Lähes 10 vuotta sitten Suomen Ampumahiihtoliiton puheenjohtaja Kalle Lähdesmäki kertoi Helsingin Sanomien haastattelussa:
"Kontiolahdella on pantu vuosien saatossa ainakin 20 miljoonaa euroa stadionin ja kisaolojen kunnostamiseen." Siis pelkkiin investointeihin, kisajärjestelyt päälle.
Uskaltaisin väittää että Lähdesmäen antama summa perustuu tosiasioihin.
Kun lasketaan tuon lausunnon jälkeiset investoinnit sekä tapahtunut inflaatio, summa on tämän päivän euroiksi muutettuna yli 25 miljoonaa euroa.
Nytkin valaistuksen miljoona-investointi nostaa edelleen hintaa. Näitä miljoonapaukkuja tulee tulevaisuudessakin jatkuvasti.
Aikamoinen panostus kunnalta pienen joukon harrastuksen tukemiseen.
Paljonko stadioniin on investoitu?
51
575
Vastaukset
- Anonyymi
Maakunnallinen elinvoima edellyttää panostuksia. Vaan ettepä te stadionin vastustajat näe oma napaanne kauemmaksi. Onneksi suurin osa kuntalaisista arvostaa ja ymmärtää merkityksen isommassa kuvassa.
- Anonyymi
no mika kuusela puhuu eihän tuola muut sua huastooka seurasi yuo tubesta hällä on puheen vuoro muila ollukkaa
- Anonyymi
Panostuksia tarvitaan mutta kymmenien miljoonien investointi ampumahiihtoon on järjellä ajateltuna täysin järjetöntä. Se näyttää lisäsi olevan pysyväisluontoisesti suurta. Eikö noita elinvoiman lisäämiseen käytettyjä kymmeniä miljoonia olisi voinut sijoittaa paremmin. Voi myös kysyä miten se elinvoima on lisääntynyt?
Liikunnankin kannalta noilla summilla olisi saatu vaikka puuttuva uimahalli, jopa kaksin kappalein ja uimareita olisi taatusti enemmän kuin ampumahiihtäjiä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
no mika kuusela puhuu eihän tuola muut sua huastooka seurasi yuo tubesta hällä on puheen vuoro muila ollukkaa
On valtuuston puheenjohtajana ollut fiksujakin henkilöitä, 70 - 80- luvulla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Panostuksia tarvitaan mutta kymmenien miljoonien investointi ampumahiihtoon on järjellä ajateltuna täysin järjetöntä. Se näyttää lisäsi olevan pysyväisluontoisesti suurta. Eikö noita elinvoiman lisäämiseen käytettyjä kymmeniä miljoonia olisi voinut sijoittaa paremmin. Voi myös kysyä miten se elinvoima on lisääntynyt?
Liikunnankin kannalta noilla summilla olisi saatu vaikka puuttuva uimahalli, jopa kaksin kappalein ja uimareita olisi taatusti enemmän kuin ampumahiihtäjiä.Taidat olla juuri sitä sakkia joka ei taloudesta ymmärrä yhtään mitään eikä mikään perustelu auta. Tajuatko mitä se uimahallin ylläpito maksaa? Et näemmä. Pikkurahoja on Ah-stadionin vuositasolla menevä raha niiden kulujen rinnalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taidat olla juuri sitä sakkia joka ei taloudesta ymmärrä yhtään mitään eikä mikään perustelu auta. Tajuatko mitä se uimahallin ylläpito maksaa? Et näemmä. Pikkurahoja on Ah-stadionin vuositasolla menevä raha niiden kulujen rinnalla.
Kerropa miten vaikka Kitee, Outokumpu ja Lieksa pystyvät pyörittämään uimahallejaan, vaikka ovat pienempiä ja köyhempiä kuin ihana kuntamme.
Niissä kussakin käy kymmeniä tuhansia uimareita vuosittain. Miksi Kontiolahti ei pystyisi ylläpitämään uimahallia. Onhan se pystynyt investoimaan ja ylläpitämään 25 miljoonan ampumahiihtostadioniakin. Kuten sanottu uintikertoja olisi vuodessa enemmän kuin ampumahiihtokertoja. Usko tai älä! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On valtuuston puheenjohtajana ollut fiksujakin henkilöitä, 70 - 80- luvulla.
Lappalaisen Pentti?
- Anonyymi
Joku romppanenhan tuolla puhu puuta heinää koko ajan ja välillä kannatti ja välillä vastusti omia esityksiäänkin. Ihan huuhaa.
- Anonyymi
Ölökytä mölökytä. Minnoon Kontivolahelta ja eniten vituttaa kaikki.
- Anonyymi
Onko noilla Kontiolahden persuilla jäänyt koulut käymättä, onko niillä kellään mitään kansakoulua korkeampaa tutkintoa suoritettuna? Onneksi tuo pimeys Kontiolahdessa rajoittuu vain tuohon onnettomaan porukkaan. eivät ole pystyneet estämään Kontiolahden nousua Pohjois-Karjalan ykköskunnaksi vaikka ovat sitä yrittäneet jatkuvasti. Kontiolahti on loppujen lopuksi fiksu kunta.

Mutta päättäjäyt on täysiä idiootteja. Kontiolahdella on samanlainen demokratia kuin venäjällä, käydään vaaleja, mutta yksi ja sama henkilö päättää lopulta ihan kaikesta, eli Kontiolahden hallintomuoto on diktatuuri ja sopii vain odottaa milloin alkaa ihmisiä tippua ikkunoista...ai niin eihän kontiolahdella ole yhtään niin korkeaa rakennusta että sieltä voisi satuttaa kun tiputtaa ikkunasta.
Suurin pelko lienee että saa vakavan sairauden jos erehtyy kontiolahden kunnanviraston rötisköihin, tai joku niistä sortuu päälle jos sattuu ohi kulkemaan....kunnan fokus on Jaamankankaalla keskellä ei mitään, jossa rakennetaan ei kenellekkään kultaista vasikkaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko noilla Kontiolahden persuilla jäänyt koulut käymättä, onko niillä kellään mitään kansakoulua korkeampaa tutkintoa suoritettuna? Onneksi tuo pimeys Kontiolahdessa rajoittuu vain tuohon onnettomaan porukkaan. eivät ole pystyneet estämään Kontiolahden nousua Pohjois-Karjalan ykköskunnaksi vaikka ovat sitä yrittäneet jatkuvasti. Kontiolahti on loppujen lopuksi fiksu kunta.
Olisi aiheellista kokouksissa sanailua viedä keskustelevampaan suuntaan, sensijaan että letkautellaan mauttomasti, ja asiaankuulumattomasti kuten puheenjohtajisto: jättäisitkö auton hankkimatta vaikka valtio maksaisi siitä kaksi kolmasosaa, tai että kannattaa stadioniin investoida kun onhan valtuutettu taksikuljettaja kisa alueelle vienyt yhden asiakkaan.

Juuri näin, puheenjohtaja yrittää saada erimieltä olevat naurunalaisiksi, ei sovi puheenjohtajalle, vaihtoon
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri näin, puheenjohtaja yrittää saada erimieltä olevat naurunalaisiksi, ei sovi puheenjohtajalle, vaihtoon
Ompa omituista ettei Kontiolahti salli katsella youtubeen streemattua valtuuston kokousta jälkikäteen. Näkisivät nämä letkautteliat miltä se kuulostaa kokousta seuraavien korvaan.
Olisi kiinnostavaa opetusmateriaalia vuorovaikutus kouluttajille.
- Anonyymi
Tämän päivän Iltalehdessä oli uutinen että Vierumäellä on avattu uusi hieno viihdekylpylä. Se maksoi 13 miljoonaa. Sinne odotetaan kymmeniä tuhansia kävijöitä vuodessa. Sen lasketaan olevan suuri tekijä Vierumäen vetovoimassa.
Kun katsoo siitä otettuja upeita kuvia niin ei voi kuin ihmetellä miten ampumahiihtostadioniin on saatu uppoamaan kaksinkertainen määrä raakaa rahaa.
Meillä kunnan johto ja Maakuntaliitto ihastelevat kun 25 miljoonan investoinneilla on saatu sekava ampumahiihtostadion missä on telttakylän ohella muutama hirsirakennelma ja ampumapenkka. Ladut eivät paljoa maksa.
Siellä käy joka toinen vuosi muutama sata ulkomaalaista hieman pidennetyllä viikonlopulla paukuttamassa pyssyjään. Ovat vielä yötä Joensuussa.
Kontrasti Vierumäen ja Jaamankankaan rahan käytöllä ja sillä saatuun tulokseen on valtaisa.
Luultavasti Vierumäellä on sitä elinvoimaa mitä täällä uskotellaan saavutettavan rasvaisella rahan käytöllä pienen ampumahiihtoporukan ansiosta.- Anonyymi
Eli mitäpä sitä edes yrittämään. Jätetään happanemaan keskelle metsää stadikka. Se se vasta viisasta olisikin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli mitäpä sitä edes yrittämään. Jätetään happanemaan keskelle metsää stadikka. Se se vasta viisasta olisikin
Stadionin investoinnit kunnan osalta lienvät alle 5 milj. euroa 30 vuoden aikana, siis nettona ulkopuoliset tuet vähennettynä. Se on helposti TARKISTETTAVISSA KUNNAN TILINPÄÄTÖKSISTÄ, mutta myös terveellä järjellä. Siellä on rakennuksian. 2000 m2. Jos ne rakennettaisiin tänä päivänä esim. 2500 eur/m2, olisi niiden hinta bruttona 5 000 000 eur. Näihinkin on saatu siis ulkopuolista rahoitusta 60 %. Lisäksi on latuverkostoon ja muuhun infraan panostettu 2-3 milj. euroa ja niihinkin on saatu ulkopuolista rahoitusta 60%.
Vaikka tuohon lisätään huntturissa vielä 2 miljoona euroa, niin silti ei päästä kunnan osuudessa nettona kuin 5 milj. euroon eli todella pieni summa.
Alaleuattomat ovat heitelleet ihan älyttömiä summia, tietenkin tahallaan, mutta eihän niitä onneksi kukaan usko. Näkeehän tuo sokea Reettakin, mitä nuo rakennelmat todellisuudessa maksavat.
Vielä lopuksi rautalangasta väännettynä. Jos sinne nyt olisi heittona investoitu vaikka 10 milj. euroa, olisi kunnan osuus siitä enimmillään 6 milj. euroa. Repikää siitä! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Stadionin investoinnit kunnan osalta lienvät alle 5 milj. euroa 30 vuoden aikana, siis nettona ulkopuoliset tuet vähennettynä. Se on helposti TARKISTETTAVISSA KUNNAN TILINPÄÄTÖKSISTÄ, mutta myös terveellä järjellä. Siellä on rakennuksian. 2000 m2. Jos ne rakennettaisiin tänä päivänä esim. 2500 eur/m2, olisi niiden hinta bruttona 5 000 000 eur. Näihinkin on saatu siis ulkopuolista rahoitusta 60 %. Lisäksi on latuverkostoon ja muuhun infraan panostettu 2-3 milj. euroa ja niihinkin on saatu ulkopuolista rahoitusta 60%.
Vaikka tuohon lisätään huntturissa vielä 2 miljoona euroa, niin silti ei päästä kunnan osuudessa nettona kuin 5 milj. euroon eli todella pieni summa.
Alaleuattomat ovat heitelleet ihan älyttömiä summia, tietenkin tahallaan, mutta eihän niitä onneksi kukaan usko. Näkeehän tuo sokea Reettakin, mitä nuo rakennelmat todellisuudessa maksavat.
Vielä lopuksi rautalangasta väännettynä. Jos sinne nyt olisi heittona investoitu vaikka 10 milj. euroa, olisi kunnan osuus siitä enimmillään 6 milj. euroa. Repikää siitä!On ihan eri asia miltä ne investoinnit tilinpäätöksillä näyttää, kuin se paljonko rahaa sinne on kierrätetty muiden momenttien ja toimintamenojen kautta häivyttäen. Siinäpä olisikin suurennuslasimiehelle työmaata, voisi löytyä melkoisia yllätyksiä...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On ihan eri asia miltä ne investoinnit tilinpäätöksillä näyttää, kuin se paljonko rahaa sinne on kierrätetty muiden momenttien ja toimintamenojen kautta häivyttäen. Siinäpä olisikin suurennuslasimiehelle työmaata, voisi löytyä melkoisia yllätyksiä...
Kukaan ei tiedä paljonko 40 vuoden aikana on työtä ja palveluita ja alihankintoja litteroitu muualle kuin stadionin kuluihin. Asiasta jotain tietävien mukaan määrä on suuri. Laskematon on myös hallinnon tekemien stadioniin liittyvien työtuntien määrä. Näitähän ei ole olemassakaan ampumahiihtäjien mukaan.

Aikoinaan hommia teetettiin myös puolustusvoimilla, oli varusmiehiä, henkilökuntaa ja monenlaista kalustoa töissä vuosien ajan, kunnes siihen taisi tulla toppi.
On kyllä niin häikäilemätön kusetus josta kannattaisi kirjoittaa oma historian kirjansa, voisi olla nimeltään vaikkapa esitutkintapöytäkirja. Vaikka vanhentuneitahan nuo jo ovat vuosikymmenien takaiset asiat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Stadionin investoinnit kunnan osalta lienvät alle 5 milj. euroa 30 vuoden aikana, siis nettona ulkopuoliset tuet vähennettynä. Se on helposti TARKISTETTAVISSA KUNNAN TILINPÄÄTÖKSISTÄ, mutta myös terveellä järjellä. Siellä on rakennuksian. 2000 m2. Jos ne rakennettaisiin tänä päivänä esim. 2500 eur/m2, olisi niiden hinta bruttona 5 000 000 eur. Näihinkin on saatu siis ulkopuolista rahoitusta 60 %. Lisäksi on latuverkostoon ja muuhun infraan panostettu 2-3 milj. euroa ja niihinkin on saatu ulkopuolista rahoitusta 60%.
Vaikka tuohon lisätään huntturissa vielä 2 miljoona euroa, niin silti ei päästä kunnan osuudessa nettona kuin 5 milj. euroon eli todella pieni summa.
Alaleuattomat ovat heitelleet ihan älyttömiä summia, tietenkin tahallaan, mutta eihän niitä onneksi kukaan usko. Näkeehän tuo sokea Reettakin, mitä nuo rakennelmat todellisuudessa maksavat.
Vielä lopuksi rautalangasta väännettynä. Jos sinne nyt olisi heittona investoitu vaikka 10 milj. euroa, olisi kunnan osuus siitä enimmillään 6 milj. euroa. Repikää siitä!Rautalankamieheltä kysyisin että jos ampumahiihtoliiton puheenjohtaja sanoo että sinne on investoitu yli 20 miljoonaa niin millaisin todellisin argumentein voit väittää ettei näin ole?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Stadionin investoinnit kunnan osalta lienvät alle 5 milj. euroa 30 vuoden aikana, siis nettona ulkopuoliset tuet vähennettynä. Se on helposti TARKISTETTAVISSA KUNNAN TILINPÄÄTÖKSISTÄ, mutta myös terveellä järjellä. Siellä on rakennuksian. 2000 m2. Jos ne rakennettaisiin tänä päivänä esim. 2500 eur/m2, olisi niiden hinta bruttona 5 000 000 eur. Näihinkin on saatu siis ulkopuolista rahoitusta 60 %. Lisäksi on latuverkostoon ja muuhun infraan panostettu 2-3 milj. euroa ja niihinkin on saatu ulkopuolista rahoitusta 60%.
Vaikka tuohon lisätään huntturissa vielä 2 miljoona euroa, niin silti ei päästä kunnan osuudessa nettona kuin 5 milj. euroon eli todella pieni summa.
Alaleuattomat ovat heitelleet ihan älyttömiä summia, tietenkin tahallaan, mutta eihän niitä onneksi kukaan usko. Näkeehän tuo sokea Reettakin, mitä nuo rakennelmat todellisuudessa maksavat.
Vielä lopuksi rautalangasta väännettynä. Jos sinne nyt olisi heittona investoitu vaikka 10 milj. euroa, olisi kunnan osuus siitä enimmillään 6 milj. euroa. Repikää siitä!"Alaleuattomat ovat heitelleet ihan älyttömiä summia, tietenkin tahallaan, mutta eihän niitä onneksi kukaan usko".
Jos ampumahiihtoliiton puheenjohtaja sanoo Helsingin Sanomissa painettuna että stadioniin on investoitu ainakin 20 miljoonaa siihen mennessä, niin miten osoitat itse uskottavasti että tuo puheenjohtaja ilkeää valehdella noin julkisesti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rautalankamieheltä kysyisin että jos ampumahiihtoliiton puheenjohtaja sanoo että sinne on investoitu yli 20 miljoonaa niin millaisin todellisin argumentein voit väittää ettei näin ole?
Kunnan tilinpäätöksiin, siellä näkyy investoinnit ja niihin saadut avustukset.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rautalankamieheltä kysyisin että jos ampumahiihtoliiton puheenjohtaja sanoo että sinne on investoitu yli 20 miljoonaa niin millaisin todellisin argumentein voit väittää ettei näin ole?
Ampumahiihtoliiton puheenjohtajalla ei ole käsitystä kunnan investoinneista. Heitto on yläkanttiin ja varmasti tarkoittaa bruttosummaa eli kunnan saamia trukia ei ole huomioitu.
Ja tietysti Kontiolahden Urheiijat ry on investoinut muutaman miljoonan.
- Anonyymi
Jotkut on jo niin vittuutun tuohon touhuun että on muuttaneet paikkakuntaa, kyllä kunnallisveroa ollaan nostamassa että saahaan tuohon paskaan lisärahaa, kun kesällä taas siellä ei sitten ole ei mitään.
- Anonyymi
8 kk vuodessa siellä ei ole mitään. Käytännössä siellä on yksi viikon tapahtuma vuoteen johon kuntalaiset ei osallistu kuin prosentin osilla.
Ampumahiihto on kunnan päättäjille kuin uskonto, lasittunein silmin ne tuijottaa Jaamankankaalle ja vannoo uskollisuutta ampumahiihdolle. Kaikki keinot käytetään että homma saa jatkua. Valehtelu, salailu ja painostus kuuluvat päivittäiseen keinovalikoimaan. Näyttääkin sille, että kunnan fokus on kokonaan ampumahiihdossa ja kaikki muu on kunnassa sivuseikka ja hoidetaan jos ampumahiihdosta jää aikaa tai rahaa.
Kunta on uusimmissa väestöennusteissa valumassa muuttotappiokunnaksi ja siihen on yksi syy nimenomaan ampumahiihto ja sen tukeminen, kunnan maine alueella on todella huono alueen asukkaiden silmissä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
8 kk vuodessa siellä ei ole mitään. Käytännössä siellä on yksi viikon tapahtuma vuoteen johon kuntalaiset ei osallistu kuin prosentin osilla.
Ampumahiihto on kunnan päättäjille kuin uskonto, lasittunein silmin ne tuijottaa Jaamankankaalle ja vannoo uskollisuutta ampumahiihdolle. Kaikki keinot käytetään että homma saa jatkua. Valehtelu, salailu ja painostus kuuluvat päivittäiseen keinovalikoimaan. Näyttääkin sille, että kunnan fokus on kokonaan ampumahiihdossa ja kaikki muu on kunnassa sivuseikka ja hoidetaan jos ampumahiihdosta jää aikaa tai rahaa.
Kunta on uusimmissa väestöennusteissa valumassa muuttotappiokunnaksi ja siihen on yksi syy nimenomaan ampumahiihto ja sen tukeminen, kunnan maine alueella on todella huono alueen asukkaiden silmissä.Kumarrus jaamankankaan pyhättöön on samalla syvä pyllistys veronmaksajien suuntaan mutta ei kai sillä ole väliä kun vaan mökeille on enemmän vuokraajia.
- Anonyymi
Joutuvatkin muuttaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
8 kk vuodessa siellä ei ole mitään. Käytännössä siellä on yksi viikon tapahtuma vuoteen johon kuntalaiset ei osallistu kuin prosentin osilla.
Ampumahiihto on kunnan päättäjille kuin uskonto, lasittunein silmin ne tuijottaa Jaamankankaalle ja vannoo uskollisuutta ampumahiihdolle. Kaikki keinot käytetään että homma saa jatkua. Valehtelu, salailu ja painostus kuuluvat päivittäiseen keinovalikoimaan. Näyttääkin sille, että kunnan fokus on kokonaan ampumahiihdossa ja kaikki muu on kunnassa sivuseikka ja hoidetaan jos ampumahiihdosta jää aikaa tai rahaa.
Kunta on uusimmissa väestöennusteissa valumassa muuttotappiokunnaksi ja siihen on yksi syy nimenomaan ampumahiihto ja sen tukeminen, kunnan maine alueella on todella huono alueen asukkaiden silmissä.Kannattaa muistaa näitä kirjoitellessaan, että poliisi pystyy kyllä ip osoitteella selvittelemään kirjoittajan jos kovin raskaita syytöksiä aletaan viljelemään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kannattaa muistaa näitä kirjoitellessaan, että poliisi pystyy kyllä ip osoitteella selvittelemään kirjoittajan jos kovin raskaita syytöksiä aletaan viljelemään.
Mutta sepä olisikin hyvä! Saataisiin ihan puolueettomasti selvyys että mikä tässä sopassa on totta ja mikä ei. Asiahan tutkitaan juuria myöten jos penkomaan aletaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kannattaa muistaa näitä kirjoitellessaan, että poliisi pystyy kyllä ip osoitteella selvittelemään kirjoittajan jos kovin raskaita syytöksiä aletaan viljelemään.
Kun touhua aletaan kritisoida niin hiihto-niilot alkaa kirkua poliisia...😂🤣
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta sepä olisikin hyvä! Saataisiin ihan puolueettomasti selvyys että mikä tässä sopassa on totta ja mikä ei. Asiahan tutkitaan juuria myöten jos penkomaan aletaan.
Kannatan edellistä, ja sitä edellistä kommentointia. Näin tulee juuri menetellä, ja aikailematta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kannatan edellistä, ja sitä edellistä kommentointia. Näin tulee juuri menetellä, ja aikailematta.
Minä kannatan kaikkia kommentteja, kaikki on erittäin viisaita ja asiantuntevia kommentteja joista tietoisuus suorastaan loistaa läpi.
- Anonyymi
Europanostuksista en tiedä, mutta fakta on se, että kahden tuhannen katsojan päivätahdilla ei kisoja kannata järjestää. Siitäkin määrästä osa oli vapaalippulaisia.
Tuota yleisömerta varten ei kannata ensimmäistäkään väliaikaista telttaa tai muuta rakennelmaa viritellä kisojen ajaksi.
Oli jopa kiusallista seurata niitä puistohiihtoja telkkarista, mutta onneksi saivat edes nuo muutamat kymmenet ihmiset raahattua lyhyen loppusuoran varteen heiluttelemaan lippuja.- Anonyymi
Koululaiset rahdataan väkipakolla sinne vuosittain että näyttäisi sille että siellä olisi vapaaehtoisesti saapuneita ja riistohinnan maksaneita katsojia.
- Anonyymi
Vaivaudut kuitenkin telkkarista katsomaan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaivaudut kuitenkin telkkarista katsomaan
Harvoin se urheilun katsominen menee komedian puolelle.
- Anonyymi
Televisiointi ja IBU rahoittaa kisat, ei tarvita kannattavuuden kannalta katsojia, mutta elävöittämään tapahtumia katsojat ovat hyvästä ja kyllähän siellä kisoissa viihtyy.
