New Jersey on UAP- hyökkäyksen alla

Mereltä (Atlantti) tai merestä tulee joukoittain "droneja" sotilaskohteiden ja lentokenttien ylle. Kun vieraat ilma-alukset ovat luvattomasti Yhdysvalloissa ja luvattomien kohteiden yllä, se on invaasio, eli hyökkäys.

USA:n hallinto on ottanut tavaksi kutsua kaikkia tunnistamattomia lentäviä droneiksi, jonka kansa mieltää ihmisen tekemäksi lentäväksi miehittämättömäksi alukseksi, vaikka se tarkoittaa vain miehittämätöntä ilma-alusta.

Osassa tapauksia vaikuttaa taivaalla olevan emäalus josta tulee näitä pienempiä droneja ulos, välillä valoilla ja välillä ilman.

NJ:n viranomaisilta alkaa mennä hermo, sillä liittovaltio tai Pentagon ei tee asialle oikein mitään ja vaikuttavat tietävän kuitenkin asiasta.

Kongressimies kysyy:

1: Miksi väitetään etteivät ne ole uhka?
2: Miksi niitä ei ole tunnistettu?
3: Miten on mahdollista ettei niitä ole ammuttu alas?
4: Miksi niiden perään ei ole edes saatu omia droneja?

"Ne ovat erittäin kehittynyttä tekniikkaa, kaukana kaukana mistään harrastedroneista, meidän on saatava omaa tekniikkaa niiden tunnistamiseen. Niillä on motiivi ja meidän täytyy tietää mikä"

"Liittovaltion hallinto on pettänyt meidät, lapset ei uskalla enää nukkua"

Viranomaiset sanovat, että he eivät ole saaneet tarpeeksi tietoa tai tukea liittovaltion hallitukselta. Tuleva presidentti Donald Trump ehdotti sosiaalisessa mediassa, että ne pitäisi ampua alas.

Lehdistötilaisuus:
https://www.youtube.com/watch?v=dERXSaclFLo&ab_channel=LiveNOWfromFOX

Jos ajatellaan että ne ovat Venäjän tai Kiinan vakoilulaitteita, niin miten niitä ei saada alas ja mitä järkeä on lähettää niitä laumoittain sillä kiinnijäämisen ja tunnistamisen riski olisi valtava?

Miksi yhdestäkään ei ole loppunut akku tai mennyt epäkuntoon ja pudonnut? Olisi aika helppo tunnistaa kenen tekniikasta on kyse.
11672
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat
Aloittaja

Trump sanoo että "Hallitus ja presidentti tietävät mistä ne tulee ja mitä ne on, mutta eivät halua kertoa sitä kansalle"

"Jos ne olisivat ja tulevat autosta tai veneestä, ne olisi jo ammuttu alas, mutta ne ovat jotakin muuta"
https://www.youtube.com/watch?v=Du5ZBrf4Ya0&ab_channel=FoxNews

Kun tiedämme että hallitus tietää mitä ne on, mutta asialle ei tehdä mitään ja ne eivät ole vihollisen koneita, niin mitä jää jäljelle?

-Maan ulkopuolinen tekniikka eli kansankielellä UFOt. Ne on nyt täällä suht julkisesti. Onko ne estämässä sotaa vai aloittamassa sotaa?

Äänestä
  • Ei ole välttämättä maan ulkopuolinen taho asialla, vaan luultavammin intraterrestriaalinen, kuten kongressin ufokuulemisissakin on tietääkseni tuotu julki. Mahdollisesti korkeammasta ulottuvuudesta, mutta tältä planeetalta.

    Äänestä

  • Anonyymi00001 kirjoitti:

    Ei ole välttämättä maan ulkopuolinen taho asialla, vaan luultavammin intraterrestriaalinen, kuten kongressin ufokuulemisissakin on tietääkseni tuotu julki. Mahdollisesti korkeammasta ulottuvuudesta, mutta tältä planeetalta.

    Motiivina voi olla ”hei katsokaa me ollaan täällä” tai ”estetään niiden ydinsota”. Kallistun sille kannalle, että tulevat maan korkeammista dimensioista ja haluavat huomiota, koska eivät piilottele.

    Äänestä

  • Trumppi saa tulevana presidenttinä jo nyt aivan samat infot kuin Bidenkin. Jos Biden niin kyllä hänkin tietää mistä ne tulevat ja mitä ne ovat, eikä kerro sitä kansalle.

    Sitä ET tekniikkaa on sekä ET:llä että monilla maapallon valtioilla. Tarjoan kolme vaihtoehtoa lennättäjäksi. 1) ET 2) eräät valtiot joilla on ET aluksia/droneja 3) usa salaiset armeijan yksiköt.

    Äänestä

Jenkkien varjohallituksella on kiire ränkätä maailmansota pystyyn ennenkuin Trumpista tulee presidentti. Vähintäänkin tekevät Trumpin työstä erittäin vaikean
uhkailemalla Kiinaa ja Venäjää. Jotkut sotilasjohtajat on jo niin varmoja Venäjän hyökkäämisestä länteen että ovat ennaltaehkäisevien ydiniskujen kannalla Venäjälle.
Nämä ufot saattavat olla näissä avainpaikoissa kytiksellä ettei yhtäkään ydinasetta lähde ohjussiiloista.

Äänestä

Myös Biden on sanonut ettei tiedä mistä on kyse mutta toisaalta Biden ei enää tiedä missä asuu.

Äänestä

katoin tilaisuutta livenä jossa kongressi edustajat kyseli noita ja eräs edustaja sanoikin että kiinalla on paljon erittäin kehittynyttä tekniikkaa jota he ei ymmärrä

Äänestä
  • USA ei toki ole ainoa maa jolla on omia ufoaluksia tai -droneja, veikkaan kiinalla, japanilla, venäjällä, saksalla, ranskalla ja britannialla on myös.

    Äänestä

Tervehdys Olen kirjoittanut palstalle varmasti joskus 10 vuotta sitten viimeksi mutta olen nyt jonkun verran tiedustellut Mitä tämä tapahtuu tämä invaasion puitteissa ja tämä ei nyt näytä yhtään negatiiviselta. Tämä näyttäytyminen on nyt poikkeuksellisen laajaa eli sitä tapahtuu nyt eri puolella maapalloa ja hyvin matalalla ja lisäksi hyvin näkyvästi. Pimeällä on tarkoituskin että nyt tullaan näkyväksi. Toinen juttu on sitten se että joka puolella eri puolella maapalloa on poikkeuksellisen tiheä sumu tällä hetkellä.
En ole itse kanavoija mutta yhteinen näkemys heidän kanssaan. Eli nyt ovat ulkopuoliset sivilisaatiot huolissaan maapallon turvallisuudesta koska sodan sotien eskaloitumisen mahdollisuus on suuri. Niin on hyvin todennäköistä että tässä on tulossa turvallinen fyysinen kontakti. wind-

Äänestä

Lauantaina tulee news nation Ross Coulthart tube kanavalla haastattelu, joku uus vistleplover jolla kuulema on nyt sitten vihdoinkin ihan oikeaa videota alien aluksesta

Äänestä
  • Suomen kalaktiivinen päälikkö antaa suuren julkistuksen maanantaina klo 18 Suomen aikaa. Olkaa kuulolla!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


HeIIäkoukku kirjoitti:

Mereltä (Atlantti) tai merestä tulee joukoittain "droneja" sotilaskohteiden ja lentokenttien ylle. Kun vieraat ilma-alukset ovat luvattomasti Yhdysvalloissa ja luvattomien kohteiden yllä, se on invaasio, eli hyökkäys.

USA:n hallinto on ottanut tavaksi kutsua kaikkia tunnistamattomia lentäviä droneiksi, jonka kansa mieltää ihmisen tekemäksi lentäväksi miehittämättömäksi alukseksi, vaikka se tarkoittaa vain miehittämätöntä ilma-alusta.

Osassa tapauksia vaikuttaa taivaalla olevan emäalus josta tulee näitä pienempiä droneja ulos, välillä valoilla ja välillä ilman.

NJ:n viranomaisilta alkaa mennä hermo, sillä liittovaltio tai Pentagon ei tee asialle oikein mitään ja vaikuttavat tietävän kuitenkin asiasta.

Kongressimies kysyy:

1: Miksi väitetään etteivät ne ole uhka?
2: Miksi niitä ei ole tunnistettu?
3: Miten on mahdollista ettei niitä ole ammuttu alas?
4: Miksi niiden perään ei ole edes saatu omia droneja?

"Ne ovat erittäin kehittynyttä tekniikkaa, kaukana kaukana mistään harrastedroneista, meidän on saatava omaa tekniikkaa niiden tunnistamiseen. Niillä on motiivi ja meidän täytyy tietää mikä"

"Liittovaltion hallinto on pettänyt meidät, lapset ei uskalla enää nukkua"

Viranomaiset sanovat, että he eivät ole saaneet tarpeeksi tietoa tai tukea liittovaltion hallitukselta. Tuleva presidentti Donald Trump ehdotti sosiaalisessa mediassa, että ne pitäisi ampua alas.

Lehdistötilaisuus:
https://www.youtube.com/watch?v=dERXSaclFLo&ab_channel=LiveNOWfromFOX

Jos ajatellaan että ne ovat Venäjän tai Kiinan vakoilulaitteita, niin miten niitä ei saada alas ja mitä järkeä on lähettää niitä laumoittain sillä kiinnijäämisen ja tunnistamisen riski olisi valtava?

Miksi yhdestäkään ei ole loppunut akku tai mennyt epäkuntoon ja pudonnut? Olisi aika helppo tunnistaa kenen tekniikasta on kyse.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu