Otetaan nyt tämä asia tähän uuteen aloitukseen käsiteltäväksi. Persu päivystys yrittää sotkea taas asioita.
KELA eläkkeellä ulkomailla olemisen rajoittaminen ja vahingon tekeminen viranomaisvoimin on rangaistavaa. Mikäli henkilölle aiheutuu sovitun KELA Eläkkeen muutos, jolloin hänen elämänsä hankaloituu esim. Asumisen suhteen sovitussa maassa tai alueella on vahingonkorvattava asia. Selvityksenä on pidettävä, että henkilön jäädessä eläkkeelle tulotason odotetaan olevan pysyvää. Henkilön tulee pysty suunnittelemaan oma eläkkeellä olo elämä palveluineen ja omasta henkilökohtaisesta näkökulmasta ja piste.
Nythän asia on EU:n käsiteltävänä. Tämä koskee pariskuntia joista toisella on pelkkä kansaneläke ja toisella työeläke. ( usein vaimo katsoi lapsia ). Osa myi omaisuutensa ja osti Espanjasta asunnon eläkepäiville. Nyt toinen osapuoli voi jäädä ilman tuloja.
EDELLEEN KYSE ON SOPIMUSRIKKOMUKSESTA SIITÄ VOI HAKEA KORVAUKSIA.
UUSISTA KANSANELÄKKEISTÄ EI VOI SAADA KORVAUKSIA. NE ON MYÖNNETTY ERI PERUSTEIN JA PISTE.
Edelleen on eri asia korottaa veroa, kuin poistaa pysyvä sovittu etuus. Joten ne henkilöt, jotka kärsivät tästä taloudellisesti ovat oikeutettuja hakemaan valtiolta vahingonkorvausta. Korvattavaa on myös kaikki inhimillinen kärsimys.
Ne henkilöt joiden taloudellinen tilanne ei muutu, niin eivät luonnollisesti ole oikeutettuja vahingonkorvaukseen. Asiasta tulee Eurooppan tuomioistuimelta ennakkopäätös.
Kysymyksessä on sopimusrikkomus tältä osalta ja piste.
KELA eläkkeen muutos EU alueella
Anonyymi-ap
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1982918- 1202023
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill611672Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1791562- 1711509
Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1831430- 521278
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.751231- 591208
- 1191121