Kirjailijalla jos kellään juuri pitää olla laaja omakohtainen repertuaari eri mielenmaisemien puolista. Hyvä teksti syntyy juuri kattavasta vastakohtien tunnistamisesta ja näitä taitavasti käyttäen kirjoittaja luo juuri ne välimaisemat johon lukija saadaan hukutettua ja ahmimaan koko kirjoitettu tarina.
Miksi kirjailijalla ei saisi olla pimeää puolta?
Anonyymi-ap
50723
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 50
Vanhimmat
Onko joku väittänyt, ettei saisi olla ? Eiköhän meillä ole kaikilla jonkinlaiset
"pimeät puolemme" tai jos ei "pimeä" niin joku puoli, jota emme halua kellekään paljastaa eikä tarvitsekaan.
Ei nykyään kenenkään tarvitse mitään väittää, riittää että sosiaalisessa mediassa tapaukset saavat huomiota ja ne nostetaan esille. Mediassa julkisuudella on kyky toimia vaakana asioiden hyväksyttävyyden suhteen ja tätä käytetään oitis julkis henkilöiden nostamiseen jalustalle tai sieltä laskemiseen.
Nykyään myös julkiseen tuomitsemiseen ja boikotointiin.
Juurikin niin. Somessa ruoditaan koka tekeminen, joka sana. Joutuu tilille hyvässä ja pahassa. Kaivetaan kaikki loka mitä löydetään. Suurennuslasin alla.
yllätys yllätysssssssss,
löysin koneelta ilmasia ääni-kirjoja
nyt pyytäisin ammattilisen kertovan mikä ääni-kirja olisi näin vanhalle lähes yhdeksänkymppiselle ihmiselle mielenkiintoinen
YÖ-KUUNTELUUN,
jättäisin koneen auki yöksi,
pidän muutenki radioa auki läpi yön
haluisin kuunnella todella älykästä mielenkiintoista juutua
koko yön
noita pelkkiä murha juttuja ei oikein jaksa
niitä tulee TV:stä jokakanavalta muutenki,
ei Agtha Gristian tai mikä se nimi nyt olikaan se ei oikein kiinosta,
kiitos jos saan hyvän vinkin !
Mikäpä sen kieltää?
Olemme kaikki yksilöitä, Jokaisella on särmänsä.
Tummat ja vaaleat raidat vierekkäin muodostavat riepumatossakin mielenkiintoiset kuviot. Pelkkä valkea on mielenkiinnoton.
Viitanneet Waltariin.
Heppuli oli aikansa elelijä, silloin piti olla puhtoinen imago. Sellaista kaksinaismoralismia kulta-aikaa, Suuri taiteilija ei yksinkertaisesti voinut olla, muuta, kuin puhdas pulmunen.
Varmasti yksin kustantaja pitänyt huolen, ei skandaaleita, ei paljastuksia, ei kyseenalaisia julkaisuja. Kirjoja pitää myydä ja Waltari myynyt hienosti.
Itse uutisointi pornahtavasta materiaalista ei yllätä
Päinvastoin ihme olisi ollut, jos heppuli ei ois kirjoittanut muutakin, kuin bestsellereitä. Kaikilta taiteilijoilta löytyy julkaisematonta materiaalia, milloin minkäkin laista.
Tuskin tekstejä julkaistaan virallisesti vieläkään. Olettavimmin niitä ei julkaisemista varten edes ole kirjoitettu. Omia juttujaan. Tuskin edes myisivät.
Joopa, nykyaikana löytyneet kirjoitukset nippanappa ylittävät uutiskynnyksen. Aikoinaan kyse olisi ollut lihava skandaali. Että historian siipien havinaa.
=DW=
Hän oli kirjailija
hän oli Lauri Viita.
Betonimylläri
Moreeni ja Entäs sitten Leevi
ei ollut tyylinään nyky meemi.
Edestä ja takaa
oliko elämä aina hänelläkään vakaa.
Sisältöä sanoissaan
tyyliä runoissaan
kansanmies ja aforismit
tuneella ja tiedolla
runojen sanoissa elämän kuva
elävä
muistoihin palaava
Runossa Luominen
mielikuvat ihan elävinä näki.
Siinä mallia ja esimerkkiä
jos aiot olla kirjailija.
Puhu mielikuvatkin kuviksi kuulijalle.
Lauri Viita oli todesta otettava kirjailija.
Viita alkoholisti mielenvikainen spermalinko teki kakaroita
Vaimo Meriluoto pakeni toiseen maahan ja meni naimisiin mahdollisimman tylsän kauppakorkean kansantaloustieteilijän kanssa, aine on siellä vaaraton tylsä sivuaine
Kaikilla ihmisillä on ainakin kaksi puolta, useimmilla monta. Miksi ei siis kirjailijalla saisi olla.
Esim. alkoholisoitunut mielenvikainen lääkäri voisi olla terveyskeskuksessa. Sellainen paatti iski nyt psyko Saksassa ja oli lisäksi - atri
Muuten kysymys, meillähän oli myös atri EiranRoope äskettäin
Mistä johtuu ettei psyki virkaveljet atrit erota että pitkäaikainen työtoveri on paatti? Onko ala ihan huu haa ta?
Jos työskentelevät sairaalassa, niin siellä on tosi vahva hierarkia. Kollegat lojaaleja toisilleen.
Ei se psykopaattius näy päällepäin.
Saattaa olla oma praktiikkakin.
Ei se psykopaattius näy päällepäin
Näkyy. Seuraan FBIn analyysejä paateista
Useamman dokumentin viikossa, koska
olen alalla jossa on yliedustus paateissa. Sijoittajat
On tärkeää ettei mene lankaa. Että tunnistaa etukäteen. Puhun nyt valkokauluspaateista
En duunarijoukon kirvesmiehistä
Mielipiteitä Viidan kirjailijakyvyistä, suuremman osan varastikin alkoholin käyttö ja muu elämäntapa.
Kirjailijana hän on yksi merkittävistä kirjailijoistamme.
Jos osaa piirtää sanoilla mielikuvat lukijan tulkittaviksi kuviksi, se on saavutus johon moni ei yllä. ( Viita: Luominen Runo jossa näet ja kuulet, ihan aistit kaiken meriveden tuoksusta alkaen, jos osaat lukea muutakin kuin sanat, eli ymmärrät, luettuasi tekstin.)
Onhan meillä kirjailijoita joiden tekstejä luetaan ja kirjailijan henkilökohtaisesta alkoholin käytöstä, avioeroista tms. ei puhuta, koska ne eivät ole tärkeintä. Pimeä puoli on meissä jokaisessa, mutta muutamista ihmisistä ei koskaan paljastu ulkopuoliselle muuta, kuin se pimeä puoli, joka on valmis arvostelemaan kaiken mitä muut tekevät ja sanovat. Jos ei sano suoraan, niin puhuu takanapäin.
Onneksi kirjailija sanoo ja ajattelee hyvää, ja pahaa, lukijoiden iloksi, avoimesti.
Vaikka olen kirjoittanut kaikkea ja kaikesta, en kykene siihen tasoon jossa Viita kirjoitti kuolemattomat sanansa luomiskertomuksessaan. Enemmän kuin raamattu.
Hyvää Joulua kaikille kirjoittajille.
Nähdään joulupukin lentävän. Iloa!
Huomio.
Tämäkin viestini, - 2024-12-24 07:54:41 - ilman tunnuksia, koska olen ilman tunnuksia, - kirjautumattomana palvelimessa - , erilaisissa yleisissä keskusteluissa kirjoittava, ei vain ikä- ryhmissä,
siksi, eli juuri sen vuoksi aina anonyymi.
Aloituksissa se näkyy palvelimen merkintänä .
tämän keskustelun aloittajasta en tiedä mitään.
Minulla riittää rohkeutta vastata omista sanomisistani.
Joulukin on ohi,
Yrittäkää ymmärtää, en ole Ville, enkä Viivi, olen anonyymi!
Lapsena odotimme kun kerran viikossa tuli aku-ankka.
Bana Alin kommentti . Miehesi silli peukuttaa koska hän luulee olevansa Radi Kaali
Mikä olikaan tarkoituksesi, kenelle esitit kysymyksesi ja oletko olevinasi sivistyneempi muita, hullulla ja omituisella viestittelylläsi.
Huomio. Olen uusi täällä, enkä ymmärrä hattuiluasi!
Monien kirjoittaja aivoituksia ja hattuiluja on vaikea tajuta. Monet ihmettelevät, miksi halutaan loukata ja loukkaantua.
Kukaan ei voi puuttua kuin omiin kirjoituksiinsa.
Siinä vaiheessa kun oli oppinut lukemaan kelpasi kaikki mielenkiintoinen luettava, aku-ankka, aku-ankka matkii aikuisten maailmaa ironisesti totuuden mukaisesti.
Isälle tuli sosiaalidemokraatti lehti, ei kiinnostanut 6-7 vuotiasta eikä puolue politiikka ole ikinä kiinnostanut, varsinkaan ps uusnatsi fasismi, viha ihmisyyttä vastaan.
Tosi asiassa en ole kiinostunut mistään edes aku nakasta
vähän natsi tuskista olen
pe
Kuka sen kieltää? Ihminen on monien ominaisuuksien summa. Kirjailijat ja muut luovat ihmiset elävät tunteensa ja luonteensa eri puolet voimakkaasti ja ammentavat elämästään vaikutteita taiteeseensa.
”Kirjailijat” välttämättä kovin luovia ole kuten ei savipyttyjen tekijäkään. Tuntuu olevan kyllä se kauna ja kateus voimakasta,itseään pitää kaikin tavoin korostaa. Herkkyyttä ei jyristä löydy .
Bana Ali ei ole lukenut apu koulun jälkeen enään mitään mutta häiri köitö rkyineen ja pos taukkineen. Sen mies Silli peukuttaa komenteja tyhjän päällä kuin köitö ärkyineen
Taaspa tuli mieleeni mietiskellä ja pohdiskella kirjailijan mielialoja, tai omistani voin puhua, en muiden ajatuksista ja ahdistuksista,
Kun kirjoittaa rakkausromaania, tai vain pientä esseetä, onko hyvä, jos on omakohtainen kokemus, vai riittääkö asenne ja mielikuvat? En voi kirjoittaa, ellen tunne ja tiedä millaista on rakastaa. Rakkautta on niin eri tavalla koettavana, että tunne on usein mukana ja on mahdotonta tuntea hylätyn aitoja tunteita ellei ole kokenut jotain vastaavaa. Jos koulussa ei saanut kavereita, jos istui välitunnit koulun rappusilla katsellen muiden touhuja, silloin tunne oli varmasti enemmän kuin hylätyn tunteet.
Tunnen lapsen jota on kiusattu koulussa, kiusattu siksi, että hän oli muiden mielestä liian kaunis.
Kunhan hän vapautuu tuosta hylätyn lapsen tunteesta ja kykenee pukemaan tunteen kirjoittaen tuska ulos, saamme ehkä lukea mitä mielessä liikkui, oli aina pelko seuraavista rumista sanoista, kotiin käskemisestä tms. Yksin. Hylätty, erotettu yhteisöstä.
Kuinka kirjoittaisin asiasta niin, että kirjoittaisin kuin itse kokeneena, tuskaa, ahdistusta, vihaa, yksinäisyyttä jne.
Tulisiko kirjoituksessa silloin esiin minun, eli kirjoittajan pimeä puoli, vai olisiko se kirjoituksessa esiintyvän kirjallisen hahmon pimeä puoli?
Kertokaa kuinka asian kokisitte.?
Minunko vihaa ja katkeruutta, vai sen pienen koululaisen?
Osaan rakastaa ja vihata, mutta en osaa teeskennellä tykkääväni jos en tykkää. Tykkään hyvistä teksteistä täällä
palstoilla, vaikka en itse osaa aina puhua ymmärrettävästi, pyrin siihen kaikessa asioinnissa, myös virallisissa asioissa.
NO
kerroppa alotuksentekijä kun kirjailija olet,
mikä on sinun pimeä puolesi,
kiinostaa tietää ?
No
Oletatko ehkä, että tuo - 2024-12-26 15:54:32 -
leiman alla oleva viesti on aloittajan kirjoittama?
En ole aloittaja, en tunne palstan kirjoittajia, en ole täällä "oleva", en ole kirjautunut palveluun, en ota vastuuta aloituksen tekstistä, mutta pohdiskelen ja vastaan jos viestittelyn aihe jollain tavalla saa minut asioita pohtimaan. ja ilmaisemaan tuumimiseni tuloksia.
En halua kirjautua palveluun, koska täällä voi olla anonyymi ilman oman itsensä "mainostamista " ja kehumista, jota sitäkin olen täällä havainnut.
MM. Kirjautuneen välein avaama uusi vanha. (Joulusta)
Opettelen tuntemaan teitä.
..viikon välein
03:14.
Ja mitähän tästä tulisi ymmärtää?
Kukin ymmärtää haluamansa, omalla tavallaan
Ihan Suomen kielellä kirjoitettua näyttää olevan ja ymmärränkin, mutta en selitä, ettet jää vielä epätietoisemmaksi.
Haamukirjailijoita vilisee palstalla, suuret puheet ei muuta.
Minkä pitäisi muuttua?
Luin Suomi24 ikäryhmien historiaa, haulla erään tunnetun henkilön nimellä.
Hui mitä taistelua palstan herruudesta, ja naiset tappelivat keskenään, kuka sanoi ja ketä halveksi, ilmeni jopa raadon hajua.
Antakaa ilmestyä vaikka piispan palstalle, parempi kuin sanasodat.
Selkeää teksti jossa on sisältöä.
Täällä on monta hyvä kirjoittajaa.
Nautitaan palstan monipuolisesta annista.
Korppi ja korppu.
Hei.
Siellä mitä minä tutkin, eli liki 20 vuotta taaksepäin, ikäryhmiä,
ei ollut korppua, eikä korppia.
Melkoisia sankareita olettekin, molemmat syyttäjä ja syytetyt, jos toisillenne diagnoosit laaditte.
Toivottavasti oma diagnoosi ( jokaisella) on lääkärin määrittelemä.
Muistisairautta teillä tuskin on, kun muistatte kaiken,
Joku taas muistaa kaiken tänään erilailla kuin eilen. Tai väittää metaforaksi tai huumoriksi.
Kaksi henkisesti rajoittunutta ylimielistä persoonaa yritti vuosia hallita palstaa.
Mutta eipä jyräys onnistunut, siinäpähän omissa katkerissa liemissään vaan muhivat eikäketään kiinnostä.
Jyräys on kärventänyt pers---sulkansa kynttilöissä ja on nyt tauolla. Ei ole kerrottavaa Joulun ruokailusta, kun perilliset olivatkin toisaalla ja pakastin on täynnä ruokaa.
Kukahan ne pakkasen pöperöt syö, ei ole edes lastenlapsia ja aikamies pojat vegaaneja.
Eipä ole kunnia tuntea jyrääjiä, mutta melkoisen riskin otat nimittelemällä ihmisiä " henkisesti rajoittuneiksi".
Oletko varma, että diagnisointisi on ihan oikein?
Kuka meistä on täysin taattu, minulla ainakin on tunne, että hiukan minullakin heittää, kun täällä roikun!
Parempaakin ajankulua olis olemassa.
Ei se jyrääjä ollut, vaan "Pulu". rapakon takaa, mutta väliäkö hänellä. koska molemmat ovat arvostellet kirjoitta halveksivasti, siis ......?.
Jokainen on saanut sen kokea ja siitä tämä inho.
Jyrääjät ovt itse tehneet diagnooseja ja nimitelleet hyvin rumasti ja loukkaavasti. Mikset kysele heidän pätevyyttään ja oikeuttaan siihen. Juuri tuli masennuksen , erakon ja autismin diagnoosia ja mallia miten pitää nämä yksinäiset hakea mässäämään jouluruokaa. Kutsu kuuluisi varmaan näin:
”Koska olet erakoitunut ja masentunut autisti, pyydän sinut tulemaan 30 ruokalajin iloa lämpöä ja yhteisölisyyttä tulvivaan joulupöytäämme( oikeasti keittiösaareke) ”.
Jos aina sylkee sylkijää, saa itse saman maineen!
Pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin.
Joka ensiksi riidan lopettaa, on viisaampi.
Eipä muuta, kuin syyttäjiä molemmin puolin, vaikka en tunne kumpaakaan puolta tämänpäiväistä enempää.
Vanhat akat.
Kuinka kehtaatte sanasotaa ja toistenne haukkumista?
En kuulu kumpaankaan leiriin, koska häpeän puolestanne!
Palstan emämunat/munaukset. Enkä puhu yksilöistä, vaan riitaa jatkavista joukoista.
Palstan kunniaksi, nimitellään muita kirjoittajia.
Hulluutta on olla tässä porukassa!!!
Lopeta sitten!
Eihan kukaan jatkanutkaan, vai
Täällä ei ole mitään leirejä , mutta totuuskomissio on. Se alkoi kiusata Hillaa kiristämällä vastausta johonkin pikkujuttuun jota Hilla pyysi heti anteeksi. No eipä anteeksiantoa herunut., täytyyhän ylläpitää skismaa. Ei tainnut kaikki pyydetyt komissioon liittyä, mutta on siinä tuo kolmen koviksen kopla ainakin.
En ainakaan puolustaisi!
Pulu.
Pitääkö kirjailijalla olla kokemusta pimeästä puolesta vai voiko hän vain sepittää sen? Voiko kirjailija kirjoittaa asiasta, josta hän ei tiedä eli voisitko sinä vanhana miehenä kirjoittaa kirjan nuoren tytön silmin?