Komea lippulinna kulki itsenäisyyttä kunnioittaen

Kuin 1918 vasemsmitolaise tkävi silloin asein kansan kimppuun, nyt ei heillä ollut aseita.

Oli tosiaan silmää hivelevä kun suomenliput siinä keskiössä, ei punaliput. Olin paikalla seuraanmassa sen hetken. Näin kuin punavihreät anarkistit kävi poliisin kimppuun, sai vähän nokialaista, heidät vietiin pois, arviolta viitisenkymmentä. Näyttää syytteet heitä vastaan olevan vireillä.

Ajattelinkin, että kun keskusta vahvistuu, samaa komeaa marssia suomenliput liuhuen vastaavassa tilaisuudessa. Käykö vasemmistolaiset anarkistit kepujenkin kimppuun noin.
7101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

107 v itsenäisyyttä. Yhä käy vasemmisto itsenäisyyden kimppuun, Anarkistit nyt.

Äänestä

Keskusta ei rienaa itsenäisyyspäivää marssimalla ja liuhuttamalla. He ovat joko Linnan juhlissa tai katsovat niitä televisiosta suorana lähetyksenä.

Äänestä
  • Meinaat ettei saisi sotaveteraaneja muistaa lippulinnalla. Joka päättyi haudoilleen.
    Mitä pahaa siinä ? Minä kyllä olen täysin erimieltä, sotaveteraaneja tulee muistaa tavalla et toisella, varsinkin itsenäisyyspäivinä.

    Oletko kommunisti ?
    Tietenkin vaikea myöntää. varsinkin nyt kun kommunistien pääpesäke hyökkää Ukrainaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Meinaat ettei saisi sotaveteraaneja muistaa lippulinnalla. Joka päättyi haudoilleen.
    Mitä pahaa siinä ? Minä kyllä olen täysin erimieltä, sotaveteraaneja tulee muistaa tavalla et toisella, varsinkin itsenäisyyspäivinä.

    Oletko kommunisti ?
    Tietenkin vaikea myöntää. varsinkin nyt kun kommunistien pääpesäke hyökkää Ukrainaan.

    Sankarivainajia tullaan muistamaan vielä pitkään perinteiseen tapaan arvokkailla yhteistilaisuuksilla ja seppeleenlaskuilla, joihin kutsutaan kaikki asukkaat. Ei hajanaisesti niin, että sankarihautausmaalla käy erikseen yksittäisiä ryhmiä symboloiden näin kansan epäpuraisuutta.

    Äänestä

kun keskusta vahvistuu, samaa komeaa marssia suomenliput liuhuen vastaavassa tilaisuudessa. Käykö vasemmistolaiset anarkistit kepujenkin kimppuun noin.

Äänestä
  • Ei ne kimppuun käy, jos lipuista rakennetaan oikein linna. Turvavarustuksiahan linnat juurikin ovat. Suomen lippujen rinnalla voisivat liuhua myös keskustan vihreät apilaliput.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kuin 1918 vasemsmitolaise tkävi silloin asein kansan kimppuun, nyt ei heillä ollut aseita.

Oli tosiaan silmää hivelevä kun suomenliput siinä keskiössä, ei punaliput. Olin paikalla seuraanmassa sen hetken. Näin kuin punavihreät anarkistit kävi poliisin kimppuun, sai vähän nokialaista, heidät vietiin pois, arviolta viitisenkymmentä. Näyttää syytteet heitä vastaan olevan vireillä.

Ajattelinkin, että kun keskusta vahvistuu, samaa komeaa marssia suomenliput liuhuen vastaavassa tilaisuudessa. Käykö vasemmistolaiset anarkistit kepujenkin kimppuun noin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu