Kun katsoo mikkeliläisten naamaa, niin suurimmasta osasta oikein huokuu sisäsiittoisuuden tulos. Mikkeli on Suomen Missisippi. Siitä huomaa, että äänestetään aina samat oikeistojermut ja niiden hännystelijät kunnanvaltuustoon ja yhteisen hyvän ajajat jyrätään kierolla pelillä pois. Hävetkää! Mutta eihän sisäsiittoisen äly riitä häpeään.
Mikkelin väestörakenne
Anonyymi-ap
2
184
Vastaukset
- Anonyymi
Tässä näkee muka sivistyneen vasemmistolaisen eläkeläisen asiallisuuden. Vaikka väittää itseään maisteriksi, käytös on kuin palvelutalon asukkailla joilla jopa peruskoulu on suoritettu mukeutettuna.
Koulutus ei kerro yhtään mitään ihmisestä ja maisteriksi pääsee myös keskimääräistä alhaisemmalla älykkyydellä.
Mutta ainakin suoraan todisti kirjoituksen pitävän paikkaansa, ainakin omalla kohdallaan. - Anonyymi
totuuden saa ainoa sanoa. tavattoman rumia valtaosa täällä. länsisuomessa paljon paremman näköisiä ihmisiä ja erityisesti pidempiä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol5472099Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis3851692Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H211519Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe641398- 561082
JM lukkoliike
Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran191076- 1181067
Pankin avajaiset
Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti16848Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."
Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka11824Miten kesäsi meni?
Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?66813