https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/9449642d-6263-44e3-b159-c22e5b4b9759
"Monet veloissa olevat eivät tiedä simppeleitä keinoja, joita olisi saatavilla. Juristi paljastaa yksityiskohdat, joita harva velkaantunut tajuaa itse. Loppusumma voi muuttua mukavampaan suuntaan.
Yhä useampi suomalainen on taloudellisissa vaikeuksissa. Tilanne ei aina ole yhtä paha kuin miltä se saattaa vaikuttaa. Joissakin tapauksissa velat voidaan jopa antaa anteeksi.
Harva tietää, mistä velkojen maksamiseen voisi saada apua, vaikka vaihtoehtoja on olemassa entistä useampia. Esimerkiksi peliriippuvuuden aiheuttama velkavankeus on ollut aiemmin este velkajärjestelyyn hakeutumiselle, mutta "
Tuokin uutisartikeli oli maksullinen, joten ei päässyt lukemaan miten velat voi saada anteeksi.
Tällaisesta uutisoinnista tulee sellainen kuva, että velan antaja on suuri rikollinen, jos haluaa, että velka maksetaan takaisin tai edes osa siitä, kuin velan antaja olisi ensin varastanut velan ottajan rahat ja sitten antaa velan ottajalle hänen omat rahansa takaisin velkana ja velat anteeksi.
Velka vanhenee aikanaan ja sen saa anteeksi, mutta jos tällä tavalla suhtaudutaan velkaan, että juristi antaa neuvoja, miten velka saadaan anteeksi ja silläkin tiedolla lööppilehti rahastaa, niin eihän suomen valtiolla edes ole velkaa, kun sen voi saada anteeksi.
Samoin, miksi laskut pitäisi maksaa tai ruokaostokset kaupassa, eikös nekin voi saada anteeksi.
Ei ole peruste, että kaupan tuotteissa on kauppiaan rahat kiinni ja kauppias pitää saada rahansa pois, kun asiaks maksaa ostoksensa.
Velallinen käyttää velan antajan rahaa elämiseen eli ihan sama asia.
Velallinen, joka ei maksa velkaansa, ei maksa itse elinkustannuksiaan, vaan velan antaja, koska velallinen elää velan antajan rahoilla, jollei maksa velkaa takaisin.
Kyllä velallisen suhtautuminen velan takaisin maksuun muuttuisi, jos velallinen olisi itse velan antaja!
Velat anteeksi
Anonyymi-ap
1
819
Vastaukset
- Anonyymi
Kyllähän velat voi saada anteeksi, mutta siitä pitää olla myös jotain seurausta. Esim. viiden vuoden mittainen luottotietomerkintä tai menetys niinkuin järjestelyssä tai takuusäätiön takausehdossa. Jos saa 20 000€ anteeksi ja rahat vielä takaisin, niin se olisi kohtuullista.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad671222- 42901
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että335685- 51661
- 51638
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116636- 101625
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 76592
- 56574