Abortista silloin, kun lapsi on vammainen

Mitä mieltä olette abortin tekemisestä silloin, kun saadaan tietää että lapsi on vammainen? Saako lapsen abortoida silloin vielä 12 viikon jälkeen, vaikka tervettä lasta ei "periaatteessa" saa?

Onko kyse ihmisen puuttumisesta evoluutioon, annetaan vain täydellisten syntyä ja kerätään huonot pois, eliminoidaan ne kokonaan?

Vai miksei meillä olisi siihen oikeutta, kun siihen kerran nykyään on mahdollisuus, miksemme olisi niin "itsekkäit"(ei se ehkä ole itsekkyyttä mutta kuitenkin) , että tekisimme ehkä omasta elämästämme helpompaa ja tekisimme abortin?

Ihan näin yleisesti siis mitä mieltä te olette asiasta? ONko pahempi synti abortoida down-lapsi kuin lapsi jolla todennäköisesti on vain vähän elinaikaa ja mahdollisesti epämuodostumia?
242601
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

pitää mennä aborttiin jos lapsella todetaan joku vamma..

Äänestä
  • Onneksi minun äitini ei ajatellut samoin ja minulla on ihana, täysin terve sisko. Joitakin ihmisiä saattaa haitata se, että hänellä on Downin syndrooma, mutta perheemme on aina hyväksynyt hänet sellaisena kuin hän on. Siskoni on erittäin hyvätasoinen, käynyt tavallista koulua ja valmistuu kohta ammattiin. Kutojan töiden ohella on työskennellyt useissa päiväkodeissa apulaisena. Hänetkö olisi pitänyt eliminoida?

    Äänestä

  • miau kirjoitti:

    Onneksi minun äitini ei ajatellut samoin ja minulla on ihana, täysin terve sisko. Joitakin ihmisiä saattaa haitata se, että hänellä on Downin syndrooma, mutta perheemme on aina hyväksynyt hänet sellaisena kuin hän on. Siskoni on erittäin hyvätasoinen, käynyt tavallista koulua ja valmistuu kohta ammattiin. Kutojan töiden ohella on työskennellyt useissa päiväkodeissa apulaisena. Hänetkö olisi pitänyt eliminoida?

    JOkaisen perheen/äidin ja isän tilanne on erilainen. Pitää miettiä, mikä on oman elämänarvostuksen ja elämänvalintojen kannalta sellainen, että voi jatkaa hyvillä mielin.

    Toiselle se on varhainen abortti, toiselle se on synytys ja vammainen perheenjäsen. Kolmannelle se on laitoshoidon ja /tai kotihoidon välimuoto.
    Asiantuntijaa ei ole. Jokaisen perheen täyttyy päättää itse.

    Äänestä

  • moon kirjoitti:

    Tuohon ei ole oikeaa tai väärää vastausta. On erilaisia sairauksia,elämäntilanteita,ihmisiä, vakaumuksia ja uskomuksia, joiden puitteissa ratkaisut tehdään.

    Jotkut luulevat tietävänsä toisten puolesta oikean vastauksen tämänkaltaisiin kysymyksiin. Monilla näistä tietäjistä ei ole kuitenkaan omakohtaista kokemusta asiasta. Kenties omalta kohdaltaan tietäisikin tekeekisikö väärin vai oikein pitäessään tai luopuessaan lapsesta (esim. uskonnollinen vakaumus). Toisen puolesta ei kuitenkaan voi sanoa.Vanhemmat itse päättävät mikä on oikein ja mikä väärin omaa ratkaisua pohdittaessa.

    Äänestä

  • valintansa tehnyt kirjoitti:

    No, niin piti laittaman tämä viesti alkuperäiselle vastaukseksi. Lukiessani nyt tuon viimeisen tulikin aika samankaltaisia mietteitä.
    Pointti kai kuitenkin selvisi :-)

    Äänestä

  • miau kirjoitti:

    Onneksi minun äitini ei ajatellut samoin ja minulla on ihana, täysin terve sisko. Joitakin ihmisiä saattaa haitata se, että hänellä on Downin syndrooma, mutta perheemme on aina hyväksynyt hänet sellaisena kuin hän on. Siskoni on erittäin hyvätasoinen, käynyt tavallista koulua ja valmistuu kohta ammattiin. Kutojan töiden ohella on työskennellyt useissa päiväkodeissa apulaisena. Hänetkö olisi pitänyt eliminoida?

    Muista, että sana "vamma" on aika pieni sana kattamaan suurta kenttää.

    Eikö aivan äskettäin sattunut murha/itsemurhatapaus, varsin iäkäs äiti surmasi vammaisen tyttärensä ja sitten itsensä, koska voimat eivät enää riittäneet. Tämä on tietysti äärimmäistapaus, mutta antaahan sekin ajattelemisen aihetta.

    Äänestä

  • Sanelma kirjoitti:

    Ihmiset tekevät itsemurhia hyvin erilaisista syistä. Taustalla on miltei aina joku oman psyyken häiriö. Nykyään tällaiseen vammaisen hoitoon olisi yllin kyllin apua. Kenenkään varsinkaan iäkkään ihmisen ei ole pakko hoivata yksin ketään. Apua on, varallisuudesta ja henkilöllisyydestä riippumatta.

    Äänestä

Älä kysy mitä mieltä muut ovat. Vaan kysy miltä teistä vanhemmista tuntuu. Luuletteko jaksavanne elää suurella todennäköisyydellä vammaisen lapsen kanssa, koko loppuikänne. Kun etukäteen ei voi sanoa kuinka paha tilanne on, eikä voi etukäteen tietää mitä erityishuomiota lapsi vaatisi.
Jokainen meistä elää omaa elämää. Eivät ulkopuoliset voi eikä saakkaan sanoa miten juuri sinä päätät tehdä minkäkin asian suhteen.

"Onko kyse ihmisen puuttumisesta evoluutioon, annetaan vain täydellisten syntyä ja kerätään huonot pois, eliminoidaan ne kokonaan?"

Jos asiaa ajatellaan noin. Niin mietippä mitä vastaavissa tilanteissa eläinmaailmassa tapahtuu. Sitä samaa on tapahtunut ja tapahtuu edelleen jossakin päin maailmaa. Sillä evoluution luonnehan on juuri se, että heikot ja sairaat karsiutuvat pois. Se on ihmisen oma keksintö auttaa heikkoja ja sairaita, ainakin jossain määrin. Mikä ei kyllä terveissä mittakaavoissa ole yhtään huono homma.
Eli ihminen on jo puuttunut evoluutioon, siitä on ihan turha olla enää huolissamme.

Äänestä
  • Tämähän olikin mielipidekysymys, kysyin mitä mieltä muut ovat.

    Eläinmaailma on aivan eri maailma kuin meidän maailmamme, on selvää ettei eläimillä voi olla samaa mahdollisuutta selviytyä kuin ihmisellä..

    Itse en olisi todennäköisesti jokunen vuosisata sitten pystynyt selviytymään heikon näköni takia. En olisi pystynyt tekemään töitä jolloin minulla ei olisi ollut mahdollisuutta elättää itseäni.

    Tarkoitaitko tuolla "se on ihmisen oma keksintö auttaa sairaita ja heikkoja" tuolla "ihminen on jo puuttunut evoluutioon". Sekö sinun mielestäsi on evoluutioon puuttumista?

    Äänestä

  • Pinna86 kirjoitti:

    Tämähän olikin mielipidekysymys, kysyin mitä mieltä muut ovat.

    Eläinmaailma on aivan eri maailma kuin meidän maailmamme, on selvää ettei eläimillä voi olla samaa mahdollisuutta selviytyä kuin ihmisellä..

    Itse en olisi todennäköisesti jokunen vuosisata sitten pystynyt selviytymään heikon näköni takia. En olisi pystynyt tekemään töitä jolloin minulla ei olisi ollut mahdollisuutta elättää itseäni.

    Tarkoitaitko tuolla "se on ihmisen oma keksintö auttaa sairaita ja heikkoja" tuolla "ihminen on jo puuttunut evoluutioon". Sekö sinun mielestäsi on evoluutioon puuttumista?

    "Tarkoitaitko tuolla "se on ihmisen oma keksintö auttaa sairaita ja heikkoja" tuolla "ihminen on jo puuttunut evoluutioon". Sekö sinun mielestäsi on evoluutioon puuttumista?"

    Kyllä. Evoluutiota on, että luonto karsii heikot ja sairaat yksilöt pois. Sen tarkoitus on pitää lajien geeniperimä hyvänä jotta laji säilyisi. Monessa asiassa ihminen on jo kauan puuttunut luonnon omaan karsintaan. Kuten jo aijemmin sanoin, ei se terveissä rajoissa ole huono juttu, eikä väärin. Se vain tarkoittaa sitä, että ihmiselle itselleen on kehityksen mukana tullut sekin taakka, että jotenkin syntyvyyttä on säännösteltävä. Joskus viimekädessä jopa abortilla.

    Se, että eläinmaailma on nykyään niin kaukana meidän nykymaailmasta, ei katkaise sitä napanuoraa väliltämme.

    Äänestä

nooh sen on jokaisen oma päätös mut mistä sitä tietää tuleeko vammainen lapsi vai ei. koska ne testit mitkä tehään niin ei ole 100% varmoja tai ainakaa se yks minkä tiedän niin se vois näyttää positiivista vaikka oliski negatiivinen ite en uskaltais aborttia tehä vaikka näyttäs positiiviselta.ei olis sitte jälkeen päin kuulla että lapsi oliskin ollut terve. mut jokaisen oma asia

Äänestä
  • sairauksia jotka näkyvät varmasti testeissä ja eikö esim. downin syndromaepäilyn osuessa kohdalle tehdä kromosomitutkimus(?) joka asian varmasti paljastaa.

    Äänestä

  • sellaisia kirjoitti:

    sairauksia jotka näkyvät varmasti testeissä ja eikö esim. downin syndromaepäilyn osuessa kohdalle tehdä kromosomitutkimus(?) joka asian varmasti paljastaa.

    down ja moni muu voidaan todeta kromosomitutkimuksella. pahat epämuodostumat havaitaan ultrassa varsinkin jos tiedetään mitä etsitään.

    tietysti on olemassa monia periytyviä sairauksia/vammoja joita ei voida sikiöaikana todeta ja sellaisten perheiden kohdalla onkin jo aikamoista arpapeliä lasten hankinta..

    myös abortointi saa ihan uuden näkökulman kun perheeseen kenties on tulossa toinen vammainen lapsi!

    eikä aina voi tuijottaa omaan napaan joskus olisi syytä miettiä sen syntyvän lapsenkin kohtaloa ja elämää. ei todellakaan kaikilla ole kaikki hyvin ja elämä paista kuten tuolla yllä yhden kirjoittajan siskolla! on itseasiassa aika poikkeuksellista että down todella pystyy normaalioppimäärään ja valmistuu erityisammattikoulusta ammattiin jossa myös saa töitä, tosin nekin työt ovat yleensä työkeskuksissa... oman elämän hallinta on sitten vielä ihan oma sarka.

    Äänestä

  • äitee +4 kirjoitti:

    Mielestäni paljon riippuu vamman tasosta. Jos on hieman epämuödostunut käsi, tai lyhytkasvuinen, voi elää täyttä ja onnelista elämää. Mutta jos on vaikeasti vammainen, vaatii 24h hoitoa, eikä koskaan pysty tekemään mitään itse, niin onko se elämisen arvoista? Varsinkin jos perheessä muitakin lapsia, vaikeasti vammainen lapsi vie vanhempien voimat, ja terveet lapset voivat jäädä huomioitta:( Ja jos halutaan tarkastella asiaa klobaalisti, niin onko järkeä että länsimaissa "paijataan" vaikeasti vammaisia ihmisiä, kun köyhissä maissa terveet ihmiset kuolevat nälkään ja tauteihin. Meillä on toki esim. suomessa varaa perustaa kehitysvammaisille (ja puhun nyt todella vaikeasti vammaisista´, en lievästi) kouluja, joissa he oppivat vuosien kuluessa laskemaan kymmeneen ja oppivat viikonpäivät. Lainkaan väheksymättä näitä taitoja, ja tälläisessä koulussa vierailleena, tuli kyllä mieleen että onko siinä mitään järkeä. Tiedän etteivät rahat automaattisesti siirry mihinkään yhteiseen hyvään, jos em. kouluja vaikkapa karsittaisiin, mutta ajatuksella saanee leikitellä? Jokaisen vaikeasti vammaisen kouluttamiseen (siis juuri että oppii viikonpäivät, värit, laskemaan kymmeneen ymv.) menee tuhottomasti rahaa, enemmän kuin esim. tavallisen peruskoululaisen kouluttamiseen. Entä jos tämä raha, joka ei koskaan johda esim. siihen että ihminen pystyy elättämään itsensä omalla työllään (kuten jotkut, esim. downin syndroomasta kärsivät pystyvät kun heitä köoulutetaan)käytettäisiin kehitysmaiden ihmisten kouluttamiseen? Tällä rahalla koulutettaisiin monia, monia ihmisiä esim. Afrikassa lukemaan ja johonkin ammattiin. Ja nämä taas parantaisivat omaansa ja muiden elämää, toimimalla esim. sairaanhoitajina. Monet ihmiset saisivat toimeentulon, parantaisivat elin oloja, ja lapsia kuolisi vähemmän, kun vanhemmat saisivat oikeata tietoa taudeista ja rokotuskampanjoita voitaisiin lisätä. Maanviljelijöille voitaisiin opettaa kannattavampaa maanviljelyä, jakaa ehkä siemeniä, polttopuita kerääville paimentolaisille voitaisiin opettaa eroosion välttämistä jne. lista on loputon... Suomi voisi painottaa apunsa esim. yhteen valtioon/alueelle, näkyviä tuloksia saataisiin aikaan lyhyessä ajassa. Tämä on vain valinta kysymys, ajattelemmeko asiaa suomen sisäisesti vai klobaalisti. Ja totta on, että rahaa hassataan mitä turhempiin asioihin, ei karsinta listassa minunkaan mielestäni ole vaikeasti vammaisten koulutus se ensimmäinen karsittava kohde. Mutta se miksi se tuli mieleen, oli juuri se, että täällä "tuhlataan" rahaa sellaiseen, missä ei ole oikeastaan mitään järkeä. Ainakin jos ajattelee itsensä Afrikkalaiseksi köyhäksi äidiksi, jonka yksikään kuudesta lapsesta ei osaa lukea. Toivoisiko siinä tilanteessa, että länsimaissa luovuttaisiin em. koulutuksesta, jotta omat terveet lapset saisivat paremman tulevaisuuden, ja pystyisivät parhaassa tapauksessa parantamaan koko kylän elämää? Elämä ei ole reilua, mutta joskus se on epäreilua sinun hyväksesi...

    Äänestä

  • hmm kirjoitti:

    jos asioista suoraan puhutaan niin todellisuudessa yksikään kehitysvammainen ei työllisty vapaille työmarkkinoille ilman tukitoimia ja silloin hän ei tule palkallaan toimeen vaan edelleenkin nauttii eläkettään ja naurettavaa "palkkaa".

    mikä taas on vaihtoehto niille lapsille jotka oppivat maksimissaan viikonpäivät? mitä he tekevät jos heillä ei opetusta ole? entäs ne jotka eivät opi mitään todellista taitoa koskaan? ne jotka muuten viruisivat jossakin koska kukaan ei ole opettanut kävelemään tai edes vuorovaikutustaitoja alkeellisellakaan tasolla (se minkä vauva oppii noin 3kk iässä..).. oletko valmis siihen että meillä olisi ihmisiä jotka odottavat kuolemaa koska ei ole muuta? aiheeseen voi perehtyä katselemalla dokkareita kiinasta tai aikanaan tuli romaniasta joka herätti suurta kohua!

    tosin on huomattava sekin että osa vammaisista hyötyy opetuksesta ja ovat siten pienemmän avun tarpeessa ja homma voi olla kiinni liikkumisesta, syömistaidosta tms jokapäiväisestä asiasta jonka takia hänen hoitopaikkansa valitaan. henkilökunta on kuitenkin määritelty työn mukaan ja sitä työtä vähentää jokainen asiakkaan osaama taito.

    eli olisit valmis heittämään joidenkin ihmisten ihmisarvoisen elämän laidan yli jotta joku afrikassa saisi paremman tulevaisuuden? oletko tietoinen että afrikan suurin ongelma ei ole raha-avun puute vaan sen avun jako? on totuttu saamaan apua ilman omaa panosta, lisäksi siihen vuosisataiset perinteet elää niin homma ei todella ole rahasta kiinni ollenkaan niin paljoa kuin yleisesti ajatellaan vaan suurin este on asenteet! ja asenteet siellä afrikassa... aiheeseen voi perehtyä tutustumalla suomeen tulleiden somalien tapaan elää edelleen täällä!

    kun vielä aatellaan koko vammaissektoria niin sillä alueella on kymmeniä tuhansia työpaikkoja. mistähän ne rahat otettaisiin heidän töidensä vähentyessä tai loppuessa kokonaan ja siirtyessä kortistoon? kysehän on naisista jotka tietysti voisivat hoitaa kotia... nehän jo jyvitettiin huono-osaisille! ja mistä saataisiin ihmiset tekemään töitä niissä olosuhteissa joihin vähitellen ajauduttaisiin? olisitko valmis itse menemään silloinkaan vammaistyöhön??

    keskivertokustannuksia ihan vaan tiedoksi ettei tarvitse arvailla; vaikeavammaisen opetus maksaa kuukaudessa noin 500-600€, asuminen laitoksessa 1600-1950€, eläkkeestä jää käyttöön 88€...

    Äänestä

  • hmm kirjoitti:

