Hei,
Kempeleessä rehottaa korruptio.
Resurssivaliokunnan puheenjohtaja kertoi
joulukuun kokouksessa ettei hänen valiokuntansa antanut ohjausta asiaan jonka jälkeen 4 valiokunnan jäsentä kertoi että itse asiassa halusivat antaa ohjauksen mutta puheenjohtaja esti. Miksi esti? Todenäköisesti siksi että ajoi puhtaasti ja täysin peittelemättä oman urheiluseuransa etua.
Myös se ettei pj ole jäävännyt itseään tuossa valiokuntatyöskentelyssä, on puhdasta korruptiota.
Kokouksen etenemisestä löytyy Kempeleen kunnan youtube-kanavalta tallenne. Tuo kyseinen kohta alkaa ajassa 2h 34min.
Mielestäni tällaiset asiat tarvitsevat päivänvaloa koska ärsyttää että epärehellisellä politikoinnilla ajetaan omaa etua.
Tästä tapahtumasta olen kuullut ihmettelyjä todella monilta Kempeleläisiltä ja tämä sama henkilö on tehnyt tätä jo vuosikaudet kempeleen politikkassa.
Keki korruptio Kempeleessä
0
237
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1481997Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3041691- 931547
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001180Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois761162- 671120
- 221027
- 48987
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl73936Maalaisliiton nuorilta paljon puhuva idea
Taas vongataan lisää tukea... kehdosta hautaan! Maalaisliiton nuoret aka Keskustanuoret haluaa Suomeen valtiollisen dei23907