Suomi voi olla itsenäinen, mutta suomalainen ja oululainen ei

Anonyymi-ap

Mielestäni suomalainen ei ole itsenäinen.

Tiedän että kohta joku käskee mennä Irakiin tai Afganistaniin kokeilemaan, mutta onhan maailmassa muitakin paljon parempia paikkoja kansalaisen eli yksilön itsenäisyydessä ja vapaudessa suomalaisen yläpuolella.

Suomessa et ole itsenäinen, koska sinut kasvatetaan ja velvoitetaan oravanpyörään, jossa esimerkiksi et voi valita seuraasi ja oikeastaan arvojasikaan.

Kaikkeen tarvitaan rahaa, joka kyllä riistää vapautta, koska rahaa pitää tienata.

Jos haluat lähteä lomalle, niin ensin sinun pitää työyhteisössä kinastella itsellesi lomat, koska aina on niitä joilla yhtäkkiä tulee tarve lomalle juuri siihen samaan aikaan. Tämä johtuu kateudesta.

Kaikki todella valvottua ja velvoitettua. Kyttäämistä.

Sananvapaus; No joo. Saahan sitä sanoa mitä haluaa, mutta sinut kiusataan hengiltä, jos et ole sitä mieltä mitä on opetettu olemaan. Paljon pitää vaieta epäkohdista.

Viranomaiset velvoittaa ihmisiä monenlaiseenz Esimerkiksi verottaja on jatkuvasti piikkinä ihmisten lihassa. Onko se itsenäisyyttä ja esimerkiksi veronkiskonnan perusta?

Toki jos sairastuu vaikkapa vakavasn syöpään, niin kiva kun saa ehkä hoitoa vastineeksi veroille joita maksanut. Mutta entäs jos hoitoa ei halua eikä halua alkaa kitumaan lopun elämän epävarmuudessa ja olemaan muiden taakkana? Eikö halua puolikuntoisena mennä töihin, kun elämää ei ehkä ole paljoa jäljellä ja puolikuntoisuus on jonkun muun arvio. Eläkettä ei myönnetä edes

Hyvää Suomen Itsenäysyyspäivää, kansalaisten itsenäisyydestä en olisi varma.

3

72

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Täysin samaa mieltä .

    • Anonyymi

      Suomalaisten pitäisi oppia kriittisyyttä eikä liikaa sinisilmäisyyttä, joka sokaistaa vääryydeltä.

    • Anonyymi

      Niin. 47 viikkoa vuodessa et ole itsenäinen, mutta lomalla periaatteessa olet, mutta lomakin pitää kerjätä.

      Onko tämä sitten itsenäisyyttä?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      74
      2472
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      172
      1792
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      74
      1474
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1457
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      259
      1446
    6. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      85
      1272
    7. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      390
      1245
    8. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      342
      1225
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      358
      1197
    10. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1185
    Aihe