Virossa kouluopetus tästä lähtien viroksi

Anonyymi-ap

Jääköhän siellä kuitenkin pakkovenäjä kaikille ja virkamiesvenäjä , onhan se kuitenkin entisen siirtomaaisännän kieli .
Suomessahan pakotetaan kaikki opettelemaan kouluissa ruotsinkieltä ja on olemassa tuo virkamiesruotsipakko koska ruotsi on entinen suomen siirtomaaisäntä .

20

280

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Suomi on kaksikielinen maa. Nationalismi levisi 1800-luvun alussa myös Suomeen. Suomessa nationalismi ei kuitenkaan aiheuttanut kapinoita, vaan se ilmeni maltillisena kansallisromantiikkana. Se tarkoittaa, että sivistyneistö ja taiteilijat alkoivat ihailla ja tutkia suomenkielistä kansaa ja kulttuuria.
      Emil Wikström oli suomen kansallistaiteen merkittävimpiä kuvanveistäjiä.
      Tunnetuin suomalainen kansallisromantiikan tyylisuunnan edustaja on tietenkin Jean Sibelius.
      Helsingin yliopiston opiskelijat perustivat vuonna 1830 Lauantaiseura-nimisen yhdistyksen. Sen tavoitteena oli edistää kansallisromanttista ajattelua.
      Lauantaiseuran jäseniä olivat muun muassa Johan Ludvig Runeberg, Elias Lönnrot ja Johan Vilhelm Snellman.
      Suomenkielinen kulttuuri alkoi kehittyä nopeasti 1860-luvun jälkeen. Suomen kieli ei ollut enää pelkkä köyhien ihmisten puhekieli, vaan siitä tuli myös taiteen ja kirjallisuuden kieli. Ensimmäinen suomenkielinen romaani, Aleksis Kiven (Stevall) Seitsemän veljestä, julkaistiin vuonna 1870.
      Helsinkiin perustettiin vuonna 1872 Kansallisteatteri, jossa alettiin esittää suomenkielisiä näytelmiä. Minna Canth oli ensimmäinen suomenkielinen naiskirjailija.
      Tästä käytetään nimitystä kansallinen herääminen. Se ei tapahtunut hetkessä, vaan useiden kymmenien vuosien kuluessa.

      Suomenkielisillä kouluilla oli tärkeä merkitys kansallisessa heräämisessä. Kouluja alettiin perustaa 1860-luvun jälkeen kaikkiin kaupunkeihin ja vähitellen myös maaseudulle. Oppikirjana kouluissa käytettiin Sakarias Topeliuksen kirjoittamaa Maamme -kirjaa.

      • Anonyymi

        Koulussa opiskellaan tulevaisuutta varten. Ilmeisesti uskot että nykyisten koululaisten elinaikana keksitään aikakone ja suomalaiset käyvät sillä lomillaan tai vaikkapa opiskelemassa 1800-luvulla?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koulussa opiskellaan tulevaisuutta varten. Ilmeisesti uskot että nykyisten koululaisten elinaikana keksitään aikakone ja suomalaiset käyvät sillä lomillaan tai vaikkapa opiskelemassa 1800-luvulla?

        Pakkoenglanti on menneisyyttä!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pakkoenglanti on menneisyyttä!

        Eikö se enää olekaan valtaamassa koko Suomea?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö se enää olekaan valtaamassa koko Suomea?

        On ja siksi koko pakkoenglanti onkin niin hölmö ja traaginen asia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On ja siksi koko pakkoenglanti onkin niin hölmö ja traaginen asia.

        Miten se voi sitä tehdä menneisyydestä käsin? Onko se aikakone jo keksitty?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten se voi sitä tehdä menneisyydestä käsin? Onko se aikakone jo keksitty?

        Pakkoenglanti on niin passee.


    • Anonyymi

      Se mitä halusin sanoa, oli se, että Suomen olemassaolo on kansallisen heräämisen ansiota. Meillä ei kansa kapinoinut vaan ruotsinkielinen suomalainen älymystö loi sille pohjan.

      Ihan toinen juttu kuin Virossa, jossa venäläiset ovat olleet miehittäjinä.

