Esim oon miettiny että lähimmäiseni eli isäni on voinut kärsiä joustamattomuudestani &omapäisyydestäni ihan liikaa kuten esim tänä aamuna taas mun rituaalia&rutiiniani ei saa rikkoa eli kaavaa ei saa rikkoa kun muuten menee pönttö sekaisin mulla paitsi jos on pakko että jos tulee työkeikalle hälytys niin silloin pystyn rikkomaan kaavani eli mun aamutoimiin kuuluu aina ensin kahvihetki ja klassinen musa 2 tuntia että sitä kaavaa ei saa rikkoa ellei ole joku pakollinen juttu kuten työkeikalle hälytys tai jos omainen sairastuisi kuolemanvakavasti niin siinä tapauksessa kaava rikotaan, mutta käytännössä muuten ei . Luin josttain tai ihan telkkarissa kun on se ohojelma joka kertoo neurologisista sairauksista kärsivistä niin se eräs mies sanoi jotain että asseille tyypillistä on joustamattomuus. Lisäksi minä kuormitun aina ihan helkkarin paljon sosiaalisista tilanteista jolloin on pakko mennä lepäämään sänkyyn.
Ei ole kiva asia kun on tällaisia vaikeuksia koska en haluis olla tällainen, mutta en voi sille mitään. Oon miettiny joskus että kärsiiköhän isäni tästä. Kai hän kuitenki ymmärtää koska on niin ymmärtäväinen mut monella muulla olis menny hermot jo ihan alkumetreillä.
en voi väittää mulla on asperger koska ei ole tutkittu mutta epäilen että se on mulla
4
161
Vastaukset
- Anonyymi
on mulla tunteet ja empatiaa että mä kärsin siitä että oon tällainen. Toisaalta ei mun tarvis syytellä siitä itteeni jos kerta oon sairas.
- Anonyymi
se kun ei voi tietää olla satavarma onko se voimakasluonteisuutta vai aspergeria että onko sitä vain perusluonteeltaan hankala, omapäinen, voimakas ja yksinolija mutta en ole satavarma. Joskus tulee voimakkaita itsesyytöksiä mut pyrkiny vältteleen semmosia koska ei palvele omaa mielenterveyttä.
Oon kyllä sille päälle tullessa voimakasluonteinen tapaus. - Anonyymi
jostain luin juttua että ihmiset jotka on pääosin yksin tai eivät tapaile ketään, että ovat omissa oloissaan, että heillä ois taipumusta voimakasluonteisuuteen, mutta en ole varma onko se totta kun en tunne tarpeeks hyvin ihmisiä jotka omissa oloissaan. Mun kylällä on joitakin erakkoluonteisia jotka elelee omissa oloissaan. Minä olen yksi sellainen. Asun tosin isäni kanssa etten siis yksin ole. Isäni oikeastaan päinvastoin eli hän haluaa ihmiskontaktia.
- Anonyymi
Ei ole hyvä ajatella, että lähimmäiset liiaksi kärsisivät jostain sairaudesta tai epätyypillisestä piirteestä, poikkeavuudesta.
Se lisää vaan omaa pahaa oloa, jos syyllistää itseään asiasta, jolle ei itse voi oikein mitään.
Aloittaja on varmaan hyvä ihminen, ja toki on hyvä, että ajattelee myös isäänsä, mutta kyllä se isä on varmasti ihan rakastava isä aloittajaa kohtaan.
Se, jos on vähän poikkeava, erilainen, kuin muut, se ei tee ihmisestä yhtään huonompaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti24945399Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!3311272Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy21110902Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369731Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858538Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2306539Pirjo sanoi Esalle
Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok03230Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys302269- 391747
Koulu-uhkaus.
Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.261540