Kangasaholla asuu Karstulan paras tuloisimmat.

Ylen tulokone näyttää alueiden erot
Verohallinto on tänään keskiviikkona julkaissut tulo- ja verotiedot viime vuodelta postinumeroittain.

Yle on koonnut tiedot tulokoneeseen, josta voi katsoa, millaisia tuloja väestöllä keskimäärin oli viime vuonna eri postinumeroalueilla koko maassa.

Koneesta voi myös katsoa, minkä verran veroja eri alueilla on viime vuonna keskimäärin maksettu.

https://yle.fi/a/74-20125991
102125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Maksavatko enämpi veroja kuin saaavat yhteiskunnalta erinlaisia tukia?

Äänestä

Mutta silti pitää saada lisää rahaa vaikka sitten muiden kustannuksella.

Äänestä
  • Tämä just! Tuuliropelleja halutaan pilaamaan asuinolot. Kyrsii tuollainen omaan napaan tuijottaminen.

    Äänestä

Kyllä verot paukkuu.

Äänestä

Ja nekin köyhyysrajan alapuolella

Äänestä

Kumma, kun kirkonkylä ei ollut omana postinumeroalueena.

Äänestä

Hahhah.. Siellähän ne asuu ja paskoo teidän järvet ja joet turvetöhnällä..

Äänestä

Tampereen lääkiksen tai Aalto Yliopiston kauppakorkeakoulun jälkeen useimmat ihmiset muuttavat Kangasaholle, kun taas matalasti palkatuissa ammatissa olevat päätyvät kirkonkylälle tai Heikkilänmäelle. Näin ollut jo satoja vuosia.

Äänestä
  • Eikös Kangasaholta lähdetty hanakasti Ruotsiin aikoinaan.

    Äänestä

Verovelkaisia köyhyysrajan alapuolella eläviä sieltä ainakin löytyy

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ylen tulokone näyttää alueiden erot
Verohallinto on tänään keskiviikkona julkaissut tulo- ja verotiedot viime vuodelta postinumeroittain.

Yle on koonnut tiedot tulokoneeseen, josta voi katsoa, millaisia tuloja väestöllä keskimäärin oli viime vuonna eri postinumeroalueilla koko maassa.

Koneesta voi myös katsoa, minkä verran veroja eri alueilla on viime vuonna keskimäärin maksettu.

https://yle.fi/a/74-20125991

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu