Alussa Reissumies siirtyi johtoon ja Hämeenkyrön ohjastaja Petri Myllymäki Ikaalisten hevosellaan Cristox ravasi neljäntenä. Siruko siirtyi johtoon ennen toisen kierroksen täyttymistä ja Cristox toiselle radalle kärkipariksi Sirukon rinnalle. Loppusuoralla Siruko ja Cristox tasoissa. Lopussa voittaja tarkistettiin maalikameralla ja Siruko turvan mitalla julistettiin voittajaksi. Palkintorahaa Heikki Leväsluodon omistamalla hevosella toisesta sijasta 750 euroa. Siruko tienasi voitollaan 1500 euroa Hannu Torvisen ollessa kärryillä.
Ikaalisten ylpeyden, Heikin, hevonen jälleen palkintosijoilla
Anonyymi-ap
3
207
Vastaukset
- Anonyymi
Heikki on sellainen mies, joka pärjää kaikessa, mihin hän ikinä ryhtyykään. Tällaisia ihmisiä todella kunnioittaa ja arvostaa. Mahtavaa, että myös Ikaalisista löytyy menestyjiä.
- Anonyymi
Usein pojasta polvi paranee. Ehkä joskus joku lapsista on Suomen presidentti.
- Anonyymi
Jarmo arvostelee usein häntä, mutta hän on vain kateellinen todelliselle menestyjälle.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2373026Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell161702Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.101379- 1041228
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1291221- 751137
Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta1531042Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka581035Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717957- 135942