Kaikki on hyvin kunnes mietin oikeaa elämää, elän oikeassa elämässä, koen oikean elämän. Silloin se epätoivo, tuska, tyhjyys, ahdistus ja tunnemyrsky iskee. Jotain niin surullista, epätoivoista, tuskallista siinä on. Paratiisi oli niin lähellä, ehkä yhden tai kahden askeleen päässä, unelmien elämä, unelmien ihmisen kanssa, mutta karu totuus on, että en saanut ajoissa työkaluja tehdä siitä totta. Tulin 1000x askelta kaikkia muita jäljessä, opin kaiken myöhemmin.
Siitä huolimatta kun opin asioita, opin todella nopeasti ja etenen muiden edelle hetkessä. Always has been like this, I'm just too lazy and selfish, such a terrible person.
Jotenkin oikea elämä ja ihmissuhteet on vaa jatkuvaa kamppailua ja taistelua. Ja en jaksa sitä enää yhtään. Tiedän, että jos oltais jotenkin päädytty suhteeseen, niin voisin vihdoin rauhottua ja kokea oloni onnelliseks, turvalliseks ja tyytyväiseks, mutta sekin oli vaa kaukainen unelma.
En vaa oikeasti enää kestä tätä, kuinka kauan ihmisen pitää elää fantasia maailmassa ennen kuin saa vihdoin iteltään hengen? Ja mitä väliä sillä on jos menetän mahdollisuuksia, joita ei alunperin ollutkaan. On niin paljon asioita, joita minun ei edes tarvitse kokea, koska tiedän, että olen aina yksinäinen, ei väliä kuinka mukavaa tai rikasta elämästä tulee, olen aina ja ikuisesti yksin, niin kauan kun olen olemassa, olen ja tulen olemaan aina yksin, se on kirous joka on minulle langetettu ja sitä ei pysty poistamaan kukaan
Ihmiset elää jossain fantasiassa rakkaudesta, että rakkaus on joku mystinen voima , joka parantaa kaikki heidän ongelmansa, ja kun katson miten naurettavaa tuo touhu on, roikutaan ja roikutaan, ihmisestä toiseen,petytään kun ihmissuhteet ei toimi tai mene niin kuin halusivat. Tietenkään se ei toimi, koska hyvin harva ihminen on millään tavalla yhteensopiva...
jos käy onni, että sellaisen ihmisen löytää, niin on mahdollista, että hän on jo suhteessa tai et miellytä häntä tarpeeksi ulkoisesti. Sun pitää vaan tyytyä ihmiseen, joka ei ymmärrä tai tajua sua, jonka kanssa et oo yhteensopiva. Mutta se ei ole rakkautta, se on itsekästä toisen ihmisen hyväksikäyttöä täyttämään aukko sydämessä jonka joku toinen pystyisi täydentämään!!
Ihmiset on itsekkäitä ja tyhmiä. Ne oikeasti jotka ymmärtää nää asiat, varmaa tappaa itsensä tai tappanut jo itsensä, koska elämä on jatkuvaa kipua ja tuskaa, jos ei ole tyhmä ja usko kaikkeen paskaan mitä yhteiskunta meille syöttää.
Voihan sitä valehdella itselleen, että on onnellinen paikassa jossa ei oo, mutta kyllä sen huomaa, kuinka se onnellisuus on vaan feikkiä, tehtyä. Aito onnellisuus tulee luonnostaan kuten aito rakkauskin, ei sellaista voi feikata.
Mieli menee taas niin pimeäksi, kun otin tunteet pois laatikosta ja annoin itselleni aikaa miettiä elämääni ja elää videopelien ulkopuolella, näin käy aina... totuus on että maailma ei kaipaa mua, ja mä en tätä maailmaa. Liian tuskainen elämä, parempi jos loppuisi vain.
Siitä huolimatta kun opin asioita, opin todella nopeasti ja etenen muiden edelle hetkessä. Always has been like this, I'm just too lazy and selfish, such a terrible person.
Jotenkin oikea elämä ja ihmissuhteet on vaa jatkuvaa kamppailua ja taistelua. Ja en jaksa sitä enää yhtään. Tiedän, että jos oltais jotenkin päädytty suhteeseen, niin voisin vihdoin rauhottua ja kokea oloni onnelliseks, turvalliseks ja tyytyväiseks, mutta sekin oli vaa kaukainen unelma.
En vaa oikeasti enää kestä tätä, kuinka kauan ihmisen pitää elää fantasia maailmassa ennen kuin saa vihdoin iteltään hengen? Ja mitä väliä sillä on jos menetän mahdollisuuksia, joita ei alunperin ollutkaan. On niin paljon asioita, joita minun ei edes tarvitse kokea, koska tiedän, että olen aina yksinäinen, ei väliä kuinka mukavaa tai rikasta elämästä tulee, olen aina ja ikuisesti yksin, niin kauan kun olen olemassa, olen ja tulen olemaan aina yksin, se on kirous joka on minulle langetettu ja sitä ei pysty poistamaan kukaan
Ihmiset elää jossain fantasiassa rakkaudesta, että rakkaus on joku mystinen voima , joka parantaa kaikki heidän ongelmansa, ja kun katson miten naurettavaa tuo touhu on, roikutaan ja roikutaan, ihmisestä toiseen,petytään kun ihmissuhteet ei toimi tai mene niin kuin halusivat. Tietenkään se ei toimi, koska hyvin harva ihminen on millään tavalla yhteensopiva...
jos käy onni, että sellaisen ihmisen löytää, niin on mahdollista, että hän on jo suhteessa tai et miellytä häntä tarpeeksi ulkoisesti. Sun pitää vaan tyytyä ihmiseen, joka ei ymmärrä tai tajua sua, jonka kanssa et oo yhteensopiva. Mutta se ei ole rakkautta, se on itsekästä toisen ihmisen hyväksikäyttöä täyttämään aukko sydämessä jonka joku toinen pystyisi täydentämään!!
Ihmiset on itsekkäitä ja tyhmiä. Ne oikeasti jotka ymmärtää nää asiat, varmaa tappaa itsensä tai tappanut jo itsensä, koska elämä on jatkuvaa kipua ja tuskaa, jos ei ole tyhmä ja usko kaikkeen paskaan mitä yhteiskunta meille syöttää.
Voihan sitä valehdella itselleen, että on onnellinen paikassa jossa ei oo, mutta kyllä sen huomaa, kuinka se onnellisuus on vaan feikkiä, tehtyä. Aito onnellisuus tulee luonnostaan kuten aito rakkauskin, ei sellaista voi feikata.
Mieli menee taas niin pimeäksi, kun otin tunteet pois laatikosta ja annoin itselleni aikaa miettiä elämääni ja elää videopelien ulkopuolella, näin käy aina... totuus on että maailma ei kaipaa mua, ja mä en tätä maailmaa. Liian tuskainen elämä, parempi jos loppuisi vain.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.