Sen sijaan uskon häntä. Häneen uskominen ja häntä uskominen on siis eri asioita.
Halusin uskoa että hän on hyvä tyyppi.
Minun on kuitenkin uskottava, miten hän on satuttanut mua, satuttanut mua, satuttanut mua, ja satuttanut mua uudestaan. Sen hän on ihan itse minulle osoittanut ja todistanut, monta kertaa.
Olen koittanut tällaista tosiasiaa vältellä, koska halusin ajatella hänestä hyvää.
Hän on itse valinnut sen, että satuttaa.
Minun olisi pitänyt se huomata, myöntää ja hyväksyä kauan sitten.
Koska valitettavasti, kun joku satuttaa toista, hän on oikeastaan vastuussa siitä.
Hän on vastuussa siitä että minua satutti, useita kertoja.
Olen pyörinyt tässä asiassa pitkään, ja silloin alussakin olin oikeilla jäljillä, mutta tunsin syyllisyyttä... aiheettomasti.
Aika ja rauha on auttanut selventämään kaiken tapahtuneen minulle, vaikka silti jumitan tässä. Tämänkin haluan lopettaa. Voin vapaasti uskoa itseeni ja siihen että se vielä onnistuu.
Olen häneen niin pettynyt kun näen miten huono hän on.
Ehkä hänessä on potentiaalia paremmaksi, mutta sitä hän ei ole minulle enää osoittanut.
Olen antanut hänelle armoa ja mahdollisuutta tähän asti runsain mitoin.
Onko hän antanut minulle?
Ei... meistä kahdesta, minulla on sydän, ja hänellä, ei.
Hänellä ei ole sydäntä.
Se itkettää minua.
Näin kävi koska halusin uskoa häneen.
Anteeksi, mutta en halua uskoa sinuun enää. Olet jo osoittanut olevasi huono minulle ihan riittävästi. Enempi mahdollisuutta sinulle, olisi vain enemmän mahdollisuutta sinulle satuttaa minua uudestaan.
Et mitään muuta ole tehnyt kuin vain satuttanut. Sen olen nähnyt.
Varmaankin kovasti yrittämällä hän voisi saada mahdollisuuden, mutta ei hän vain kykene siihen.
Ehkä hän ei edes kykene ymmärtämään miten paljon on minua satuttanut.
En jaksa uskoa häneen enää.
Enkä halua.
Minun on hyväksyttävä että hän on huono ihminen.
Se tekee minut surulliseksi.
Ja se menee ohitse.
Minusta tuntuu että hän ymmärtää olevansa idiootti, mutta se on vain tunne jolla ei välttämättä ole mitään tekemistä todellisuuden kylmien faktojen kanssa. Varmasti tämä on vain jokin traumalimerenssin haamu joka yhä yrittää vakuuttaa minut siitä että hänessä olisikin jotain hyvää.
Mitä jos ei vain ole? Ehkä se vähä hyvä mitä hänestä näin oli myös teeskentelyä.
Teeskentelyä sen eteen, saadakseen mitä halusi.
Hän syytti minua aiemmin...
Hän on tyyppi joka syyttää mieluiten toisia kuin katsoo itse peiliin ja siihen mihin hänen oma toimintansa on johtanut.
Tästä olen vihjaillut riittävästi.
Mutta meneekö ymmärrys perille?
...
Olen kuitenkin yrittänyt.
Minun on hyväksyttävä että hän on huono, yhtä faktana kuin fysiikan lait.
En tiedä pystynkö siihen.
Se murtaa sydäntä ja tuo suurimman surun jota olen koskaan tuntenut.
Ehkä siksi olen sitä vältellyt, koska se tuo tällaisen tunteen.
Ei ihan kuin menettäisi lähimmäisen, tai joutuisi kohtaamaan sellaisen kuoleman, mutta vähän sinne päin.
Suru menetyksestä, kielteisen totuuden paljastumisesta, joka vain on väistämätön ja on hyväksyttävä.
Minun on surtava asianmukaisesti.
Suruni jälkeen, voin taas jatkaa elämääni.
Sytytän hänelle, joka on huono ihminen ja surullinen valhe minulle, suitsukkeen ja kynttilän.
Suren sinun huonouttasi ja sydämettömyyttäsi. Suren ettet voinut syntyä sydämen kanssa.
Sitä on yhä vaikea hyväksyä. Siihen tulee menemään aikaa, ja se ei tule olemaan helppoa.
Uskon että tämä on oikea ratkaisu, ihminen jota haluaisin rakastaa. 🖤
Mutta sinä olet eläin joka raatelee heidät jotka sinua rakastavat.
En halua sellaista.
Lepää rauhassa.
-nukke
Halusin uskoa että hän on hyvä tyyppi.
Minun on kuitenkin uskottava, miten hän on satuttanut mua, satuttanut mua, satuttanut mua, ja satuttanut mua uudestaan. Sen hän on ihan itse minulle osoittanut ja todistanut, monta kertaa.
Olen koittanut tällaista tosiasiaa vältellä, koska halusin ajatella hänestä hyvää.
Hän on itse valinnut sen, että satuttaa.
Minun olisi pitänyt se huomata, myöntää ja hyväksyä kauan sitten.
Koska valitettavasti, kun joku satuttaa toista, hän on oikeastaan vastuussa siitä.
Hän on vastuussa siitä että minua satutti, useita kertoja.
Olen pyörinyt tässä asiassa pitkään, ja silloin alussakin olin oikeilla jäljillä, mutta tunsin syyllisyyttä... aiheettomasti.
Aika ja rauha on auttanut selventämään kaiken tapahtuneen minulle, vaikka silti jumitan tässä. Tämänkin haluan lopettaa. Voin vapaasti uskoa itseeni ja siihen että se vielä onnistuu.
Olen häneen niin pettynyt kun näen miten huono hän on.
Ehkä hänessä on potentiaalia paremmaksi, mutta sitä hän ei ole minulle enää osoittanut.
Olen antanut hänelle armoa ja mahdollisuutta tähän asti runsain mitoin.
Onko hän antanut minulle?
Ei... meistä kahdesta, minulla on sydän, ja hänellä, ei.
Hänellä ei ole sydäntä.
Se itkettää minua.
Näin kävi koska halusin uskoa häneen.
Anteeksi, mutta en halua uskoa sinuun enää. Olet jo osoittanut olevasi huono minulle ihan riittävästi. Enempi mahdollisuutta sinulle, olisi vain enemmän mahdollisuutta sinulle satuttaa minua uudestaan.
Et mitään muuta ole tehnyt kuin vain satuttanut. Sen olen nähnyt.
Varmaankin kovasti yrittämällä hän voisi saada mahdollisuuden, mutta ei hän vain kykene siihen.
Ehkä hän ei edes kykene ymmärtämään miten paljon on minua satuttanut.
En jaksa uskoa häneen enää.
Enkä halua.
Minun on hyväksyttävä että hän on huono ihminen.
Se tekee minut surulliseksi.
Ja se menee ohitse.
Minusta tuntuu että hän ymmärtää olevansa idiootti, mutta se on vain tunne jolla ei välttämättä ole mitään tekemistä todellisuuden kylmien faktojen kanssa. Varmasti tämä on vain jokin traumalimerenssin haamu joka yhä yrittää vakuuttaa minut siitä että hänessä olisikin jotain hyvää.
Mitä jos ei vain ole? Ehkä se vähä hyvä mitä hänestä näin oli myös teeskentelyä.
Teeskentelyä sen eteen, saadakseen mitä halusi.
Hän syytti minua aiemmin...
Hän on tyyppi joka syyttää mieluiten toisia kuin katsoo itse peiliin ja siihen mihin hänen oma toimintansa on johtanut.
Tästä olen vihjaillut riittävästi.
Mutta meneekö ymmärrys perille?
...
Olen kuitenkin yrittänyt.
Minun on hyväksyttävä että hän on huono, yhtä faktana kuin fysiikan lait.
En tiedä pystynkö siihen.
Se murtaa sydäntä ja tuo suurimman surun jota olen koskaan tuntenut.
Ehkä siksi olen sitä vältellyt, koska se tuo tällaisen tunteen.
Ei ihan kuin menettäisi lähimmäisen, tai joutuisi kohtaamaan sellaisen kuoleman, mutta vähän sinne päin.
