettää tiedot muiden valtioiden verohallinnoille vuosittain. Raportointivelvollisuutemme perustuu lainsäädäntöön ja Suomen solmimiin kansainvälisiin sopimuksiin.

    Raportoitavia tietoja ovat säästämisen ja sijoittamisen tuotteet ja niihin liittyvät tuotot sekä käyttötilien saldo. Kysymys on tietojenvaihdosta: finanssitiedon lähettäminen ei tarkoita, että tulisit verotetuksi valtiossa, jonka verottajalle lähetämme tietoja. Sinun tulee myös antaa tiedot, vaikka sinua ei verotettaisi kyseisessä valtiossa"

    -Anna vastaukset ja selvitys niin asia kunnossa.

    -Kukaan ei ole varastamassa rahoja kenenkään pankkitililtä vaikka asuisit Botswanassa ilman sähköjä ja postilaatikkoa. Laillisesti ansaitut rahasi odottavat pankissasi kunnes ne sieltä nostat, käytät tai siirrät.

    -Minulla on ollut henk koht tilinä sama tili Kansallis-Osake-Pankin ajoilta saakka, kun olin 13 vuotiaana kesätöissä. Muistan vielä että tienasin sinä kesänä tasan 500 markkaa ja sillä rahalla ostin Honda CB 350 moottoripyörän.

    Sama tili siirtyi Meritaan ja sitten Nordeaan. Yritystilini ovat myös kaikki olleet Nordeassa, paitsi siirtelin sieltä Danske Bankiin "suojatilille" rahaa, kun luottamus Nordeaan hieman kärsi. Samalla siirsin kuusinumeroisen summan euroja Krediidipankiin Viroon.

    2015 ja 2017 kävin molemmissa pankeissa antamassa selvitykset. Sen jälkeen olen vastannut sähköisesti pari vuotta sitten joihinkin kysymyksiin ja toimittanut vaadittavat tiedot.

    Yhtiöni on suomalainen, se on rekisteröity Helsinkiin ja sillä on postiosoite Helsingissä, sen toiminta on vain Suomessa, sen kirjanpito ja verotus tapahtuu Suomessa.

    Thaimaahan siirrän vain jo Suomessa verotettua tuloa. En siis yrityksen rahaa, vaan omaani.
    Tuloni tulevat 100% Suomesta ja Thaimaassa en saa palkkaa. Vaimon kanssa yritystoiminta on niin pientä että viime vuonna ei tarvinnut edes alvia maksaa. Se yritys on tulevaisuudessa kasvava, sitten kun työt Suomessa on ohi.

    Siirsin 90% Nordeassa olevista henk koht varoista Revolut- pankkiin, jossa on aina noin 2,5% parempi vaihtokurssi Euroille. Revolutin isoille asiakkaille aukenee kaikenlaisia tarjouksia, lähettävät ilmoituksia kun yhteistyökumppaneillaan on jotakin kivaa myynnissä.

    Nyt on enää talletussuojan verran rahaa Nordeassa ja siirrän aktiivisesti tuloja joka kuukausi tilannetta tarkkaillen. Kirjeenvaihtoa on pankkien välillä, kun siirtosummat ovat kuusinumeroisia ja puhun nyt euroista. Nordea käyttää lisäksi vahvistussoittoa.

    Sen kummempia toimenpiteitä ei tarvita. Pankit eivät ole sulkemassa kenenkään tilejä ja selvityksiä on pitänyt antaa ainakin vuodesta 2000- saakka.

    Muistan vaan kerrankin, kun rahoituspäälliköllä oli kamala flunssa ja siltä oli mennyt ääni, mutta lain mukaan sopimusehdot piti lukea kokonaan ja vasta sitten nimmarit paperiin. Sivuja oli noin kahdeksan. Lopulta tehtiin niin että minä luin ne ääneen ja sitten laitetaan nimet alle.

    Ei ole Nordea heittämässä pihalle asiakasta joka on ollut asiakkaana 44 vuotta ja jonka tilien kautta on kulkenut arviolta 63 miljoonaa euroa rahaa ja on maksanut pelkästään vakuuksista ja koroista miljoonan verran vähintään ko pankille.

    2010

    Äänestä

  • Siis koska varoja jotka on laillisesti hankittu, saa vapaasti siirtää minne haluaa eta-alueella, kaiketi myös tuo belgian pankki joutuu tilinsa lopettaa, mutta belgiassa yleensä annetaan pitpaut, mitä jokin virasto asiasta määrää, lisäksi tuolta saat myös luottokortin, jos sitä tarvitset... sen käyttö kustannukset on selvästi suomalaisia pankkeja halvempi.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Siis koska varoja jotka on laillisesti hankittu, saa vapaasti siirtää minne haluaa eta-alueella, kaiketi myös tuo belgian pankki joutuu tilinsa lopettaa, mutta belgiassa yleensä annetaan pitpaut, mitä jokin virasto asiasta määrää, lisäksi tuolta saat myös luottokortin, jos sitä tarvitset... sen käyttö kustannukset on selvästi suomalaisia pankkeja halvempi.

    S-Pankki on ilmainen kun olet omistaja-asiakas. Tilinkäyttökulut nolla euroa kuukaudessa ja sisältää kortit.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Rakas Taivaan Isä, anna minulle tänä päivänä tyyneyttä hyväksyä se asia, että Majuri Possoa ei voi muuttaa. Anna minulle voimaa kertoa totuus ja muuttaa Majuri Posson keksityt tarinat kohti totuutta ja valoa.

    Anna minulle viisautta ja empatiaa ymmärtää ettei Majuri Possolla ole kaikki kunnossa, suo hänelle terveyttä ja mielenrauhaa, jotta hän ymmärtäisi olla puuttumatta asioihin joita hän ei ymmärrä.

    Kopioit itse sen mikä asiassa on olennaista. Olennaista on:

    "Täyttääksemme Suomen ja asuinmaasi veroviranomaisten vaatimukset tarvitsemme ulkomaisen verotunnisteesi. Tarvitsemme verotunnisteesi myös, vaikka et maksaisi asuinmaassasi veroja. Ajantasaiset verotietosi ovat edellytys sille, että voimme tarjota sinulle pankkipalveluita"

    -Toimita verotunniste ja asia on kunnossa. Toinen olennainen on:

    "Meillä on velvollisuus selvittää, onko asiakkaamme verotuksellinen asuinvaltio ulkomailla. Meidän tulee myös raportoida asiakkaidemme OP:ssa säilyttämää varallisuutta koskevat tiedot Suomen Verohallinnolle. Verohallinto lähettää tiedot muiden valtioiden verohallinnoille vuosittain. Raportointivelvollisuutemme perustuu lainsäädäntöön ja Suomen solmimiin kansainvälisiin sopimuksiin.

    Raportoitavia tietoja ovat säästämisen ja sijoittamisen tuotteet ja niihin liittyvät tuotot sekä käyttötilien saldo. Kysymys on tietojenvaihdosta: finanssitiedon lähettäminen ei tarkoita, että tulisit verotetuksi valtiossa, jonka verottajalle lähetämme tietoja. Sinun tulee myös antaa tiedot, vaikka sinua ei verotettaisi kyseisessä valtiossa"

    -Anna vastaukset ja selvitys niin asia kunnossa.

    -Kukaan ei ole varastamassa rahoja kenenkään pankkitililtä vaikka asuisit Botswanassa ilman sähköjä ja postilaatikkoa. Laillisesti ansaitut rahasi odottavat pankissasi kunnes ne sieltä nostat, käytät tai siirrät.

    -Minulla on ollut henk koht tilinä sama tili Kansallis-Osake-Pankin ajoilta saakka, kun olin 13 vuotiaana kesätöissä. Muistan vielä että tienasin sinä kesänä tasan 500 markkaa ja sillä rahalla ostin Honda CB 350 moottoripyörän.

    Sama tili siirtyi Meritaan ja sitten Nordeaan. Yritystilini ovat myös kaikki olleet Nordeassa, paitsi siirtelin sieltä Danske Bankiin "suojatilille" rahaa, kun luottamus Nordeaan hieman kärsi. Samalla siirsin kuusinumeroisen summan euroja Krediidipankiin Viroon.

    2015 ja 2017 kävin molemmissa pankeissa antamassa selvitykset. Sen jälkeen olen vastannut sähköisesti pari vuotta sitten joihinkin kysymyksiin ja toimittanut vaadittavat tiedot.

    Yhtiöni on suomalainen, se on rekisteröity Helsinkiin ja sillä on postiosoite Helsingissä, sen toiminta on vain Suomessa, sen kirjanpito ja verotus tapahtuu Suomessa.

    Thaimaahan siirrän vain jo Suomessa verotettua tuloa. En siis yrityksen rahaa, vaan omaani.
    Tuloni tulevat 100% Suomesta ja Thaimaassa en saa palkkaa. Vaimon kanssa yritystoiminta on niin pientä että viime vuonna ei tarvinnut edes alvia maksaa. Se yritys on tulevaisuudessa kasvava, sitten kun työt Suomessa on ohi.

    Siirsin 90% Nordeassa olevista henk koht varoista Revolut- pankkiin, jossa on aina noin 2,5% parempi vaihtokurssi Euroille. Revolutin isoille asiakkaille aukenee kaikenlaisia tarjouksia, lähettävät ilmoituksia kun yhteistyökumppaneillaan on jotakin kivaa myynnissä.

    Nyt on enää talletussuojan verran rahaa Nordeassa ja siirrän aktiivisesti tuloja joka kuukausi tilannetta tarkkaillen. Kirjeenvaihtoa on pankkien välillä, kun siirtosummat ovat kuusinumeroisia ja puhun nyt euroista. Nordea käyttää lisäksi vahvistussoittoa.

    Sen kummempia toimenpiteitä ei tarvita. Pankit eivät ole sulkemassa kenenkään tilejä ja selvityksiä on pitänyt antaa ainakin vuodesta 2000- saakka.

    Muistan vaan kerrankin, kun rahoituspäälliköllä oli kamala flunssa ja siltä oli mennyt ääni, mutta lain mukaan sopimusehdot piti lukea kokonaan ja vasta sitten nimmarit paperiin. Sivuja oli noin kahdeksan. Lopulta tehtiin niin että minä luin ne ääneen ja sitten laitetaan nimet alle.

    Ei ole Nordea heittämässä pihalle asiakasta joka on ollut asiakkaana 44 vuotta ja jonka tilien kautta on kulkenut arviolta 63 miljoonaa euroa rahaa ja on maksanut pelkästään vakuuksista ja koroista miljoonan verran vähintään ko pankille.

    2010

    Tiesitkös Possolainen tätä?

    US News and World Report julkaisee vuosittain erilaisia listauksia.

    Listan mukaan Thaimaa on maailman toiseksi paras maa uuden yrityksen perustajalle. Best Countries for Starting a Business 2023 -raportissa on laitettu 85 maata paremmuusjärjestykseen erilaisin perustein, kuten yritysverotus, työvoiman hinta ja muut yritystoimintaan vaikuttavat tekijät.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Siis koska varoja jotka on laillisesti hankittu, saa vapaasti siirtää minne haluaa eta-alueella, kaiketi myös tuo belgian pankki joutuu tilinsa lopettaa, mutta belgiassa yleensä annetaan pitpaut, mitä jokin virasto asiasta määrää, lisäksi tuolta saat myös luottokortin, jos sitä tarvitset... sen käyttö kustannukset on selvästi suomalaisia pankkeja halvempi.

    Eli saariurpolla on Wise tili. Sen saa jokainen avattua.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Tiesitkös Possolainen tätä?

    US News and World Report julkaisee vuosittain erilaisia listauksia.

    Listan mukaan Thaimaa on maailman toiseksi paras maa uuden yrityksen perustajalle. Best Countries for Starting a Business 2023 -raportissa on laitettu 85 maata paremmuusjärjestykseen erilaisin perustein, kuten yritysverotus, työvoiman hinta ja muut yritystoimintaan vaikuttavat tekijät.

    ??????? paremmuusjärjestykseen ... työvoiman hinta ... HALOO ... !!!!!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Perusta Maman kanssa baari Pattayalle ja ryhdy paremmuuttas yrittäjäksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    ??????? paremmuusjärjestykseen ... työvoiman hinta ... HALOO ... !!!!!!!

    Kait se nyt hyvin pärjää kun lajittelugriteerinä on työnhinta, mutta vaihdappa tilalle työn tuottavuus, nämä ressukat on ihan omassa sarjassa, muutamia vuosia sitten minimipalkka nostettiin 330 bahtiin kuukaudessa, tämä palkan maksu ajoi kymmeniä tuhansia yrityksiä konkkaan, bangkokissa, kaiki vielä paremmin pärjäsivät firmat jos eivät maksa lainkaan palkkoja.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Griteereitäkö meitin Commodore-virtuoosi muutteli paperitehtaalla?

