Vaikkakin lyhyessä ajassa kaivoit jostain minusta esille herkän puolen.
Aina en ole ihan varma pidänkö siitä puolesta itsessäni, se vie langat omista käsistä, tekee haavoittuvammaksi.
Jos sinulle pystyisin kaiken sanomaan, kertoisin miten paljon sinua arvostan, sen miten ikävöin niitä hetkiä kanssasi, sen kuinka olet opettanut minut tuntemaan, kuinka olet saanut minut hymyilemään, tuntemaan olevani kotona.
Minä tiedän että kotona tuntisin olevani aina kanssasi, ilmansuunnista riippumatta.
Tiedän että toinen toisemme puolella oltaisiin, yhdessä selvittäisiin varmasti mistä vaan.
Lumesta huolimatta olen kävellyt taas usein sille puistopenkille josta sinulle kuvan kanssa kerroinkin joskus puistoihin liittyvän keskustelun jälkeen. Siellä rauhoittuu, saa ajatuksia järjestykseen.
Toki joskus harhaudun ajattelemaan että jos olisit lähellä, se olisi yksi niistä paikoista jonne sinut tahtoisin viedä.
Paljon olisi muitakin paikkoja joissa kanssasi haluaisin päästä käymään.
Herkän puolen osalta taas ehkä toivon että sen puolen saisin itsestäni taas pois, pääsisin myös taas tältä palstalta pois, (tajusin vasta että joku tänne veti ensimmäisen kerran jo silloin pari vuotta sitten, vaikka yritin kiilaa lyödä sen meidän välillä tuntuneen magneetin väliin)
Kuitenkin samalla tämä on paikka jossa voi itseään kausittain purkaa, vaikkakin samalla eksyy lukemaankin eikä kaikki tekstit aina mieltä ylennä.
Sinä et kuitenkaan minua surulliseksi tee, tiedän ettet tahtoisitkaan tehdä.
Tilanne tekee, ehkä epävarmuuskin tulevasta kun en sinusta kuule enkä sinua voi nähdä.
Siedän sitä kuitenkin, toiveikkaana että vielä saadaan nähdä iloisissa merkeissä ja että sinulla on kaikki hyvin, rakas HH-mies ❤️
Aina en ole ihan varma pidänkö siitä puolesta itsessäni, se vie langat omista käsistä, tekee haavoittuvammaksi.
Jos sinulle pystyisin kaiken sanomaan, kertoisin miten paljon sinua arvostan, sen miten ikävöin niitä hetkiä kanssasi, sen kuinka olet opettanut minut tuntemaan, kuinka olet saanut minut hymyilemään, tuntemaan olevani kotona.
Minä tiedän että kotona tuntisin olevani aina kanssasi, ilmansuunnista riippumatta.
Tiedän että toinen toisemme puolella oltaisiin, yhdessä selvittäisiin varmasti mistä vaan.
Lumesta huolimatta olen kävellyt taas usein sille puistopenkille josta sinulle kuvan kanssa kerroinkin joskus puistoihin liittyvän keskustelun jälkeen. Siellä rauhoittuu, saa ajatuksia järjestykseen.
Toki joskus harhaudun ajattelemaan että jos olisit lähellä, se olisi yksi niistä paikoista jonne sinut tahtoisin viedä.
Paljon olisi muitakin paikkoja joissa kanssasi haluaisin päästä käymään.
Herkän puolen osalta taas ehkä toivon että sen puolen saisin itsestäni taas pois, pääsisin myös taas tältä palstalta pois, (tajusin vasta että joku tänne veti ensimmäisen kerran jo silloin pari vuotta sitten, vaikka yritin kiilaa lyödä sen meidän välillä tuntuneen magneetin väliin)
Kuitenkin samalla tämä on paikka jossa voi itseään kausittain purkaa, vaikkakin samalla eksyy lukemaankin eikä kaikki tekstit aina mieltä ylennä.
Sinä et kuitenkaan minua surulliseksi tee, tiedän ettet tahtoisitkaan tehdä.
Tilanne tekee, ehkä epävarmuuskin tulevasta kun en sinusta kuule enkä sinua voi nähdä.
Siedän sitä kuitenkin, toiveikkaana että vielä saadaan nähdä iloisissa merkeissä ja että sinulla on kaikki hyvin, rakas HH-mies ❤️
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ihanaa, kaikkea hyvää sulle. T: tonttu