Suomessa tuotetussa lihassa salmonella- ja kolibakteerin riskit ovat hyvin pienet. Maailmalla tilanne on sen sijaan toinen: etenkin salmonella on yleisimpiä ruokamyrkytyksen aiheuttajia.
– Sen vuoksi kotimainen liha on siis yleensä turvallisempaa kuin ulkomainen. Raa’an lihan syöminen on kuitenkin aina riski, erityisesti jos lihaa ei ole käsitelty oikein.
Salmonella on suolistobakteeri, joka säilyy hengissä suoliston ulkopuolellakin. Salmonella voi tarttua eläinten ja ihmisen ulosteilla saastuneiden elintarvikkeiden tai veden välityksellä ja aiheuttaa ruokamyrkytyksen.
Kolibakteeria on tavallisesti ihmisten ja eläinten suolistossa. Osa kolibakteereista, kuten EHEC, pystyy aiheuttamaan ihmiselle ripulina ilmeneviä suolistotulehduksia.
Salmonella ja kolibakteeri tuhoutuvat kuumentamalla, joten siksi ulkomaisesta lihasta tehdyt medium-pihvit kannattaa jättää väliin.
Riskiä nostavat heikko tuotantohygienia, huono veden laatu sekä pitkät toimitusketjut, jolloin kylmäketjun katkeamattomuutta on vaikea varmistaa.
Kuumentamattomat ulkomaiset pakastemarjat
Ulkomaisissa pakastemarjoissa voi piillä sekä maksatulehdusta aiheuttavan hepatiitti A:n että oksennus-ripulitautia aiheuttavan noroviruksen riski. Siksi ulkomaiset marjat tulisi kuumentaa kauttaaltaan vähintään 5 minuutin ajan 90 asteessa tai keittää 2 minuutin ajan.
– Kun marjat pakastetaan, niihin laitetaan vettä. Ulkomaisissa marjoissa tuo vesi voi olla saastunutta. Suomalaisissa pakastemarjoissa vesi on puhdasta, joten niitä voi käyttää kuumentamatta.
Ulkomaisissa pakastehedelmissä ei ole samaa riskiä, joten niitä voi käyttää huoletta kuumentamattakin.
Raaka ulkomainen liha riski syödä
Anonyymi-ap
3
362
Vastaukset
Ihan täyttä Maalaisliitto MTK:n paskaa taas kerran.
Minkähän takia maailmalla syödään medium tai rare pihviä.ja harvemmin niistä ruokamyrkytyksiä tulee.
Miksi kotimainen liha olisi jotenkin erityisesti patogeeni vapaampaa. Tähän olis kiva kuulla perustelut?
ÄLKÄÄ USKOKO MAALAISLIITTO MTK:N VALEISIIN.
TUKIJULLIT KUSETTAVAT!Ja en tietenkään medium jauhelihapihviä söisi missään mutta kokolihan osalta avaus on täyttä valetta!
- Anonyymi
oikeistososdemi kirjoitti:
Ja en tietenkään medium jauhelihapihviä söisi missään mutta kokolihan osalta avaus on täyttä valetta!
Voltteja vaarille.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1811508
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall1951136Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä431101Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38765- 14700
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30691Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21680- 37673
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .19621Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46617