Kateus ja mikä siihen auttaa

Ajattelin kirjoittaa tänne, koska välillä koen kateutta, niin että sattuu. Esimerkiksi nyt. Ja kateushan on noloa, sitä ei voi tunnustaa ja siitä ei voi puhua, niinkuin vaikka ahdistuksesta. En ole kateellinen toisten omakotitaloista, veneistä, maallisesta omaisuudesta. Olen kateellinen erityisesti tiettyjen kavereiden lapsista ( nuorista) ja erityisesti esikoiseni kohdalla vertaan häntä muihin. Siitä, että muiden nuorilla on enemmän kavereita, ovat sosiaalisempia, ovat paljon kavereidensa kanssa vapaa-ajalla. Kun aloittavat jonkun harrastuksen, ovat siinä tosi hyviä ja sitä kautta saavat lisää kavereita. Erityisesti yhden perheen poika ärsyttää ( en haluaisi sanoa näin), koska tuntuu, että tulee joka harrastukseen mukaan mihin poikani ja sitten pärjää paremmin. Mikä mua riepoo, onko ketään kohtalotovereita, en haluaisi kokea kateutta, koska se sattuu ja ahdistaa. Poikani on ihana, en vaan tiedä mistä tämä typerä tunne kumpuaa. Mietin, että pitäisikö häneltä kysyä onko hän kateellinen niistä asioista mistä olen äitinä kateellinen. Haluaisin olla se joka iloitsee näiden perheiden kanssa heidän nuortensa pärjäämisestä, mutta miksi se on niin vaikeaa?