Miksi amerikkalaiset murhasivat Ngo Dinh Diemin?

Anonyymi-ap

Miksi amerikkalaiset murhasivat Etelä-Vietnamin Ngo Dinh Diemin? Hän taisteli samalla puolella Pohjois-Vietnamin Kansan Armeijaa vastaan.

P.S. Sattumoisin Diem murhattiin marraskuussa 1963 ennen John Fitzgerald Kennedyä.

17

499

    Vastaukset 17

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Diem, vaikka olikin kiivas antikommunisti, oli hieman omalaatuinen yksityisajattelija joka maansa etujen sijasta huolehti ensisijaisesti sukunsa vaikutusvallan kasvattamisesta. Yritys rakentaa maahan perhedynastiaa herätti tietenkin runsaasti huolta ja kateutta. Amerikkalaiset eivät itse aktiivisesti osallistuneet hänen syrjäyttämiseensa , mutta olivat siitä tietoisia. Olettaen seuraajan olevan helpommin käsiteltävissä, he eivät varoittaneet Diemiä. Hanoissa Ho Tsinh Minh kommentoi tapahtunutta sanomalla, etteivät kaappaukset tähän jää ja hyvä meille; oikeassa oli.

      • Anonyymi

        Suo anteeksi tiedonjanoni, tästä kaikesta(kin) kiinnostaisi tietää mistä voisi lukea lisää. Antaa sataa tasantarkkaan kaikkia mahdollisia tiedonlähteitä pöytään.

        Eikö Diemiä sitten kiinnostanut Etelä-Vietnamin kansakunnan vahvistaminen laisinkaan? Oliko hänen toimintatavoissaan merkittäviä puutteita, jotka tahattomasti lisäsivät Ho Tsi Minhin sireenilaulun vetovoimaa? Rajoittivatko Diemiä olosuhteiden sanelemat ei-halutut rajoitteet, jotka eivät olleet Diemin hallittavissa? Oliko jenkkien oikeutettua korvata Diem? Toimiko Diemin seuraajaksi päätynyt paremmin vai huonommin kuin Diem? Kävikö seuraajille samoin kuin Diemille?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei nyt ihan kannesta kanteen tullut luettua , mutta Seth Jacobs'in kirja Cold war Mandarin on aika hyvä kuvaus Etelä-Vietnamista ennen sodan eskaloitumista

        Tattista.

        Entä Philip E. Cattonin teos Diem's Final Failure: Prelude to america's war in vietnam? (julkaisija University Press of Kansas) Näyttäisi olevan sympaattinen kucaus Diemistä ja samalta ajanjaksolta kuin tuo Seth Jacobsin teos.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei nyt ihan kannesta kanteen tullut luettua , mutta Seth Jacobs'in kirja Cold war Mandarin on aika hyvä kuvaus Etelä-Vietnamista ennen sodan eskaloitumista

        Samaiselta Seth Jacobsilta löytyy toinenkin teos, samasta äijästä: America's Miracle Man in Vietnam: Ngo Dinh Diem, Religion, Race, and U.S. Intervention in Southeast Asia.

        Mielenkiintoinen synopsis:

        Niin sanottu Diem-kokeilu liitetään yleensä Yhdysvaltain anti-kommunistiseen menettelyyn ja muiden Etelä-Vietnamin korkeimpaan virkaan sopivien ehdokkaiden puuttumiseen. Seth Jacobs kyseenalaistaa nämä selitykset käyttäen analyysikategorioina uskontoa ja rotukäsityksiä argumentoidakseen, että liittoa Diemin kanssa ei voi ymmärtää ilman Amerikan vuosisadan puolivälin uskonnollista herännäisliikehdintää ja poliittisten päättäjien käsityksiä aasialaisista. Jacobs väittää, että Diemin katolinen usko ja se, missä määrin hän uhmasi amerikkalaisten ​​käsityksiä "itämaisesta" passiivisuudesta ja moraalisesta löysyydestä, teki hänestä houkuttelevamman liittolaisen Washingtonille kuin monet ei-kristilliset etelä-vietnamilaiset, joilla oli enemmän hallinnollista kokemusta ja jotka nauttivat suurempaa tukea kansalta.

        ...

        Jacobs osoittaa yksityiskohtaisesti miten 1950-luvulla Yhdysvaltain poliittiset päättäjät käsittelivät kylmän sodan antikommunismia ristiretkenä, jossa amerikkalaisten kuului yhdistää voimansa juutalais-kristillisten tovereidensa kanssa vihollista vastaan, joka oli yhtä lailla vaarallinen ateisminsa kuin sotilaallisen voimansakin ansiosta. Hän kuvailee, kuinka rasistiset oletukset, joiden mukaan aasialaiset olisivat kulttuurisesti vailla valmiuksia demokraattiseen itsehallinnointiin, saivat amerikkalaiset tehtailemaan selityksiä Diemin diktatuurille tarpeellisena "idässä". Keskittämällä huomion amerikkalaisten uskonnollisten ja rodullisten ideologioiden rooliin, Jacobs auttaa ratkaisevasti ymmärtämään Yhdysvaltojen tuhoisaa sitoutumista "upota tai uida Ngo Dinh Diemin kanssa".

        Seth Jacobs

        America's Miracle Man in Vietnam: Ngo Dinh Diem, Religion, Race, and U.S. Intervention in Southeast Asia

        Mainitsemasi Cold War Mandarin (edelleen, sama tutkija) taas kuvailee:

        Tässä uudessa kirjassa Seth Jacobs jäljittää Yhdysvaltojen tukeman Diemin historiaa hänen ensimmäisestä esiintymisestä Washingtonissa rahattomana ulkomaalaisena vuonna 1950 hänen murhaansa Etelä-Vietnam-sotilaiden käsissä Saigonin laitamilla vuonna 1963.

        ...

        Lopuksi Jacobs tutkii Saigonin buddhalaisten loistavasti organisoitua PR-kampanjaa, joka sai Washingtonin ryhtymään yhteistyöhön syrjäyttämään - ja salamurhaamaan - pitkäaikaisen liittolaisensa.

        Tässä selkeässä ja ytimekkäässä analyysissä Jacobs kuvailee "Diem-kokeilua" ja tekee selväksi, kuinka Amerikan "uppoa tai ui Ngo Dinh Diemin kanssa" -menettely veti maan lopulta mukaan historiansa pisimpään sotaan.

        Seth Jacobs

        Cold War Mandarin: Ngo Dinh Diem and the Origins of America's War in Vietnam, 1950–1963

        Kiitoksia, että vinkkasit Seth Jacobsin. Noista teoksista voisi irrota runsaasti tasokasta keskustelua. :)

        "Kiitoksia, että vinkkasit Seth Jacobsin. Noista teoksista voisi irrota runsaasti tasokasta keskustelua."

        Luulisi, että palstan antikommunisti-urhot osaisivat analysoida Ngo Dinh Diemin osuutta koko Vietnamin kannalta......................

        Luulisi.....................

        Ainakin ne strategiset kyläpahaset olivat erittäin surkea veto. Niitä eivät yrittäneet Etelä-Vietnamin kenraalit ylläpitää Diemin heitettyä veivinsä.

    • Anonyymi

      Diem näki Etelä-Vietnamin omana aikanaan ja tulevaisuudessakin vaikutusvaltaisten sukujen ympärille muodostuneiden klaanien löyhänä liittoumana. Voidaan kai sanoa, että tänä päivänä Somalia on edelleen vastaavassa tilanteessa.

      • Anonyymi

        Diem oli itsekin korruptoitunut. Äijä ei tykännyt oikeasta demokratiasta ja olikin eteläiselle Vietnamille myrkkyä. Mutqu pohjois-Vietnam ja setä Ho!

    • Anonyymi

      Vietnamin sota oli hyvä esimerkki lännen eskaloimasta sodasta jota kuitenkin käytiin toinen käsi selän takana, ei uskallettu riittävän rohkeasti ja tappio tuli. Ukrainan sota on uusi Vietnamin sota, kaikki samat merkit pätee.

      • Anonyymi

        Non-sequitur tämän aiheen kannalta, joka on amerikkalaisten mahdollinen motiivi murhata tai murhauttaa Etelä-Vietnamia hallinnut Ngo Dinh Diem.

      • Anonyymi00015

        Kommenttisi on surkean väärä. Ei Ukrainan ja Vietnamin sotaa voi mitenkään rinnastaa, että "Ukrainan sota on uusi Vietnamin sota, kaikki samat merkit pätee." Eivät päde.

        Putin aloitti hyökkäyksen Ukrainaan täydellisten harhojen vallassa. Hänen mielipuoliset hourailunsa, että Ukrainassa täytyy suorittaa "denatsifikaatio," on todiste siitä, että Putin on täydellisesti irti todellisuudesta.

        Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi on uskonnoltaan juutalainen. Ei hän voi olla natsilaisuutta lähelläkään.

        Ukrainan sodan kaksi tärkeintä syytä on, että Putin ei koskaan voinut hyväksyä Neuvostoliiton haljoamista, hän yrittää palauttaa Neuvostoliiton rajat entiselleen. Ajatus on täysin sairas.

        Toinen syy oli, että Ukrainassa vapaat vaalit olivat paha ja vaarallinen esimerkki.
        Venäjällä voi kansa alkaa kysymään, että miksi meillä ei ole.

        Nämä olivat ne kaksi tärkeintä syytä miksi Putin aikoi valloittaa koko Ukrainan ja liittää sen Venäjään.

      • Anonyymi00016
        Anonyymi00015 kirjoitti:

        Äläpäs unohda Krimiä 2014. Zelenskyi ei ollut tuolloin sekoittamassa pakkaa. Kuka saa mustan Pekan?

      • Anonyymi00017
        Anonyymi00015 kirjoitti:

        Kommenttisi on surkean väärä. Ei Ukrainan ja Vietnamin sotaa voi mitenkään rinnastaa, että "Ukrainan sota on uusi Vietnamin sota, kaikki samat merkit pätee." Eivät päde.

        Putin aloitti hyökkäyksen Ukrainaan täydellisten harhojen vallassa. Hänen mielipuoliset hourailunsa, että Ukrainassa täytyy suorittaa "denatsifikaatio," on todiste siitä, että Putin on täydellisesti irti todellisuudesta.

        Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi on uskonnoltaan juutalainen. Ei hän voi olla natsilaisuutta lähelläkään.

        Ukrainan sodan kaksi tärkeintä syytä on, että Putin ei koskaan voinut hyväksyä Neuvostoliiton haljoamista, hän yrittää palauttaa Neuvostoliiton rajat entiselleen. Ajatus on täysin sairas.

        Toinen syy oli, että Ukrainassa vapaat vaalit olivat paha ja vaarallinen esimerkki.
        Venäjällä voi kansa alkaa kysymään, että miksi meillä ei ole.

        Nämä olivat ne kaksi tärkeintä syytä miksi Putin aikoi valloittaa koko Ukrainan ja liittää sen Venäjään.

        Henry Kissinger neuvotteli pohjois-vietnamilaisten kanssa jenkkien vetäytymiset Vietnamista.

        Kissinger on myös kehottanut Ukrainaa julkisesti luovuttamaan osia kansainvälisesti tunnustetuista alueistaan Venäjälle.

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18582936/kuin-kaksi-marjaa-henry-kissinger-mielisteli-putinia
        Toukokuussa 2022 Kissinger kehotti julkisesti Venäjän provosoimattoman hyökkäyksen uhriksi joutunutta Ukrainaa luovuttamaan osia kansainvälisesti tunnustetuista alueistaan, jotka Venäjä – kuten Krimillä – tai Venäjän liittolaiset, kuten Donetskin kansantasavalta, olivat valloittaneet.
        Kissinger myös esitti, että Yhdysvaltojen tulisi myötäillä Kiinaa, puhuen demokratioiden yhteisiä pyrkimyksiä Kiinan kasvavaa jalansijaa ja vaikutusvaltaa vastaan.
        Ulkopolitiikka on karikkoinen ala täynnä monimutkaisuuksia ja odottamattomia seurauksia, mutta Kissingerin visio ei silti toimi lääkkeenä Yhdysvaltain ulkopolitiikan haasteeseen. Vuosikymmenten aikana Kissingerin a-moraalinen visio kansallisen oman edun tavoittelusta on tuottanut omat katastrofinsa, minkä todellisuuden Amerikan kansalaisten väestön ja ulkopolitiikan johtajien kannattaa pitää mielessä.

    • Anonyymi00014

      Diem oli liian korruptoitunut ollakseen suosittu etelävietnamilaisten keskuudessa ja senkin lisäksi kusi jenkkien muroihin.

      • Anonyymi00018

        Diemin oma korruptio toisin sanoen antoi pohjois-vietnamilaisille rekrytointipohjaa. Diem teki etelävietnamilaisille karhunpalveluksen.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2185
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      791
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      780
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      696
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      686
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      60
      570
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe