Ylen säätiedoissa on kummallinen eteläkeskeinen näkökulma. Nyt muun muassa kun lunta on tullut paljon keskisessä osassa maata, jossa liikenne on ollut täysin sekaisin ja pelti kolissut, uutisissa ei ole mitään mainintaa näistä kinoksista.
Katselin oman alueen lumen syvyyttä meteorologin kartalla ja se luku oli täysin väärä. Eilen oli jo yli 20cm ja tänään kaksikymmentä senttiä enemmän eli yli neljäkymmentä on oikea luku. Tämä faktaa ja sen tietää myös aurausväki.
Latuja tehdään!
lumitilanne
10
295
Vastaukset
- Anonyymi
Tämä johtuu siitä, ettei pääkaupunkiseudulla ole tällä hetkellä juuri lainkaan lunta. Helsingin Sanomissakin oli tänään juttu siitä, että luminen Joulu on Etelä-Suomessa vielä epävarma. Kotipaikkakunnallani on lunta liki 30 cm ja sijaitsen Helsingistä noin 60 km sisämaahan. Tämä lienee Etelä-Suomea, vaikkei kehä kolmosen sisäpuolella olekaan.
- Anonyymi
"etelän metia" näkyy. Jos joku pieraisee Helsingissä niin siitä tehdään valtakunnallainen tv-juttu, mutta maakunnista... ei mitään.
- Anonyymi
Et välttämättä ole huomannut, mutta sään uutisoinnissa on todella usein joku satunnainen alue uutisen kohteena.
Esimerkiksi myrskyt yleensä ovat maan länsirannikolla, josta sitten revitään hirveitä otsikoita koko maan uutisena.
Tai ehkä uusimpina se, kuinka Suomessa tällä viikolla jopa -30 astetta, kun etelässä pyörittiin lähempänä nollaa.
Tulihan tuota lunta etelässäkin, mutta 0 astetta ei pidä sitä niinkään lumena. Tuonkin huomasi aurausväki ja liikenne. Joka muuten tulee jäätyessään tekemään vaarallisen kelin.- Anonyymi
Ääriselittely kuuluu nykyään säähän, koska sillä pyritään lietsomaan ilmastohumppaa. Siksi lähes puolitoistatuhatta kilometriä pitkästä suomesta kerrotaan mieluiten ääri huiput. Jos inarissa on 35 pakkasta, mutta turussa +5 ylittää inari uutiskynnyksen olkoonkin, että maan keskiarvo on normaali talviolosuhteessa. Sama jos etelärannikolla myrskyää 35 metriä sekunnissa, mutta pohjoisessa on tyyntä painostetaan etelän uutisointiin, koska parempi ääriolosuhde.
Jos mennään kymmeniä vuosia taaksepäin ei suomi sen erilaisempi ole ollut. Pohjoisessa on aina erilaiset olosuhteet eri vuodenaikoina kuin etelässä.
- Anonyymi
Radion puolella sää kerrotaan usein tarkemmin. Ja ainakin aluetaajuuksilla saa faktaa ja nopeaa tiedotusta vallitsevista olosuhteista. Sellaiselle joka joutuu ajoon, hän saa infoa myös ajokelitiedoista ja sateista ihan netistä. Ylen säätiedot on aika epämääräisiä. Huutosen Matti kertoo keskisen osan tiedot hyvin, hän on alkuperäisasukki :)
- Anonyymi
Olkoonkin että juuri tänään YLE:n Elias Paakkanen kyllä molemmissa uutislähetyksissä selitti maan (osittain poikkeuksellista) lumitilannetta ihan asiallisesti ja selkeäsanaisesti.
- Anonyymi
Ei mitään tietoa paljonko lunta on tullut senttimetreissä
- Anonyymi
Ilmatieteenlaitoksen paikallissääsovellus näyttää ajantasaisen lumitilanteenkin koko ajan.
- Anonyymi
Eilen Ylen pääuutisissa meteorologi kertoi, että Etelä-Suomen lumiharso todennäköisesti sulaa viikonlopun aikana. Tiedoksi, täällä 60 km sisämaahan Helsingistä on yhä 30 sentin "lumiharso".
- Anonyymi
Hauskaa, sait nauramaan. Kiitos, meillä ei riitä enää saappaan varret hieman ylempänä maata :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2664654Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1333019Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit442847Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k232590Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?761791Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061644Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281511- 591400
- 951282
- 471169