Olen sekaisin, en tiedä, mitä ajatella... Olen 24-vuotias, takan yksi abortti yli neljä vuotta sitten. Nyt olen raskaana, viikkoja 7 0. Avomiehen kanssa tilanne mahdoton, ero tulossa. Ensin iloitsin vauvasta, nyt eron myötä pelottaa hirveästi. Miten jaksan yksin raskauden, synnytyksen, yövalvomiset???? Tuntuu, että olen kauhea, itsekäs ihminen, jos teen abortin toisen kerran. Mutta pakko miettiä sitäkin vaihtoehtoa. En ollenkaan tiedä, miten elämä menisi, jos tekisin lapsen. Lapsen isä, josta eroan, on varsinainen äidin poika, ei takuulla osaa ottaa vastuuta pienestä ihmisestä. Itkettää, tuntuu, etten jaksa.... :(
Mitä teen?????
raskaus vai abortti
121154
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
lapsen isä oli haluton isäksi, joten vuokrasin asunnon itsekseni vauvalle ja itselleni. Iskä olisi halunnut jatkaa omien vanhempien helmoissa elämistä ja olimmekin siellä 3kk yläkerran kaksiossa. Ihanat mummu ja pappa, mutta halusin itsenäistä elämää. Enkä ole katunut.
Ensimmäinen kerta, kun alkoi väsymystä ilmetä oli opiskellessa ja lapsi oli päivähoidossa. Tyttäreni otti tavaksi osoittaa mieltään jokaisena koulupäivänäni ja hän istui keittiön lattialla huutamassa suoraa huutoa - minulle. Kun lapsi vaihtoi huonetta, oli kaikki ok. Tätä huutoa kesti puoli vuotta puoli tuntia kerrallaan.
Kyllä yh:na pärjää paremmin kuin huonossa parisuhteessa.
Olet oikeassa; yksinhuoltajana pärjää paremmin kuin huonossa parisuhteessa. Ja kokemusta on siitä minullakin.
Ja ensimmäiselle kirjoittajalle: älä ainakaan sen vuoksi ajaudu raskaudenkeskeytykseen, että "jäät" yksin lapsen kanssa. Sinä et jää yksin. Saat apua jos tai kun sitä tarvitset.
Vain, jos olet itse valmis luopumaan tyhjänpäiväisestä pinta-elämästä,voit pitää lapsen. Alussa lapsi vain vaatii, mutta et voi olla tuntematta sitä mieletöntä rakkautta pientäsi kohtaan. Sitten alle puolen vuoden päästä lapsesi antaa sinulle jo vastarakkautta, millä pärjäät arjesta. Itse tein abortin 19v, aloin suremaan lastani vasta toisen lapseni ollessa n. 3v. Yksinhuoltajana pärjäät varmasti, sinullahan olisi esim. viikonloppuapuna isä/isänvanhemmat. Nyt älä ajattele muuta kuin itseäsi, olisitko valmis rakastamaan ja ottamaan vastaan lapsesi luottamuksen. Luulenpa sinun olevan, koska eivät kehittymättömät persoonat tälläisiä kyselisi.
olen reilun kuukauden ikäisen tytön äiti. olin mieheni kanssa rakentaneet omakotitalon ja puhuimme lapsista. kun tulin aika pian raskaaksi ja iloitsin, mieheni ei ollutkaan innoissaan vaan ilmoitti ettei haluakaan lasta vaan mieluummin vapauden. mietin aborttia, mutten voinut tehdä sitä. ajattelin että jommankumman pitää olla aikuinen ottaa vastuu teoistaan.talo myyntiin, velat pois ja ero käyntiin.
yksinäni mietin ja pelkäsin tulevaa. kummankin vanhemmat ilmoittivat halukkuutensa auttaa minua tarpeen tullen. samoin sisareni lupasi auttaa.
vuokrasin kaksion ja aloin sisustaa sitä itselleni ja lapsellemme. rakas tyttäreni Sonja Katariina syntyi 15.5.
nyt elämme kahdestaan ja vaikka on aika koliikkivauva, jaksan kyllä, koska olen päättänyt, etten heti pyydä apua toisilta. on mummi muutaman kerran tullut katsomaan jotta pääsin shoppailemaan hiukan lähikauppaa kauemmas itselleni ristiäisasun ja varaamaan kakut leipomosta. ristiäiset ovat 3.7.
kyllä sinäkin pärjäät, aivan varmasti! minulla on vielä uusi tuo äitiys, mutten vaihtaisi pois itkuista päivääkään! olemme tehneet kävelylenkkejä, puistoon otin kahvia termariin, ostin ihanan mansikkaleivoksen kahvilasta ja uuden naistenlehden numeron. tytär nukkui vaunuissa ja äiti luki lehteä viltillä aurinkoa ottaen ja leivoksesta nauttien!
pienillä asioilla saat luksusta päivääsi (vaikkapa etikkavedellä pestyt puhtaat ikkunat ja toiset verhot) tms. ja taas tuntuu olevan kummasti puhtia elämään ja itkuihin!
kyllä elämä kantaa jos vain haluaa niin. tyttäreni pienet sinisilmät ovat kauneimmat mitä tiedän hymyn ohella! ole rohkea, tuskin kadut valintaasi! rahallisesti mullakin on tiukkaa, mutta jätän muut ylimäräiset pois. oman itsensä hemmottelu kannattaa myös muistaa. pienellä rahalla saa paljonkin kun vain osaa etsiä.
Me mennään suihkuun yhdessä päivällä, nukutaan päikkärit, lörpötellään, katsotaan elokuvia, kävelylle eväiden kanssa. Vain tämä päivä, huomenna uusi. Kun laskut on hoidettu, tärkein ei maksa mitään.
Moi
Yritän nyt auttaa jotenkuten, tukea sinä ainakin ensimmäiseksi tarvitset; miehestä siihen EI OLE (?)!
Eli et voi ajatella olevasi kokonaan yksin, KUKAAN MEISTÄ EI OLE YKSIN.
Tukeudu ajatuksissasi nyt ensimmäisenä johonkin tuttavaan/sukulaiseen/ystävään tai esim. sisareen jonka kanssa on läheiset välit (jos sinulla on sisar/ia)...
Minä tein abortin viime raskaudessani, ja se oli yhtä kamalaa mitä en olisi uskonut, ja vannoin itselleni etten ikinä tee toista aborttia NIIN KAMALAA oli se jälkitilanne, ja tunteet jotka piinaavaat edelleen siitä minua vaikka abortista on kulunut jo aikaa n. 2kk.
Sinulla on jo yksi abortti takanapäin, minulla on jo yksi lapsi, jonka olen synnyttänyt haluttuna ajankohtana ja lapsi oli todella todella paljon toivottu molemmilta vanhemmiltaan eli minulta ja ex-mieheltäni.
Elämäntilanne vaikuttaa tosissaan kyllä raskauden aikana jo paljon tulevaan, ja koska äitiys ja isyys alkaa oikeastaan jo odotusaikana, olisi suotavaa että silloin kaikki olisi suhteellisen tasapainoista; elämä, tunteet, suhteet yms yms.
Toivotan sinulle hyvää jatkoa, ja rukoilen puolestasi!
T.Emilia 22v.
On ihan jees että mietit näitä asioita mutta elämä kuljettaa ja asioilla on aina tapana järjestyä. muutkin ovat pärjänneet yksin loistavasti, mikset siis sinä. se pieni elämän aarre antaa sulle niin paljon että sä alat nauttimaan niistä yösyötöistä jne.. ne ovat ihanaa aikaa saadessasi olla vauvan kanssa ihan kaksin syöttäen tätä vaikka olohuoneen sohvalla pimeässä. uusi elämä on aina lahja. sä olet jo yhden abortin tehnyt, antaisit tälle mahdollisuuden elää ja kasvaa. vaikutat ihan fiksulta ihmiseltä joten.. moni mies on mitä on, monelta heistä on turha odottaa yhtään mitään mutta me naiset ollaan vahoja. miksi luoja olisi muuten meille suonut odotuksen ja synnytyksenkin ;)
lapsi on aina suuri lahja, arvosta sitä
kyllä mä uskon et pärjäisit lapsen kanssa yksinkin ja onhan sulla sukulaisia jotka sitten auttaa. ite olen 19 vuotias ja laskettu aika on syyskuussa ja tulen kasvattamaan lapsen yksin. lapsen isä kyl tulee olemaan jollainlailla lapsen elämässä mut yhdessä en ole hänen kanssaan enkä varmaan tule olemaankaan.ja tiedän vaikka oonki nuori niinku moni ajatteleekin niin tiedän et pärjään on monia tukihenkilöitä jotka auttaa.
Kiitos teille kaikille tuestanne! Arvostan sitä todella! Kyllä koko ajan on vahvemmin ollut mielessäni ajatus, että annan tämän lapsen tulla maailmaan, jos se vain haluaa. Abortti oli tosiaan kamalin kokemus ikinä ja siitä toipumiseen meni reilusti yli vuosi.
Emme ole vielä mieheni kanssa muuttaneet erillemme, emmekä ole vielä keskustelleet tulevasta, mitä tulee tapahtumaan. Kumpikin kyllä on tietoinen, että eron äärellä ollaan. Tämä on hirveän tuskallista. Raskauden vuoksi olen suunnattoman itkuherkkä jo muutenkin, joten tämä ei ole helppo asia. Tuntuu, että mieheni haluaisi mennä vapaasti ja tehdä juuri niin kuin itsestä tuntuu (juoda silloin kun siltä tuntuu yms.), vaikka hän sanoo, että haluaa olla kanssani. Ehkä hänestä vielä jonain päivänä on lapselle isäksi, mutta ei nyt.
Elämä kulkee eteenpäin pysähtymättä, riippumatta siitä, mitä meille tapahtuu. Nyt on vain yritettävä järjestää kaikki minulle ja tulevalle vauvalle parhain päin....
Voi ne miehenkin menohalut laantua, kun saa pienen käärön syliinsä... Yleensä ihmiset, erityisesti miehet näkee vauvan vain "riesana", jonka syntymän jälkeen ei enää pääse mihinkään ja kaikki hauskuus katoaa elämsätä. Totuushan on aivan toisenlainen!:) Pikku kaveri kun tuijottaa simmuillaa isiä kohti ja jokeltelee, siinä monet murheet unohtuvat. Ja varsinkin kun lapsi hieman kasvaa, ja sen kanssa pääsee futista pelaan, pulkka mäkeen, autoja rassaanm kalastaan jne. niin saattaapi olla, että baarin savuinen ja kaljanhuurunen miljöö ei enää nappaakaan niin paljoa...;)
odotukseesi.Kyllä elämä kantaa.
Apuwa!! toivottavasti en vastaa liian myöhään!! Et tapa sitä lasta, ei se oo taaperon vika et sun parisuhtees ei toimi.. anna sen elää.. sä tapat sen jos teet abortin, ja oikeestaan ilman mitään syytä.. luulet sä tosissas et abortti tehdään jos vaan on pahapäivä..????? mieti jos sun äitilles ois sattunu pahapäivä eikä se just sillon ois halunnutkaan sua!! váuvaa et tapa!!! maailmassa on monta naista jotka haluasivat lapsen mutta eivät vaan saa!!!! ja jos teet abortin toimenpiteet ovat seuraavat, lapsi tapetaan, lapsi revitään irti, lapsi heitetään roskikseen ja sieltä poltetaan....