    Mielestäni paljon riippuu vamman tasosta. Jos on hieman epämuödostunut käsi, tai lyhytkasvuinen, voi elää täyttä ja onnelista elämää. Mutta jos on vaikeasti vammainen, vaatii 24h hoitoa, eikä koskaan pysty tekemään mitään itse, niin onko se elämisen arvoista? Varsinkin jos perheessä muitakin lapsia, vaikeasti vammainen lapsi vie vanhempien voimat, ja terveet lapset voivat jäädä huomioitta:( Ja jos halutaan tarkastella asiaa klobaalisti, niin onko järkeä että länsimaissa "paijataan" vaikeasti vammaisia ihmisiä, kun köyhissä maissa terveet ihmiset kuolevat nälkään ja tauteihin. Meillä on toki esim. suomessa varaa perustaa kehitysvammaisille (ja puhun nyt todella vaikeasti vammaisista´, en lievästi) kouluja, joissa he oppivat vuosien kuluessa laskemaan kymmeneen ja oppivat viikonpäivät. Lainkaan väheksymättä näitä taitoja, ja tälläisessä koulussa vierailleena, tuli kyllä mieleen että onko siinä mitään järkeä. Tiedän etteivät rahat automaattisesti siirry mihinkään yhteiseen hyvään, jos em. kouluja vaikkapa karsittaisiin, mutta ajatuksella saanee leikitellä? Jokaisen vaikeasti vammaisen kouluttamiseen (siis juuri että oppii viikonpäivät, värit, laskemaan kymmeneen ymv.) menee tuhottomasti rahaa, enemmän kuin esim. tavallisen peruskoululaisen kouluttamiseen. Entä jos tämä raha, joka ei koskaan johda esim. siihen että ihminen pystyy elättämään itsensä omalla työllään (kuten jotkut, esim. downin syndroomasta kärsivät pystyvät kun heitä köoulutetaan)käytettäisiin kehitysmaiden ihmisten kouluttamiseen? Tällä rahalla koulutettaisiin monia, monia ihmisiä esim. Afrikassa lukemaan ja johonkin ammattiin. Ja nämä taas parantaisivat omaansa ja muiden elämää, toimimalla esim. sairaanhoitajina. Monet ihmiset saisivat toimeentulon, parantaisivat elin oloja, ja lapsia kuolisi vähemmän, kun vanhemmat saisivat oikeata tietoa taudeista ja rokotuskampanjoita voitaisiin lisätä. Maanviljelijöille voitaisiin opettaa kannattavampaa maanviljelyä, jakaa ehkä siemeniä, polttopuita kerääville paimentolaisille voitaisiin opettaa eroosion välttämistä jne. lista on loputon... Suomi voisi painottaa apunsa esim. yhteen valtioon/alueelle, näkyviä tuloksia saataisiin aikaan lyhyessä ajassa. Tämä on vain valinta kysymys, ajattelemmeko asiaa suomen sisäisesti vai klobaalisti. Ja totta on, että rahaa hassataan mitä turhempiin asioihin, ei karsinta listassa minunkaan mielestäni ole vaikeasti vammaisten koulutus se ensimmäinen karsittava kohde. Mutta se miksi se tuli mieleen, oli juuri se, että täällä "tuhlataan" rahaa sellaiseen, missä ei ole oikeastaan mitään järkeä. Ainakin jos ajattelee itsensä Afrikkalaiseksi köyhäksi äidiksi, jonka yksikään kuudesta lapsesta ei osaa lukea. Toivoisiko siinä tilanteessa, että länsimaissa luovuttaisiin em. koulutuksesta, jotta omat terveet lapset saisivat paremman tulevaisuuden, ja pystyisivät parhaassa tapauksessa parantamaan koko kylän elämää? Elämä ei ole reilua, mutta joskus se on epäreilua sinun hyväksesi...

    Ehkäpä kannattaa ensin järjestää tämän maan omat ongelmat kuntoon ennekuin aletaan käyttää vammaisten kouluttamiseen tarkoitetut rahat afrikanmiehen siemeniin.

    Asiaa kannattaa ajatella toiseltakin kantilta. Vammaiselle lapselle koulussa käyminen ei merkitse pelkästään värien ja numeroiden opettelua, siinä on monta muuta puolta. LApsella on edes joitakin sosiaalisia kontakteja kun hän käy koulussa. Vanhemmat saavat edes sen verran päivässä omaa aikaa. Koulunkäynti on vammaisen lapsen kuntouttamista, ei siellä käydä vaan opettelamssa numeroita. Miksi väheksyt värien, numeroiden ja viikonpäivien opettamista? Miksi se ei ole tärkeää? Miksi vammaisella lapsella ei olisi tätä oikeutta, kun sinulla on mahdollisuus Suomessa ilmaiseksi väitellä vaikka tohtoriksi.

    Miksi ihmeessä pidät näiden lasten opettamista turhuutena?

    Miksi minun pitäisi maksaa maksammillani verorahoilla afrikan ihmisten koulutuksia (etenkin kun en saa mitään todisteita siitä mihin rahat menevät) ja oma vammainen lapseni jäisi ilman minkäänlaista porttia ulkomaailmaan?

    Kehoitan jokaista suomalaista käymään edes kerran elämässään todella köyhässä maassa. Näkemään mitä todellinen nälkä on ja kohtaamaan sen, kuinka lapset kuolevat mitättömiin tauteihin, lääkkeiden, aliravitsemuksen ja tietämättömyyden vuoksi:( Tuntea se, miten kuolema on koko ajan läsnä, ja kuinka tulevalta ei ole odotettavissa kun toivottomuutta. En ymmärrä, miten ne ihmiset jaksavat, itse en jaksaisi vaan luovuttaisin. Me elämme lintukodossa, mutta on hyvä kysyä kuinka kauan? Ei tarvita kun jokin myrkkykatastrofi Venäjällä tmv. ja voimme joutua jättämään maamme. Silloin olisi hyvä, että jossakin olisi paikka mihin paeta. Asioihin voi vaikuttaa monella tavalla, ja toivottavasti yhä useampi tekee niin. Me emme voi enää ajatella vain omaa etuamme, vaan tunnettava vastuumme koko maapallosta. Jos niin teemme, ehkä vielä muutamalla seuraavallakin sukupolvella on täällä vielä elinmahdollisuudet. Tämä planeetta tuhoutuu, sitä emme voi enää estää, ainoastaan lykätä. Mitä enemmän kiertää maailmaa ja kohtaa epäkohtia, sitä enemmän alkaa miettiä, että niin on ehkä hyväkin. Olemme itsekkäitä, ajattelemme vain sitä mitä itse tarvitsemme ja mistä hyödymme, ja mitä meiltä puuttuu. Eikö olisi jo aika avata silmät, ja alkaa tuntea kiitollisuutta siitä, mitä meillä jo on? Puhdas vesi, raitis ilma, joka päiväinen ruoka, lämmin asunto, rauhallinen maa elää, sananvapaus, terveydenhoito, jätteidenkäsittely, koulutus järjestelmä, -jne...

    Haluammeko tähdätä siihen, että saamme pitää em. asiat vain itsellämme, maksoi se sitten mitä tahansa köyhille maille, vai koittaa luopua omista turhuuksistamme, ja jakaa hyvää myös muille? Nämä ovat valinta kysymyksiä, ja jokainen tarkastelee niitä objektiivisesti. On aina helpompi ottaa kuin antaa... Katselemalla uutisia ei tajua köyhien maiden kurjuutta, kanavaakin voi aina vaihtaa. Menemällä itse paikan päälle, todella tajuaa asioita. Ja tulee samalla sekä onnelisemmaksi, että onnettomammaksi ihmiseski. Tajuaa miten hyvin omasssa elämässä asiat ovat, ei enää valita siitä kun sähköt ovat tunnin poikki, tai lähikaupasta oli lempileipä loppunut. Toisaalta tulee myös tietoisemmaksi siitä, miten ihmiset eivät arvosta omaa onneaan, ja vaativat koko ajan lisää. Tuntee olonsa tukalaksi, ja miettii, onko minulla oikeus olla onnellinen, ja toivoton olo kun haluaa auttaa, mutta keinot tuntuvat loppuvan kesken:(

    Ja uskon, että jokainen tohtori Suomessa maksaa velkaansa takaisin valtiolle veroina,ja osa sen lisäksi tekee keksintöjä jotka edes auttavat esim.sairauksien hoitoa, taloudellisempaa energian tuotantoa tai saateiden vähentämistä. Ne hyödyntävät paitsi Suomea, myös muita maailman valtiota.

    Äänestä

  • pihaa kauemmaskin kirjoitti:

    "Ja uskon, että jokainen tohtori Suomessa maksaa velkaansa takaisin valtiolle veroina,ja osa sen lisäksi tekee keksintöjä jotka edes auttavat esim.sairauksien hoitoa, taloudellisempaa energian tuotantoa tai saateiden vähentämistä. Ne hyödyntävät paitsi Suomea, myös muita maailman valtiota. "

    Minä en sitä käsittääkseni mitenkään kiistänytkään?

    Et voi mielestäni rinnastaa tohtoriksi opiskelua ja "värien opettelua" toisiinsa. Toisesta valtio saa "rahansa takaisin", luultavasti korkojen kanssa, toisesta ei. Kaikkea ei voi, eikä pidä arvottaa rahassa, mutta JOS niin halutaan tehdä, tämä lienee selviö kakille... Et siis kiistänyt tmv. asiaa, mutta nostin sen esille, koska asiaa voi katsoa laajemmalla kulmalla.

    Äänestä

  • pihaa kauemmaskin kirjoitti:

    Kehoitan jokaista suomalaista käymään edes kerran elämässään todella köyhässä maassa. Näkemään mitä todellinen nälkä on ja kohtaamaan sen, kuinka lapset kuolevat mitättömiin tauteihin, lääkkeiden, aliravitsemuksen ja tietämättömyyden vuoksi:( Tuntea se, miten kuolema on koko ajan läsnä, ja kuinka tulevalta ei ole odotettavissa kun toivottomuutta. En ymmärrä, miten ne ihmiset jaksavat, itse en jaksaisi vaan luovuttaisin. Me elämme lintukodossa, mutta on hyvä kysyä kuinka kauan? Ei tarvita kun jokin myrkkykatastrofi Venäjällä tmv. ja voimme joutua jättämään maamme. Silloin olisi hyvä, että jossakin olisi paikka mihin paeta. Asioihin voi vaikuttaa monella tavalla, ja toivottavasti yhä useampi tekee niin. Me emme voi enää ajatella vain omaa etuamme, vaan tunnettava vastuumme koko maapallosta. Jos niin teemme, ehkä vielä muutamalla seuraavallakin sukupolvella on täällä vielä elinmahdollisuudet. Tämä planeetta tuhoutuu, sitä emme voi enää estää, ainoastaan lykätä. Mitä enemmän kiertää maailmaa ja kohtaa epäkohtia, sitä enemmän alkaa miettiä, että niin on ehkä hyväkin. Olemme itsekkäitä, ajattelemme vain sitä mitä itse tarvitsemme ja mistä hyödymme, ja mitä meiltä puuttuu. Eikö olisi jo aika avata silmät, ja alkaa tuntea kiitollisuutta siitä, mitä meillä jo on? Puhdas vesi, raitis ilma, joka päiväinen ruoka, lämmin asunto, rauhallinen maa elää, sananvapaus, terveydenhoito, jätteidenkäsittely, koulutus järjestelmä, -jne...

    Haluammeko tähdätä siihen, että saamme pitää em. asiat vain itsellämme, maksoi se sitten mitä tahansa köyhille maille, vai koittaa luopua omista turhuuksistamme, ja jakaa hyvää myös muille? Nämä ovat valinta kysymyksiä, ja jokainen tarkastelee niitä objektiivisesti. On aina helpompi ottaa kuin antaa... Katselemalla uutisia ei tajua köyhien maiden kurjuutta, kanavaakin voi aina vaihtaa. Menemällä itse paikan päälle, todella tajuaa asioita. Ja tulee samalla sekä onnelisemmaksi, että onnettomammaksi ihmiseski. Tajuaa miten hyvin omasssa elämässä asiat ovat, ei enää valita siitä kun sähköt ovat tunnin poikki, tai lähikaupasta oli lempileipä loppunut. Toisaalta tulee myös tietoisemmaksi siitä, miten ihmiset eivät arvosta omaa onneaan, ja vaativat koko ajan lisää. Tuntee olonsa tukalaksi, ja miettii, onko minulla oikeus olla onnellinen, ja toivoton olo kun haluaa auttaa, mutta keinot tuntuvat loppuvan kesken:(

    Ja uskon, että jokainen tohtori Suomessa maksaa velkaansa takaisin valtiolle veroina,ja osa sen lisäksi tekee keksintöjä jotka edes auttavat esim.sairauksien hoitoa, taloudellisempaa energian tuotantoa tai saateiden vähentämistä. Ne hyödyntävät paitsi Suomea, myös muita maailman valtiota.

    olisi minun mielestäni edesvastuutonta - ja puhun vain itsestäni, muilla on erilaisia ajattelutapoja. Olen täällä vierailemassa, kun huomenna on Downin syndrooman seulontatesti, ja toisten kokemukset kiinnostavat.

    Tiedän jo, että vaikka olen iloinen raskaudestani, keskeyttäisin sen, jos kuulisin, että vakava vamma on odotettavissa. Ruumiillinen vamma, vaikka sokeus tai käsivarren puuttuminen, eivät minua haittaisi, mutta älyltään hyvin vajavaista en haluaisi tähän maailmaan saattaa, tieten tahtoen.

    Moni ajattelee eri tavalla, mutta kuka heistä olisi valmis adoptoimaan minun vammaisen lapsoseni (jos sellaisen saisin)?

    Äänestä

Oon vasta 16-vuotias tyttö mut miun mielestä tulis tehdä abortti jos lapsesta tulee vammainen.
Vammaisista ei ole hyötyy yhteiskunnalle. Niitä saa vaan olla hoitamassa suurimmaksi osaksi.
Turha sellasta vaivaa on synnyttää maanpäälle.

Tuo siis oli MINUN mielipide.

Äänestä
  • Olemmeko molemmat deletoitavia? Mikä on määrittelysi "vammaisesta"? Sinä - anteeksi vaan -vaikutat asennevammaiselta.

    Mutta niinhän sitä Leppänenkin sanoi, että ei Suomessa ole työttömyyttä, on vaan vääriä asenteita - se on asennetyöttömyyttä.

    Äänestä

Olen työskennellyt vammaisten lasten ja nuorten kanssa. Osalla heistä on ihanat vanhemmat, jotka nykyisin sanovat että vaikka elämä on raskasta, eivät he osaisi kuvitella elämäänsä ilman sitä pientä " erilasta lastaan" -joka on kasvattanut heitä eniten..
Osa vanhemmista on ikuisesti katkera ja jopa "unohtavat" oman lapsen täysin toisten hoidettavaksi...kun oma julkinen pinta on oltava täydellinen! Kaikkea tuolta väliltä olen tavannut, mutta yksi asia on varma.. Sen oikean päätöksen syntymättömän lapsen kohtalosta voi päättää vain raskaana oleva äiti! Jokainen tilanne on tapauskohtainen, ja paljon riippuu mielestäni siitä avoimuudesta ja elämänasenteesta, jolla päätöstä abortista joutuu tekemään. Eri asia on todellakin vaikeat epämuodostumat sekä tilanne jossa raskaus uhkaisi naisen elämää.
Itse en mene tuomitsemaan herkästi ketään, vaan kuuntelen jokaisen oman "tarinan".
Näitä erilaisia lapsia hoivatessani olen vain usein miettinyt: Kuinka sinusta olisi voinut joku päättää. onko sinun elämäsi minkään arvoinen? --ja monihan meistä voi vammautua seuraavassa risteyksessä..joutua täysin toisten autettavaksi.. olemmeko silloin vähemmän arvokkaita kuin nyt?

Itse olen synnyttänyt kaksi tervettä lasta, mutta jo ennen raskauksia sanoin avomiehelleni, etten pystyisi aborttiin vaikka lapsella todettaisiin jokin kehitysviivästymä tms. Mikään testihän ei ole 100% edelleenkään!

Voimia ihan kaikille asian kanssa painiville.. tietoa on nykyisin niin paljon saatavilla, ja tuttavat antavat neuvojaan..silti itse päätös on meillä naisilla..aina! Voimia siis ja uskoa tulevaan!
-täreintä on antaa tukea siihen päätökseen, olipa se mikä tahansa.. näin uskon!

-saana34

Äänestä

Miksi asiasta puhutaan näin yleisellä käsitteellä, kuin vammainen? Joidenkin ihmisten mielipide tuntuu olevan mustavalkoisesti vain se, että se on riittävä peruste aborttiin, kunhan vain ei ole ns 'normaali'. Kai se sitten on niin häpeällistä, jos vaikka on erilainen lapsi. Olen sitä mieltä, että abortti on oikein vain, jos VARMASTI tiedetään, että lapsi ei esimerkiksi pysty elämään tai on kuollut jo kohtuun. Sitäkään ei aina tiedetä, koska esim unilääkkeet vaikuttavat lapseen niin, että voi näyttää liikkumattomalta. Sikiödiagnostiikka ei mielestäni kerro ollenkaan tarpeeksi lapsen tulevasta elämästä. Itse synnyin vammaisena, sitäkään ei vanhempani etukäteen tienneet. Tarvitsin leikkaushoitoa heti syntymäni jälkeen. Lääkärit tiedustelivat vanhemmiltani pidemmän kaavan mukaan, että hoidetaanko ja leikataanko minua. Onneksi he uskoivat, että tällaisesta vammasta kärsivä selviää, kun hoidetaan! Äidiltäni kysellään melko usein, että eikö minun tiedetty tosiaan etukäteen olevan vammainen. Ei ole kivaa, kun monet on vihjaillu, että miksi minua ei abortoitu. Ihmisillä on aivan selvästi pahoja ennakkoluuloja vammaisia kohtaan. Totuus kuitenkin on se, että vammainen voi selvitä elämässä yhtä hyvin, kuin ns terve olla selviämättä. Minäkin olen asianmukaisen hoidon ansiosta selviytynyt hyvin. Kävelen, juoksen, harrastan, seurustelen jne. Vaikka monet maallikot historiani ja ulkonäköni perusteella ei uskoisikaan, niin olen myös kirjoittanut 'normaalien ihmisten' joukossa ylioppilaaksi ja nyt jatkan opiskeluja liiketalouden parissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pinna86 kirjoitti:

Mitä mieltä olette abortin tekemisestä silloin, kun saadaan tietää että lapsi on vammainen? Saako lapsen abortoida silloin vielä 12 viikon jälkeen, vaikka tervettä lasta ei "periaatteessa" saa?

Onko kyse ihmisen puuttumisesta evoluutioon, annetaan vain täydellisten syntyä ja kerätään huonot pois, eliminoidaan ne kokonaan?

Vai miksei meillä olisi siihen oikeutta, kun siihen kerran nykyään on mahdollisuus, miksemme olisi niin "itsekkäit"(ei se ehkä ole itsekkyyttä mutta kuitenkin) , että tekisimme ehkä omasta elämästämme helpompaa ja tekisimme abortin?

Ihan näin yleisesti siis mitä mieltä te olette asiasta? ONko pahempi synti abortoida down-lapsi kuin lapsi jolla todennäköisesti on vain vähän elinaikaa ja mahdollisesti epämuodostumia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu