Minulla ei ole ystäviä koska en kestä niitä minun luokkani eli duunareiden juttuja.
Kaikki keskustelu kääntyy aina p*lluun ja p*nemiseen ja muuhun sellaiseen.
En ole heitä parempi mutta en vain kestä enää niitä juttuja. Olen saanut kuulla niitä jo ihan pienestä saakka jopa äitini suusta.
Kun töihin tulee uusi työntekijä niin hän on aina siivo suustaan mutta kun tulemme tutuiksi niin alkaa samat jutut.
Haluaisin olla lukupiireissä ja käydä teattereissa jne. ja saada sivistyneempää seuraa mutta en koe olevani tarpeeksi hyvä näihin koska olen vain amis ja fyysisen työn tekijä, eli alinta luokkaa.
Yritin aikuisena lukiota sivistääkseni itseäni mutta lopetin sen kesken. Minun yläasteen päättötodistukseen jäi komeilemaan lukuaineista keskiarvo 6,5 joten mistään älykkäästä kaverista siis ei ole kyse.
Pitääkö tässä vain tyytyä kahteen vaihtoehtoon, joko sietää härskejä juttuja tai sitten olla koko loppuikä yksin?
Haluaisin sivistyneempää seuraa mutta en kelpaa mihinkään
2
398
Vastaukset 2
- Anonyymi
Sivistyneet kaverit eivät asu oppikirjoissa, mene lukupiireihin ja kirja-haasteisiin. Niitä pitäisi löytymän kirjastoista ja neteistä. Käy teatterissa, vain siellä tapaa ihmisiä jotka tykkäävät teatterista jne jne.
Se että ihmisellä olisi vaikka oppimisvaikeus, ei estä sitä, etteikö hänellä voi olla kiinnostusta johonkin muuhun kuin härskeihin vitseihin. - Anonyymi
Suosittelen kansalaisopistojen kursseja. Ei ole pääsyvaatimuksia, aiheita on laidasta laitaan, kädentaitojuttuja, liikuntatunteja, kieliä, yleissivistäviä luentoja jne. Tapaat muita samanhenkisiä ja opit vaikka espanjaa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1091310
- 45901
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50726Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r129674- 70666
- 67616
- 53597
- 55555
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.93473Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20470- 34457
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115453Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32448- 51445
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142443- 5438
- 49437
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e83434- 52403
- 42400