Mitä ihmettä tekisin kesälomalla? Tuntuu että koko kesä menee ihan hukkaan kun ei tiedä mitä tekisi. Olen harvinaisen yksinäinen ja tosi huono ihmissuhteissa, eli minulla ei ole kavereita. Asun tällaisella ärsyttävällä paikkakunnalla jossa ei ole tietääkseni mitään vapaa-ajanviettomahdollisuuksia, eikä oikein ole varaa matkustaakaan. Täysi-ikäinen olen mutten käy baareissakaan, ei ole kavereita joiden kanssa käydä, enkä oikeastaan haluakaan. Tietysti kesällä olisi kivaa istua terassilla, mutta kun ei ole seuraa sinnekään. Pyöräilemässä olen käynyt hyvällä säällä, mutta se ei todellakaan ole elämää. Yksin ei ole kiva ajella ruosteisella romulla ympäri kylää... onko täällä ketään joka tietäisi mitään tekemistä kesäksi? Kesätöitä on tältä tuppukylältä turha hakea (ja tuskin enää edes ehtisikään).
Heinäkuussa minulla tosin olisi mahdollisuus muuttaa opintojen takia kaupunkiin, mutta eipä sielläkään ystäviä ole saati kesätöitä enää tarjolla. Toivottavasti edes yliopistolla olisi joku joka haluaisi jutella kanssani tai tulisi ihan vapaaehtoisesti juttelemaan... varmaan sielläkin on vaan sellaista sosiaalista porukkaa ja tällainen onneton, ruma, yksinäinen ja hiljainen tyyppi jää itsekseen. Masentaa tämä yksinäisyys. Kesä on kaunis mutta yksinäisen on siitä vaikea nauttia kun elämässä ei ole kaikki hyvin. Tälläkin hetkellä ainoa ystävyyssuhteeni on katkeamaisillaan... eikä ole ensimmäinen kerta. Olen tosi surullinen. Mikä minussa on vikana? En varmaan ole edes tervejärkinen. Kunpa tulevaisuuteni edes jotenkin järjestyisi, aikuisena on varmaan vieläkin vaikeampi saada ystäviä kun ei ole opiskeluja yms. joissa ihmissuhteita syntyy kuin itsestään, tai ainakin helpommin. Taitaisi olla helpompaa lopettaa tämä kaikki tähän. En kuitenkaan halua että vanhempani ja siskoni (jotka minusta sentään välittävät) joutuisivat kärsimään. Olen umpikujassa...
Heinäkuussa minulla tosin olisi mahdollisuus muuttaa opintojen takia kaupunkiin, mutta eipä sielläkään ystäviä ole saati kesätöitä enää tarjolla. Toivottavasti edes yliopistolla olisi joku joka haluaisi jutella kanssani tai tulisi ihan vapaaehtoisesti juttelemaan... varmaan sielläkin on vaan sellaista sosiaalista porukkaa ja tällainen onneton, ruma, yksinäinen ja hiljainen tyyppi jää itsekseen. Masentaa tämä yksinäisyys. Kesä on kaunis mutta yksinäisen on siitä vaikea nauttia kun elämässä ei ole kaikki hyvin. Tälläkin hetkellä ainoa ystävyyssuhteeni on katkeamaisillaan... eikä ole ensimmäinen kerta. Olen tosi surullinen. Mikä minussa on vikana? En varmaan ole edes tervejärkinen. Kunpa tulevaisuuteni edes jotenkin järjestyisi, aikuisena on varmaan vieläkin vaikeampi saada ystäviä kun ei ole opiskeluja yms. joissa ihmissuhteita syntyy kuin itsestään, tai ainakin helpommin. Taitaisi olla helpompaa lopettaa tämä kaikki tähän. En kuitenkaan halua että vanhempani ja siskoni (jotka minusta sentään välittävät) joutuisivat kärsimään. Olen umpikujassa...
Vastaukset 19
Vanhimmat
Nyt pää pystyyn ja piristyt. Hanki vaikka jokin uusi harrastus niin tapaat uusia ihmisiä, ja rohkeasti vaan juttelemaan. Kyllä se siitä!:)
jos se olisikin noin helppoa, niin luuletko että kukaan olisi yksinäinen?
Sun on haettava se itte! Ota ja tee itse aloite,joka päivä jotakin pienin askelin! Ymmärrän pienen tuppukylän haittapuolet, asun itse samanlaisessa mutta sellaisessakin tarjoutuu täällä joka päivä mahdollisuus tutustua ihmisiin. Mitenkähän monen tutun tai puolitutun kanssa vaihdoin muutaman sanasen tänäänkin?
Mikä estää lähtemästä vaikka ei ole kaveria? Itse (olen nainen) liikun missä tahansa, eikä mieleenikään tule että esimerkiksi terassille menoon pitäisi olla joku kaveri. Aina sieltä jotain juttuseuraa löytyy ja jollei löydy voi huvitella tarkkailemalla ihmisiä.
Kaikkein ensimmäiseksi jätä tuo kammoruikutus pois! Happamet mietteet tuovat pysyvästi happamen ilmeen kasvoillesi, mikä ei ole omiaan vetämään ihmisiä puoleesi. Opettele hymyilemään ja ota rennosti, niin ihmiset ovat mielellään seurassasi.
satoja sellaisia jotka laillasi miettivät huolissaan, saavatko he ystäviä...
Katso joku sellainen joka näyttää ujoimmalta ja hiljaisemmalta, sellaista on helpoin lähestyä.
mua ärsyttää ku kaikki aina sanoo et "lähesty vaan sitä ujointa ja hiljaisinta ensin...jne." pyh!! ihan ku ujot ja hiljaiset ei olis ihmisiä ollenkaan ja niitä voi lähestyä ensin ja sitten siirtyä muka "normaaleihin" ihmisiin... haistakaa paska! ja tää oli lähinnä tohon edelliseen tekstiin tää kommentti...
Oletan kuitenkin tuon edellisen kommentin tarkoittaneen että ujot ja hiljaiset ovat todennäköisimmin ystävän tarpeessa. Tavallaan kaksi kärpästä yhdellä iskulla... kumpikin osapuoli hyötyy ja voi sitten siirtyä sosiaalisessa arvoasteikossa normaalien joukkoon. Tai sitten ei mutta eipä ainakaan luulisi siitä mitään haittaakaan olevan...
Voi olla vaikeampaakin tutustua, jos molemmat ovat vetäytyviä. Yhdessä hiljaa...
nuo kysymykset ovat varmaan mielessäsi kun illalla käyt nukkumaan ja aamulla heräät...mietit varmaan että jos olisit sellainen ja sellainen niin asiat olisivat kunnossa, mut pitäisi yrittää vain unohtaa sellainen pyörittely, se on osittain mahdollista :) ja suunnata enempi tulevaisuutta kohti, tuppukylä on tuppukylä ei siellä ole niin mahdollisuuksia ellei kuulu "piireihin" mut opiskelu on selkeesti uusi alku ja siellä on tosiaan paljon porukkaa jotka kaipailevat uusia tuttavuuksia,yhtä kipeästikkin.ja kaupungissa on muitakin mahdollisuuksia,ne pitää vin kaivella,esim jonkin pienen urheiluharrasteen kautta mahdollisuuksia kyllä on, mut oma-aloitteisuutta tosiaan tarvitaan ja olisi varmaan hyvä jos tutkisit varautuneisuuttasi ihmissuhteisiin, miksi näin pitää olla? koska se on vain meidän jokaisen päässä oleva ajatusmalli, sosiaalisuuskin on aika pitkälle opittua, kasvatuksen, kokemusten tulosta (Mun mielestä)ja sellaiseksi voi itsekkin vähitellen muuttua kun vaan tajuaa omat syvallä olevat ajattelumallinsa, kirjastosta löytyy varmaan tuoreitakin opuksia, ujous, sosiaaliset pelot..
(mulle on ollu ainakin hyötyy)
mut luottamusta sulle tulevaisuuteen, vaik nyt tuntuuki surulliselta, nii ei näin tarvi lähitulevaisuudes todellakaan olla! :)
Luin viestisi ja se tuntui hyvin masentavalta. Kaikki asiat tuntuivat olevan huonosti. Kieltämättä joskus voi tuntua että mikään ei ole hyvin eikä minua kukaan ymmärrä jne. Kun murehtii, löytyy lisää murehdittavaa... Mutta jos kysyisin sinulta joitakin asioita, mitähän vastaisit? Millainen on terveytesi? Pystytkö näkemään, kuulemaan, liikkumaan, tuntemaan, maistamaan, haistamaan? Onko sinulla jonkinlainen asunto vai majailetko veneen alla tai kuusen juurella? Vai oletko vankilassa tai mielisairaalassa suljetulla osastolla? Tai ehkä sairastat jotakin parantumatonta kuolemaan johtavaa sairautta? Löytyisikö näistä edellä luetelluista asioista mitään kiitollisuuden aiheita sinulle? Monet asiat eivät ole itsestäänselvyyksiä ja usein liian myöhään huomaa jonkin asian kadottaneensa. Mutta toivon että sinä saisit löytää jotain hyvää elämääsi, uutta toivoa tulevaisuuteen. Ajattele joku hyvä ajatus ja laita hyvä ajatuksesi kiertämään.
Uskomatonta että ees viitsit puhua tuommoista... aivan kuin haluaisit että tässä tunnetaan vielä syyllisyyttä ja omantunnon vaivoja koska jollakin ei ole käynyt yhtä hyvä lykky kuin meillä jotka näemme, kuulemme yms.
Että mitäs me tässä valitamme.
tolla sun logikaallas aidsia sairastavan 4-vuotiaan etiopialaislapsen pitäisi olla kiitollinen siitä, ettei ole syntynyt valkoiseksi ja näin kärvenny auringonpaisteessa.
Minulla täysin samanlainen olo. En kestä, enkä haluakaan kestää yksinäisyyttä enää... Sama asia lähes kuin olisin vankilassa. Kunpa voisin tutustua johonkin, ihan sama sukupuolesta ja muusta välittämättä ja viettää aikaa sekä asua kenties yhdessä. Syksyllä aloitan opiskelun, mutta kesäksi minulla ei ole yhtään mitään.. tiedän et idea on tyhmä, mut jos joku vain tarvii alivuokralaista tai muuten vain kaveria? :) Hetkeäkään ei tuntisi oloaan yksinäiseksi ja tekemistäkin varmasti riittäis kahden pään avulla.
[email protected] mailini. En tiedä kuka innostuisi näin tyhmästä ideasta... mut mielestäni se olis hienoa ja uutta.
ikäsi?
Ihan kun olisit kirjoittanut minun elämästä! Täysi-ikäinen, ajelen vanhalla autolla, asun pienellä paikkakunnalla jossa ei ole mitään elämää, kesätöitä sai ehtiä tuloksetta, kavereita ei oikeastaan ole tai ainakaan sellaisia jotka aidosti välittäisi ja kesä tuntuu todellakin menevän hukkaa!!
Kaiket päivät mä olen kotona tekemättä oikeastaan mitään ja kuolemassa tylsyyteen. "Kavereiden" yhteydenottoa odotan niin paljon että tuijotan kännykkääni melkein 24h/vrk mutta itse en enää halua olla se joka ottaa yhteyttä koska haluan nähdä välittävätkö ne yhtään enää minusta! Luultavasti seuraava yhteydenotto tulee taas olemaan vaan semmoinen että ne haluaa hyötyä minusta.. :(
Välillä tuntuu että olisin masentunut ja se on aivan kamalaa!!! On semmoinen lamaantunut olo!
En halua tehdä mitään itselleni koska minusta on ihana elää!!! On vaan niin yksinäistä kun ei ne välitä...
ei ne välitä susta jos säkään et välitä niistä
niinpä... tajusin sen itsekin.. Pakko sitä on niellä ylpeytensä ja ruveta itse tekemään töitä ystävyyden eteen. Enhän mäkään mikään pyhimys ole.
Tänään vihdoin ymmärsin, että se ainoa ystävyyssuhteeni, joka kesti useita vuosia, on nyt katkennut. Oikeastaan se ei ollut edes minun syyni, vaan se "ystäväni" alkoi vaan haukkua minua koska en halua tehdä kaikkea hänen mielensä mukaan. Hän on jotenkin katkera elämälle koska ei päässyt ylioppilaaksi eikä todennäköisesti selviä ikinä opiskelemaankaan ja purki kaiken minuun. Oikeastaan olen tyytyväinen etten enää ole sellaisen tekopyhän ystävä, mutta samalla joudun toteamaan ettei enää ole ystäviä jäljellä... olen nyt aivan yksin. Syksyllä olen entistäkin yksinäisempi uudessa kaupungissa uusien ihmisten keskellä, sosiaalisesti rajoittuneena. Tuntuu ihan sanoinkuvaamattoman pahalta. Tekisi mieli mennä pihalle ja huutaa täysillä kaikki naapurit hereille. Miten voi elämä olla tällaista? Ja tiedän ettei tämä ole mitään teini-ikäisen ahdistusta ja kapinaa ulkomaailmaa kohtaan vaan ihan oikea, elämää rajoittava ongelma. Kohta varmasti mielenterveyskin jo kärsii... olen niin ahdistunut etten voi sitä enää kuvata sanoin tähän viestiini. Itkettää.
"...ksin. Syksyllä olen entistäkin yksinäisempi uudessa kaupungissa uusien ihmisten keskellä, sosiaalisesti rajoittuneena..."
Etpä olekaa! :) Syksyllä menet sinne uuteen kaupunkiin ja ehkä tapaat siellä vaikkapa opiskelun merkeissa "minut", joka myös odotan innolla syksyä ja sitä että pääsee taas yliopistolle hengaileen :)
Se on aivan huippua, siellä näkee vaikka ja ketä, ei oo pakottavaa kiirettä mihinkään. Välillä tietenki ressi yrittää koputella ovelle, mutta aina löytyy kavereita joitten kans voi sitte sulateella huolia.
-Syyää porukalla ne rumimmat sammakot sun mielestä pois, niin ei tuu niin paljo rupia yhelle, huomaat että kohta elämä on yhtä hupia!
Varmasti saat uusia kavereita, eikä sitä kannata pelätä!
Aatteleppa, aika moni oottaa juuri sinua, tietämättään ehkä, että voisi mennä juuri sinun kans vaikka syömään.
Eläp' huoli! kyllä sinä löyät kavereita.
Piä vaan silmät auki, ja kato kuka se siellä sua kattelee.... ;)