Suomi on Natossa samalla tavalla maksajan roolissa kuin EU:ssakin.

Anonyymi-ap

Se että olemme Naton ulkorajamaa ei saa tarkoittaa sitä että koko pohjoisen Euroopan puolustaminen Venäjän mahdollista hyökkäystä vastaan on yksin meidän harteillamme? Liityttyämme Natoon puhuttiin muistaakseni joistakin turvatakuista, viidennestä artiklasta. Vai muistanko väärin? Jospa me tekisimme nyt niin että lyömme jarrut päälle puolustusmenoihin ja kerromme Ruttelle ja kumppaneille että palataan asiaan siinä vaiheessa kun kaikki natomaat ovat päässeet kanssamme samalle viivalle. Olemme panostaneet puolustusvoimiin Puolaa lukuun ottamatta enemmän kuin muut ja leikanneet sosiaaliturvasta löysät pois ja vähän ylikin, aivan kuten herra Rutten toivomus oli. Vai haluammeko olla tässäkin se kuuliainen mallioppilas kuten EU:ssa, se joka maksaa hieman reilummin kuin muut? ? En vähättele maanpuolustuksen tärkeyttä, mutta perään reiluutta ja tasapuolisuutta näiden liittoumamaiden kesken.

18

201

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tuohan se Suomen osa globalisaatiossa on. Maksajan osa.

    • Anonyymi

      Suomen ottama velka ei näy mitenkään, että olisi käytetty suomessa, se menee natolla ja muille.

    • Anonyymi

      Tätäpä olen usein kysellyt. Millä me tämän kaiken maksamme?
      Miksi olemme tähän tilanteeseen päätyneet?

      • Anonyymi

        Sitä pitää kysyä typeriltä päättäjiltä. Sale ei pystynyt saamaan itseään muuten historian lehdille kuin laittamalla Suomi-neidon tekemään harakirin.

        V.tuks.han tämä menee mutta sitä saatiin mistä kokkarit on vuosikymmenet unelmoineet.

        Saatanan tunarit.


    • Anonyymi

      Maksetaan itsemme kipeäksi, että saadaan olla naton ja USA:n hyödykkeenä.

    • Anonyymi

      Höpö puheita! Nato liitossa tarkoittaa sitä, mistä Trump on ehtinyt paasaamaan että jokainen jäsenmaa satsaa edes sen pariprosenttia omaan puolustukseen, siis hommaa uskottavasti aseita itselleen, ei Natolle. Tähän asti moni Euroopan Natoliittolainen ei tätä ole tehnyt, vaan luottanut sokeasti siihen että USA, joka on yksi jäsenvaltioista muiden mukana toimittaisi aseet ja sotilaat heidän puolesta. Euroopasta kyllä löytyy oman aseteollisuuden kasvattamiseen kun tahtoa riittää, mihin nyt ollaan vasta herätty kun Euroopan rajanaapuri osottautui erittäin agressiiviseksi. Nato on sitä että autetaan, mutta itse pitää myös olla valmis.

    • Anonyymi

      Suomi-tolliskon osa on olla maksajana joka liitossa.

    • Anonyymi

      Pidättyväisempää Nato- ja EU-vastaista aloitusta, tällä kertaa. Seuraavaksi taas uhkaillaan venäjän kostolla?

    • Anonyymi

      KAIKKI NYKYISET EDUSKUNTAPUOLUEET OVAT GLOBALISTEJA. ON TÄYSIN SAMANTEKEVÄÄ MITKÄ NIISTÄ MUODOSTAVAT HALLITUKSEN, KOSKA SAMA MENO AINA VAAN JATKUU VAIN VÄHÄN ERI TEEMOIN JA PAINOTUKSIN..
      ..jotka mm. ovat: maan yletön velkaantuminen jatkuu, mikä johtaa väistämättä sosiaalitukien poistamiseen. Kehitysmaalaisten maahanmuutto, ilmastohysteria, sodan lietsonta Venäjää vastaan, sateenkaari sairastelu, kaikenlainen moraalinen paistattelu muka hyviksenä vaikka mitään hyviä ei todellisuudessa ollakaan.

      • Anonyymi

        Ja Tiltu on jo asemissa, hyvis-venäjän puolesta...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja Tiltu on jo asemissa, hyvis-venäjän puolesta...

        Venäjä on ihan paska. mutta me kyllä pystyisimme pitämään puoliamme sitä vastaan ilman Natoakin (jonka apuun ei voi luottaa)


    • Anonyymi

      Kommarit eivät siedä Nato- tai EU-kritiikkiä.

    • Pitää muistaa se, että iso osa Suiomen Nato-kuluista tulee SUOMALAISTEN palkkakuluista kun he ovat Nato tehtävissä joko kotimaassa tai ulkomailla.
      Iso osa tuosta rahasta palautuu Suomen kansantalouteen ja osa jopa suoraan verorahoina valtion kassaan.

      • Anonyymi

        Ja tuo on paskapuhetta.
        Paljonko Ukrainaan syytetyistä varoista palaa Suomeen? Entä uusista kalliilla hankituista asejärjestelmistä?

        Kun USA osoittaa Suomelle paikan minne lähdetään sotimaan USAn puolesta niin mehän joudumme lähtemään. Niihin sotiin uppoaa miljardeja. Luuletko, että joku korvaa ne meille? Entä sinkkiarkkujen hinnat? Korvaako joku nekin? Vai laitetaanko suomalaiset maan lannoitteeksi jonnekin Aasiaan? Paljon me saamme takaisin näistä uhrauksista?
        Pelkästään se, että teollisuutemme kilpailukykyä ajataan voimallisesti alas lännen asettamisen pakotteiden vuoksi tuottaa valtaisia tulonmenetyksiä. Kukas ne korvaa.

        NATOn jäsenyys on suurinta typeryyttä mihin olemme milloinkaan voineet ryhtyä.
        Olisiko päättäjiemme syytä katsoa peiliin? Mikä on varmaa niin ne sontiaiset eivät virheitään tunnusta. Antaa Suomen Kansan kärsiä typerien päättäjien touhuista - eihän se niitä satuta. Voivat ääritapauksessa lähteä USAaan keräämään palkkioitaan myyräntyöstä kuten yksi Mariini tekee.


    • Anonyymi

      kun oli rippileirillä, niin saunaan pyrki joku homo urheilija,,, se meitä pikku poikia ihmetytti - ja näin myöhemmin ihmettelen , miksi homo sai oleskella nuorten rippileirillä ?

    • Anonyymi

      Natossa Suomi on asemoinut itsensä tyhmäksi maksavaksi rengiksi joka tarjoaa maastansa tehtävän taistelukentän. Olemme ylisuorittajia. Jos joku menee vähän perheelleen niin pidämme suolen kyllä siitä, että konttaamme koko rahan edestä.

    • Anonyymi

      Onko Natossa tai yleensä puolustusvoimien vahvistaminen hoidettu niin, että joku maa saa siitä isosti rahaa?

    • Anonyymi

      Ensin ne kehittävät erikoisia ongelmia ja osa pelkää, joku kehittää äkkiä "ratkaisun" ja raha virtaa täältä pois. Ja itse vielä ehdotetaan sitä.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      113
      4802
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3493
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2420
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1538
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1473
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      39
      1349
    7. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      23
      1212
    8. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1202
    9. 165
      1079
    10. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1078
    Aihe