Enkeli on.

Anonyymi-ap

Piti tulla oikein tänne kertomaan, kun niin hämmästynyt olen vieläkin.
Ystävärouvan kanssa olimme viikko sitten Sastamalassa tuon Naomi ennustajan luona, se on meillä ollut jo pitkään perinteenä, että tässä joulun aikoihin käymme.

Tulin siinä sitten maininneeksi, että minulla on nyt ensimmäinen joulu ilman joulukuusta.
Jäin leskeksi muutamia vuosia sitten, ja nyt on poika tulossa vasta Tapanina perheensä kanssa käymään.
Lonkka ollut huonona on ollut ylimääräisiä menoja enkä pääse kunnolla liikkumaan.

Eilen sitten ovikello soi, ja mitä tavatonta sentään, Naomi siinä seisoi ovella hauska vaaleanpunainen joulutonttulakki päässään kuusen kanssa, ja kysyi että mihinkäs laitetaan?

Ihmeissäni kysyin että ei voi olla totta, että oliko varta vasten lähtenyt minulle tuomaan?
Sanoi oli joulukukkatilauksia ollut toimittamassa. Tiesi tulla tyköni kun on käynyt luonani toissavuonna omenapuita leikkaamassa.
Auttoi vielä laittamaan kuusen kuusenjalkaan, ja sain siihen jo koristeetkin laitettua, kovin kaunis on.
Mitään ei ottanut maksuksi, sanoi että pitäähän se kuusi olla ja että se on joululahja. Voi tavatonta miten hyvä joulumieli minulle tuli.

3

340

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      On kyllä tosi kultaisesti tehty.
      Itse olen yleensä hankkinut kauppareissulla, niitä onneksi kauppojen edustalla myynnissä ja on ollut ihan hyviäkin, mutta tämä minkä nyt hankin, vaikuttaisi alkaa hyvin pian varistaa neulasia.

      • Anonyymi

        Huomannut saman. Vaikka laittaa vettä niin varistaa.


    • Anonyymi

      Joulumieltä parhaimmillaan, hänestä kyllä huokuu sellainen todellinen lämpö ja empatia ja välittäminen. Otan silloin tällöin ajan ja hyvin ovat nappiin menneet.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      193
      2430
    2. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      58
      1325
    3. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1187
    4. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1137
    5. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      187
      1078
    6. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1059
    7. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      97
      1049
    8. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      122
      1038
    9. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      985
    10. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      982
    Aihe