Uppoan mustaan pimeään suohon.

Anonyymi-ap

Se, että mitä mää haluan itseni olevan ei kohtaa sen kans mitä mää oon. Mää en halua olla tunteeton ihminen. Miksi oon millainen mää oon? Miten itseä vois muuttaa? oonko enää minä jos muutan itseä erinlaiseksi?? Haluaisin olla erinlainen isä ja aviomies, mutta en pysty. HEtkittäin sitä on sellainen ihminen mitä haluaa itsensä olevan, mutta sitten jokin vetää taas takas mustaksi tunteettomaksi möykyksi ja haluttu persoona hautautuu mustaan suohon joka sisältää kaiken sen mitä nää et haluisi olla. Jos haluaa, olla erinlainen miksi sitten ei voi olla? Miksi ihminen ei voi kuitenkaan muuttua sellaiseksi kuin se haluisi olla vaan lopulta valuu samaan vanhaan mustaan suohon missä kaikki se epähaluttu materiaali sinusta on.

Todellisuus on verhontakana. Iloinen juoksija poika iloisessa elämässään. Todellisuudessa on ihmishirviö jota varmasti oma perhe vihaa, mutta ei vain pääse irti tästä mustasta suosta jossa iloinen juoksija poika oikeasti velloo. Muu perhe lopulta hukkuu mustaan suohon ja menettää oman elämänilonsa jota he ennen pursusivat. Iloinen juoksija poika pelkää pilaavansa pojan jonka iloisuuden malja oli ennen niin ylitsevuotava. iloinen juoksija poika ei todellisuudessa ansaitse vaimoa joka hänellä on. Iloinen juoksija poika tietää, että jossain vaiheessa vaimo ja poika lähtevät ja iloiselle juoksija pojalle jää vain juoksu ja itsesääli. Tällä hetkellä iloinen juoksija poika ei ansaitse elämää joka hänellä on. Hän voisi upota yksin suohon ja pelastaa muun perheen jossa vieläl on toivoa.
Iloinen juoksija poika on mennyttä.
Iloinen juoksija poika luovuttaa ja odottaa riekaleisen mustan suden tulevan ja vievän pojan mustaan suohon. Susi ulvoo ja kutsuu häntä se on hänelle helpotus sillä hän tietää että perhe pelastuu tällä keinolla ja he saavat vielä hyvän elämän. Iloista juoksija poikaa ei voi enää kukaan pelastaa eikä hän voi muuttua vaikka toivoo sitä vielä samalla kun uppoaa viimeistä kertaa suohon pimeyteen. Siellä poika saa olla mitä on eikä hänen enään tarvitse esittää iloista juoksija poikaa.

2

276

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kerrot olevasi isä ja aviomies.
      Tuntuuko sinusta, ettet olisi riittävän hyvä isä ja aviomies ?
      Onko tunne, ettet riitä ? Tai tuntuuko, ettet osaa olla kuten muka pitäisi olla hyvä isä ja aviomies ?
      Ehkä vaadit itseltäsi liikaa, haluaisit olla enemmän kuin olet ?
      Miksi et ole tyytyväinen itseesi ?
      Varmasti olet ihan niin hyvä, mihin kykenet. Kukaan ei voi ylittää itseään.
      Parempi tehdä se, mihin kykenee ja olla siihen tyytyväinen. Olla itseensä tyytyväinen, että tekee parhaansa, kukaan käske pystymään enempään.
      Ehkä ruoskit itseäsi liikaa, ja turhaan.
      Ja onhan sinulla tunteet, kun luettelet pitkää, itsestäsi negatiivista kuvaa kertovaa tekstiä. Et ole tyytyväinen itseesi.
      Yritä opetella vähän positiivisempaa ajatusmallia, ei itseään tarvitse liikaa yrittää alkaa muuttamaan, siitä seuraa vain lisää ahdistusta, kun ei tavoitakaan sitä, mitä haluaisi. Vähempikin riittää.
      Ole oma itsesi, hyväksy myös ne ikävät tunteet, ja huomaa kaikki hyvä ympärilläsi, koska sitä kyllä on, olethan isä ja aviomies.

      Olen aika suorapuheinen, älä loukkaannu, tarkoitan kommentillani ainoastaan hyvää.

    • Hei,

      Laitan tähän tiedoksi infoa eri auttamitahoista, joihin voit halutessasi olla yhteydessä. Myös näin joulunaikaan!

      Keskustelu ulkopuolisen tahon kanssa voi helpottaa ja tuoda uusia näkökulmia.

      - Tukinet.net - Tukipisteesi netissä https://tukinet.net/

      Tukinetistä saa itselleen tukihenkilön, jonka kanssa voi keskustella kahden kesken mistä tahansa hankalasta elämäntilanteesta tai mielessä olevasta huolesta. Tukihenkilö löytyy esimerkiksi MIELI Tukisuhteesta. https://tukinet.net/teemat/mieli-tukisuhde/tukisuhteet/

      Lisäksi ma-ke klo 15-19 ja to klo 15-21 on aikuisten kahdenkeskinen MIELI Kriisichat, jossa voi jutella päivystäjän kanssa mistä tahansa mielessä olevasta huolesta tai hankalasta elämäntilanteesta. (Huom, jouluaattona chat on tauolla).

      Tukinetissä on llisäksi monenlaisia ryhmächattejä ja keskusteluryhmiä, joista voi saada vertaistukea sekä ammattilaisten neuvoja.

      Tukinetin kaikki palvelut saa käyttöönsä rekisteröitymällä palveluun anonyymisti. Osaa palveluista voi käyttää ilmankin rekisteröitymistä.

      Keskusteluapua kriisissä on mahdollista saada matalalla kynnyksellä myös:

      - MIELI Kriisipuhelin

      Jos soittaminen tuntuu omimmalta vaihtoehdolta, niin MIELI Kriisipuhelin päivystää24/7 numerossa 09 2525 0111.


      Ystävällisin terveisin
      MIELI Kriisikeskus Helsinki/Kata

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      77
      1486
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      13
      987
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      892
    4. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      91
      870
    5. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      714
    6. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      664
    7. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      136
      641
    8. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      48
      631
    9. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      51
      631
    10. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      71
      593
    Aihe