    • Anonyymi

      Ymmärrän tässä maailmantilanteessa Viron kannan.
      Suomesta oli muuttoliikettä Ruotsiin 1960-luvulla ja lapsia pidettiin tyhminä, kun eivät osanneet kieltä.

      Aikaisemmin oli yksi kieli, yksi mieli -kehitys, ja suomen kieltä ei ollut varsinaisesti hyväksytty muutoin kuin apukielenä, sanoo Ruotsinsuomalaisten arkiston entinen johtaja Erkki Vuonokari.

      1960-luvulla kaksikielisyyden merkityksestä alettiin keskustella poliittisella tasolla. Merkittävä edistysaskel oli vuoden 1975 siirtolais- ja vähemmistöpoliittinen ohjelma, jossa kannustettiin monikielisyyteen.

      Kaksi vuotta myöhemmin tuli kotikielireformi, jonka mukaan oppilas sai oikeuden oppia peruskoulussa ruotsin lisäksi myös sitä kieltä, mitä hän puhui kotona.
      Ruotsinsuomalaisia kouluja perustettiin

      1980-luvun alussa Ruotsissa oli jo satoja suomalaisia luokkia. 1990-luvulla perustettiin kaksikielisiä ruotsinsuomalaisia vapaakouluja ja kaksikielisestä opetuksesta alettiin säätää myös laissa.

    • Anonyymi

      Ruotsista hävitettiin järjestelmällisesti suomenkieli , pohjoisruotsin alkuperäiskansan kieli oli suomi ja se hävitettiin myös ja rippeet nimettiin meänkieleksi .

      • Anonyymi

        Älä valehtele.


    • Anonyymi

      Suomessa koulu kieli alkaa olla pyhä pakkoenglanti alaluokilta lähtien. Miksi se ei sinua huoleta yhtään?

    • Anonyymi

      Suomessa ainoa kaikille pakollinen kieli on ruotsi !

      • Anonyymi

        Älä valehtele!
        Ainoa kaikille pakollinen kieli Suomessa on englanti.


    • Anonyymi

      Suomessa on pakkoruotti koska haluamme kokea itsemme kaksikieliseksi maaksi ja tilalle tulisi Eu-tyyliin (vaikkei skandityyliin) sitten joku muu kieli, ja perusteet ruottille ovat vielä vahvimmat, ja vielä sittenkin kun täällä on enemmän arabiaa puhuvia, koska ei ole Eu-kieli (tällä hetkellä).

      Ruotti on siten vielä, ja ei siksi että se on turha, vaan siksi, että ollaan vielä kaksikielisiä (Virossa ja Latviassa siitä kai ollaan luopumassa, mutta ei leine perustuslaissa, joka toisn muutettavissa 2/3 enemmistöllä). Viro ja Latvia suojelee hyvinkin itseään siten myös sotilaallisesti (esim. Venäjällä ei sitten vaateita kuten Ukrainassa).

      Ruotti on pienin paha Suomessa, koska helppo kieli ja muut kieliopinnot tilalle ovat spekulaatiota, että niitä tarvitsisi, että pelkkä enkku (välttämättömyys) on siten seuraava looginen vaihtoehto; muiden kielien tullen vastaan vasta tarvittaessa.

    • Anonyymi

      Koska ruotsi on tarpeeton on sen oltava pakollinen , muutenhan sitä ei kukaan opiskelisi.

      Häh , tarpeeton ja siksi pakollinen ???

      • Anonyymi

        Niin tosiaan , tarpeeton ja siksi pakollinen ...?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin tosiaan , tarpeeton ja siksi pakollinen ...?

        Päteekö sama pakkoenglantiin?


    • Anonyymi

      Jos haluat muuttaa venäjälle, kannattaa opiskella englannin sijaan venäjää. Venäjälle pääsee vaikka Narvan kautta, kunhan passi ja viisumi on kunnossa,

    • Anonyymi

      Onpa outo juttu , tarpeeton ja juuri siksi kaikille pakollinen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      83
      4493
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      26
      3284
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      40
      2920
    4. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      17
      2772
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      117
      2737
    6. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      43
      2597
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2559
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2295
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2095
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      28
      1737
    Aihe