Suru menetyksestä, kielteisen totuuden paljastumisesta, joka vain on väistämätön ja on hyväksyttävä.
Minun on surtava asianmukaisesti.
Suruni jälkeen, voin taas jatkaa elämääni.
Sytytän hänelle, joka on huono ihminen ja surullinen valhe minulle, suitsukkeen ja kynttilän.
Suren sinun huonouttasi ja sydämettömyyttäsi. Suren ettet voinut syntyä sydämen kanssa.
Sitä on yhä vaikea hyväksyä. Siihen tulee menemään aikaa, ja se ei tule olemaan helppoa.
Uskon että tämä on oikea ratkaisu, ihminen jota haluaisin rakastaa. 🖤
Mutta sinä olet eläin joka raatelee heidät jotka sinua rakastavat.
En halua sellaista.
Lepää rauhassa.
-nukke
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kuulostaa tutulta. Ymmärrän, että luopuminen on vaikeaa, mutta teit oikein.
Kiitos.
-nukke
Ihan tilastollinen fakta, että suurinosa miehistä on perseestä ja ei välitä muiden tunteista tippaakaan, siksi en jaksa uskoa. Aina joku mies aktivisti tulee vikiseen "NO EN MINÄ, ON MUUNLAISIAKIN HYVIÄ MIEHIÄ", mutta se mitä oon todistanut 8 vuoden aikana et miehet vaa on paljon tunteettomampia, kuin naiset lähtökohtaisestikkin, totta kai on poikkeuksiakin, se ei kuitenkaan varmasti muuta sitä faktaa että ainakin 1/10 on mätä jollain tasolla. Kuten itse; kukaan ei tunnistais mua mieheks netissä jos en erikseen ilmaisis, koska oon vaa niin erilainen, tunteikas ja sellanen, tälläsiä ihmisiä on muitakin, mut ne on vähemmistöä.
Annan vinkin kaikille naisille: deittailkaa naisia, pääsette paljon helpommalla :), tietenkää se ei kaikille luonnistu, mut suuri osa ihmisist on kai ihan biologisestikkin biseksuaalei ainki tilastojen mukaan. Naisis nää ongelmatapaukset on harvinaisempia ja naiset ei tietääkseni satuta toisia niin kylmästi kuin miehet.
Ja tämä ei ole miesvihaa, tämä on karu fakta. Suuri osa ihmisistä on vaa ongelmallisia, eletään ongelmallisessa maailmassa, paljon asioita joita vois muuttaa, mut ihmiset on voimattomia </3
Rakastavat, tunteikkaat ja herkät kärsivät eniten tässä maailmassa, sen oon huomannut... ja siks oon alkanut vihaan koko maailmaa...
"No en minä"
Jep tämmönen puolustelu kun on mitään vihiä osallisuudesta tai vastuussa, "enhän MINÄ" näkynyt vähän kaikkialla missä aihe osuu kriittisesti koko sukupuoleen.
Jotenkin tutut setit on sellaiset, vaikka en muista aiemmasta elämästäni enää paljoa mitään enkä haluaisi muistaa.
Mut sitä tehdään ihan mitä vaan kukkoilua ettei näyttäisi muiden silmissä huonommalta kun sellanen ymmärrys jonka mistään saa iskee johonkin mieshermoon ja sit on sellanen tarve olla jotenkin parempi tai todistaa asia vääräksi, vaikka siitä olisi tutkimus tehty.
Samaistun tuohon siltä osin kun mulle on tullut syyllinen olo joskus. Tarve puolustaa itseään jotenkin, kun tuntuu että itseä vastaan hyökätään ja sitä samaa käytöstä oli mulla taas havaittavissa vastikään.
Mulla on motiivina tosin ihka aito pelkääminen itsensä puolesta ja trauma eikä oman egon pönkitys.
Ja jos nainen kehtaa pitää puoliaan se on jotenkin väärin. Mut joo ei siitä sen enempää.
Kiitos tuestasi ja ymmärryksestäsi 🤗🧸
Olet varmaan miessukupuolen parempaa sorttia, kun pystyt myöntämään tuollaisen.
Mulla on kuitenkin lähes yksinomaan vain mieskavereita/ystäviä ja sellaset välittävät ja empaattiset on jääneet pidemmäksi aikaa mun elämään. Voidaan puhua asioista niinä itsenään heidän kanssaan ja jotkut on olleet mun tukena ihan oman jaksamisen/terveyden kustannuksellakin. Oon tätä myös koittanut antaa takaisin.
Mulla on ollut tietysti vain vaikeaa niiden huonojen tapausten takia joista yksi aloituksen aiheena.
Oon myös.kokenut etten voi enää luottaa/tukeutua toisiin niin kuin ennen. Ja sekin että oma vointi olisi riippuvainen toisen ihmisen saatavuudesta tai suhtautumisesta on vahingollista molemmille eikä kovin järkevää.
Rakastava ja tunteikas voi oppia suojelemaan itseään ja pitämään puoliaan. Ja siksi varmaan yhä riehun milloin missäkin kirjoittamassa. Pyrin totuudenmukaisuuteen.
Tietysti omat tunteet on myös oikeutettuja, eikä niitä saa sivuuttaa, koska ne tunteet on todellisia minulle itselleni. Näitä omia tunteita on ollut vaikeinta saada perille toisille ihmisille ja yleensäkin kukin ymmärtää asian vähän omalla tavallaan.
Sitä tunteiden, omien tai toisten, sivuuttamista tehdään liikaa. Se on mikä sattuu, ainakin itseä.
Siksi koitan saada toisen ensin ymmärtämään, jos pyrkimys on yhteisymmärrykseen. Mutta se toinen ei yleensäkään ole tiimipelaaja vaan itsekäs paska joka hylkäisi myös sotilasveljensä rintamalla ratkaisevalla hetkellä.
Aloituksessa käsittelemääni henkilöä josta puhuin, pitäisin tällaisena.
Koska hän todella hylkäsi minut silloi kun sillä oli eniten merkitystä. Olin hengenvaarassa joten ehkä voisi väittää että hän myös rikkoi lakia. Muistaakseni hädässä olevaa ihmistä on velvollinen auttamaan.
Ja silloin sinä päivänä mun olisi pitänyt tajuta totuus hänestä.
Varmaankin oma huonovointisuus on johtanut siihen että olen pyrkinyt, että minua voitaisiin ymmärtää.
Koska ihmiset ei aina kykene ymmärtämään.
Kokemuksesta viisastuneena tiedän että jotkut on niin jumissa itsessään ettei kykene koskaan ymmärtämään koska eivät edes yritä eivätkä halua.
Olen päätynyt arvostamaan itseäni enemmän kuin hän arvostaa minua ja se on oikeastaan saavutus. Aiemmin annoin hänen suhtautumisensa määrittää omaa arvoa ja se oli jotain tosi pahaa minulle. Ja tiedän että sekin johtaa juurensa mun aiemmista, sitä itsekästä hylkääjätyyppiä edeltäneistä kokemuksista.
Hän ei ollut eka mutta sattui ehkä toiseksi eniten.
Alkaa realisoitua mulle vaihteeksi miten uskomattoman itsetuhoista on haluta rakastaa sellaista kuin hän.
Ihmisiä on parempiakin.
Olen yhä elossa.
Mulla on mahdollisuus parempaan elämään.
Ja mun on suojeltava itseäni sekä toisilta että itseltäni... jälkimmäinen varmaan tulee helpottamaan ajan kanssa.
Toivon että säkin pystyt suojelemaan itseäsi BPD, toivotan sulle myös terveyttä ja turvallisuutta, ja mielenrauhaa, vaikka ehkä niiden toivottaminen ei mitään saa tapahtumaan, mutta kuitenkin.
-nukke
Paljon riippuu siitäkin millä rakkauden levelillä kaksi ihmistä on. Toinen näkee rakkauden lähinnä platonisena, enemmän henkisenä välittämisenä ja tukemisena. Esim. seksuaaliset hyväksikäytöt luonnollisesti voivat aiheuttaa sen, ettei seksiä halua edes ajatella. Miehelle puolestaan fyysinen läheisyys, koskettelu ja seksikin kuuluu olennaisena osana toisesta välittämiseen ja sen osoittamiseen.