- Anonyymi
kaikki on Kaisan syytä.
- Anonyymi
Tuoho mänöö vaa maavuokra kon bygää yleppäin koko toosaa.
- Anonyymi
Kiviniemen joulupukki lahjoittaa kesätuoton kokonaan AH:lle 15 euroa . Lissee vaan näitä OUDOORIJA KUNTAAN niin äkkiäpä on miljoona kasassa.
- Anonyymi
Kunta on vararikossa ja normaalien asioiden hoito ei onnistu kun rahaa ei ole. Homeinen edellinen terveyskeskus odottaa purkua, mutta kun ei ole rahaa, kun kaikki menee ampumahiihtoon. Sekin on suht uusi rakennus, joka välinpitämättömällä huollolla saatiin käyttökelvottomaksi. Kaikessa säästetään ja etenkin pätevissä työntekijöissä ja valvonnassa. Se mikä tehdään tehdään hutiloimalla ja kohta ollaan korjaamassa ja taas maksaa ja taas säästetään.
Jotenkin tuntuu, että kunnan fokus on niin tiukasti ampumahiihdossa, että kaikki ne velvoitteet jotka kunnalla oikeasti on, tehdään hutiloimalla ja syntyy sutta ja sekundaa.- Anonyymi
Terveyskeskus , ala-koulu kirkolta ja Mäntytien päiväkoti, nämä saatiin pilattua tehokkailla ilmastoineilla, joita eräs insinööri oli innokkaasti touhuamassa. Kun ensin rakennusalan konsultit saivat manipuloitua kunnan "viisaat" puolelleen.
- Anonyymi
Kunnalla menee hyvin, ykköskunta näillä lakeuksilla.
- Anonyymi
Taitaa mennä 0,5% käyttötalousmenoista korkeintaan Ampumahiihtokeskuksen menoihin nettona latuineen kaikkineneen vuodessa, ei mitään ongelmaa. Erityisesti nyt kun kunnan pääasiallisia tehtäviä on kaikki muu kuin SOTE, saadaan liikuntaa edistettyä. Onhan Ampumahiihtokeskus normaali kunnallinen liikuntapaikka kuitenkin siten että se mahdollistaa myös kilpaurheilun ja suurtapahtumat kuntoliikunnan lisäksi.

Juu, ollaan ihan hiljaa vaan ja hyssytellään nuo mokatut kymmenet miljoonat unohduksin. Sehän on vain tavallinen liikuntapaikka?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu, ollaan ihan hiljaa vaan ja hyssytellään nuo mokatut kymmenet miljoonat unohduksin. Sehän on vain tavallinen liikuntapaikka?
Sossuluukulta on jaettu satoja miljoonia, mitenkäs suu pannaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sossuluukulta on jaettu satoja miljoonia, mitenkäs suu pannaan?
Ai te hiihtoNiilot olette nostanu vielä sossustakin tukia. Koettakaahan nyt alkaa tulla toimeen omillanne.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai te hiihtoNiilot olette nostanu vielä sossustakin tukia. Koettakaahan nyt alkaa tulla toimeen omillanne.
Niilot on kuule aktiivisia, aikaansaavia ja hyviä veronmaksajia, eivät alennu pikkutiukassa sossuluukulle. Liikunta on tutkitusti parasta lääkettä niin henkiseen kuin fyysiseenkin hyvinvointiin.
- AnonyymiUUSI
Paljonko IBU tai YLE maksaa lähetysoikeuksista Kontiolahdelle?
Vai valuuko nekin rahat muualle?- AnonyymiUUSI
Rahat menevät ammatinharjoittajille, eli urheilijoille pieni osa, sekä valomiehille ( tekniikka ylipäätään ) sekä tämän koko ruljanssin pyörittämiseen. Sitä Kontiolahden kunta päätöksillään haluaa ylläpitää, ja verovaroin rahoittamalla tukea.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä912990Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991716Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461587- 871401
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4031400Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4031323Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21129Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381067Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun334908Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden259877