Punikit omistaa Kojamon

Kuten Riikka Purra on kertonut AY-liike rahastaa vuokra-asuntoyhtiö Kojamolla veronmaksajia asuntotukien muodossa. Kojamon suurin omistaja on teollisuusliitto ja sen jälkeen tulevat muut ammattiliitot, Purra valaisi asiaa perussuomalaiselle kuulijajoukolle.
34306
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

"perussuomalaiselle kuulijajoukolle".

No, on ainakin ollut otollinen kuulijakunta Riikan valheita kuulemassa:)
Persua tyhmempi on vain toinen persu.

Äänestä

Hys hiljaa ei ay demuvasu johtajien toimista saa kertoa, valtion tuet päälle veroetuna ja tukimiljoonat suomalaisilta lisäksi joka vuosi.
https://yle.fi/a/3-8462252

Äänestä
  • Vuodelta 2015.

    Äänestä

  • Tuollaista kuin VVO ei ole enää olemassakaan. Se on nykyisin Kojamo, josta ay-liike kokonaisuudessaan omistaa alle 20%. Purran väite suurimmasta omistuksesta on täysi vale.

    "Marin lisäsi, että verovapaus pitäisi poistaa myös muilta institutionaalisilta sijoittajilta kuin ay-liikkeeltä. Hän korosti, että ammattiyhdistysliikekin tukee tätä."

    Ja tuohonko se verotushalukkuus sitten kokoomuksella jää, kun verotus koskisi muidenkin eturyhmiä kuin palkansaajien?
    Entä kepu? Miksi vastustaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Tuollaista kuin VVO ei ole enää olemassakaan. Se on nykyisin Kojamo, josta ay-liike kokonaisuudessaan omistaa alle 20%. Purran väite suurimmasta omistuksesta on täysi vale.

    "Marin lisäsi, että verovapaus pitäisi poistaa myös muilta institutionaalisilta sijoittajilta kuin ay-liikkeeltä. Hän korosti, että ammattiyhdistysliikekin tukee tätä."

    Ja tuohonko se verotushalukkuus sitten kokoomuksella jää, kun verotus koskisi muidenkin eturyhmiä kuin palkansaajien?
    Entä kepu? Miksi vastustaa?

    Osuma!

    Äänestä

  • EK ja Kokoomus sekä sen lisäksi säätiöiden juhlapuolue RKP.

    Äänestä

  • "Vasemmistoliitto ja Sdp ovat jo pitkään kannattaneet lähdeveroa, jolla voitaisiin puuttua sijoittajien ja myös ay-liikkeen osinkojen verovapauteen. Sen sijaan keskusta ei verolle lämmennyt."

    Persu-Purrahan uudelleen lämmitti tuota Marinin esitystä omanaan, mutta mikä oli persujen kanta silloin kun Marin sitä esitti?

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    "Vasemmistoliitto ja Sdp ovat jo pitkään kannattaneet lähdeveroa, jolla voitaisiin puuttua sijoittajien ja myös ay-liikkeen osinkojen verovapauteen. Sen sijaan keskusta ei verolle lämmennyt."

    Persu-Purrahan uudelleen lämmitti tuota Marinin esitystä omanaan, mutta mikä oli persujen kanta silloin kun Marin sitä esitti?

    Halla-ahon malli.
    https://yle.fi/a/3-11052357

    https://yle.fi/a/3-11052357

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    "Lisäksi ay-liike on valitettavasti erittäin pahasti naimisissa muutamien poliittisten puolueiden kanssa, arvioi Halla-aho.

    Halla-aho tarkoittanee SDP:tä ja vasemmistoliittoa.

    Tätä kokonaisuutta on Halla-ahon mielestä syytä pohtia vakavasti. Muihin osinkoverotusasioihin perussuomalaisilla ei ole valmista mielipidettä."

    Niinpä niin.

    Äänestä

Pillurallille kova vero, loppuu se traktorilla ja isin autoilla ajelu. Menkää lenkille.

Äänestä

Lillukanvarsia. Nuo ovat vuodessa miljoonia. Yritystuet miljardeja joita mm. persut hyväksyy!

Äänestä
  • Kansa maksaa yrityksille tukea vuosittain kymmenisen miljardia.
    EK, AY-mafia kiittää.

    Äänestä

Hyvä ! Ei kai punikeilta bisneksenteko ole kiellettyä ?
Punikit on älykkäitä. On erinomaista, että lakkokassat kasvavat.
Onhan työnantajillakin AY-mafia EK, jonka rahat ei taivaasta tipu.

Äänestä
  • köyhien puolella 🤣🤣🤣

    Äänestä

Voidaan kyllä kyseenalaistaa tämä yleishyödyllisyys, kun ay-liike tekee markkinoilla esimerkiksi kiinteistöbisnestä. Siitä on kyllä usein yleishyödyllisyys kaukana vuokralla-asuvien kannalta, Jussi Halla-aho sanoo Yle haastattelussa.

Äänestä
  • siksi haluavat maahanmuuttajia , jotta saavat hyvät rahat vuokrina asumistukina 😠

    Äänestä

Kaikki järkevät ihmiset ja yhteisöt rahastavat jos siihen on mahdollisuus, sinä olet ilmeisesti toista maata,.talkoo Tauno.

Äänestä
  • ei voi rahastaa niin ettei maksa veroja !!! yleishyödyllinen kusetuskoneisto

    Äänestä

HYVÄ PUNIKIT ! EI ONNISTUNUT SIJOITTAMINEN OLE OIKEISTON OIKEUS.
TEIDÄN HALLA-AHOANNE ON JUURI VEDÄTETTY MUUTEN.

Äänestä

Perussuomalaiset on ainoa puolue, jonka kautta äänestäjälle välittyy
pelkkiä valheita.

Äänestä

Hyvin vähäistä on ammattiliittojen omistus mutta suomenruotsalainen sijoitusyhtiö omistaa 20% Kojamosta.
Aloittajapersulla on pieni punainen punikki housussaan, muualla ei niitä näy.

Äänestä

Pakkohan sen on olla totta, jos kerran Purra on niin sanonut, vai mitä?

Äänestä

Miksi perussuomalaiset eivät ole omistaja luokkaa, eikä kyllä sijoittajakaan luokkaan kuuluvia.

Äänestä
  • no niin persupakkomielteinen persuista pihalle potkittu 🔵⚫ rotuopin julistaja 🤡, nappi huuleen, nalle kainaloon, tuti suuhun ja tutimaan että jaksat aamulla nousta taas reippaana poikana itkemään persujen perään.

    Äänestä

  • Persua pissitään aina silmään, oli sitten kysymys persueliitistä tai tavan persusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Persua pissitään aina silmään, oli sitten kysymys persueliitistä tai tavan persusta.

    no niin persupakkomielteinen persuista pihalle potkittu 🔵⚫ rotuopin julistaja 🤡, nappi huuleen, nalle kainaloon, tuti suuhun ja tutimaan että jaksat aamulla nousta taas reippaana poikana itkemään persujen perään...

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    no niin persupakkomielteinen persuista pihalle potkittu 🔵⚫ rotuopin julistaja 🤡, nappi huuleen, nalle kainaloon, tuti suuhun ja tutimaan että jaksat aamulla nousta taas reippaana poikana itkemään persujen perään...

    Vaihda levyä.....

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    no niin persupakkomielteinen persuista pihalle potkittu 🔵⚫ rotuopin julistaja 🤡, nappi huuleen, nalle kainaloon, tuti suuhun ja tutimaan että jaksat aamulla nousta taas reippaana poikana itkemään persujen perään.

    Palstavahti ei malta nukkua edes yöllä kun täytyy vahtia persujen etuja : )

    Äänestä

jos optimoi kusetushyödyn tulojen hankintaan niin se potkaisee joskus takaisin

Äänestä
  • paljonkos ne asunnot tulevat maksamaan 🤣

    Äänestä

Voi voi näitä idiootteja jotka uskovat Purran paskanjauhamiset todeksi. Kannattaa nyt ihan oikeasti etsiä vaikka esim. googlella ne kojamon omistajat, ja alkaa ulisemaan vasta sen jälkeen.

Äänestä

Puran puheita ei enää kukaan usko, ei edes persujen kannattajat.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kuten Riikka Purra on kertonut AY-liike rahastaa vuokra-asuntoyhtiö Kojamolla veronmaksajia asuntotukien muodossa. Kojamon suurin omistaja on teollisuusliitto ja sen jälkeen tulevat muut ammattiliitot, Purra valaisi asiaa perussuomalaiselle kuulijajoukolle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu