Venäjän johto kertoo jo että tavoitteet alkavat olla saavutettuja

Anonyymi-ap

Näköjään ovat todenneet etteivät enää parempaan pysty joten seuraavaksi aletetaan kertomaan että tavoitteet on saavutettu ja voitto oli mahtava.

Länkkäri miettii kuitenkin että Ukrainalle tulee koko ajan länsimaista aseistusta lisää niin tokkopa pysähtyvät vaikka Putini olisi saavuttanut minkä tahansa virstanpylvään. Venäjän joukkojen harvennusta tuskin lopetetaan kun vauhti on tällä hetkellä hyvää.

40

239

2Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Siltä näyttää.

      Ohessa tilanne kolme viikkoa sitten.
      https://www.youtube.com/watch?v=rPtObZ_HtHI

      Pokrovsin eteläpuolella venäläiset koittavat saada kylän nimeltä Shevchenkon hallintaansa. Siitä ei olisi enää kuin 5-6 kilometriä Pokrovskin porteille.
      Venäjä tuskin pysäyttää etenemistä kunnes ovat saaneet Pokrovskin vallattua.

      Ukranalaiset voivat omalla tekemisellään tehdä nuo etenemisaikeet tyhjiksi, ennen Joulua tuskin rauhaa tulee. Olisihan se hienoa jos molemmat konfliktit, sekä Israelin sotiminen että Venäjän sotiminen loppuisivat ennen Joulua.

      • Anonyymi

        Israel on sitonut Syyriaan venäläiset ja se on Suomelle hyvä asia
        paine täällä vähän helpottaa eikä Putin lähde heti tulemaan

    • Anonyymi

      Ei ole

      usan tietojen mukaan vasta toista mijoonaa loppututkinnon suorittajaa on paennut Venäjältä

      tavoite on 10 miljoonaa tai enemmän

      eli paljon on vielä karkotettavia

      2000 venäläistä kaatui tai vaikeasti haavoittui loppukuusta viime kuussa päivittäin

    • Anonyymi

      Venäjän presidentti Vladimir Putin esitteli 14. kesäkuuta maan ehtoja Ukrainan tilanteen ratkaisemiseksi tapaamisessa Venäjän ulkoministeriön kanssa. Näitä olivat Ukrainan joukkojen vetäytyminen Donbassista ja Novorossijasta sekä Kiovan kieltäytyminen liittymästä Natoon. Lisäksi Venäjä vaatii kaikkien länsimaiden sitä vastaan asettamien pakotteiden poistamista ja vaatii Ukrainaa sitoutumaan liittoutumattomaan, ydinaseettomaan asemaan. Putin antoi ymmärtää, että jos Ukraina ja länsi kieltäytyvät näistä ehdoista, ne voivat muuttua tulevaisuudessa. Kiova hylkäsi Venäjän rauhansuunnitelman. Ukrainan 6. elokuuta alkaneen massiivisen hyökkäyksen jälkeen Kurskin alueelle Venäjän johtaja sanoi, että neuvottelut siviilejä vastaan hyökkäävän hallituksen kanssa ovat turhia.

    • Anonyymi

      Nehän piti olla KIEWISSÄ 2-3 pv sisällä. Jää Kiew näkemättä ja koko maa piri olla 4viikon sisällä. Ja yli 700 000 örkkiä kuollut ja haavoittunut. Ja 28 laivaa upotettu ja yli 8000tankkia ym mennyt ja ulkomaille paennut yli 900 000... Ja Puten lätti on menossa kivikaudelle. Siinä Puten saavutusta. Mitäs siihen vatnikki Pietarista?? Ja paskaputket eivät toimi ja Moskovassa ja Pietarissa haisee. Ja ei ole vieläkään pesukoneita ja wc pyttyjä varastettuna kyllixi. Ja teillä ole wc pyttyjä ja wc paperia ja shampoota ja saippuaa ja lämmintä vettä pesuun ja kananmunia ja kahvia ja voita ja jauhoja. No kerropas nyt tänne päin vatnikki mitens nyt. Saatekos rehua kaukalosta palkaxi Pietarissa?? Ja miten on rehua eli ruokanne tulevaisuudessa??

      • Anonyymi

        "Ne piti olla kiovassa 2-3 sisällä"oli jenkki kenraalin ennustus, joka kotimaam media käänsi päälaelleen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Ne piti olla kiovassa 2-3 sisällä"oli jenkki kenraalin ennustus, joka kotimaam media käänsi päälaelleen.

        Venäjän valtion virallinen uutistoimisto RT-kanava julkaisi artikkelin, jonka mukaan Kiova ja sitä myötä käytännössä koko Ukraina on kaatunut kolmessa päivässä. Kolmen päivän sota tulee siitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ne piti olla kiovassa 2-3 sisällä"oli jenkki kenraalin ennustus, joka kotimaam media käänsi päälaelleen.

        Putin sanoi että valloitamme Kiovan kolmessa päivässä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ne piti olla kiovassa 2-3 sisällä"oli jenkki kenraalin ennustus, joka kotimaam media käänsi päälaelleen.

        Sodan alussa Putinin ennuste oli 30 vuotta sotaa ja Venäjä kivikauteen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ne piti olla kiovassa 2-3 sisällä"oli jenkki kenraalin ennustus, joka kotimaam media käänsi päälaelleen.

        Kyllä ne vielä sen ottavat

    • Anonyymi

      Venäjän historiankirjoituksissa tullaan kuitenkin kertomaan että ukrainalaiset natsit hyökkäsivät ja surmasivat 20 miljoonaa venäläistä mutta me tulemme vielä kun saadaan ultrasooniset ohjukset lentämään ja räjähtämään vasta maaliin osuessa.

      • Anonyymi

        Se historia on jo kirjoitettu. Naton laajenemis yritys Ukrainaan oli sodan syy.

        Kun rauha tulee, siellä lukee että "Ukraina ei pääse Natoon koskaan".

        Näin historia kirjoitetaan.

      • Anonyymi

        Venäjän historiankirjoitusta muuttuu aina poliittisten suhdanteiden tarvittaessa. Sillä ei ole mitään historiallista arvoa, vain poliittista propagandaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Se historia on jo kirjoitettu. Naton laajenemis yritys Ukrainaan oli sodan syy.

        Kun rauha tulee, siellä lukee että "Ukraina ei pääse Natoon koskaan".

        Näin historia kirjoitetaan.

        Ukraina ei ollut hakeutumassa NATO:n jäseneksi, silloin kun Venäjä sinne hyökkäsi, joten NATO:n laajentuminen ei ole tuon Venäjän rikollisen sodan syy. Et tajua sodasta yhtään mitään, jos vielä kuvittelet NATO:n laajenemista muka Venäjän rikollisen hyökkäyksen syyksi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Se historia on jo kirjoitettu. Naton laajenemis yritys Ukrainaan oli sodan syy.

        Kun rauha tulee, siellä lukee että "Ukraina ei pääse Natoon koskaan".

        Näin historia kirjoitetaan.

        >Kun rauha tulee, siellä lukee että "Ukraina ei pääse Natoon koskaan".

        Aivan kuten sinun mukaasi Suomi ja Ruotsikaan eivät päässeet. 😏

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Ukraina ei ollut hakeutumassa NATO:n jäseneksi, silloin kun Venäjä sinne hyökkäsi, joten NATO:n laajentuminen ei ole tuon Venäjän rikollisen sodan syy. Et tajua sodasta yhtään mitään, jos vielä kuvittelet NATO:n laajenemista muka Venäjän rikollisen hyökkäyksen syyksi.

        Nato laajeni vasta ryssien hyökättyä Ukrainaan 2022

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjän historiankirjoitusta muuttuu aina poliittisten suhdanteiden tarvittaessa. Sillä ei ole mitään historiallista arvoa, vain poliittista propagandaa.

        Sehän on sitten samanlaista kuin täällä Suomessakin.

        Tammisaaren vankileiristä kai niin kommunistit kuin natsitkin saivat idean joukkotuhonnan periaatteista. Ainakin saksalaiset apujoukot 1918 kauhistelivat sotilaiden kirjeissä ja päiväkirjamerkinnöissä suomalaisten mongolien poikkeuksellista raakuutta ja sivistymättömyyttä.

        Ja silti .......... Isä Aurinkoisen "siivouskökässä", v. 1937-38, NKVD teloitti suomalaisia punikkeja kansanvihollisina enemmän, kuin Suomen Valkoinen Armeija teloitti, 1. Vapaussodan aikana ja sen jälkimainingeissa. :-)

        -44.Div.-

    • Anonyymi

      Nyt alkaa Suomella olla viimeiset ajat kasvattaa puolustusbudjettia ja tehdä todella mittavia hankintoja. Jos ja kun Ukrainan sota päättyy, tulee todennäköisesti pieni hengähdystauko (jotta venäjä pääsee toteuttamaan rauhassa massiivisen uudelleen varustautumisensa). Tämän jälkeen uusi sota on 99% todennäköinen, mutta kuka on vihollinen? Ryssämedian pitkä ja järjestelmällinen kampanja Suomen mustamaalaamiseksi jatkuu ja noissa medioissa valheilla ei ole mitään rajaa. Todennäköisesti aseellinen konflikti ryssän kanssa on lähitulevaisuuttamme. Siksi lisää aseita Suomelle.

