Oikein hyvät tuntomerkit"

– Tämä Kiurun epäillystä pahoin­pitelijästä tiedetään nyt.
Sama kuin Sipilän kimppuun käynytkin ?
Kansanedustaja Krista Kiurun (sd) kimppuun hyökännyt henkilö on edelleen karkuteillä.

Helsingin poliisi ei ollut tavoittanut Kiurun kimppuun käynyttä miestä lauantaiaamuna kahdeksaan mennessä.
Poliisi kertoo, että sillä on tiedossa hyvät tuntomerkit epäillystä. Siitä, millaisia tuntomerkit ovat, ei ole vielä kerrottu julkisuuteen. Epäillyn tarkka henkilöllisyys ei ole poliisin tiedossa.

Poliisin mukaan Kiuru pystyi itse antamaan ”oikein hyvät tuntomerkit”.
Poliisilla ei ole tällä hetkellä tietoa siitä, että hyökkäys olisi tallentunut valvontakameran nauhalle.
Epäillystä tiedetään toistaiseksi vain vähän. Tapahtumista tiedottanut SDP kuvailee epäiltyä ”keski-ikäiseksi mieshenkilöksi”

Tapahtumista on tähän mennessä kertonut yksityiskohtaisimmin SDP.
SDP:n mukaan tuntematon mies oli ollut ohittamassa Kiurua, kun hän yllättäen lähti Kiurua kohti. Tiedotteessa kerrotaan, että mies löi Kiurua ”nyrkillä suoraan kasvoihin”. Tapaus sattui neljän jälkeen Kaisaniemen puistossa.

Ben Zyskowiczin kimppuun hyökättiin maaliskuussa 2023.

Vasemmistolaiset hyökkäsi lippukulkueen kimppuun itsenäisyyspäivän iltana Helsingissä.
14257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Arhinmäki kehoitti itsenäisyyspäivänä kannattajieen häiritsemään Oodin kertomuksia, jota tekivätkin, piti keskeyttää.

Äänestä
  • Kyll nyt on menny ihan Naurettavaksi koko SDP:n Kiurun Homma -

    ? - ? - ? - SDP:läiset Syyttelee Puhemies Halla-ahoa - ? - ? - ?- - - - Ja MISTÄ - ?

    ? - Pitääkö Koko Valtakunnassa Olla - SURU-LIPUTUS - ?

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Kyll nyt on menny ihan Naurettavaksi koko SDP:n Kiurun Homma -

    ? - ? - ? - SDP:läiset Syyttelee Puhemies Halla-ahoa - ? - ? - ?- - - - Ja MISTÄ - ?

    ? - Pitääkö Koko Valtakunnassa Olla - SURU-LIPUTUS - ?

    Nyt pitäisi olla jatkuva joka päiväinen suruliputus niin kauan kun Suomessa on nykyinen hallitus.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Nyt pitäisi olla jatkuva joka päiväinen suruliputus niin kauan kun Suomessa on nykyinen hallitus.

    Eihän Kiuru ole hallituksessa. Nytko jo hallituksen vika Kiurun kolkkaaminen.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Kyll nyt on menny ihan Naurettavaksi koko SDP:n Kiurun Homma -

    ? - ? - ? - SDP:läiset Syyttelee Puhemies Halla-ahoa - ? - ? - ?- - - - Ja MISTÄ - ?

    ? - Pitääkö Koko Valtakunnassa Olla - SURU-LIPUTUS - ?

    Niin mitähän kertoo se että Halla-aho ei kommentoinut Kiurun esihenkilönä asiaa ja persujen trolliarmeija on komennettu asiaa vähättelemään.
    Jäljet johtavat sylttytehtaalle?

    Äänestä

Ei poliisia, eikä ketään kiinnosta lähteä etsimään syyllistä tällä kertaa.

Äänestä
  • Eipä kyllä kiinnosta. Eikä ole aihettakaan, se jää suutariksi. Näistä sosialisteista tiedä vaikka olisi kaatunut aiemmin, ja keksi jutun että kimppuunsa käytiin, kun niin halu olla esillä paljon.
    Linssilude !

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Eipä kyllä kiinnosta. Eikä ole aihettakaan, se jää suutariksi. Näistä sosialisteista tiedä vaikka olisi kaatunut aiemmin, ja keksi jutun että kimppuunsa käytiin, kun niin halu olla esillä paljon.
    Linssilude !

    Hyppää järveen persu. Kyllä teidät vielä kuriin laitetaan.

    Äänestä

  • oikeistososdemi kirjoitti:

    Hyppää järveen persu. Kyllä teidät vielä kuriin laitetaan.

    Homosossu pitää pienempää ääntä.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Homosossu pitää pienempää ääntä.

    Tuu kuule perpanssi koittaan.

    Äänestä

  • oikeistososdemi kirjoitti:

    Tuu kuule perpanssi koittaan.

    Tollasta s. tanan ruikkua hätkähdä.

    Äänestä

Eikä sanaakaan palstan aiheesta taaskaan.

Äänestä

Mutta persutrolli, mites tää paskanheitto liittyy palstan aiheeseen?

Äänestä

Poliitikkoihin kohdistuneita pahoinpitelyitä ja pahoinpitelyn yrityksiä tapahtuu Suomessa vähän.


14.12. 19:38

https://www.is.fi/politiikka/art-2000010902088.html


Poliitikkoihin kohdistuneet pahoinpitelyt ovat olleet 2020-luvulla harvinaisia. Hyökkäykset ovat usein fyysisen sijaan sanallisia.




Entinen pääministeri Juha Sipilä pahoinpideltiin poliittisin motiivein tammikuussa vuonna 2021 Sipilän toimiessa vielä Keskustan kansanedustajana.

Pahoinpitely tapahtui, kun Sipilä oli matkalla eduskuntaan. Hän kertoi pahoinpitelijän muun muassa huoritelleen häntä ja uhanneen vetää ”kunnolla turpiin”. Sipilää myös lyötiin nyrkillä selkään.

– Hän tuntui olevan täynnä silmitöntä raivoa, Sipilä kertoi pahoinpitelijästä poliisin esitutkintapöytäkirjan mukaan.



Pahoinpitelystä syytetty mies oli Venäjän kansalainen. Hän tuomittiin oikeudessa 80 päiväsakkoon, mistä koituu maksettavaa 480 euroa.

Oikeuden mukaan teon ainoa motiivi oli se, että mies tunnisti Sipilän poliitikoksi ja entiseksi pääministeriksi.


---


Juha Sipilän pahoin­pitelystä syytetty sai tuomion – oikeus otti kantaa poliitikkojen maalittamiseen

Sipilä saapui oikeusistuntoon, mutta syytetty mies ei. IS seurasi oikeuskäsittelyä hetki hetkeltä artikkelin lopussa.


https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008245995.html

IS - STT

7.9.2021 4:47

Helsingin käräjäoikeus on tuominnut kansanedustaja Juha Sipilän (kesk) pahoinpitelystä syytetyn miehen 80 päiväsakkoon, mistä koituu maksettavaa hänen tuloillaan 480 euroa.

38-vuotiasta miestä syytettiin entisen pääministerin pahoinpitelystä tammikuussa. Käräjäoikeuden mukaan syytetty on syyllistynyt pahoinpitelyyn.

Syyttäjän mukaan syytetty oli tunnistanut Helsingin keskustassa liikennevalojen vaihtumista odottaneen Sipilän. Tämän jälkeen mies uhkasi Sipilää väkivallalla, seurasi Sipilää, löi tätä nyrkillä selkään ja edelleen uhkasi väkivallalla, syyttäjä kertoo.


---

7.9.2021 10:57

Oikeus perustelee kovaa sakkotuomiota sillä, että teon ainut motiivi oli Sipilän yhteiskunnallinen toiminta poliitikkona ja entisenä pääministerinä.

Oikeuden mukaan poliitikon uhkailulla ja väkivallalla voi olla muitakin seurauksia kuin fyysiset vammat.

- Tälle ei pidä antaa jalansijaa tässä maassa, käräjäoikeuden puheenjohtaja sanoi.

Lisäksi tuomiota koventavana tekijänä oikeus pitää tuomitun aiempaa rikostaustaa.


7.9.2021 10:41

Käräjäoikeuden mukaan syytetty on syyllistynyt pahoinpitelyyn.

Käräjäoikeus tuomitsee syytetyn 80 päiväsakkoon. Yhteensä maksettavaa syytetylle tulee 480 euroa.

---


Olipa aivan VALTAVA SAKKOTUOMIO, oikein alle 500€...

Toki suomalaista yteiskuntaa työllistävä vaikutus oli valtava ja eduskunnan turvapäällikö menetti virkansa jne. Karkotettiinko tämä rötöstelevä ry$$ä takaisin onnenmaahansa?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

– Tämä Kiurun epäillystä pahoin­pitelijästä tiedetään nyt.
Sama kuin Sipilän kimppuun käynytkin ?
Kansanedustaja Krista Kiurun (sd) kimppuun hyökännyt henkilö on edelleen karkuteillä.

Helsingin poliisi ei ollut tavoittanut Kiurun kimppuun käynyttä miestä lauantaiaamuna kahdeksaan mennessä.
Poliisi kertoo, että sillä on tiedossa hyvät tuntomerkit epäillystä. Siitä, millaisia tuntomerkit ovat, ei ole vielä kerrottu julkisuuteen. Epäillyn tarkka henkilöllisyys ei ole poliisin tiedossa.

Poliisin mukaan Kiuru pystyi itse antamaan ”oikein hyvät tuntomerkit”.
Poliisilla ei ole tällä hetkellä tietoa siitä, että hyökkäys olisi tallentunut valvontakameran nauhalle.
Epäillystä tiedetään toistaiseksi vain vähän. Tapahtumista tiedottanut SDP kuvailee epäiltyä ”keski-ikäiseksi mieshenkilöksi”

Tapahtumista on tähän mennessä kertonut yksityiskohtaisimmin SDP.
SDP:n mukaan tuntematon mies oli ollut ohittamassa Kiurua, kun hän yllättäen lähti Kiurua kohti. Tiedotteessa kerrotaan, että mies löi Kiurua ”nyrkillä suoraan kasvoihin”. Tapaus sattui neljän jälkeen Kaisaniemen puistossa.

Ben Zyskowiczin kimppuun hyökättiin maaliskuussa 2023.

Vasemmistolaiset hyökkäsi lippukulkueen kimppuun itsenäisyyspäivän iltana Helsingissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu