Gazassa kuolleiden siviilien määrää "paisutellaan Israelin mustamaalaamiseksi".
Tutkijat syyttävät Gazan terveysministeriötä uhrilukujen liioittelusta.
14.12.2024 The Telegraph/Patrick Sawer,
vanhempi uutistoimittaja
Gazan konfliktissa kuolleiden siviilien määrää on paisuteltu, jotta Israel esitetään tarkoituksellisesti viattomia ihmisiä vastaan, sanotaan raportissa. Tutkijat syyttävät Gazan terveysministeriötä siitä, että se on liioitellut uhrilukuja sisällyttämällä mukaan luonnolliset kuolemantapaukset, jättämällä erottelematta siviili- ja taistelu-uhreja ja ilmoittamalla kuolleiden naisten ja lasten lukumäärän liialliseksi.
Henry Jackson Society -ajatushautomon tekemässä tutkimuksessa esitetään, että Hamasin johtamat Gazan viranomaiset ovat manipuloineet lukuja propagandatarkoituksessa, ja kansainväliset tiedotusvälineet toistavat niitä mielellään kritiikittömästi.
Gazan terveysministeriö on arvioinut, että yli 44 000 ihmistä on saanut surmansa sen jälkeen, kun Israel aloitti sotilaallisen vastaiskunsa Hamasin hyökkäyksiin 7. lokakuuta. Henry Jackson Society totesi Israelin ja Yhdysvaltojen sotilas- ja tiedusteluraporttien perusteella, että noin 17 000 heistä oli Hamasin taistelijoita, mutta “tämä on usein jätetty huomiotta tiedotusvälineiden raporteissa”.
Raportissa todetaan: "Hamasin alaisuudessa toimiva terveysministeriö on järjestelmällisesti paisuttanut kuolleiden määrää, koska se ei ole erottanut siviili- ja taistelukuolemia toisistaan, on ilmoittanut liikaa naisten ja lasten kuolemantapauksia ja jopa sisällyttänyt mukaan henkilöitä, jotka kuolivat ennen konfliktin alkamista.
"Tämä on johtanut kertomukseen, jossa Israelin puolustusvoimat esitetään suhteettomana siviilejä vastaan, vaikka todelliset luvut viittaavat siihen, että merkittävä osa kuolleista on taistelijoita."
Tutkimuksen mukaan Gazan terveysministeriön raportissa havaittiin lukuisia tilastollisia poikkeamia ja epätarkkuuksia. Tutkijat sanovat, että noin 5 000 luonnollista kuolemantapausta, jotka olisivat tapahtuneet myös ilman konfliktia, on ilmeisesti lisätty uhrien luetteloon, mukaan lukien syöpäpotilaat, jotka myöhemmin ilmestyivät luetteloihin niistä, jotka ovat edelleen sairaalahoidossa.
Muita virheitä - joista Gazan terveysministeriö korjasi osan myöhemmin - olivat muun muassa aikuisten uhrien kirjaaminen lapsiksi ja useiden miesten kirjaaminen virheellisesti naisiksi, mikä lisäsi keinotekoisesti kuolleiksi kirjattujen naisten ja lasten määrää.
Tutkijat, jotka totesivat, että suurin osa kuolleista oli 15-45-vuotiaita miehiä, sanoivat havainneensa, että uhrien ikää oli tarkistettu alaspäin vähintään vuodella, kun sitä verrattiin palestiinalaisten väestörekisterin tietoihin, ja näin yritettiin ilmeisesti kasvattaa kuolleiksi kirjattujen lasten määrää.
"Tämä vääränlainen luokittelu edistää sitä, että siviiliväestö, erityisesti naiset ja lapset, joutuvat kantamaan konfliktin päävastuun, mikä saattaa vaikuttaa mielialoihin ja tiedotusvälineiden uutisointiin".
Henry Jackson Society -järjestön mukaan uhriluvuissa ei myöskään eroteta toisistaan IDF:n tappamia gazalaisia ja niitä, jotka ovat kuolleet väärin ammuttujen Hamas-rakettien tai ruoka-avun jakamisen aikana.
Kirjoittajat sanoivat, että useat kansainväliset tiedotusvälineet, kuten BBC, New York Times ja CNN, olivat ottaneet Hamasin hyväksymät uhriluvut todesta.
Raportin mukaan vain viisi prosenttia tutkituista mediaorganisaatioista siteerasi Israelin viranomaisten antamia uhrilukuja, kun taas 98 prosenttia käytti Hamasin hallitseman terveysministeriön antamia lukuja.
Fifty Global Research -ryhmän kansainvälisen Institute of Social and Legal Studies -instituutin tuella laatimassa raportissa syytetään myös YK:ta siitä, että se on sekoittanut siviili- ja sotilasuhreja useissa humanitaarisissa vetoomuksissaan.
“Tämä luo vääristyneen kertomuksen, jossa kaikki uhrit esitetään siviiliuhreina ja joka muokkaa yleistä mielipidettä ja kansainvälistä politiikkaa puutteellisten tai manipuloitujen tietojen perusteella. . ja Israelia syytettiin 'kansanmurhasta', 'etnisestä puhdistuksesta' ja 'rikoksista ihmisyyttä vastaan'."
Ulko- ja kansainyhteisöasiain varjoministeri Priti Patel sanoi The Telegraphille: "Tapahtumien ja tosiasioiden manipulointi paikan päällä koko tämän konfliktin ajan vahvistaa, että Hamasin kaltainen terroristijärjestö vääristelee totuutta edistääkseen omia tavoitteitaan. Tiedotusvälineiden on oltava valppaina ja raportoitava tapahtumista ja tiedoista vastuullisesti ja tasapainoisesti."Sota on tragedia, mutta Israelilla on oikeus puolustautua terroristeja vastaan, joita tukee Iranin hallinto, joka myös uhkaa etujamme ja pyrkimyksiämme tuoda alueelle rauha ja vakaus."
Epätarkkoja lukuja - silti tiedotusvälineet käyttävät niitä edelleen.
“Sodan sumussa totuus on usein ensimmäinen uhri. Tämä ei ole missään selvemmin nähtävissä kuin Gazan konfliktin kuolemantapausten raportoinnissa"
Kokonaan
https://www.telegraph.co.uk/world-news/2024/12/14/number-civilians-kille
Gazassa kuolleiden määrää liioitellaan härskisti
51
274
Vastaukset
- Anonyymi
Mitä ne sotalait sanovat siviiliuhreista? Vielä siinä tapauksessa ettei puolusteta omaa maata. Mitä Israel ei missään nimessä tee. On silkkaa mielikuvituksen tuotetta että terrorijärjestö, jolla ei ole kunnollisia maavoimia, ei ilmavoimia, ei panssarikalustoa olisi yhä hampaisiin asti aseistuneelle maalle, joka kaikki kynnelle kykenevät käyvät armeijan.
On päivänselvää että sodassa vääristellään uhrilukuja. Ei se ole mitään uutinen. Jos Israelilta kysytään että ehkä yksi on kuollut ja sekin teki itsemurhan.
Kyse ei ole siitä onko luvut oikein, vaan siitä ettei pitäisi edes olla mitään mitä vääristellä. Ei pitäisi olla siviiliuhreja mitä vääristellä. Ei ainakaan tuossa mittaluokassa.
Jos virhe olisi yksiöissä yksikössä, niin asiaa voisi ajatella jollain tavalla, mutta jos luku on kymmenissä tuhansissa niin siinä jo liikutaan pahalla alueella.
Ja jos raportoidaan että lapsia on kuollut päivässä 500, niin vaikka luku ei aivan oikea ole niin jos voidaan edes liioitella lähelle tuota lukua, niin kyseessä on hirveä rikos ihmisyyttä vastaan.
Ei voi olla niin että jos vähän valehdellaan, niin entistä enemmän voidaan tappaa.Juuri näin. Totuus on aina sodan ensimmäine urhi. Kumpikin puoli pelaa omaan pussiinsa ja esim YLE ilmoittaa aina että uutinen uhreista on lähtöisin Gazan terveysministeriöstä, joka laskee sen luotettavuutta. Mutta kun ei tosiaan tulisi olla yhtään mitään mistä valehdella.
Aivan samoin sodan alussa kun Hamasin väitettiin jopa kiduttaneen ja tappaaneen pieniä vauvoja, niin tämä otettiin tällä palstalla täytenä totena. Mutta yhtään virallista todeistetta tästä ei ole olemassa. Joten on aivan turha väittää etteikö myös Israel puolesta valehdella.
Tai kun täällä väitettiin että Hamasin on rakentenut niin suuria tunneleita että niissä pääsee ajamaan jopa kuorma-autolla. No kun kuva noista tunneileista tuli julki, niin jokainen pystyi itse tajuamaan, että ei niissä ajeta kuin korkeintaan mopoilla.
https://yle.fi/a/74-20065525- Anonyymi
Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:
Juuri näin. Totuus on aina sodan ensimmäine urhi. Kumpikin puoli pelaa omaan pussiinsa ja esim YLE ilmoittaa aina että uutinen uhreista on lähtöisin Gazan terveysministeriöstä, joka laskee sen luotettavuutta. Mutta kun ei tosiaan tulisi olla yhtään mitään mistä valehdella.
Aivan samoin sodan alussa kun Hamasin väitettiin jopa kiduttaneen ja tappaaneen pieniä vauvoja, niin tämä otettiin tällä palstalla täytenä totena. Mutta yhtään virallista todeistetta tästä ei ole olemassa. Joten on aivan turha väittää etteikö myös Israel puolesta valehdella.
Tai kun täällä väitettiin että Hamasin on rakentenut niin suuria tunneleita että niissä pääsee ajamaan jopa kuorma-autolla. No kun kuva noista tunneileista tuli julki, niin jokainen pystyi itse tajuamaan, että ei niissä ajeta kuin korkeintaan mopoilla.
https://yle.fi/a/74-20065525Hamas on sinun totuutesi. 🤣
- Anonyymi
Venäjällä liikkuu talvisodasta sellainen tarina, että radiosta tuli uutiset, miten paljon suomalaisia on kaatunut. Vanha mies kuunteli ne aina tarkkaan ja kerran kuunneltuaan valpastui, että hyvä juttu. Toiset kysyivät, että mitä nyt. Vanha mies vastasi, että kaikki suomalaiset ovat nyt kaatuneet sodassa, ketään ei ole enää jäljellä.
Vaikka Suomen sodat olivat koettelemus, niin eivät ne samalla tavalla kuitenkaan aiheuttaneet kärsimystä siviileille kuin mitä Israel tekee. Siitä huolimatta että oli partisaanitoimintaa, mikä on vain hienompi nimi terrorismille.
Talvisodassa tosin saattoi venäläisten kuolleiden siviilein määrä olla nolla.No USA propaganda myös tehnyt samanlainen Afganistanista
että sota loppu nyt demokratia ja naisten oikeus
mitä kävi 20 vuotta USA propaganda
Amerikka juoksi kuin rotta AfganistanistaUSA ei minun ongelma-mutta en voin unohda USA likainen historia ,koska haluan näytän
että olen Ukraina kanssa Venäjä vasta
- Anonyymi
ArtoTTT
Onko meidän "luotettavat" uutismediat käyttäneet vääriä lukuja?- Anonyymi
Mutta onneksi on luotettava järjestö, joka itse kertoo ettei ole konservatiivinen ja neoliberaali, jonka lukuihin voi luottaa. Setakaan ei ole ideologinen järjestö vaan ihmisoikeusjärjestö, koska se sanoo itse niin. Jos laitat "luotettavan" lainausmerkkeihin, niin käytä sitä logiikkaa. Muuten teet itsestäsi "typeryksen".
- Anonyymi
Jos siviilikohteet pommitetaan maan tasalle, niin uhreja joka tapauksessa tulee, sitä ei voi kieltää millään valheella ettei ihmisiä kuolisi. Ei kukaan ole vielä kehittänyt sellaisia ammuksia jotka tuhoaa vain rakennukset ja terroristit.
Ongelman ydin ei ole siinä kuoleeko lapsia päivässä 500 vai 300, vaan siinä että aiheutetaan siviileille tarpeetonta kärsimystä tilanteella joka ei ole ollenkaan välttämätön eikä tarpeellinen. Joku muukin toimintatapa olisi olemassa. Eikä sitä päämäärää saavuteta silti mitä halutaan, vaan voi olla jopa päinvastoin. Sotarikoksilla luodaan vain kasvupohjaa terrorismille ja halulle siihen.
Ei pitäisi riemuita siitä että onkin ehkä kuollut yksi lapsi vähemmän kuin on ilmoitettu ja niin saada oikeutus sotarikoksille, vaa pitäisi miettiä että onko joku muu toimintatapa inhimillisempi ja johtaisi parempaan lopputulokseen.- Anonyymi
ArtoTTT
Totta Hamas on sitten vapauttanut kaikki panttivangit siviiliuhrien välttämiseksi? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ArtoTTT
Totta Hamas on sitten vapauttanut kaikki panttivangit siviiliuhrien välttämiseksi?Eli sinusta on ok tappaa viattomia lapsia ja naisia koska näitä ei ole vapautettu?
Kuinka sairas mieli sinulla on? Ja uskontosiko sinusta teki tuollaisen pahan ihmisen? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli sinusta on ok tappaa viattomia lapsia ja naisia koska näitä ei ole vapautettu?
Kuinka sairas mieli sinulla on? Ja uskontosiko sinusta teki tuollaisen pahan ihmisen?Eli sellaista vääristelyä ja asiatonta solvaamista sinulta jälleen. Ei voi parempaa odottaakaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli sinusta on ok tappaa viattomia lapsia ja naisia koska näitä ei ole vapautettu?
Kuinka sairas mieli sinulla on? Ja uskontosiko sinusta teki tuollaisen pahan ihmisen?Arton kommentti oli asiallinen, vain sinä esittelit pahuuttasi.
- Anonyymi
Avaaja on luonnollisesti itse paikan päällä laskemassa tapettujen naisten ja lasten ruumiita?? Kaikenmaailman linkeillä on nolla todistusarvo.
- Anonyymi
Israel on natsivaltio. Osaa ainostaan tuhota ja tappaa.
- Anonyymi
Mene natsi muualle
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mene natsi muualle
Opettele sinä suomea! Internet pitäisi ottaa kokonaan pois teiltä, jotka eivät edes pilkkua osaa käyttää. Ruoka vielä kortille teiltä, niin ette tuhlaa avustuksianne tupakkaan, huumeisiin ja kaljaan. Muistakaa, ettei äänestämällä voi vaikuttaa, sillä tuonkin viestin kirjoittajalla on yksi ääni kuten sinulla tai minulla. Pelottava ajatus kuitenkin.
- Anonyymi
Nyt uutisoidaan että sopimus vankienvaihdosta ja aselevosta vastarinnan ja miehittäjien välillä on todella lähellä.
Se minkä olisi voinut tehdä jo heti alkuun jos on tärkeää vapauttaa panttivangit eikä pääasia ole vain tappaa silmittömästi ihmisiä keksien sille syyksi että nyt tässä taistellaan olemassaolosta piskuista terroristijärjestöä vastaan, jossa on vaikea erottaa siviiliä terroristeista. Tai ei oikeastaan edes ole väliä erottaa. Jokainen kuolema on voitto. - Anonyymi
Eli osa siviileiksi lasketuista massamurhatuista onkin Hamasin kannattajia.
Gaza sota kuollut 4 kk vauva ,varma sinun pieni aivo sano että 4 kk vauva myös ollut terroristi Hamasin kannattaja
- Anonyymi
Kyllä, oletko kullut jonkun Gazassa vastustavan Hamasia?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä, oletko kullut jonkun Gazassa vastustavan Hamasia?
No ei kai ne vastauta sitä koska se taistelee naisten ja lasten murhaajaa vastaan.
- Anonyymi
Jos noin paljon on kuollut niin pitäisi olla jatkuvat hautajaiset menossa .Entäpä mihin on saatu haudattua
- Anonyymi
Gazassa kuolleet ovat asepuvussa olevia terroristeja, siviilivaatteissa olevia terroristeja, ihmiskilpiä ja sattumalta luvattomassa paikassa ryöstelemässä olleita siviileitä.
- Anonyymi
Nehän haudattiin jätesäkeissä joukkohautaan. Siitä näytettiin video. Aika karua touhua kun kaivinkone tekee kuopan, ihmiset kipataan siihen ja peitetään.
- Anonyymi
Ihanko kerralla hautasivat? 🤣
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihanko kerralla hautasivat? 🤣
Sen mitä kuolleita on. Jos 500 lasta kuolee päivässä, saa kaivinkone huhkia joka päivä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sen mitä kuolleita on. Jos 500 lasta kuolee päivässä, saa kaivinkone huhkia joka päivä.
Sinulla taitaa olla kokemusta lasten murhaamisesta?
- Anonyymi
Ah, vanha kunnon "puskutraktori työntää kalmoja kuoppaan" -video. Tämä on varmaankin sama klippi, joka on pyörinyt jokaisen kofliktin ja yhteenoton tiimoilla jo viimeiset 80 vuotta.
- Anonyymi
pyhän iisraelin koston jumala iskee tornadon tavoin, basaari elää se on vain,
ja kostetaan, verikosto elää, seuraavat sukupolvet, ympärileikatut, traumatisoidet jatkaa kostoa... - Anonyymi
Suljetko silmäsi ja korvasi siltä, mitä GAzassa tapahtuu, suljetko silmäsi ja korvasi Yhdysvaltain johtaman Israelin suorittamalta ihmisten teurastukselta Gazassa?
- Anonyymi
Varmuudella ei tiedetä mitä tapahtuu. Ei pidä myöskään unohtaa kuka aloitti raakalaisuudet? Kuka pitää gazalaisia ihmiskilpinä? Kuka hakee oikeutta terrorismilleen väärällä säälillä? Kuka syö ja myy avustukset? ...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varmuudella ei tiedetä mitä tapahtuu. Ei pidä myöskään unohtaa kuka aloitti raakalaisuudet? Kuka pitää gazalaisia ihmiskilpinä? Kuka hakee oikeutta terrorismilleen väärällä säälillä? Kuka syö ja myy avustukset? ...
"Kuka pitää gazalaisia ihmiskilpinä"
Eli jos sivullisia pidetään ihmiskilpenä, on sinusta oikeutettua murhata heidät? Tekikö uskonto sinusta tuollaisen pahan ihmisen? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kuka pitää gazalaisia ihmiskilpinä"
Eli jos sivullisia pidetään ihmiskilpenä, on sinusta oikeutettua murhata heidät? Tekikö uskonto sinusta tuollaisen pahan ihmisen?Eli osaat pahuuttasi hyökätä täällä vain henkilöön solvaten ja tahallisesti vääristellä, et ymmärtää toista oikein ja kommentoida sitten siihen.
Huomaisit, ettei hänen kommentissaan ollut samaa pahaa, vaan siinä keskityttiin asiaan.
Ottaisit siitä mallia ja vastuuta omasta käytöksestäsi.
- Anonyymi
Tosi on että sodassa ei pitäisi siviiliuhreja edes tulla koska siviilit pyritään evakoimaan sodan jaloista, mutta sitähän Hamas ei edes tee vaan estää siviilien pitääkseen heitä ihmiskilpinään.
- Anonyymi
vaan estää siviilien lähtemisen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
vaan estää siviilien lähtemisen
Mihin ne menis edes?
Ihmiset kotoaan. - Anonyymi
No tämänkin palstan uskovaiset ovat näyttäneet millaisia petoja he ovat kun toivovat suoraan siviilien murhaamista. :(
- Anonyymi
Ei pitäisi mutta Saksassa ja Japanissa oli valtava määrä siviiliuhreja aikoinaan. Ja Gazan siviilikuolemien syy on Hamasissa, sillä Gazassa kuolleet ovat asepuvussa olevia terroristeja, siviilivaatteissa olevia terroristeja, ihmiskilpiä ja sattumalta luvattomassa paikassa ryöstelemässä olleita siviileitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mihin ne menis edes?
Ihmiset kotoaan.Eikö sitä jos evakoidaan yleensä lähdetä kodeistaan. Niinhän täältäkin siviilit lähtivät kodeistaan Ruotsiin evakkoon.
Onhan siellä Gazassa satojen kilometrien pituisia tunneleita, joita Hamas on sinne kansojen lähettämillä avustusrahoilla rakentanut kai sinne olisi muutamia siviilejäkin mahtunut pommituksista suojaan jos tahtoa heillä olisi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mihin ne menis edes?
Ihmiset kotoaan.Suomessa on tilaa jokaiselle. Ei kai Israelissa elä kuin max. kaksi miljoonaa arabia. Mahtuvat Suomeen ihan helposti jokainen ja samalla meillä ratkeaa työvoimapula mahtavasti.
- Anonyymi
Tuemme Israelin kansaa ja iloitsemme kun se iskee terroristien kimppuun.
- Anonyymi
Tuohan vastaa holokaustin kiistämistä. Koska uudessa laissa kaikkien kansanmurhien kiistäminen on rikos, niin on myös tuon.
- Anonyymi
Gazassa ei tapahdu mitään kansanmurhaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Gazassa ei tapahdu mitään kansanmurhaa
Ja jos tapahtuisi, oma vika. Mitäs ovat siellä pommien alla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja jos tapahtuisi, oma vika. Mitäs ovat siellä pommien alla.
Typerä kommentti,
Ei olisi oma vika. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Gazassa ei tapahdu mitään kansanmurhaa
Ja jos tapahtuisi, niin sitä ei hyväksyttäisi myöskään Israelilta..
Täälläkin yritetään loukata väittäen muuta, kun kyse on vain siitä onko faktojen pohjalta todellisuudessa kyse määritelmien mukaisesta kansanmurhasta vai jostain ihan muusta.
Tuollaista termiä pitäisi käyttää vastuullisesti.
- Anonyymi
6 000 000 kuollut?
- Anonyymi
Sekö tavoite?
Vähän vielä pitää pinnistää siihen.
- Anonyymi
Jos mieltynyt tappamiseen mikään tavoite ei ole liian suuri eikä mahdoton.
- Anonyymi
Koulussa ei pian voi sanoa kansanmurha kun se mielletään uskonnollisuudeksi ja sen tuputtamiseksi miten sellaisen voi tehdä.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
24h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?133708Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain
Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja272830Suomessa eletään liian pitkään
"Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy2642673Deodoranttiteollisuus
Annan ilmaisen vinkin. Kyseinen teollisuus voisi alkaa valmistaa kuolleen ruumiin hajua. Olisi varma hittituote, ainakin51875- 2171405
- 721210
Martinan mies on Suomessa.
Siellä se on Martinan instassa ja täällä on jo ero tullut. Voi että kun huvittaa...1561027Maistaisitko sinä näitä valmisruokia?
Terhi Kinnari ja Kinnarin tila voitti Suomalainen menestysresepti -kisan. Makuja Kinnarin tilan kaurapohjaisissa aterioi30963Voitaisko olla kavereita?
Haluaisin aloittaa puhtaalta pöydältä sinun kanssasi, tabula rasa. Minä lopetan sinun perääsi haikailun, ja sitten sinäk2917Tuo yksi tampio vielä ilmeisesti kuvittelee
Että joku itkee peräänsä täällä vinkuen jotain utopistista kadonnutta rakkauttaan kaksoisliekit silmissä leiskuen. Pyhä90907