Ihmettelevät, kun joulusuklaa ei mene kaupaksi

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010910001.html
"Yle: Joulusuklaat menevät huonosti kaupaksi – tässä syy
Kaupaksi menee nyt perinteisiä joulusuklaita, ei uutuuksia.
Suklaa on jo niin kallista, että moni ostaa sitä tänä jouluna vähemmän kuin ennen, uutisoi Yle.
Sekä S- että K-ryhmien mukaan suklaan kysyntä on tänä vuonna laskenut samaan aikaan, kun sen hinta on vuodessa kasvanut 20,2 prosenttia.
Kauppojen mukaan asiakkaat ostavat siksi nyt lähinnä perinteisiä joulusuklaita, eivätkä halua kokeilla uutuuksia, Yle kertoo."

Kauppiaat taitaa olla niin ahneita, että kuvittelee suklaan ostamisen pysyvät ennallaan vaikka hinnat nousee.
Lisäksi suklaapakkausten kokoja on pienennetty, hinta ei suinkaan laske tai pysy samana, vaan hintaa nostetaan.
Toivottavasti kauppiaat jäisi niiden suklaavuorten keskelle todeten joulun jälkeen, ettei suklaa mennyt kaupan.
Lisäksi suklaakovehdit eivät edes maistu hyvälle, kuten ennen, koska niissä on epäterveellistä palmuöljyä ja moni suklaan raaka-aine korvattu halvemmalla, mutta silti suklaan hintaa nostetaan, vaikka maku huononee.
20458
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Palmuöljyllä kulkee vaikka vanha diesel- taximersukin.
Ei sitä suuhun kannata laittaa.

Äänestä
  • Palmuöljy kuulemma tukkii verisuonia ja sitä vaan suklaaseen laitetaan.
    On muka terveellistä, kun on kasviperäinen öljy.

    Äänestä

Ahneita ovat kauppiaat.

Äänestä
  • ..ja hullu se joka maksaa.

    Äänestä

Syökää rusinoita. Ennen oli rusinat makiaa herkkua. Ei silloin mistään suklaista tiedetty.

Äänestä

Minä syön nyt taateleita
- harri holkeri -

Äänestä
  • Taatelit ovat hyvää syötävää, maustamattoman jogurtinkin kanssa.

    Äänestä

Tee "marttojen" taatelikakku.
On bueno.

Äänestä
  • bueno ei oo huono

    Äänestä

Kannattaa tehdä suklaavanukasta, joka tulee halvemmaksi, kuin suklaakonvehdit ja maistuu suklaalle ja on samettisen pehmeää rakenteeltaan toisin, kuin kovat suklaakonvehdit.

Äänestä

Onk yllä hurjia kilohintoja, jos niitä katsoo...kuin oliiviöljy. Helposti 20 eurua litra.

Äänestä
  • Juu ja vielä valitetaan, että kahvi maksaa hirveästi, sehän on 6-10 euroa/kg ainakin tarjouskahvit.

    Äänestä

Mukavaa kun ei ole suklaalle perso, niin ei kiukuta yhtään vaikka olisi satasen/rasia.

Äänestä
  • Juu, hampaatkin säästyy, kun ei suklaata mässytä.

    Äänestä

Voi syödä vaikka puuroa.

Äänestä

En sitten tuosta ahneudesta tiedä, mutta reilusti enemmän sai rahaa laittaa jotta sain perinteisen valikoimani suklaata.

Sen verran enemmän, että ensi-jouluna täytyy vähentää koska hinnat tästä vain nousevat. Tuntuu kukkarossa kun on tullut tavaksi nämä kotimaiset suuret rasiat. Monikossa.

Ensimmäistä kertaa tein havainnon makumuutoksista. Nyt taitaa mennä jo "korvikkeita" raaka-aineiden sekaan.

Joten mieluummin vähemmän ja erikoisempia konditoria-tason käsityö tuotteita seuraavaksi. Määrä ei korvaa laatua.

Äänestä

Kovasti syöneiltä väki vaikuttaa..

Äänestä
  • Kun näkyy ihan päällepäin että on varaa syödä, niin ymmärrettävästi se näinä aikoina herättää myös katkeruutta joissain.

    Äänestä

Joulusuklaat meni kaikki.

Äänestä

Vähempi aina parempi. Suklaakonvehtien palmuöljy vain tekee rasvamaksan ja tukkiii aortat ja suoniston. Kansanterveydelle vaan hyväksi ettei köyhillä ole enää varaa mokomaan paheeseen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010910001.html
"Yle: Joulusuklaat menevät huonosti kaupaksi – tässä syy
Kaupaksi menee nyt perinteisiä joulusuklaita, ei uutuuksia.
Suklaa on jo niin kallista, että moni ostaa sitä tänä jouluna vähemmän kuin ennen, uutisoi Yle.
Sekä S- että K-ryhmien mukaan suklaan kysyntä on tänä vuonna laskenut samaan aikaan, kun sen hinta on vuodessa kasvanut 20,2 prosenttia.
Kauppojen mukaan asiakkaat ostavat siksi nyt lähinnä perinteisiä joulusuklaita, eivätkä halua kokeilla uutuuksia, Yle kertoo."

Kauppiaat taitaa olla niin ahneita, että kuvittelee suklaan ostamisen pysyvät ennallaan vaikka hinnat nousee.
Lisäksi suklaapakkausten kokoja on pienennetty, hinta ei suinkaan laske tai pysy samana, vaan hintaa nostetaan.
Toivottavasti kauppiaat jäisi niiden suklaavuorten keskelle todeten joulun jälkeen, ettei suklaa mennyt kaupan.
Lisäksi suklaakovehdit eivät edes maistu hyvälle, kuten ennen, koska niissä on epäterveellistä palmuöljyä ja moni suklaan raaka-aine korvattu halvemmalla, mutta silti suklaan hintaa nostetaan, vaikka maku huononee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu