Purra on huutanut eduskunnassa nuppi tutisten himoverottajista ja mulkoillut opposition rivejä.
Mutta tähän on tultu.
https://yle.fi/a/74-20131865
Mutta tähän on tultu.
https://yle.fi/a/74-20131865
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
"Hallituksen tavoite sopeuttaa taloutta enemmän menoleikkauksilla kuin veronkorotuksilla ei toteutunut kehysriihessä.
Hallituslähteistä oli kerrottu Iltalehdelle ja myös muille medioille ennen kehysriihtä, että hallituksen tavoite on tehdä uudet talouden sopeutustoimet niin, että noin kaksi miljardia on menoleikkauksia ja yksi miljardi veronkorotuksia."
Ensi vuodelle Purra jo lupaili miljardien lisäsopeutuksiakin, kertoi olevansa niihin jo hyvinkin valmis. Mutta talous ei kasva, työpaikkoja ei synny ja kansalaisten ostovoima menee pelkillä menojen leikkaamisilla ja kulutusverojen korottamisilla. Mistä Purra sitten leikkaa kun leikattavaa ei enää ole, kaikki on seisahduksissa ja valtion velka on jo nyt enätyksellisen suuri ja kasvaa vaan? Eihän sen näin pitänyt mennä?
Tilanne ei korjaannu silläkään, että Purra huutelee kadulla, punaliput liehuu, menkää töihin, punaliput liehuu, menkää töihin, mutta Purran keinojen vähäisyydestä tuollainen huutelu kyllä kertoo.
Viimeistään nyt pitäisi olla kaikille selvää, että Purra pitää vapauttaa tehtävistään.
Samaa tietysti pätee Orpoon ja koko hallitukseen.
Ei kovin hyvältä näytä.
viher vassareiden valemedia... lampaat uskoo.
bäää!
Kommenttia on harkittu pitkään ja hartaasti.
Onnittelut !!!
Purramainen persukuittaus, kun persut ei enää muuhun kykene kuin ala-arvoisiin heittoihin ja edellisen hallituksen syyttämiseen. Persua tyhmempi on vain toinen persu.
Purra ja kumppanit ovat yhteiskunnan loisia!!!
Tumpelot uhkailee vaalit lähestyy hih.
Ensitöikseen tämä hallitus alensi varakkaiden veroja ja nyt on tulossa reilut veronkorotukset ensivuonna.
Jotenkin hölmöläisten peiton paikkuuta.
Köyhiltä ei voi eikä saa leikata, se ei meille käy.
Tyhmät uskoi Purran populistiset paskapuheet.
Riikka hoitaa.
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/valtio-otti-kesan-aikana-yli-5-miljardia-lisaa-velkaa-kuvaaja-nayttaa-kuinka-rajusti-suomi-nyt-velkaantuu/9e65e3d3-2410-414a-98d7-3c029009b5e0
Riippa hoitaa ja viimeiset uskolliset kenttäpersut huutaa hurraapurraa.
✂️✂️✂️