Joulu yksin

Anonyymi-ap

Tänä vuonna tulee nyt neljäs joulu siitä, kun äitini kuoli ja olen sen jälkeen viettänyt joulut yksin. Ei ole ketään, joka kutsuisi luokseen tai jonka itse voisin kutsua minun luokseni.
Olen yritellyt kaikenlaista. Kahtena ekana vuonna pyysin yhden tuttavani tapaninpäiväkahveille, ja hän tulikin, joskin lähti melkein heti kotiinsa, kun kahvit oli juotu. Kolmantena vuonna hän sitten kieltäytyi kutsusta, haluaa kuulemma rauhoittaa tapaninpäivän, kun aattona ja joulupäivänä on niin paljon sukulointia.

Viime vuonna läksin aattona baariin. Siellä toki oli muitakin yksinäisiä ja sain hetkeksi juttuseuraa,mutta eipä sekään tuntunut siltä, että toistamiseen haluaisin mennä. En itse käytä paljoa alkoholia, ja muut siellä istuvat vaikuttivat siltä, että alkoa kuluu vuoden jokaisena päivänä.

Tänä vuonna varmaan istun sitten yksin kotosalla. Katson jonkun elokuvan, syön jotain hyvää ja koitan olla positiivisella mielellä. Jotenkin vaan meinaa vetää mieltä matalalle jo näin etukäteen.

Miten muut yksinäiset viettää joulua? Onko teillä perhettä tai sukulaisia, joiden kanssa vietätte juhlapyhät, vai onko monikin täällä täysin yksin?

22

647

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vietän yksin joulua. Kaikki lähiomaiset ovat kuolleet. Valmistan porkkanalaatikkoa ja imellettyä perunalaatikkoa, rosollia ja sisältä hiukan punertavan paistin. Se kanssa itse tehtyä sinappia ja joulu-olutta. Mustikkakukkoa teen myös.
      En koe olevani yksin. Jeesus on minun kanssani. Hyvää joulun odotusta!

    • Anonyymi

      Vietän joulun kahden kissani kanssa. Näin olen tehnyt jo monta vuotta. Näin on paljon mukavampi kuin sukulaisten, hälisevien lastenlasten ja lahjavuorten keskellä.

      Joulusta otan ilon irti jo marraskuusta alkaen kausivaloja ihastellen, joulukonserteissa käyden, myyjäisissä piipahdellen ja jouluruokia pikkuhiljaa nauttien. Siihen ei koko sukua tarvita. Ystävä tai kaksi joulukahville riittää minulle hyvin.

      Rauhallista joulua kaikille!

    • Anonyymi

      nauti tosta vielä ku kerkiät. Ens vuonna vietät joulun yksin nälissä taivasalla ku orpo antaa sun asunnon ja leivän jihadisteille.

      • Anonyymi

        Aika ilkeä ihminen olet.


      • Anonyymi

        varo ettei satu omaan nilkkaasi.....


    • Anonyymi

      Ehkä opit vielä nauttimaan joulurauhasta. Se on joulussa parasta, jos niin haluaa.

    • Anonyymi

      Aika monena vuotena on tullut oltua jakamassa puuroa ja järjestämässä joulujuhlaa.

    • Anonyymi

      Avioeroni jälkeen olen ollut hyvin yksin myös Jouluna

      Yhden Joulun vietin veljeni perheen kanssa.
      Nyt he ovat muuttaneet 600 km päähän joten sinne ei ole mahdollista mennä

      Isäni oli useita vuosia yksin kotona kun Äiti oli hoitokodissa
      Vietin Isäni kanssa Joulua ja käytiin Äitiä katsomassa

      Veljen perhe Isän naapurissa kutsui Joulun päivänä kylään.

      Nyt Isä ja Äiti ovat kuolleeet.

      Tämä Joulu on myös ENSIMMÄINEN jolloin keskimmäinen poikani on KUOLLUT

      Minulla on toivoa: Minulla on naisystävä, jota tapaan.
      Hänellä on 2 lasta joita tapaa ja silloin minä olen YKSIN ja yksinäisyys tuntuu aivan hirveältä!
      Olen työkyvyttömyyseläkkeellä.
      Ennen työ hyvin rytmitti elämääni!

    • Anonyymi

      Mene Seurakunnan toimintaan MUKAAN
      Siellä ei ihmisillä ole tärkeitä alkoholin juonti.

      Siellä tapaat myös muita yksinäisiä!

    • Anonyymi

      Yksinäinen joulu kaverina suomiviinapullo

    • Anonyymi

      Joulu eroa muista päivistä mitenkään.

    • Anonyymi

      Joulu eroa muista päivistä mitenkään.

    • Anonyymi

      Minusta on todella rasittavaa, että jouluna pitäisi olla jonkun kanssa tai mieluummin koko suvun yhdessä.

      Asun ja elän yksin ja olen siihen oikein tyytyväinen. Näin on ollut puolison kuoleman jälkeen jo liki 20 vuotta. Sukulaisia ja ystäviä on, heitä tapaan milloin haluan joko omassa kodissani, heidän kotonaan tai jossain muualla. Joulun haluan mieluiten rauhoittaa vain itselleni ja nauttia joulusta täysin sydämin.

    • Anonyymi

      Todella rasittaa jo etukäteen jo pelkkä ajatuskin joulusta. Yhdessä olemisesta ja syömisestä.

    • Anonyymi

      Todella typerää ehdottaa ihmiselle, joka on tottunut olemaan yksin. Pärjäämään yksin.
      Että mene nyt jonnekin yhteistapahtumaan!
      Mitä sinne tunkee ventovieraiden kanssa tekonauramaan , kun on niin ihanaa!

      • Anonyymi

        Olen uskossa. Esim Hurstin porukka on suuressa määrin uskovaisia. Jos ei ole tuttuja, niin usko yhdistää. Se henki, mikä meissä on.


    • Anonyymi

      Minä olen jo vuosia viettänyt jouluja yksin, siitä alkaen kun lapseni muutti avoliittoon. Lapsenlasten syntymän jälkeen olen viettänyt joka toisen joulun aattoillan heillä ja joka toinen joulu olen joko jossain reissussa tai yksin kotona kun he ovat toisessa mummolassa joka kauempana toisella paikkakunnalla. Lapsen perhettä nään kuitenkin viikottain kun asun lähellä.

    • Anonyymi

      Monet haluaa viettää joulun yksin. Mutta jos ei haluaisi, mutta kaikki ovat ympäriltä kuolleet. Olet täysin yksin maailmassa. Mitä mieltä edes olla olemassa. Tehdä ruokaa,syödä. Olisi vaan kotona yksin,kuihtuisi pois. Mikä on enää elämän merkitys,kun kaikki läheiset on kuolleet. Kun ei ole enään ketään ketä rakastaa,kun kukaan ei enään tunne sinua. Kun todellakin olet ypöyksin. Kaikki te jotka olette kyllästyneet viettämään joulua ym. läheistenne kanssa,ette tiedä mitään yksinäisyydestä ja en usko että sitä todella aivan oikeasti halatte,yksinoloa.

      • Anonyymi

        Olen samassa tilanteessa. Ei ole ketään. Ihmettelen vain että mikä on elämän tarkoitus. Istua
        yksin kotona, ketään ei kiinnosta mitä teen tai olenko edes olemassa.

        Sukulaisia, varsinkin isää on kova ikävä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen samassa tilanteessa. Ei ole ketään. Ihmettelen vain että mikä on elämän tarkoitus. Istua
        yksin kotona, ketään ei kiinnosta mitä teen tai olenko edes olemassa.

        Sukulaisia, varsinkin isää on kova ikävä.

        Elämän tarkoitus on itse elämä, älä etsi muita tarkoituksia! Tee elämästä hyvä itsellesi ja muille!


    • Anonyymi

      Siihen alkoon kyllä tottuu kun vain juo sitä. Pian sinäkin viihdyt siellä baarissa joka ilta ja joulunakin sieltä löytyy sitten tuttua seuraa kun kuulut porukkaan.

      t. viinamies

    • Anonyymi

      Minua raastaa se, kun yksinoloa jouluna pidetään vääränä. Onko ihan pakko olla jonkun kanssa, vaikka yksin on parempi?

      Miksi pitäisi pilata rauhallinen, onnellinen joulu pakottautumalla muiden joukkoon, vaikka noiden ihmisten kanssa ei vietetä aikaa muuten ollenkaan? En halua ulkopuoliseksi sellaisten sukulaisten, ystävien tai muiden joukkoon, en ainakaan jouluna!

      Saan ja osaan kyllä olla ihmisten kanssa ihan riittävästi muulloin, mutta jouluani en halua pilata enkä halua muidenkaan sitä pilaavan. Antakaa ihmisten viettää joulunsa yksin, jos he sitä haluavat. Siitä ei saa syyllistää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.

      Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke
      Helsinki
      59
      2862
    2. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      125
      2070
    3. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      92
      1778
    4. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      163
      1375
    5. Mitä harrastuksia kaivatullasi on?

      Mitä harrastuksia sinulla? Onko teillä yhteisiä harrastuksia?
      Ikävä
      73
      1341
    6. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      63
      1299
    7. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      73
      1201
    8. Tiedän että käyt täällä

      Eräälle naiselle älä huoli en kerro kellekkään
      Ikävä
      69
      1122
    9. Mitäs jos hyökkään rakastuneesti kimppuusi

      Tuleeko painimatsi vai "painimatsi". Jää nähtäväksi 😂
      Ikävä
      73
      1059
    10. Kannattaako suomalaisen nuoren lähteä Thaimaahan au pairiksi? Mitä olet mieltä?

      Chiang Mai Pohjois-Thaimaassa kutsuu neljä suomalaista au pairia elämänsä seikkailuun. Arki toisella puolella maailmaa t
      Thaimaa
      33
      1007
    Aihe