Eikö elämä olekkin julmaa? Kuvittele tilanne jossa jokainen vastakkaisen sukupuolen edustaja ystäväsi ihastuu/rakastuu sinuun kun tuntee sinut tarpeeksi pitkään, kuitenkin lopulta päädyt aina yksin ja tuskaisena kärsimään, miksi? Koska haluan ystäviä, en rakastajia, jos persoonani tai kiltteyteni vetää puoleensa rakkautta, jota en pysty palauttamaan, on se julmaa, sekä minulle, että muille.
Tunteet ja rakkaus on upea asia, ja on se aika ihanaa että olen noin pidettävä, kuitenkin jotain hyvin julmaa ja kierolla tavalla pahaa siinä on, että kun se oikea osuu kohdalle ,niin hän on yksi niistä, joka ei samalla tavalla ihastu/rakastu minuun. Koko maailma rakastaa sua, mutta se ainoa oikea, joka ymmärtäisi täysin, jonka kaa voisit olla täysin oma itsesi ja jota ihailet,rakastat, pidät todella paljon ei pidä sinusta romanttisesti tai samalla tavoin.
Miksi ne kaikki muut pitivät? Miksi juuri hänen piti olla se ihminen, joka ei pitäisi minusta? Eikö olekkin julmaa. Tietenkin kaikilla on omat halut ja tahto, ja sitä pitää kunnioittaa, mut oon vaa miettinyt kuinka julmaa ja outoa se on , et juuri hän joka tuntuu kaikista oikeimmalta, ja jota kohtaan koen suurinta rakkautta, ja välittämistä, hylkii mua niin paljon.
Ehkä en ole vain valmis hänelle, ehkä en ole hiottu timantti vielä, hänen arvoisensa. Oon huomannut, että elämä on tälläst, hyvin julmaa ja kieroa, ikään kuin se olisi jokin testi, siitä miten paljon kipua ja väärinymmärrystä pystyn sietämään.
Huomasin sen jo hyvin pienenä, noin neljä vuotiaana, kun minua syytettiin päiväkodissa, vaikka olin vain sanonut toisen lapsen huonosta käytöksestä. Myöhemmällä iällä olen saanut kärsiä todella paljon epävakaan oirelusta, sekä nepsyydestäni ylipäätänsäkkin, tyhmä en ole, mutta naivi ja hyväntahtoinen, silloin on oikeasti vaikea ymmärtää pahantahtoisia mieliä ja itsekkäitä mieliä, silloin en itse huomaa:
Muut ihmiset näkevät tekemäni asiat itsekkäinä ja pahantahtoisina, koska olettavat että kaikki ihmiset ovat itsekkäitä ja pahantahtoisia. Kun minä pieni lapsi harhailen maailmassa tuntemattomassa, tunne edellä, enkä huomaa kuinka paljon kipua, pelkoa ja ahdistusta, jotkut asiat aiheuttaa, koska en ymmärrä miksi rakkaudessa tai tunteissa olisi jotain pahaa, mieleni on niin naivi ja juurikin siksi kärsin niin paljon, koska kun opin millaista kärsimystä olen aiheuttanut, vasta silloin koen sen kivun mitä muut kokivat jo vuosia sitten.
Jotain hyvin julmaa siinä vain on, että elämä on jatkuvaa kärsimystä, sekä väärinymmärrystä, ja kun yrittää tehdä asioita oikein, niin tekee silti väärin, niin kuin välittäminen ja toisen huomioon ottaminen olisi koskaan väärin? Olen liian innokas alussa = teen väärin, koska se on ahdistavaa, ymmärrän miksi se on ahdistavaa.
En ole paljoa innokas alussa= en ole kiinnostunut henkilöstä ja hän ei huomaa kuinka paljon pidän hänestä, koska panostan kaiken energian siihen, että hän ei ahdistu seurassani, mikä tuntuu luontevammalta, kuin se, että olen todella tunteikas ja kiintyvä alussa, koska se on aina tuhonnut ihmissuhteitani.
Ei voi tehdä oikein, jos ei tiedä miten pitäisi olla, jotta toista ei ahdistaisi, mutta jotta voisi näyttää toiselle kiinnostuksen. Sitä olen myös miettinyt, että kun olen ihan ystävä/kaveri, ja ihan perus mukava, kaverille voi tarjota ruokaa, kaverille voi jutella päivittäin, kaveria voi tukea vaikeiden asioidenkin kanssa, niin kuulen, että ihmiset ihastuvat minuun, mikä on tietty tosi imartelevaa ja kivaa.
Mutta mikä tekee siitä vähemmän kivaa on ,että en lähes koskaan tunne samoin, en koe, että ihmiset jotka ihastuu muhun ymmärtää täysin mieltäni tai on samal aallonpituudella tai on ees aina mun tyyppiä. Torjuminen ei ole kivaa epävakaana kokenut sen kivun usein mitä torjutuks tuleminen aiheuttaa. Kerron yleensä kuitenkin, että vika ei oo heis vaan mus, ja he ymmärtää yleensä, kaveruus jatkuu kunnes he ghostaa minut, tyypillistä.
Elämä tuntuu niin julmalta, kun rakastaa ja tuntee paljon, mut avain sydämeen on ihmisellä, joka ei tunne samoin, silti niin moni yrittää ja haluaa päästä sydämeeni ja rakastaa minua, niin moni pitää minusta. Vaikka joskus yritinkin olla ihminen , josta kukaan ei pitäisi, niin ei omaa luonnetta tai persoona voi vaan muuttaa.. se ei tuu luonnostaan sillon :)
Julmaa joutua torjumaan kaikki vain, koska yhdellä ihmisellä on pääsy sinne. Kauniiseen puutarhaan, johon vain kiltein sielu tässä maailmassa pääsee. Ja kun pupun haarniskat murenee, niin hän oottaa minua siellä.
En tiedä mikä tekee hänestä niin erityisen, mikä tekee hänestä niin paljon muita kiltimmän ja epäitsekkäämmän, mutta se jokin on siellä, sähän ymmärrät mua kuin avointa kirjaa, mun ei tarttis kun sanoa muutama sana niin ymmärtäisit ja tajuaisit, jotain ihmeellistä siinä on.
Omista tunteista huolimatta, toivon, että hänellä menee kuitenkin hyvin ihmisen kanssa jonka kanssa hän oikeasti haluaa olla, ja jota hän haluaa oikeasti rakastaa, Mietin vaan elämän julmuutta ylipäätänsäkkin, se välil särkee mua sisältä </3
Tunteet ja rakkaus on upea asia, ja on se aika ihanaa että olen noin pidettävä, kuitenkin jotain hyvin julmaa ja kierolla tavalla pahaa siinä on, että kun se oikea osuu kohdalle ,niin hän on yksi niistä, joka ei samalla tavalla ihastu/rakastu minuun. Koko maailma rakastaa sua, mutta se ainoa oikea, joka ymmärtäisi täysin, jonka kaa voisit olla täysin oma itsesi ja jota ihailet,rakastat, pidät todella paljon ei pidä sinusta romanttisesti tai samalla tavoin.
Miksi ne kaikki muut pitivät? Miksi juuri hänen piti olla se ihminen, joka ei pitäisi minusta? Eikö olekkin julmaa. Tietenkin kaikilla on omat halut ja tahto, ja sitä pitää kunnioittaa, mut oon vaa miettinyt kuinka julmaa ja outoa se on , et juuri hän joka tuntuu kaikista oikeimmalta, ja jota kohtaan koen suurinta rakkautta, ja välittämistä, hylkii mua niin paljon.
Ehkä en ole vain valmis hänelle, ehkä en ole hiottu timantti vielä, hänen arvoisensa. Oon huomannut, että elämä on tälläst, hyvin julmaa ja kieroa, ikään kuin se olisi jokin testi, siitä miten paljon kipua ja väärinymmärrystä pystyn sietämään.
Huomasin sen jo hyvin pienenä, noin neljä vuotiaana, kun minua syytettiin päiväkodissa, vaikka olin vain sanonut toisen lapsen huonosta käytöksestä. Myöhemmällä iällä olen saanut kärsiä todella paljon epävakaan oirelusta, sekä nepsyydestäni ylipäätänsäkkin, tyhmä en ole, mutta naivi ja hyväntahtoinen, silloin on oikeasti vaikea ymmärtää pahantahtoisia mieliä ja itsekkäitä mieliä, silloin en itse huomaa:
Muut ihmiset näkevät tekemäni asiat itsekkäinä ja pahantahtoisina, koska olettavat että kaikki ihmiset ovat itsekkäitä ja pahantahtoisia. Kun minä pieni lapsi harhailen maailmassa tuntemattomassa, tunne edellä, enkä huomaa kuinka paljon kipua, pelkoa ja ahdistusta, jotkut asiat aiheuttaa, koska en ymmärrä miksi rakkaudessa tai tunteissa olisi jotain pahaa, mieleni on niin naivi ja juurikin siksi kärsin niin paljon, koska kun opin millaista kärsimystä olen aiheuttanut, vasta silloin koen sen kivun mitä muut kokivat jo vuosia sitten.
Jotain hyvin julmaa siinä vain on, että elämä on jatkuvaa kärsimystä, sekä väärinymmärrystä, ja kun yrittää tehdä asioita oikein, niin tekee silti väärin, niin kuin välittäminen ja toisen huomioon ottaminen olisi koskaan väärin? Olen liian innokas alussa = teen väärin, koska se on ahdistavaa, ymmärrän miksi se on ahdistavaa.
En ole paljoa innokas alussa= en ole kiinnostunut henkilöstä ja hän ei huomaa kuinka paljon pidän hänestä, koska panostan kaiken energian siihen, että hän ei ahdistu seurassani, mikä tuntuu luontevammalta, kuin se, että olen todella tunteikas ja kiintyvä alussa, koska se on aina tuhonnut ihmissuhteitani.
Ei voi tehdä oikein, jos ei tiedä miten pitäisi olla, jotta toista ei ahdistaisi, mutta jotta voisi näyttää toiselle kiinnostuksen. Sitä olen myös miettinyt, että kun olen ihan ystävä/kaveri, ja ihan perus mukava, kaverille voi tarjota ruokaa, kaverille voi jutella päivittäin, kaveria voi tukea vaikeiden asioidenkin kanssa, niin kuulen, että ihmiset ihastuvat minuun, mikä on tietty tosi imartelevaa ja kivaa.
Mutta mikä tekee siitä vähemmän kivaa on ,että en lähes koskaan tunne samoin, en koe, että ihmiset jotka ihastuu muhun ymmärtää täysin mieltäni tai on samal aallonpituudella tai on ees aina mun tyyppiä. Torjuminen ei ole kivaa epävakaana kokenut sen kivun usein mitä torjutuks tuleminen aiheuttaa. Kerron yleensä kuitenkin, että vika ei oo heis vaan mus, ja he ymmärtää yleensä, kaveruus jatkuu kunnes he ghostaa minut, tyypillistä.
Elämä tuntuu niin julmalta, kun rakastaa ja tuntee paljon, mut avain sydämeen on ihmisellä, joka ei tunne samoin, silti niin moni yrittää ja haluaa päästä sydämeeni ja rakastaa minua, niin moni pitää minusta. Vaikka joskus yritinkin olla ihminen , josta kukaan ei pitäisi, niin ei omaa luonnetta tai persoona voi vaan muuttaa.. se ei tuu luonnostaan sillon :)
Julmaa joutua torjumaan kaikki vain, koska yhdellä ihmisellä on pääsy sinne. Kauniiseen puutarhaan, johon vain kiltein sielu tässä maailmassa pääsee. Ja kun pupun haarniskat murenee, niin hän oottaa minua siellä.
En tiedä mikä tekee hänestä niin erityisen, mikä tekee hänestä niin paljon muita kiltimmän ja epäitsekkäämmän, mutta se jokin on siellä, sähän ymmärrät mua kuin avointa kirjaa, mun ei tarttis kun sanoa muutama sana niin ymmärtäisit ja tajuaisit, jotain ihmeellistä siinä on.
Omista tunteista huolimatta, toivon, että hänellä menee kuitenkin hyvin ihmisen kanssa jonka kanssa hän oikeasti haluaa olla, ja jota hän haluaa oikeasti rakastaa, Mietin vaan elämän julmuutta ylipäätänsäkkin, se välil särkee mua sisältä </3
Vastaukset 4
Vanhimmat
Anteeks vähän sekavaa tekstiä taas, ja ei tästä saa oikein selkoa, jos ei pysty tulkitseen tai näkeen mun mielenmaisemaa, halusin kirjoittaa tän runo/tarina muotoon, mut inspis ei riittänyt ja koin, että ihmiset ymmärtää ja saa keskustelua paremmin aikaan, jos kirjotan ihan normaaleit mietteitä. Koen kuitenkin, että runo/tarina muodossa mielenmaisemani näkyisi paremmin.
Hei lopeta leikkimästä tuota satanisti roskaa ja vaihda nikkisi.
täällä rakkausjutut ei oo normaaleja ja paljon suhteita jotka ei ole rakkaussuhteita tai ihan vaan ihmisten hakkaamista ja vainoa ja jotain sairaita ryhmiä jossa ihmisiä alistetaan ja estetään kaikkea. Joillekin luvataan ja jotkut saa, itseä vaan hakattu ja joka jutussa mikä vaan oli, tulee huonoa. Onneksi se raha tulee niin pääsee ostamaan oman asumisen, saa nämä paskajutut pois, ja ne paskalaiset pois yöunista ja kaikesta, hyi saatana mitä sakkia ja mitä puuhaa. Ei mitään hyvää sanottavaa. Ja olen joskus tehnyt niin kuin on pakotettu ja ei ole tuonut hyvää vaan sitoi tiukemmin ja toi vaan huonoa itselle. Muille ehkä hyvää, itselle ei mitään.
In crust we trust