      • Anonyymi

        Aivotonta sepustusta.
        Suomen terveydenhuolto on ajettu alas, mutta et näe edes sitä.
        Jauhat paskaa Venäjästä, joka ei ole meille uhka, uhat ovat sisällä, tässä maassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivotonta sepustusta.
        Suomen terveydenhuolto on ajettu alas, mutta et näe edes sitä.
        Jauhat paskaa Venäjästä, joka ei ole meille uhka, uhat ovat sisällä, tässä maassa.

        🤣😅🤣

      • Anonyymi

        Pienituloisia kuolee kohta puutteisiin ja hätään, stressiin. Ei ole riittävä raha, kaikki menee asumisen maksuihin. Ei kaikkea voi laittaa varusteisiin tai turhiin koneisiin. Osa onkin mennyt ulkomaille. Evakuointitilat ovat heikot. Ei ole varaa sotia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivotonta sepustusta.
        Suomen terveydenhuolto on ajettu alas, mutta et näe edes sitä.
        Jauhat paskaa Venäjästä, joka ei ole meille uhka, uhat ovat sisällä, tässä maassa.

        Sikaryssä on uhka koko Euroopalle

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivotonta sepustusta.
        Suomen terveydenhuolto on ajettu alas, mutta et näe edes sitä.
        Jauhat paskaa Venäjästä, joka ei ole meille uhka, uhat ovat sisällä, tässä maassa.

        Venäjä on ollut järjestäytymisen jälkeen 500 vuotta uhka ja venäläiset kadehtivat ja vihaavat suomalaisia. Niiden kanssa ei pidä olla yhteistyössä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivotonta sepustusta.
        Suomen terveydenhuolto on ajettu alas, mutta et näe edes sitä.
        Jauhat paskaa Venäjästä, joka ei ole meille uhka, uhat ovat sisällä, tässä maassa.

        Venäjä on jo nyt erittäin suuri uhka Suomelle. Ja yhä suuremmaksi se kasvaa, kun ja jos se pääsee varustautumaan Ukrainan sodan loputtua. Kuvittelitko, että moskova fiksaa Suomen terveydenhuollon kuntoon, kunhan ovat ensin tulleet kutsumatta kylään ja jäädäkseen...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjä on ollut järjestäytymisen jälkeen 500 vuotta uhka ja venäläiset kadehtivat ja vihaavat suomalaisia. Niiden kanssa ei pidä olla yhteistyössä

        Aleksanterin patsas pitäisi taas tervata?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjä on jo nyt erittäin suuri uhka Suomelle. Ja yhä suuremmaksi se kasvaa, kun ja jos se pääsee varustautumaan Ukrainan sodan loputtua. Kuvittelitko, että moskova fiksaa Suomen terveydenhuollon kuntoon, kunhan ovat ensin tulleet kutsumatta kylään ja jäädäkseen...

        Ovat jo ujuttaneet Kimmo Kiljusellekin venäläisen vaimon. Mihin ne vielä pystyvätkään?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivotonta sepustusta.
        Suomen terveydenhuolto on ajettu alas, mutta et näe edes sitä.
        Jauhat paskaa Venäjästä, joka ei ole meille uhka, uhat ovat sisällä, tässä maassa.

        Ei teitä muutamaa palstan kremlingrammaria, voi parhalla tahdollakaan kutsua miksikään sisäiseksi "uhaksi", suomelle. :-)

        Yksi "painopakkaus", 8000 mg "Ibuxin Rapidia" riittää hoidoksi.

    • Anonyymi

      Institute for the Study of War (ISW) mukaan vuoden 2025 budjetissa noin 41 prosenttia Venäjän vuotuisista menoista on suunnattu puolustus- ja kansalliselle turvallisuudelle.

      Tämä arviolta 135 miljardia dollaria ylittää koulutuksen, lääketieteen ja sosiaalipolitiikan menot yhteensä. Samaan aikaan Putinin hallinnon kustannukset nousevat 25 prosenttia ja maksavat 310 miljoonaa dollaria.

      • Tämä on aivan erityisen mahtavaa kun otetaan huomioon, että Venäjä on ainoa Euroopan maa, jota ei uhkaa kukaan eikä mikään.

        Siia valtio, jonka kokema uhka on vähäisin, käyttää sotalaitokseensa aivan ylivoimaisesti eniten rahaa.

        Joku siellä on nero. Volodja?

      • Anonyymi

        Nato on puolustusliitto se ei uhkaa ketään, jos uhkaisi miksi ryssä olisi tyhjentänyt suomen vastaiset varuskuntansa tyhjiksi?
        Selitäppä tuo

      • Anonyymi

        Natojoukot pysyvät natorajojen sisäpuolella tasan niin kauan, kun tänne tai muualle Eurooppaan ei ole tullut ryssän hyökkäystä. Mutta toki ne jo täälläolollaan tekevät ryssän hyökkäyssuunnitelmat vaikeaksi toteuttaa.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Tämä on aivan erityisen mahtavaa kun otetaan huomioon, että Venäjä on ainoa Euroopan maa, jota ei uhkaa kukaan eikä mikään.

        Siia valtio, jonka kokema uhka on vähäisin, käyttää sotalaitokseensa aivan ylivoimaisesti eniten rahaa.

        Joku siellä on nero. Volodja?

        Ei uhkaa, vai? Olen lukenut palstalta monta kertaa, että Kiina aikoo viedä koko itäisen osan Venäjää ja alistaa koko maan vasallikseen.

        Ketä palstan (a)asiantuntijoista tässä nyt oikein uskoisi, sinua vai muita nikkejäsi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nato on puolustusliitto se ei uhkaa ketään, jos uhkaisi miksi ryssä olisi tyhjentänyt suomen vastaiset varuskuntansa tyhjiksi?
        Selitäppä tuo

        No minäpä selitän. Suomen oli pakko liittyä Natoon, koska nimenomaan juuri venäläisten tyhjät varuskunnat uhkaavat itsenäisyyttämme kaikkein vaarallisimman. Ne tuudittavat tyhmän, johdateltavissa olevan kansan uskomaan, että mitään vaaraa ei ole, silloin Venäjä hyökkää, kesken tanssivideosta pidetyn tiedotustilaisuuden, niin salamannopeasti, että turvamies ei ehdi kännykkää ojentaa pääministerille.

        Näin ovat kuule tosiasiat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Natojoukot pysyvät natorajojen sisäpuolella tasan niin kauan, kun tänne tai muualle Eurooppaan ei ole tullut ryssän hyökkäystä. Mutta toki ne jo täälläolollaan tekevät ryssän hyökkäyssuunnitelmat vaikeaksi toteuttaa.

        Näin on. Suomen ilmatilassa lentelevät mattopommittajat vaikeuttavat Venäjän jokaista liikettä Ukrainassa, Syyriassa ja Georgiassa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        No minäpä selitän. Suomen oli pakko liittyä Natoon, koska nimenomaan juuri venäläisten tyhjät varuskunnat uhkaavat itsenäisyyttämme kaikkein vaarallisimman. Ne tuudittavat tyhmän, johdateltavissa olevan kansan uskomaan, että mitään vaaraa ei ole, silloin Venäjä hyökkää, kesken tanssivideosta pidetyn tiedotustilaisuuden, niin salamannopeasti, että turvamies ei ehdi kännykkää ojentaa pääministerille.

        Näin ovat kuule tosiasiat.

        Voi sentään. Eilen kerroit ja huomenna kerrot kuinka Venäjä liiskaa ohjuksillaan Suomen hrtkessä maan tasalle, mutta tänään se taas voisi uhata vain maajoukoilla joita siis ei ole. Huomiseen... 😏

      • Venäjän hyökkäyksen torjumista varten rakennetut tukikohdat eivät uhkaa ketään. Vain psykopaatin johtama laajentumishaluinen Venäjä on uhka kaikille.

      • Anonyymi

        Miten tämä tapahtuu ?

    • Anonyymi

      Muistakaa kenttälapiot, parhaita hyökkäysaseita näemmä.

    • Niisiis seuraava näytös putinn ohjaamassa bolshoi teatterissa nimeltä kolmessa päivässä kiovaan.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En löydä sinua

      En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k
      Ikävä
      22
      2231
    2. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      105
      2211
    3. Mihin kaivattusi

      Ja sinun juttusi kaatui?
      Ikävä
      48
      2073
    4. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      32
      1527
    5. Hajoaako persut kuten 2017?

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen
      Maailman menoa
      213
      1462
    6. Opettelen sun jokaisen virheen

      ja rakastan sua.
      Ikävä
      30
      1386
    7. Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle

      IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt
      Kankaanpää
      36
      1382
    8. Mitä uskot sinun

      Ja kaivattusi välillä tulevan tapahtumaan lähiaikoina
      Ikävä
      95
      1151
    9. Ne oli ne hymyt

      Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä
      Ikävä
      20
      1076
    10. Mitä haluat oikeasti

      Mun ymmärtävän? Sitäkö ettet rakasta ja ole valmis mihinkään?
      Ikävä
      26
      1056
    Aihe