Velka pois ja verot ylös

Anonyymi-ap

Veroja pitää nostaa niin paljon, että velkaa ei tarvitse ottaa.
Tämä on taloudenhallinnan ensimmäinen perussääntö.
Toiseksi kun 0-taso saavutettu pitää veroja nostaa niin paljon, että velka lyhenee 10-15 % vuodessa.
Tällä lyhennyksellä velkaa maksetaan pois vähintään 10 vuotta, kun otetaan huomioon korkojen heilahtelut.
Tämä on taloushallinnon toinen perussääntö.
Sosiaalietuudet pitää sopeuttaa valtion tuloihin, ilman velkarahaa.
Tämä on taloushallinnon kolmas perussääntö.
Neljäs ja unohdettu sääntö on ilmaistyö eli talkootyö. Valtion pitäisi tehdä tätä työtä kulujen tasaamiseksi ja käyttää työttömiä tämän työn tekemiseen.
Näin estetään syrjäytyminen ja henkiset sairaudet, kun kuulutaan yhteiskuntaan.

Miksi näistä vasemmisto on poikennut?
Onko vasemmisto tarkoituksena tuhota lapsien ja nuorten sekä tulevien sukupolvien elämä jo etukäteen?
Velkaantumisen olisi pitänyt loppua jo 2000 luvulla, kun taloudessa meni hyvin.
Kuka haluaa tuhota tulevaisuuden vain saadakseen itse enemmän hyvää kuin kerkiää tuhlaa?

Kenenkään, joka tulevaisuudesta kantaa huolta, ei pidä velkaa kannattavan ja velan ottajia äänestävän.
Äänestäkää velat pois.

7

274

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Persu sinä et näköjään kovin hyvin ymmärrä mitä hallitus touhuaa.
      Kevensi rikkaitten veroja.
      Sinä kirjoittelet tuota faktaa vastaan puuta heinää.

    • Anonyymi

      Tuohan on täysin typerä ajatus.
      Ihan sama kuin kotitalouksissa, velkakierre saadaan loppumaan kun menoja supistetaan.
      Kun katsoo suomen tilannetta niin julkinen talous on noussut jäätävästi, pysrokratia on sellainen että sillä pyöritettäisiin 50 mijoonan kansaa, tuottavuus laskee kuin lehmän häntä.
      Veroilla tapetaan työhalut ja jos työhalut loppuu niin kustannukset senkun paisuu kun tulee enemmän sosialituilla eläjiä.
      Yksityistaloudessakin tuo tulojen nosto johtaa lopulta katastroffiin, tulee yt ja kalleimmat lempataan pihalle.

    • Anonyymi

      Vielä kun menet katsomaan valtion velan todelliset hallitukset, oikeisto hallitukset ovat kirkkaassa johdossa.
      Tämän hetkisen velan määrä on 167 miljardia, josta oikeisto vastaa 127 miljardista, ovat vain pitäneet tapetilla vajaata 49 miljardia ja mikseivät oli, koska sinun kaltaisille uppoaa porvari robakanta kuin kuuma veitsi voihin.

      • Anonyymi

        Sormi osui väärään, 40 piti olla.


    • Anonyymi

      Verot alas ja ihmisille omasta työstään suurempi palkkio. Kaikenmaailman mamujen elätys loppukoot. Tiet kuntoon.

      • Anonyymi

        Työstä maksetaan sen verran kuin sen arvoksi katsotaan.
        Menoja tosiaan pitäisi supistaa reilusti.

        Oikeistohallituksen isoin ongelma on, että neuvostosuomea hallitsee vasemmisto ja ammattiliitot.

        Viimeksi liitot saatiin lopettamaan lakot vain lupaamalla heille veronkorotuksia.


    • Anonyymi

      Et ole tainnut kuulla mikä on ns. Lafferin käyrä ? - ei ole mikään lenkkimakkara vaan kuvaaja siitä, miten verotulot kääntyvätkin laskuun kun veroprosentti nostetaan tiettyyn tasoon. Tieteellisesti todistettu.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2250
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      67
      861
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      825
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      22
      822
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      535
      756
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      80
      677
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe