Nyt kun natossa on euroopan unionin alueelta jäseniä riittävästi

Anonyymi-ap

pitäisi vakavasti alkaa keskustelemaan siihen kuulumattomien, ulkopuolisten, sotia lietsovien jäsenten erottamisesta. Nämä maat ovat usa ja isobritannia, usa luo sotia ja kaaosta, eikä tarvitse natoa muuhun kuin asekauppansa edistämiseksi ja britannia, usan perskärpänen, ei pyrikään mihinkään rauhaan, kuten Johnson osoitti ukrainan sodassa, eikä kuulu muutenkaan enää "perheeseen", kun lähti EUsta.
Lähi-idän tilanteeseen, varsinkin Gazan sotaan on myös EU.la ja usalla aivan erilainen näkemys ja Trump on jo aiemmin ilmaissut itsekin tahtovansa viedä usan pois NATOsta.
Jäljelle jäävä eurooppalainen nato on paljo kyvykkäämpi neuvotteluihin ja toimimaan nimenomaan puolustusjärjestönä, tosin kuin nyt usan ja brittien ollessa päällimmäisenä asioista päätettäessä.
Eurooppalaisessa natossa on ihan riittävästi voimaa Venäjän vastavoimaksi, ei epäilysäkään, jo pelkästään Puola ja pohjoismaat pystyvät vastamaan konventionaalisessa sodassa Venäjän toimiin. Ydinsepelotetta voidaan hiukan kasvattaa, se käy nopeasti.

50

236

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jäljelle jäävä NATO olisi neuvotteluissa hampaaton ja joutuisi suostumaan Venäjän rikollisiin vaatimuksiin ja ehtoihin. Siksi tiltut hauaisivat USA:n ja Britannian pois NATO:sta. Venäjä uskoo vain voimaa.

      • Anonyymi

        järkytyitkö kun jumalasi asemaa kyseenalaistettiin? Jäljelle jäävä nato on riittävän voimakas ilman näitä kahta häirikköä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        järkytyitkö kun jumalasi asemaa kyseenalaistettiin? Jäljelle jäävä nato on riittävän voimakas ilman näitä kahta häirikköä.

        Järkytyin siitä, miten typerä tiltu on, kun kuvittelee, että suomalaiset muka uskoisivat, että NATO olisi muka parempi ilman USA:a ja Britanniaa.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Järkytyin siitä, miten typerä tiltu on, kun kuvittelee, että suomalaiset muka uskoisivat, että NATO olisi muka parempi ilman USA:a ja Britanniaa.

        Joo no, se vaatii jonkin veran perehtymistä asioihin ja tietoa ja kykyä käsitellä niitä, valitettavasti osa on määkiviä, perässä juoksevia lampaita. Sinä olet tietysti erityinen poikkeus usa-alttareinesi, missä polvistut päivittäin.
        Euroopan unioin on kaikilta osin päästävä eroon usan vaikutusvallasta ja nostettava oma kansainvälinen asemansa sinne minne se kuuluu, nykyäänhän olemme vaan sen hallintoalue.

        En lainkaan ole Euroopan vahvistamista vastaan, päinvastoin, mutta idioottimainen ehdotuksesi heikentäisi NATO:a ratkaisevasti, jotta Venäjä kokisi tilaisuutensa tulleen ja hyökkäisi Eurooppaan.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        En lainkaan ole Euroopan vahvistamista vastaan, päinvastoin, mutta idioottimainen ehdotuksesi heikentäisi NATO:a ratkaisevasti, jotta Venäjä kokisi tilaisuutensa tulleen ja hyökkäisi Eurooppaan.

        Ei heikentäisi, vaan tosiasiassa vahvistaisi, emme joutuisi typeriin usan masinoimiin sotiin, joitten tarkoitus on vain heikentää sen kilpailijamaita ja edistää omaa asekauppaa, josta viimeisin varsin läpinäkyvä esimerkki on Trumpin ulostulo jossa hän vaatii natojäseniltä 5% osuuta BKTsta puolustusmenoihin. Vai hyökkäisi Venäjä 550 miljoonan asukkaan Euroopan unioniin, minkä konventionaalinen asearsenaali on täysin ylivoimainen Venäjään verrattuna? Huolesi on täysin turha.

        Venäjän johtajat, kenraalit ja Venäjän valtion TV:n kommentaattorit sekä lukuisat läntiset sotilasasiantuntijat ovat kanssasi eri mieltä: jos Venäjän annetaan voittaa Ukrainassa, se jatkaa sotaansa ja valloituksiaan muuallekin Eurooppaan.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Venäjän johtajat, kenraalit ja Venäjän valtion TV:n kommentaattorit sekä lukuisat läntiset sotilasasiantuntijat ovat kanssasi eri mieltä: jos Venäjän annetaan voittaa Ukrainassa, se jatkaa sotaansa ja valloituksiaan muuallekin Eurooppaan.

        no laitapa linkki moisiin "faktoihin", kaikkea voi väittää kuten sinä, mutta jos pysyy realiteeteissa, Venäjällä ei ole mitään mahdollisuutta tuossa, eikä halua, täyttä puppua siis.
        No tulet näkemään kun ukraina lopullisesti kaatuu ensi vuonna, Venäjä lopettaa siihen sotimisen.
        Tässä eräs näkemys, huom näkemys:
        https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/f32e012b-f199-4d88-ba36-d8a9e9620ef7

        ja tässä mielenkiintoinen tuen ilmaisu Trumpin "oikealta kädeltä":
        https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/46e8b7f1-65ed-4bbf-9ad1-5683e4b3845f

        No esim. tässä:

        https://www.verkkouutiset.fi/a/venajan-kenraali-puhuu-hyokkaamisesta-muualle-eurooppaan-ukraina-on-vasta-alkua/#83809486

      • Anonyymi

      • Anonyymi kirjoitti:

        aika mitättömään persoonaan vihjaisit tässä asiassa, yritäpä jotain varteenotettavampaa.

        Venäläinen kenraali tietää taatusti enemmän Venäjän sotasuunnitelmista kuin sinä.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Venäläinen kenraali tietää taatusti enemmän Venäjän sotasuunnitelmista kuin sinä.

        no eipä näytä tietävän enemmän kuin minä. Venäjän sotasuunnitelmiin kuuluu vain ukrainan sota, varustautuminen on sitten toinen asia.
        Kyllä tuo kenraali on kv mittakaavassa nobody.

      • Anonyymi kirjoitti:

        no eipä näytä tietävän enemmän kuin minä. Venäjän sotasuunnitelmiin kuuluu vain ukrainan sota, varustautuminen on sitten toinen asia.
        Kyllä tuo kenraali on kv mittakaavassa nobody.

        Haha. Kuten sanoin, Venäjän johtajat, kenraalit ja Venäjän valtion TV:n propagandistot ja kommentaattorit puhuvat samoin läntisten asiantuntijoiden lisäksi. Sinä et pysty kumoamaan kaikkien heidän puheita harhaisilla jutuissasi.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Haha. Kuten sanoin, Venäjän johtajat, kenraalit ja Venäjän valtion TV:n propagandistot ja kommentaattorit puhuvat samoin läntisten asiantuntijoiden lisäksi. Sinä et pysty kumoamaan kaikkien heidän puheita harhaisilla jutuissasi.

        pystyn ja näet sen ensi vuonna kun ukraina on lyöty, Venäjä lopettaa sotimisen. Se on näyttö mikä riittää höpinöittesi kumoamiseen. Muistan kun vuoden alussa väitit ettei Trumpista voi tulla presidenttiä! no tuliko?

        Roskaa. Trumpushka ei lopeta sotaa, vaan saa sen jatkumaan ja laajenemaan. Minä tosiaan olin sitä mieltä, ettei Trumpushkasta voi tulla presidenttiä, mutta hän sai korruptoituneen tuomareiden avulla lykättyä maanpetosoikeudenkäyntiään ja muita oikeudenkäyntejään niin, että hänet ehdittiin valuta presidentiksi.

      • Anonyymi
        UUSI

        TRump ei lopeta sotaa, mutta Venäjä lopettaa lyötyään ukrainan lopullisesti ensi vuonna. Palaan tähän syksyllä, samoin sanoin sinun jutullesi tammikuussa kun väitit ettei Trumpista voi tulla pressaa.

      • UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        TRump ei lopeta sotaa, mutta Venäjä lopettaa lyötyään ukrainan lopullisesti ensi vuonna. Palaan tähän syksyllä, samoin sanoin sinun jutullesi tammikuussa kun väitit ettei Trumpista voi tulla pressaa.

        Venäjä ei kykene Ukraina lyömään.

      • Anonyymi
        UUSI
        moloch_horridus kirjoitti:

        Venäjä ei kykene Ukraina lyömään.

        Taas olet väärässä, näet sen ensi vuonna.

      • UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Taas olet väärässä, näet sen ensi vuonna.

        Höpsis. Ensi vuonna näemme Venäjän talouden romahtavan. Venäjän panssarikalusto muuten loppuu tätä vauhtia vuonna 2026, joten sodankäyntikykykin tyrehtyy.

      • Anonyymi
        UUSI
        moloch_horridus kirjoitti:

        Höpsis. Ensi vuonna näemme Venäjän talouden romahtavan. Venäjän panssarikalusto muuten loppuu tätä vauhtia vuonna 2026, joten sodankäyntikykykin tyrehtyy.

        Sota on ohi 2025, jolloin ukraina on lyöty, eikä Venäjän talous romahda niin ettei sillä sotimiskykyä olisi.

      • UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Sota on ohi 2025, jolloin ukraina on lyöty, eikä Venäjän talous romahda niin ettei sillä sotimiskykyä olisi.

        Enää kolme päivää, vai mitä.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo no, se vaatii jonkin veran perehtymistä asioihin ja tietoa ja kykyä käsitellä niitä, valitettavasti osa on määkiviä, perässä juoksevia lampaita. Sinä olet tietysti erityinen poikkeus usa-alttareinesi, missä polvistut päivittäin.
        Euroopan unioin on kaikilta osin päästävä eroon usan vaikutusvallasta ja nostettava oma kansainvälinen asemansa sinne minne se kuuluu, nykyäänhän olemme vaan sen hallintoalue.

        Tiltu itse ajaa vain ja ainoastaan sotakiimaisen Venäjän etua ja määkii palstalla taukoamatta! Hänen neuvojaan ei kuunnella!

    • Anonyymi

      Maailman historian pahis numero yksi on Eurooppa.
      Tuo tilasto kertoo kai jo sen miten vallanhaluisia eurooppalaiset ovat?
      Moni kansa tapettiin sukupuuttoon, miksi niin haluttiin tehdä?

      • Anonyymi
        UUSI

        Tapahtui vuonna miekka ja kilpi! SOTAKIIMAINEN Venäjä sen sijaan RÖTÖSTELEE JUURI NYT!

    • Anonyymi

      Ruotsin ja Norjan ohella Iso-Britannia ja Yhdysvallat omalla tavallaan kaikki aivan avainliittolaisia Suomelle. Kaikki tulevat toimeen oloissamme. Loppu pitkälti paikallisesta ja monipuolisista yksittäissuorituksista/joukkojen (yhteis)harjoittelusta kiinni Suomessa. Perehdyttämisestä ja mahdolisesta lisäkoulimisesta. Ihmettelen vain miksi ei myös Kanada, heilläkin kun omia intressejä Suomessa ja arktisella alueella laajemminkin, mm. Jäämeri rikkauksineen, mineraalikaivokset ja jäänmurtajakaupat Suomen kanssa. Siis paljon muutakin NATO:n ohella. Kanada olisi luonnollinen 'lisäliittolainen' olosuhteidensa puolesta. Suomi tulee tarvitsemaan kaiken mahdollisen hyödyllisen avun. Kanada nyt vain harjoituksiin mukaan. Prikaatin parikin kun saisi tosipaikan tullen sieltäkin avuksi niin hyvä. Nyt pitäisi olla aktiivisia näissä asioissa vielä kun se on mahdollista. Joukkoja joita apuun tarvitaan pitää pystyä toimimaan Suomen oloissa.

      • Anonyymi

        Plaah, plaah...

      • Anonyymi

        usan osalta on havaittavissa melkoista sinisilmäisyyttä, ei usa haluaa rauhaa, vaan sotaa, se hyötyy siitä. USA pois euroopasta, maailma tervehtyy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        usan osalta on havaittavissa melkoista sinisilmäisyyttä, ei usa haluaa rauhaa, vaan sotaa, se hyötyy siitä. USA pois euroopasta, maailma tervehtyy.

        Entä sitten. Ei se ollut suomalaisille enää mikään este tai edes kriteeri olla liittoutumatta varteenotettavimpien maiden kanssa ilmiselvää ja äärimmäisen vakavaa Venäjän uhkaa vastaan.

        Asiat ja Suomen suhtautuminen itänaapuriin muuttuivat lopullisen oleellisesti 24.02.2022.

        Ajat muuttuvat. Se mikä on venäjän etu ei ole Suomen etu. Ole ollut todellisuudessa oikein koskaan.

        Näillä mennään.

        "Se mikä on venäjän etu ei ole Suomen etu. Ole ollut todellisuudessa oikein koskaan."
        No tuo nyt on täyttä sontaa, meillä on ollut paljonkin yhteisiä intressejä kaupankäynnissä, josta Suomi on hyötynyt todella paljon.
        Venäjä ei ole ollut meille uhka, vaan mahdollisuus.

        "Asiat ja Suomen suhtautuminen itänaapuriin muuttuivat lopullisen oleellisesti 24.02.2022."
        Ei olisi ollut tarvetta, toisten sota ja syyllinen länsi.

        "Ei olisi ollut tarvetta, toisten sota ja syyllinen länsi."

        Aivan varmasti oli. Vain idiootti ei sitä tajua ja vain valehtelija syyttää siitä länttä.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        usan osalta on havaittavissa melkoista sinisilmäisyyttä, ei usa haluaa rauhaa, vaan sotaa, se hyötyy siitä. USA pois euroopasta, maailma tervehtyy.

        Tiltu pois Suomesta olisi jo yksinään suuri parannus!

    • Anonyymi

      "Nyt kun natossa on euroopan unionin alueelta jäseniä riittävästi" ja lisää on tulossa itä-euroopan luuserimaista.

      TERVETULOA toivottavat Naton Tiltut.

      • UUSI

        Ja tiltua harmittaa, että NATO vahvistuu, koska sitten Venäjä ei voi enää hyökätä uusiin maihin tappamaan ihmisiä.

      • Anonyymi
        UUSI
        moloch_horridus kirjoitti:

        Ja tiltua harmittaa, että NATO vahvistuu, koska sitten Venäjä ei voi enää hyökätä uusiin maihin tappamaan ihmisiä.

        Venäjän sota jokaista vastaan

        Giles kuvaa Venäjää katkeroituneena valtiona, jota loukkaa se, ettei sitä kohdella suurvaltana, jollainen se haluaisi olla, vaikka rahkeet eivät siihen riitäkään.

        Venäjän oikeus etupiiriin

        Venäläisen teorian mukaan vain harvalukuinen määrä suurvaltoja on oikeutettu täyteen itsenäisyyteen. Muut kuuluvat suurvaltojen etupiiriin ja ovat vain rajoitetusti itsenäisiä. Kun Nato tarjoaa uusille jäsenilleen suojaa Venäjää vastaan, on se tavallaan varastamista Venäjältä. Mehän esimerkiksi ajattelemme, ettei Suomen Nato-jäsenyys ole mitenkään pois Venäjältä, ellei Venäjällä ole katalia aikeita Suomea kohtaan.

        Ukraina kuuluu tässä ajattelussa Venäjälle ja siksi maan nykyaikaistuminen ja länsimaistuminen on hyökkäys Venäjän ydinintressejä vastaan.

        Suorastaan koomiselta tuntuvat houreet Venäjästä kolmantena Roomana, mutta tähän hassutukseen törmää yhä useammin.

        Valta maailmanpolitiikassa kasvaa tämän vision mukaan kiväärin piipusta, kun se oikeasti kasvaa talouden, teknologian ja innovaatioiden mukana, ja niissähän Venäjä on paarialuokkaa. Takapajuisesta maasta ei ole suurvallaksi. Alas ammutussa hävittäjässä ikkunaan teipattu länsimaista ostettu kotikäyttöön tarkoitettu GPS-laite.

    • Anonyymi
      UUSI

      Pentagonin ja Naton kenraalit tietävät, että länsi ei pysty torjumaan Oreshnikia.
      Putin on antanut määräyksen sijoittaa Oreshnikit 86 kilometrin päähän USA:n mantereelta Alaskan lähelle.
      Venäjä pystyy tuhoamaan Oreshnikeilla kaikki USA:n ohjustukikohdat eikä USA pysty suorittamaan kostoiskuaan, mikäli syttyy sota USA:n ja Venäjän välille.
      Nato ja USA ovat käytännössä täysin voimattomia Venäjän uuden aseteknologian edessä.

      Putinin 5 tunnin mediatilaisuuden kerrottiin meidän medioissamme olleen vain Putinin propagandapläjäys, johon tulleet kysymykset olivat ennalta valitut.
      Tosiasiassa Putin vastasi kaikkiin esille tulleisiin kysymyksiin, jopa ulkomaiset toimittajat saivat esittää omat kysymyksensä ilman ennakkosensuuria.
      Vertaa vaikkapa Bidenin tai Harrisin mediatilaisuuksiin, joissa pääroolia näyttelevät korvanapit ja teleprompterit.

      Seuraan mielenkiinnolla, milloin Suomen päättäjien keskuudessa alkaa järki voittaa ja ennen kaikkea miten Suomi ryömii pois siitä kuopasta, mihin se itsensä hautasi Niinistön johdolla.
      Nyt keskustellaan vielä jalkaväkimiinoista ja varustaudutaan jopa vuosikausia kestävään sotaan Venäjää vastaan.
      Todellisuudessa kun asetellaan vastakkain jalkaväkimiinat ja Oreshnikit niin aikamoisen säälittäviltä ja naurettavilta tuntuvat suomalaisten sotilasasiantuntijoiden taktinen ja strateginen kyky hahmottaa, miten WW3 tullaan käymään jos sellainen on syttyäkseen, kuinka kauan se kestää ja kuka sen tulee voittamaan.
      Häkkäsen kaavailemat 15 vuoden lisävarustautumiset sotaa varten ovat pikkulasten tulitikuleikkejä verrattuna Venäjän valmiuksiin.

      Tuolta https://www.youtube.com/watch?v=Iq2K7ItfTyE saa lisää tietoa kun pitää kiirettä ennen kuin sotasensuuri iskee.

      • UUSI

        Tiltu ei nyt innoissaan ymmärrä, että Oreshnikin käyttö tarkoittaisi täysimittaista ydinsotaa ja on täysin varmaa, että Venäjä ei sillä pysty tuhoamaan lähellekään kaikkia ohjuslaukaisualustoja, saati sitten sukellusveneitä, joiden vastaiskut tuhoaisivat Venäjän.

      • Anonyymi
        UUSI
        moloch_horridus kirjoitti:

        Tiltu ei nyt innoissaan ymmärrä, että Oreshnikin käyttö tarkoittaisi täysimittaista ydinsotaa ja on täysin varmaa, että Venäjä ei sillä pysty tuhoamaan lähellekään kaikkia ohjuslaukaisualustoja, saati sitten sukellusveneitä, joiden vastaiskut tuhoaisivat Venäjän.

        No no, natoniilo.
        Jos Nato ja länsi ovat voimattomia Oreshnikin edessä ja Venäjä pystyy iskemään niillä koko USA:n alueelle ilman, että jenkit ehtivät edes huudahtamaan "Oh my God!" kun siilot ovat jo paskana, niin kai se Oreshnikeilla luotu pelote estää USA:n ja Naton suunnitelmat ennaltaehkäisevästä ydiniskusta Venäjälle.

        Sanotaanko sillä tavalla nätisti, että ehkä se Oreshnik takoo järkeä joidenkin warmongersien umpiluuhun.
        Ei tietenkään kaikkien, kuten esim. Suomen Natohurjat, mutta onneksi heillä ei olekaan sitä punaista nappia mitä painaa.

        "No no, natoniilo.
        Jos Nato ja länsi ovat voimattomia Oreshnikin edessä ja Venäjä pystyy iskemään niillä koko USA:n alueelle ilman, että jenkit ehtivät edes huudahtamaan "Oh my God!" kun siilot ovat jo paskana, niin kai se Oreshnikeilla luotu pelote estää USA:n ja Naton suunnitelmat ennaltaehkäisevästä ydiniskusta Venäjälle."

        Haha. Lännellä on vastaavia, jopa nopeampia aseita. Ensi-iskua ei kukaan järkevä ihminen ole kymmeniin vuosiin suunnitellut, koska kostoisku on varma ja tuhoisa.

        "Sanotaanko sillä tavalla nätisti, että ehkä se Oreshnik takoo järkeä joidenkin warmongersien umpiluuhun.
        Ei tietenkään kaikkien, kuten esim. Suomen Natohurjat, mutta onneksi heillä ei olekaan sitä punaista nappia mitä painaa."

        Vaikka kuinka olet innostunut tuosta Venäjän ihmeaseesta, tässä sinulle muutamia vielä nopeampia läntisiä aseita, jotta ymmärtäisit, ettei sillä ole käyttöä muuten kuin täysimittaisessa ydinsodassa. Wikipedia:

        Minuteman III:

        Maximum speed Mach 23 (17,500 mph; 28,200 km/h; 7.83 km/s) (terminal phase).

        UGM-133 Trident II:

        Maximum speed Approximately 18,030 mph (29,020 km/h) (Mach 24; 8,060 m/s)[2] (terminal phase)

        "Haha. Lännellä on vastaavia, jopa nopeampia aseita."

        Pohjoiskorealaisuutiset 2.0
        Kukaan ei ole nähnyt, mutta niitä kerrotaan olevan olemassa.

      • UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        "Haha. Lännellä on vastaavia, jopa nopeampia aseita."

        Pohjoiskorealaisuutiset 2.0
        Kukaan ei ole nähnyt, mutta niitä kerrotaan olevan olemassa.

        Tuossahan jo noita luettelin pari kappaletta. On niitä paljon enemmänkin.

      • Anonyymi
        UUSI
        moloch_horridus kirjoitti:

        Tuossahan jo noita luettelin pari kappaletta. On niitä paljon enemmänkin.

        Voi niitä ollakin vaan kun ei ne toimi.
        Never seen.
        Nobody.
        Anywhere.
        Just like northkoreans soldiers.

      • UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi niitä ollakin vaan kun ei ne toimi.
        Never seen.
        Nobody.
        Anywhere.
        Just like northkoreans soldiers.

        Haha. Tiltua kyrsii, kun Venäjän hehkutettu ihmease ei ollutkaan niin ihmeellinen.

      • Anonyymi
        UUSI
        moloch_horridus kirjoitti:

        Haha. Tiltua kyrsii, kun Venäjän hehkutettu ihmease ei ollutkaan niin ihmeellinen.

        hmmm...ei voi torjua, mutta yleensähän ballistiset ohjukset voi torjua, vaikka vaikeampaa onkin ja yleensä kaikki ballistiset ohjukset saavuttavat loppuvaiheessa suuria nopeuksia kun tulevat maan vetovoimalla alas. Jotain uutta siis oreshnikissa on.
        Joka tapauksessa jos niitä tulee useita yhtä aikaa, torjunta on kaikkien osalta mahdotonta, olipa ne ohjukset kenen tahansa.
        Siksi esim lentotukialukset ovat nykysodankäynnissä varsin haavoittuvia.

        Oreshnikissa on uutta vain se, että se oli ensimmäinen kerta, kun mikään maa käytti ballistista hypersonista ohjusta rikollisessa hyökkäyssodassaan toiseen maahan.

    • Anonyymi
      UUSI

      kyllä nato pitää putsata näistä ryssän kätyreistä, näin saisi ryssä vapaasti näitä tapattaa hyökkäyksisään miinan laukojina.

      • Anonyymi
        UUSI

        Natossa suomalaiset ovat niitä miinanpolkijoita ja tykinruokia.
        Sitä pahnanpohjimmaista rupusakkia, joka ei muuhun kelpaa kuin uhrautumaan suunnitellussa sodassa Yhdysvaltain puolesta.
        Kuten ruotsalaisetkin.

        Noita hurreja minä kyllä ihmettelen, että kuis hitossa ne päättivät luopua 200-vuotisesta rauhanajasta ja ryhtyä sotimaan jenkkien puolesta.

        Suomalaisia minen ihmettele laisinkaan.
        Suomalainenhan on sikatyhmä.

        ” Noita hurreja minä kyllä ihmettelen, että kuis hitossa ne päättivät luopua 200-vuotisesta rauhanajasta ja ryhtyä sotimaan jenkkien puolesta.”

        Mihin ihmwwn sotaan!

        ”Suomalaisia minen ihmettele laisinkaan Suomalainenhan on sikatyhmä.”

        Onneksi ei kuitenkaan Tiltun veroinen ”tyhmä”? Me emme kaipaa ydinsotaa, jossa maailma tuhoutuu!

    • UUSI

      EU ja Nato Jäseniä
      Bulgaria -Romania -Slovinia -Slovakia-Latvia -Estonia

      hahaheha Baanani tasavalta kaikki he ovat

    • Anonyymi
      UUSI

      Aikaa sotien lietsomiseen ei taida nykyisin olla muilla kuin eläkeläisillä?
      Muilla on kiiretienata tarvittavaa rahasummaa perheen elättämiseksi epävarmassa nyky-ympäristössä.

      • UUSI

        Poliitikoilla on aina aikaa sodalle.
        Ja myös asebisneksessä mukana olevilla tahoilla, osakkeenomistajilla.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      8
      3336
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1848
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1556
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      77
      1169
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      972
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      32
      940
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      208
      861
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      813
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      806
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      758
    Aihe