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Kait se nyt hyvin pärjää kun lajittelugriteerinä on työnhinta, mutta vaihdappa tilalle työn tuottavuus, nämä ressukat on ihan omassa sarjassa, muutamia vuosia sitten minimipalkka nostettiin 330 bahtiin kuukaudessa, tämä palkan maksu ajoi kymmeniä tuhansia yrityksiä konkkaan, bangkokissa, kaiki vielä paremmin pärjäsivät firmat jos eivät maksa lainkaan palkkoja.

    Vai "griteeri"?

    kustannustaso
    byrokratia tai oikeammin sen puuttuminen
    tuotantokustannukset
    yhteydet maailmanmarkkinoille
    pääoman saannin helppous/vaikeus

    Kymmenen parasta maata: (vain Espanja pääsi kymmenen joukkoon Euroopan maista)

    Intia
    Thaimaa
    Kiina
    Meksiko
    USA
    Filippiinit
    Vietnam
    Brasilia
    Malesia
    Espanja

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Rakas Taivaan Isä, anna minulle tänä päivänä tyyneyttä hyväksyä se asia, että Majuri Possoa ei voi muuttaa. Anna minulle voimaa kertoa totuus ja muuttaa Majuri Posson keksityt tarinat kohti totuutta ja valoa.

    Anna minulle viisautta ja empatiaa ymmärtää ettei Majuri Possolla ole kaikki kunnossa, suo hänelle terveyttä ja mielenrauhaa, jotta hän ymmärtäisi olla puuttumatta asioihin joita hän ei ymmärrä.

    Kopioit itse sen mikä asiassa on olennaista. Olennaista on:

    "Täyttääksemme Suomen ja asuinmaasi veroviranomaisten vaatimukset tarvitsemme ulkomaisen verotunnisteesi. Tarvitsemme verotunnisteesi myös, vaikka et maksaisi asuinmaassasi veroja. Ajantasaiset verotietosi ovat edellytys sille, että voimme tarjota sinulle pankkipalveluita"

    -Toimita verotunniste ja asia on kunnossa. Toinen olennainen on:

    "Meillä on velvollisuus selvittää, onko asiakkaamme verotuksellinen asuinvaltio ulkomailla. Meidän tulee myös raportoida asiakkaidemme OP:ssa säilyttämää varallisuutta koskevat tiedot Suomen Verohallinnolle. Verohallinto lähettää tiedot muiden valtioiden verohallinnoille vuosittain. Raportointivelvollisuutemme perustuu lainsäädäntöön ja Suomen solmimiin kansainvälisiin sopimuksiin.

    Raportoitavia tietoja ovat säästämisen ja sijoittamisen tuotteet ja niihin liittyvät tuotot sekä käyttötilien saldo. Kysymys on tietojenvaihdosta: finanssitiedon lähettäminen ei tarkoita, että tulisit verotetuksi valtiossa, jonka verottajalle lähetämme tietoja. Sinun tulee myös antaa tiedot, vaikka sinua ei verotettaisi kyseisessä valtiossa"

    -Anna vastaukset ja selvitys niin asia kunnossa.

    -Kukaan ei ole varastamassa rahoja kenenkään pankkitililtä vaikka asuisit Botswanassa ilman sähköjä ja postilaatikkoa. Laillisesti ansaitut rahasi odottavat pankissasi kunnes ne sieltä nostat, käytät tai siirrät.

    -Minulla on ollut henk koht tilinä sama tili Kansallis-Osake-Pankin ajoilta saakka, kun olin 13 vuotiaana kesätöissä. Muistan vielä että tienasin sinä kesänä tasan 500 markkaa ja sillä rahalla ostin Honda CB 350 moottoripyörän.

    Sama tili siirtyi Meritaan ja sitten Nordeaan. Yritystilini ovat myös kaikki olleet Nordeassa, paitsi siirtelin sieltä Danske Bankiin "suojatilille" rahaa, kun luottamus Nordeaan hieman kärsi. Samalla siirsin kuusinumeroisen summan euroja Krediidipankiin Viroon.

    2015 ja 2017 kävin molemmissa pankeissa antamassa selvitykset. Sen jälkeen olen vastannut sähköisesti pari vuotta sitten joihinkin kysymyksiin ja toimittanut vaadittavat tiedot.

    Yhtiöni on suomalainen, se on rekisteröity Helsinkiin ja sillä on postiosoite Helsingissä, sen toiminta on vain Suomessa, sen kirjanpito ja verotus tapahtuu Suomessa.

    Thaimaahan siirrän vain jo Suomessa verotettua tuloa. En siis yrityksen rahaa, vaan omaani.
    Tuloni tulevat 100% Suomesta ja Thaimaassa en saa palkkaa. Vaimon kanssa yritystoiminta on niin pientä että viime vuonna ei tarvinnut edes alvia maksaa. Se yritys on tulevaisuudessa kasvava, sitten kun työt Suomessa on ohi.

    Siirsin 90% Nordeassa olevista henk koht varoista Revolut- pankkiin, jossa on aina noin 2,5% parempi vaihtokurssi Euroille. Revolutin isoille asiakkaille aukenee kaikenlaisia tarjouksia, lähettävät ilmoituksia kun yhteistyökumppaneillaan on jotakin kivaa myynnissä.

    Nyt on enää talletussuojan verran rahaa Nordeassa ja siirrän aktiivisesti tuloja joka kuukausi tilannetta tarkkaillen. Kirjeenvaihtoa on pankkien välillä, kun siirtosummat ovat kuusinumeroisia ja puhun nyt euroista. Nordea käyttää lisäksi vahvistussoittoa.

    Sen kummempia toimenpiteitä ei tarvita. Pankit eivät ole sulkemassa kenenkään tilejä ja selvityksiä on pitänyt antaa ainakin vuodesta 2000- saakka.

    Muistan vaan kerrankin, kun rahoituspäälliköllä oli kamala flunssa ja siltä oli mennyt ääni, mutta lain mukaan sopimusehdot piti lukea kokonaan ja vasta sitten nimmarit paperiin. Sivuja oli noin kahdeksan. Lopulta tehtiin niin että minä luin ne ääneen ja sitten laitetaan nimet alle.

    Ei ole Nordea heittämässä pihalle asiakasta joka on ollut asiakkaana 44 vuotta ja jonka tilien kautta on kulkenut arviolta 63 miljoonaa euroa rahaa ja on maksanut pelkästään vakuuksista ja koroista miljoonan verran vähintään ko pankille.

    2010

    Ei siis ei, olet ymmärtänyt asian väärin, edes op:llä jolta viestituli ei ollut mitään käsitystä asiasta, soitin sinne ja kun vastaus oli ympäripyöreä, laitoin asian vielä netinkautta, siihen vastattiin mutta siinä meni viikkoja aikaa... kävin kysymässä hua hinissä verottajalta tuollaista tunnusta, siellä vaan todettiin että et sinä mitään veroja tänne maksa siispä mitä teet sillä... asia jäi siihen. Alkuperäinen viesti ja heidän vastaus on pahasti ristiriitaisia.

    Sitten tuli kirjattu kirje jossa todettiin että tilini suojetaan sinä ja sinä päivänä, niitä ei koskaan suljettu siirsin vaan rahat vex, näitä kirjeitä on tullut monille muillekin sisältö on suht. seuraava sanamuotoa en muista... suljemme tilisi, koska asut eta-alueen ulkopuolella, ja irtisanomme sopimuksen, otin yhteyttä asiassa finanssivalvontaan josta todettiin että pankit sulkevat kaikkien niiden tilit joska asuvat eta-alueen ulkopuolella, vedoten tuohon "Talletuspankki voi irtisanoa perusmaksutilin vain jos maksutilillä ei ole ollut tapahtumia 24 peräkkäisen kuukauden aikana tai jos asiakas ei enää asu laillisesti ETA-valtiossa. Pankki ilmoittaa tilin irtisanomisesta ja irtisanomisperusteesta kirjallisesti vähintään kaksi kuukautta ennen irtisanomisen voimaantuloa.", siis noita irtosanomis kirjeitä on tullut hyvin monelle, seuraatko sinä oikeasti aikaa.

    Tuolla ryhmässä on useita kyselyitä asiasta, https://www.facebook.com/groups/687974695305574

    Tuossa on yksi keskusteluasiasta
    https://www.facebook.com/groups/687974695305574/posts/1822442865192079/?comment_id=1822485151854517¬if_id=1732599652421405¬if_t=feedback_reaction_generic&ref=notif

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Vai "griteeri"?

    kustannustaso
    byrokratia tai oikeammin sen puuttuminen
    tuotantokustannukset
    yhteydet maailmanmarkkinoille
    pääoman saannin helppous/vaikeus

    Kymmenen parasta maata: (vain Espanja pääsi kymmenen joukkoon Euroopan maista)

    Intia
    Thaimaa
    Kiina
    Meksiko
    USA
    Filippiinit
    Vietnam
    Brasilia
    Malesia
    Espanja

    Thaimaata ei saa koskaan mainostaa positiivisessa mielessä, tai Basso-Pasanen saa ripulihepulin.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Tuossa on hänelle tullut ilmoitusteksti... Nordeasta.
    Tärkeää tietoa - pankkipalveluidesi irtisanominen
    Pankki- ja rahoituspalveluiden sääntely vaikuttaa siihen, mitä palveluita voimme tarjota vakituisesti ulkomailla asuville asiakkaillemme.
    Nordean palvelut on suunniteltu sopimaan nimenomaan Pohjoismaiden asiakkaille, ja niissä on huomioitu näiden maiden säännökset ja verotus. Voimme tarjota kattavat peruspankkipalvelut myös
    ETA-alueen maissa laillisesti asuville asiakkaillemme.
    Tietojemme mukaan asuinpaikkasi on ETA-alueen ulkopuolella, jolloin meillä ei ole mahdollisuutta tarjota sinulle pankkipalveluita. Tämän vuoksi joudumme irtisanomaan voimassa olevat palvelusopimuksesi nihin sovellettavien sopimusehtojen mukaisesti päättymään kahden (2) kuukauden ja seitsemän (7) päivän kuluttua tämän irtisanomisilmoituksen päiväyksestä. Näiden palvelujen viimeinen
    voimassaolopäivä on 8.12.24.
    Siirräthän varasi ennen tilisi voimassaolon päättymistä
    Tililläsi olevat varat siirrät helposti itse Nordean mobili- tai verkkopankissa tai soittamalla asiakaspalveluumme ja tunnistautumalla Nordean tai muun pankin pankkitunnuksillasi. Voit myös nostaa varat käteisenä asioimalla henkilökohtaisesti kassapalveluja tarjoavassa konttorissamme. Löydät konttorien tiedot ja aukioloajat osoitteesta nordea.fi/konttorit.
    Kun tilisopimuksen voimassaoloaika on päättynyt, et voi enää käyttää tiliä ja siihen littyviä palveluja. Jos tilillä on tilisopimuksen päättyessä varoja, säilytämme varat tililläsi. Emme kuitenkaan maksa korkoa tililläsi säilytettäville varoille. Myös mahdolliset tilin käyttöoikeudet loppuvat tilisopimuksen päättymiseen.

    Onko tässä vielä jotain epäselvää, minusta tuo on selvää tekstiä.... miksi sinun pitää vääntää joka asiassa, vaikka et selvästi ymmärrä asiasta mitään.

    By NumBall 64v. Vantaa (kotona vaimon kanssa)

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Vai "griteeri"?

    kustannustaso
    byrokratia tai oikeammin sen puuttuminen
    tuotantokustannukset
    yhteydet maailmanmarkkinoille
    pääoman saannin helppous/vaikeus

    Kymmenen parasta maata: (vain Espanja pääsi kymmenen joukkoon Euroopan maista)

    Intia
    Thaimaa
    Kiina
    Meksiko
    USA
    Filippiinit
    Vietnam
    Brasilia
    Malesia
    Espanja

    Karjakeittiöstä kajahtaa .... No mutta rakkaat yritystä perustamaan kimpassa, olkaa hyvät, vaikkapa rakennusyritystä josta aiheesta teillä on kattava tietoisuus ja ammattitaito edustettuna, jopa hankintapuolellakin.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Vai "griteeri"?

    kustannustaso
    byrokratia tai oikeammin sen puuttuminen
    tuotantokustannukset
    yhteydet maailmanmarkkinoille
    pääoman saannin helppous/vaikeus

    Kymmenen parasta maata: (vain Espanja pääsi kymmenen joukkoon Euroopan maista)

    Intia
    Thaimaa
    Kiina
    Meksiko
    USA
    Filippiinit
    Vietnam
    Brasilia
    Malesia
    Espanja

    Kehitysmaa Suomi oli varmaan sijalla 85.
    Maailman raskain byrokratia, maailman kallein yritysverotus, maailman kalleimmat tuotantokustannukset, huonot yhteydet maailmanmarkkinoille, vaikeaa saada pääomaa Suomeen ja se johtuu neljästä edellisestä syystä. Työvoima liittoineen on laiskaa ja pilalle hemmoteltua tupakoivaa sairaslomalaista
    jotka odottavat vain pekkaspäivää ja palkkapäivää antamatta mitään yritykselle.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Rakkaat on työläisten eliittiä suomessa, sehän on havaittavissa jos yksinomaan tämän palstan rakkaiden kirjoituksista.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Rakkaat on työläisten eliittiä suomessa, sehän on havaittavissa jos yksinomaan tämän palstan rakkaiden kirjoituksista.

    niin ja yrittäjätkin aivan huippuja koska heillä on työläisinä pekkasia odottavat ja kaverikaarti kuten yhdellä betoniliemiliipparilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    niin ja yrittäjätkin aivan huippuja koska heillä on työläisinä pekkasia odottavat ja kaverikaarti kuten yhdellä betoniliemiliipparilla.

    Puhumattakaan työkyvyttömästä Commodore-DBA:sta.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Puhumattakaan työkyvyttömästä Commodore-DBA:sta.

    Mutta, mutta commodore oli itse hommattu jo vuonna 1982 ihan omalla rahalla, kallishan se siihen tulotasoon nähden oli, mutta kannatti siitä tuli ammatti ja vielä erittäin hyvin palkattu, tuosta saadut opit oli helppo muuntaa mihin tahansa, samalla tuli kiinnostus elekroniikkaan,tämä on säilynyt vieläkin, vaikka olen jo 64 vuotias, rakentelen huvikseni kaikenlaisia, ostin kiinasta matkalaukullisen kaikenlaista adruino sälää...

    Oletko siis kateellinen commodoresta, sille vaikuttaa siis vaivaako sinua commodore kateus vaiko osaamiskateus.

    Commodoret on jo myyty moneen kertaan, mutta joskus asennan koneeseen c64 emulaattorin ja pelaan kierroksen pari eliteä, joka oli mahtava peli tuohon aikaan, commodorella opettelin ja kirosin assemblerin... siitä on ollut paljon hyötyä.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Eikö se kannattaisi ennemminkin sillä emulaattorilla jatkaa sitä kehittämääsi tankit vastaan uhvot peliä, piirrellä siihen paremmat spritet ja näyttää maailmalle kuinka ylivoimaisen etevä kodari olet?
    To NumBall 64v. Vantaa (ei ketään kotona)

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Eikö se kannattaisi ennemminkin sillä emulaattorilla jatkaa sitä kehittämääsi tankit vastaan uhvot peliä, piirrellä siihen paremmat spritet ja näyttää maailmalle kuinka ylivoimaisen etevä kodari olet?
    To NumBall 64v. Vantaa (ei ketään kotona)

    EIpä ole tullut mieleen, minulla ei ole enää sorsia, joten en viitsi kirjoittaa kaikkea uudelleen, et vastannut kumpi kateus on kyseessä, commodore vai osaamis.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Paikkakuntasidonnaisena matkailukateus mummulaa pidemmälle.

    T: Roiskeläpän aviomies, dibloomi koodari ja kodari.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    EIpä ole tullut mieleen, minulla ei ole enää sorsia, joten en viitsi kirjoittaa kaikkea uudelleen, et vastannut kumpi kateus on kyseessä, commodore vai osaamis.

    Älä huolehdi, terveydenhuolto tuo sulle sorsan siinä vaiheessa kun et enää tolpillesi pääse.
    To NumBall 64v. Vantaa (ei ketään kotona)

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Älä huolehdi, terveydenhuolto tuo sulle sorsan siinä vaiheessa kun et enää tolpillesi pääse.
    To NumBall 64v. Vantaa (ei ketään kotona)

    Eiköhän tuo koske sinuakin vieläkään et vastannut olennaiseen, kumpi kateus on kyseessä, commodore vai osaamiskateus.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Eiköhän tuo koske sinuakin vieläkään et vastannut olennaiseen, kumpi kateus on kyseessä, commodore vai osaamiskateus.

    Pitäiskö muka kadehtia "miestä" joka osaa Commodorella pelata jotain uhvojen ampumispeliä? Ja osaa puhua läpiä päähänsä jatkuvalla syötöllä. Tarinat vaihtuu nopeemmin kuin Jungnerilla puoluekanta.
    To NumBall 64v. Vantaa (ei ketään kotona)

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Pitäiskö muka kadehtia "miestä" joka osaa Commodorella pelata jotain uhvojen ampumispeliä? Ja osaa puhua läpiä päähänsä jatkuvalla syötöllä. Tarinat vaihtuu nopeemmin kuin Jungnerilla puoluekanta.
    To NumBall 64v. Vantaa (ei ketään kotona)

    Enhän minä ole mitään puhunut minuun kohdistuvasta kateudesta ja katkeruudesta, vaan commodore ja osaamiskateus...55555.. ja katkeruus.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Enhän minä ole mitään puhunut minuun kohdistuvasta kateudesta ja katkeruudesta, vaan commodore ja osaamiskateus...55555.. ja katkeruus.

    Täällä on ihme porukkaa, jollakin on lada toisella commodore kateus ja katkeruus, ei ole pojujen elämä ollut ihan kunnossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Täällä on ihme porukkaa, jollakin on lada toisella commodore kateus ja katkeruus, ei ole pojujen elämä ollut ihan kunnossa.

    Henkilön jonka ainoa tapa on saada ihokosketusta, on turvautua pillunvuokraamiseen, elämä on lähtenyt sivuraiteille jo karjakeittiöstä lukien, jolla on ollut niin vakavia vaikutuksia, että niitä saadaan lukea harva se päivä puolimetrisillä kirjoituksilla aiheista minääÄÄÄ ja sen jälkeen .... Kymppi taasen kirjoitti asiaa .... Kiiitos kymppi asiallisesta kommentistasi.

    Äänestä

"Tämän vuoksi joudumme irtisanomaan voimassa olevat palvelusopimuksesi"

laita linkki missä lukee noin?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Nyt jäi hopealle se viikon pasanen että Thaimaassa ei ole kylmäketjuja laisinkaan ja Suomessa ei tarvita kylmäketjuja koska ilma on viileämpää keskimäärin kuin Aasiassa. Sekään ei ole enää mitään että Thaimaassa tällätään ruokiin Euroopassa kiellettyjä myrkkyjä.

Uusi viikon 48 Pasanen, saanko esitellä:

"Muista ,varoitin sinun kun olen kiltti, on aivan varmaa että vuosien varrella eta-alueen ulkopuolella asuvilta menee kaikista eta-alueen kansalaisilta pankkien tilejä sulkiessa"
_____________________________________________________________________________________________

Nyt siis menee suomalaiset pankkitilit kiinni ja vievät rahat :( Ikävä uutinen siis ulkosuomalaisille. Ulkosuomalaisista suurin ryhmä ovat Pohjois-Amerikassa, Yhdysvalloissa asuvat suomalaiset. Yhdysvalloissa heitä on noin 600 000.
Australiassa on noin 30 000 suomalaiset sukujuuret omaavaa. Aasiassa asustelee yhteensä noin 30 000 suomalaista, Afrikassa hyvin vähän.

On oletettavaa että ainakin sadalla tai kahdellasadalla tuhannella ETA-alueen ulkopuolella asuvalla on pankkitili Suomessa. Jos heillä on keskimäärin vaikkapa 20 tonnia rahaa Suomen tilillään, niin heittääkö suomalaiset pankit siis tuon neljä miljardia sitten pois Euroopasta että viekääpäs rahanne muualle?

No ei heitä. Suuntaus on päinvastoin, kaikki maat ja pankit haluaa lisää pääomaa pankkeihinsa, joilla mällätä. Myös Thaimaa on kehitellyt liudan uusia keinoja ulkomaalaisten houkutteluun, eikä ole alkamassa verottaa uudelleen Suomessa jo verotettua rahaa, kuten Pasanen sitäkin väittää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu