SAK:n pojat on kuin kettuterrierit.

SAK:n pojat juoksevat oman hännän perässä.

Lakoissa ei ole mitään järkeä. Osallistujien ymmärrystä voi myös epäillä.
4312
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Demarit on kummallista porukkaa. Eihän noin ihmisiä kohdella. SDP on sosialistinen lakkoliike. Lakkoliike on täyttä paskaa.

Lakkojen aikana ei neuvotella. Liitot ei halua neuvotella, vain vittuilla työnantajille ja hallitukselle. Samalla vaikeuttavat jöäseniensä tilannetta. Neuvottelut siirtyy tammikuulle. Jäsenet saa kärvistellä joulun, miten työpaikkojen käy. Jokainen lakkopäivä ja jokainen palkkojen korotusprosentti lisää lomautuksia ja irtisanomisia. Liittojen ukot tietää tasan tarkkaan, että pakkoja voi korottaa vain korkeintaan 5%. Kevään lakot söivät siitäkin osan. Lakot on teatteria, joilla ay-pomot perustelee omia palkankorotuksia ja uudelleen valintoja. Mielestäni ukot pitää laittaa vaihtoon. Eihän noin asioita hoidella.

Viime talvena SAK ei edes halunnut osallistua työlainsäädäntömuutoksiin, vaan valitsi rettelöinnin ja yhteiskunnan vahingoittamisen. Lakoista ei ole mitään hyötyä, vain haittaa. Miksi liittojen miehet, ay-demarit ovat niin hölmöjä?

Äänestä

SAK on Suomen suurin työttömyyden aiheuttaja. Lakoista ei ole mitään hyötyä, vain haittaa. SDP;n junailemat kevään poliittiset lakot aiheuttivat lisää lomautuksia ja työttömien määrä kasvoi yli 20 000.

Teollisuusliiton ja AKT:n lakkojen takia Raahen terästehdasinvestointi meni Ruotsiin. Goodbye vihreä teräs. Kiittäkää siitä AKT:n Kokkoa ja Teollisuusliiton Aaltoa.

Teollisuusliiton ja Pron lakot nyt jouluna tuovat lisää työttömiä. Lakkojen aikana ei neuvotella, eikä kiristäminen johda palkankorotuksiin. Se on varma asia.

Lakoilla ei haetakaan palkankorotuksia. Ne ovat vain näytön paikka. Jäseniä käytetään käsinukkeina näyttää "joukkovoimaa", mikä osoittaa ryhmätyhmyyttä. Teollisuusliiton ja Pron pomot haluavat itselleen palkankorotuksen. Siellä ne pönöttävät lehtikuvissa ja esittävät kovaa televisiossa.

Miksi Yle uutisoi lakoista? Ketään ei kiinnosta. Paljastaa uutisoinnillaan olevansa sosialismin asialla. Yle vero pois!

Äänestä

Joku ihmetteli, maksetaanko lakkovahdeille palkkaa. Siitä on ollut vastaus toisaalla:

"Mitkä lakkovahdit? Ai se liivijengi, joka värjöttelee portilla ja naureskelee lämpimikseen? Ei niille palkkaa makseta. Liitto ehkä maksaa ylimääräistä. Ei kai pääluottamusmies saa lakon ajalta palkkaa?"

Turha demareiden joukko.

Äänestä

SDP:n oppositiopolitiikka hyökkäämällä poliittisilla lakoilla Eduskuntaa vastaan oli iso moka. Tämä epäisänmaallinen teko taisi syödä ääniä kevään vaaleissa.

Lakkoliike sdp:n kannattajille tiedoksi, että työtä tekemällä on aina lisätty hyvinvointia. Aina. Kevään demarilakot olivat alisuorittamista ja aiheuttivat lisää perheiden hätää ja lapsiköyhyyttä. Se näkyy myös joulunvietossa. Lakkoilijoiden kannattaisi iltarukouksissa pyytää Jumalalta armahdusta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

SAK:n pojat juoksevat oman hännän perässä.

Lakoissa ei ole mitään järkeä. Osallistujien ymmärrystä voi myös epäillä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu