Suomi on Ruotsin siirtomaa vieläkin

Suomi on Ruotsin siirtomaa.

Pakkoruotsi ja kaksikielisyys.

Suomi on tytärtalous jossa yritykset omistetaan Ruotsista.

Jokainen Suomen presidentti aateloidaan Ruotsissa ja saa oman ruotsalaisen vaakunan Ruotsin kuninkaanlinnaan linnaan.

Kts. Serafiiniritarit Wikipedia

++++++++

Wikipedia Serafiiniritarikunta

Suomen presidenteille on aina heidän virkaanastumisensa jälkeen laadittu Serafim-ritarikuntaa varten vaakuna ja tunnuslause. Aatelistaustaisilla Mannerheimilla ja Svinhufvudilla nämä olivat kuitenkin olemassa jo ennen presidenttiyttä. Suomalainen kreivi Gustaf Mauritz Armfelt lyötiin Serafim-ritariksi vuonna 1789.

++++++

Tästä ei ikinä kerrota julkisuudessa.

Jokainen Suomen presidentti tekee aina ensimmäisen ulkomaanmatkan Ruotsiin, jolla osoitetaan alemmuutta ja alamaisuutta kuninkaalle. Presidentti käy hakemassa valtuutuksen presidentin valtakirjalleen kuninkaalta.

++++++++

Ruotsi kohteli suomalaisia aina alamaisinaan kun se lähetti Ruotsista kansalaisia miehittämään rannikkoa Suomessa. Näille miehittäjille Ruotsi antoi verovapauden, kun suomalaiset joutuivat kovemman verokohtelun alaisiksi.
8257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Tottahan tuo.
Ja rantaruåtsalaiset oikein suurella joukolla läksivät murhaamaan suomalaista köyhälistöä 1918. Hyvinkin kauas asuinsijoiltaan. Ainakin Etelä-Suomessa; pohjoisempaa en tiedä miten siellä. Näistä murharetkistä et löydä mitään mainintaa ainakaan koulujen historiakirjoista.
Eli Suomen koulaitostakin johtavat ruåtsalaiset.
Suomalaiset eivät saa tietää totuutta omasta historiastaankaan.

Äänestä
  • Jos lukisit historian vähän enemmän, niin oppisit ja typeryxenä et noin kirjoittaisi. Sitä paitsi Suomessa noin 14000 henkilöä käyttää Suomessa Ruotsin kielen taitoa töissään joka pv Ruotsin kanssa kaupankäyntiin. Otappas selvää asiassta noin muuten vaan, niin opit hieman faktat missä mennään.

    Äänestä

Kaikkiin korkeampiin opinahjoihin on rantaruåtsalaisilla kiintiö. Siksi sinne pääsee huonommallakin pääsykoetuloksella kuin suomalaiseen vastaavaan kouluun. Senpä takia kaksikieliset hakeutuvat mieluummin rantaruotsalaiseen kouluun, koska sinne pääsee vähäisemmälläkin osaamisella.
Näin toimii Perustuslain takaama kansalaisten tasa-arvo Suomessa! Ruåtsinkieliset vie ja suomenkieliset vikisee. Eikä meillä ole vieläkään Perustuslakituomioistuinta, vaikka Marko Sipola hakattiin ja kidutettiin so vuosia sitten, kun sitä vaati rauhanomaisessa yhden miehen mielenosotuksessa Eduskuntatalon portailla.
Vieläkö muuten Marko on hengissä vai joko murhattiin?

Äänestä

Suomessa Suomalaiset johtaa koululaitosta opetusministeriöstä lähtien.

Äänestä

Paremmin oli Ruotsin alla ku venäjän alla.. oletteko muuten venäläinen vatnikki Pietarista?? Ku ei oo noi faktat oikein hallussa?? Vai pikkumunanen kateellinen välistäputoja??

Äänestä
  • Suomi on täysin itsenäinen valtio, jonka kansalliskielet ovat Suomi ja Ruotsi.

    Äänestä

Persulaisuus tyhmentää ja täällä se näkyy.🤯

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Suomi on Ruotsin siirtomaa.

Pakkoruotsi ja kaksikielisyys.

Suomi on tytärtalous jossa yritykset omistetaan Ruotsista.

Jokainen Suomen presidentti aateloidaan Ruotsissa ja saa oman ruotsalaisen vaakunan Ruotsin kuninkaanlinnaan linnaan.

Kts. Serafiiniritarit Wikipedia

++++++++

Wikipedia Serafiiniritarikunta

Suomen presidenteille on aina heidän virkaanastumisensa jälkeen laadittu Serafim-ritarikuntaa varten vaakuna ja tunnuslause. Aatelistaustaisilla Mannerheimilla ja Svinhufvudilla nämä olivat kuitenkin olemassa jo ennen presidenttiyttä. Suomalainen kreivi Gustaf Mauritz Armfelt lyötiin Serafim-ritariksi vuonna 1789.

++++++

Tästä ei ikinä kerrota julkisuudessa.

Jokainen Suomen presidentti tekee aina ensimmäisen ulkomaanmatkan Ruotsiin, jolla osoitetaan alemmuutta ja alamaisuutta kuninkaalle. Presidentti käy hakemassa valtuutuksen presidentin valtakirjalleen kuninkaalta.

++++++++

Ruotsi kohteli suomalaisia aina alamaisinaan kun se lähetti Ruotsista kansalaisia miehittämään rannikkoa Suomessa. Näille miehittäjille Ruotsi antoi verovapauden, kun suomalaiset joutuivat kovemman verokohtelun alaisiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu